Joo-o kärjistän ehkä hieman tahallaan, kun saatavat tiedot on niin ristiriitaisia ja ennustemallit ei toimi. Aikanaan maailman tarkimmaksi väitetyn ennustemallin mukaan tämän hetken lämpenemisen piti olla jo kahdessa asteessa, jos sinne syöttäisi toteutuneet CO2 lukemat. Ilmasto vaan ei suostunut käyttäytymään mallin mukaan ja siinä on yksi syy miksi olen niin skeptinen koko hässäkkään.
Ja sitten pähkinää purtavaksi. Kaiken maailan suodattimia voi keksiä erilaisten asioiden esittämiseksi, mutta minusta ihan rehellinen liukuva 12 kk keskiarvo koko pallosta on varsin hyvä tällaiseen tarkasteluun.
Lapa on rumasti poikki jääkiekkomailasta ja uusien mallien keksiminen työn alla. Ei käy kateeksi mallien keksijöitä, kun aina datan lisäätyessä pitää sepittää uusi malli. Ehkä se ihmisen osuus ja etenkään Co2 päästöjen osuus ei ole kuitenkaan niin suuri tästä lämpenemisestä, kuin kuvitellaan.
Nyt on CO2 sijaan otettu selityksiksi musta hiili ja aavikoksi hakatut metsät. Kunhan saavat uudet mallit keksittyä ja aikaa kuluu 20 vuotta, niin nähdään oliko uusi keksintö edellistä parempi vai vielä surkeampi.
Edelleen korostan, että oli niin taikka näin, energian kulutuksen minimointi ja suuntaaminen uusiutuviin on monestakin syystä järkevää ja siinä sivussa tulee myös CO2 päästöt alas. Samoin mustan hiilen päästöjen alassaanti olisi hyödyllistä ja metsien aavikoksi hakkaminen olisi syytä lopettaa.
Eli idea ja tavoite on hyvä, mutta keinot väärät ja niiden markkinointitapa on vielä enemmän väärä. Suomessa on hiilivoimaloissa hyvät suodattimet ja täällä hakatun metsän tilalle kasvaa uutta. On äärimmäisen typerää ajaa Co2 varjolla valmistusta maihin, joissa hiilivoimaloista työnnetään savut mustana taivaalle ja sademetsät hakataan "biopolttoainepelloiksi", joista todellisuudessa tulee aavikoita, kun ei osata hoitaa.










Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit