Purjehtijat olivat jo lähteneet mutte ensimmäinen saunoja oli jo ehtinyt riisuuntua, kun ajoin pienen lenkuran tehtyäni ottamaan mulle jo tavaksi tulleen kuvan. Säädyllisyyssyistä rajasin kelteisillään auringonpaisteessa käppäilevän ja pian varmaankin makoisista löylyistä nauttivan vanhemman mieshenkilön kuvan ulkopuolelle.




Sompasaari sellaisena satamana konttipinoineen ja lukkeineen kuin jotkut meistä sen varmasti muistavat alkoi syntyä vasta 1950-luvun lopussa, kun ensin Sompasaari (Sumparn) ja sitten Nihti (Knekten) yhdistettiin Sörnäisten satamaan. Vuoden 1964 ilmakuvassa Sompasaaren hahmoa on jo vaikea erottaa täyttömaasta, mutta Nihdin kallioita ei ole vielä kokonaan tasattu:




PS Junonkadulla näin edessäni pyöräilijän joka jatkoi suoraan Nihtilaiturille kunnes tie toppasi rakennustyömaan portille. Kun näin pyörän lähempää, osasin heti epäillä pahinta: valkopunainen White! Koska kuvarastikilpailussa kaikki keinot ovat luvallisia, yritin hämätä esittämällä rehtiä kuvarastikilpailijaa ja neuvomalla häntä hakemaan rastin Tervasaaresta - mutta turhaan!

PPS casanovaa en ollut aiemmin tavannutkaan "di persona personalmente", joten nyt sekin tuli korjatuksi. (Ihmetytti hiukan ettei hän ainakaan heti tunnistanut "kuvarasteista tuttua" valkoista Gir'siä...)