Jos aikasi lueskelet jotain autofoorumia (esimerkiksi tätä) erilaisia ketjuja selaillen, huomaat, että siellä liikkuu autoilijoita, jotka avoimesti myöntävät omat virheensä ja suhtautuvat joustavasti muihin liikkujiin ja heidän virheisiinsä.
Näiden vastapainoksi on autoilijoita, joiden mielestä jokainen nopeusrajoitus on virkamiehen vttuilua, poliisi on provosoiva ääliö, joka on aina väärässä paikassa, pyöräilijät ovat täydellistä piittaamattomuutta osoittavia häiriköitä ja lievää alinopeutta ajavat liikenteen vihollisia, joilta pitäisi ottaa kortti pois.
Pyöräilijöissä lienee aivan samanlainen jako. On ihmisiä, jotka yrittävät nähdä tosiasiat ja pohtivat keinoja sujuvan ja turvallisen liikkumisen parantamiseen. Ja sitten on ihmisiä, jotka etsivät syyllisiä ja kiistävät oman osuutensa tapahtumiin.
Minulle tosiasia on, että pyöräilijät näkyvät huonosti autoilijoille. Olen huomannut sen itsekin monta kertaa autolla ajaessani. Huomioni kiinnittyy esimerkiksi risteystilanteissa liikkuviin autoihin ja niiden kulun ennustamiseen eikä risteyksen etualalla kulkevaan kevyen liikenteen väylään.
Kun tunnistan tämän puutteen autoilijana, niin pyrin huomioimaan sen myös pyöräilijänä. En oleta, että muut autoilijat olisivat sen parempia kuin minäkään, vaan hyväksyn, että aina autoilijoiden havainto ei nappaa pyöräilijää kiinni. Minulle tässä asiassa ei ole kysymys siitä, kuka on oikeassa. Kysymys on siitä, kuinka voin omalta osaltani parantaa yleistä turvallisuutta ja samalla huolehtia omasta turvallisuudestani.
Autoilijat ovat nykyään keskimäärin erittäin huomioivia kevyen liikenteen käyttäjiä kohtaan. Joku mlkku aina ajaa tietoisesti päin punaista, tunkee röyhkeästi jalankulkijoiden eteen tai ohittaa härskisti suojatien eteen pysähtyneen toisen auton, mutta lähes aina autoilijat auliisti ja suorastaan korostuneen kohteliaasti pyrkivät huomioimaan jalankulkijat. Minulla ei olekaan mitään syytä uskoa, että he laajalla rintamalla tahtoisivat jyrätä pyöräilijät. Heidän joukossaan on ksipäitä, mutta suurin osa onnettomuuksista selittyy ihan vain inhimillisillä virheillä.
Pyöräilijöiden valitus autoilijoiden käytöksestä on sikäli perusteetonta, että merkittävä osa pyöräilijöistä ei suhtaudu pyöräänsä kulkuneuvona, jolla on ajettava soveltuvaa tilannenopeutta ja jolla on noudatettava liikennesääntöjä samalla hartaudella kuin autolla. Päinvastoin, jalankulkijoiden välissä koukkiva tilannenopeudesta piittaamaton ja ahtaisiin väleihin tunkeva pyöräilijä on tuttuakin tutumpi näky. Kun on ahdasta, pyöräilijä ikään kuin olettaa, että jalankulkijat väistävät sen sijaan että hän hyppäisi pois pyörän selästä ja taluttaisi pyörää muiden tahtiin. Moni pyöräilijä ei myöskään jarruta kevyen liikenteen väylällä, kun on ahdasta, vaan sen sijaan sujahtaa kovalla nopeudella läheltä ohi säikäyttäen toisen kulkijan. Niin ikään monille pyöräilijöille liikennevalot ovat ohjeellisia. Punaisen merkitys pyöräilijälle on viitteellinen, kun se useimmille autoilijoille on ehdoton.
Uskokaa tai älkää, mutta kun pyöräilijät omalla käytöksellään osoittavat sitoutuvansa vain omatulkintaisiin liikennesääntöihin, niin kyllä se vaikuttaa vähintään alitajuisesti myös autoilijoihin sillä tavalla, että he eivät opi näkemään pyöräilijöitä täysivaltaisena liikenteen osana.
Täysivaltaisuus liikenteessä ansaitaan muita kunnioittavalla asenteella, kokonaisuuden huomioinnilla ja sitoutumalla sääntöihin yhtä ehdottomasti kuin mitä autoilijoiltakin odotetaan. Pyöräilijöiden ylivoimaisesti yleisin virhe on aivan liian suuri tilannenopeus suhteessa käytettävissä olevaan tilaan ja havainnointikykyyn.
Kirjanmerkit