Useimmiten metsien tuhoaminen tapahtuu vaiheittain: aluksi puutavaraa hankkivat metsäyhtiöt raivaavat metsäalueen läpi teitä, joita pitkin alueelle saapuu toimeentulon toivossa paikallisia talonpoikia perheineen.
He kaskeavat metsää pelloiksi, mutta muutaman sadon jälkeen jo entuudestaan vähäravinteinen maaperä on käynyt viljelykelvottomaksi. Lisäksi tuholaiset ja nopeakasvuiset trooppiset rikkaruohot vaikeuttavat viljelyä. Niinpä ihmiset joutuvat kaskeamaan lisää metsää viljelyskäyttöön. Osa vanhoista pelloista jätetään ruohokentiksi, joilla aletaan kasvattaa lihakarjaa ainakin osittain vientiin tarkoitettavaksi.
Puutavaran saanti on suurin syy sademetsien tuhoamiseen sekä suorasti että epäsuorasti. Monilla kaadettujen sademetsien tilalla kasvatetaan nykyään esimerkiksi tiikkiviljelmiä, joiden ekologinen arvo on vähäinen. Siten myös tällaisen puutavaran suosiminen tuhoaa sademetsää välillisesti.
Kirjanmerkit