Lainaus Alkujaan tämän lähetti marmar Katso viesti
Ei ole. Mun arvaus on, että tuossa on vertaitu nettotulosta, eli sitä mitä valtio kokonaisuudessaan tuottaa päästöjä. Tässä on varmaankin mukana mm. metsien ja soiden nettokasvu. Sekä turvetta, että puuta syntyy enemmän kuin käytetään. Jos jotakuta kiinnostaa, niin voi lähteä tonkimaan IEA:n (International Energy Agency) sivuilta asiaa,

Muunkinlaisia lukuja löytyy ihan miten asiaa haluaa esittää, mutta 9 tonniin ei saa Suomen tasoa millään järkevällä laskutavalla nostettua. (tai jos saa, niin linkkiä lähdeaineistoon ja laskukaavoja esiin) Jos ajatellaan, että kuinka harvaan asuttu kylmä ja väkiluvultaan pieni maa on, niin kukaan ei voi väittää, että Suomessa ei olisi aisiota hoidettu hyvin. Toki aina voi parantaa, mutta parannus olisi syytä tehdä kestävästi ja taloudellisesti. Ei pää kolmantena jalkana ojasta allikkoon juosten.
Pulju vaatii rekisteröitymisen jotta raportteihin pääsee käsiksi. Jos joku haluaa rekisteröityä niin itseäkin kiinnostaisi, miten lukuihin on päädytty. Sekin kiinnostaa miksi parhaat maat ovat päässeet aivan mitättömän pieniin lukuihin mutta mikään ei ole miinuksen puolella. Johan tuo 90kg/hlö/vuosi syntyy moninkertaisesti pelkästä aineenvaihdunnasta (uloshengitys).

Suomessa myydään öljytuotteita vajaat 10 000 000 tonnia vuosittain, eli noin 1,7 tonnia per henkilö. Kun se poltetaan, syntyy hiilidioksidia noin viisi tonnia per henkilö per vuosi, pelkästä öljystä.