Hittolainen, että meni tämä vapaapäivä töissä. Illalla vasta kerkesin hiukan pyöritellä, mutta Tour de Zwift jää haaveeksi.
Tein alppimäestä pienen videon.
Hittolainen, että meni tämä vapaapäivä töissä. Illalla vasta kerkesin hiukan pyöritellä, mutta Tour de Zwift jää haaveeksi.
Tein alppimäestä pienen videon.
10k-kerhon jäsen
Hyvältä vaikuttaa tämä uusi mäki.
Henkisesti helpolla saa tehtyä sweetspot-tyylisen treenin joita en ole viimeaikoina oikein saanut omasta tahdosta aikaan.
Kiitos Esko videosta! Sulla taisi nousun keskiwatit olla jossain 230-240W korvilla ja kun keltaisen värin sekaan tuli jokseenkin paljon oranssinpunaista, niin hyvä treeni.
Mulla taitaa jäädä ensi kokeilu Tour de Zwiftiin - taisi olla stage 3 ensi viikon alussa. Maanantaina olen työmatkalla, mutta tiistaina pitäisi olla aikaa. Kannattaa muistaa, että huhtikuun loppupuolella on kaksi varapäivää, jolloin voi ajaa puuttuvat - tai vaikka kaikki staget. Eräänlainen Zwiftin "tour of sufferlandria" tuo olisi. Kaksi päivää ja 280 kilometriä noin 5300 nousumetrillä. Ei mahdoton, jos starttien aikataulut nappaa.
Nää kaksi ensimmäistä stagea meni hyvin erilaisella otteella. Ensimmäinen - "big loop" - meni palautellessa edellisen päivän vo2max intervalleista. Toinen - "road to ruins" - oli mulle yksi pääasiassa sweet spott veto - tai sellainen over-under, jossa overia on vähän. Toki piti säheltää kaksi taukoa. Ensin putos ketjut ja toisen kerran loppu läppäristä akku. Onneksi pääsin takaisin säätämisen jälkeen. Sääli vain siinä mielessä, että meillä oli hyvä porukka, jossa syntyi hyvä vuoroveto. Välillä telaketjussa. Ton stopin jälkeen vedin yksin maaliin samalla teholla. Jäin porukasta jopa 8 minuuttia, josta kolme - neljä minuuttia meni koneen ja yhteyden herättelyyn. Aika hemmetin paljon 15 kilometrin matkalla siis vaikuttaa peesi. Yllättävän paljon. Epäilyttävän paljon. Uskomattoman paljon. Joku pari minuuttia vielä olisi ollut odotettavissa.
Alpen nousuun pläniksi 90% FTP:stä ja nousun muutamat loivemmat osat saavat toimia palautuksena. Koska olen huonokuntoinen plösö, niin ei tule menemään edes alle 70 minuuttia.
Itselläni jäi ensimmäinen etappi ajamatta Tour de Watopiasta, ehkä saan sen ajettua varapäivinä. Tänään ajoin 2 etapin, ihan ok aika harrastelijalle, alle 47min. Seuraavaksi olisi fire and ice etappi jonka jo kertaalleen ajoinkin, tosin pidennettynä versiona.
Kaksi ekaa settiä on Tourista nyt vedetty läpi. Tällasena reilusti +50 ja vasta vähän vajaa 4 vuotta pyöräilyä läpi vuoden omaksi iloksi treenanneena oon ihan tyytyväinen siihen, kuinka hyvin kulkee. Tehoissa ja ajoissa olen päässyt omalla tasollani jonkin verran parempaan kuin mihin olin uskonut. Ei oo menny kuntoilu ja kehonhuolto hukkaan. Ens viikon Alpea odotan jännityksellä ja innolla. Ja koko Touri on tietysti tarkotus vetää läpi, onneksi on melko joustavat duuniajat. Äijäthän täällä vetää sen sitte kokonaan vaikka niinä kahtena päivänä tai jopa päivässä, mutta mulla ei oo vielä tarpeeksi kilometrejä pohjalla siihen. Keep on rollin'
Onko tietoa miksi Tour of Watopian aikaisemmat tulokset katosivat Zwiftpowerista. Tänän aamuinen etappi kakkonen näkyy, mutta eiliset ja aikaisemmat loistavat poissa oloillaan. Omassa profiilissa kyllä näkyy rivit, että on ajettu molemmat etapit. Itse otsikotkin puuttuvat omasta profiilista, eikä siis klikkaamallakaan pääse tuloksiin. Riveillä kyllä näkyy watti ja muut numerotiedot, mutta ei aikaa.
Kakkosetappi meni tällaiselta F-sarjalaiselta 49 minuuttiin. Ilmeisesti Zwiftpower ajattaa minua vieläkin plösömpänä, kuin olen, koska ensimmäisellä etapillakin se oli jostain löytänyt minulle kaksi kiloa extrapainoa. Ei tosin pääse tarkastamaan, kun ei löydy tuloksia.
Aika mystiseti tosiaan 2 etapin ajat on tosiaan hävinneet. Eiliseltä päivältä taitaa ainoastaan klo.22 ajat olla näkyvissä. Olen koittanut itsekin hakea valaistusta tuohon mutta ei tunnu mistään löytyvän.
Sent from my iPad using Tapatalk
"Tour of Watopia results will not be listed on ZwiftPower"
Lähde: https://www.zwiftpower.com/
Zwiftpowerin sivulla lukee nyt että At the request of Zwift HQ the Tour of Watopia will not be included on Zwiftpower
En tiedä onko käyttäjät nousseet barrikadeille vai mitä mutta tulokset on julkaistu taas.
Hieno video
Ajoin itsekin nousun nyt viikolla ja kyllähän siinä sai polkea. Lepotaukoja se ei juurikaan tarjoa. Ei ehkä ole se palauttavaa iltapyörittelyyn se paras reitti
www.tahkomtb.fi
www.kuopys.fi
www.tahkomtb.fi
www.kuopys.fi
Kiitos PatilZ ja MakeK. Vaikea se on tuossa mäessä löytää malttia pk-tehoihin
Tänään ja huomenna olisi aikaa vaikka Tour de Zwiftiin, mutta lähden kyllä ulkolenkille. ... kunhan saan renkaan taas paikatuksi ... tätä v*#! ongelmaa ei onneksi Zwiftissä ole.
10k-kerhon jäsen
^Itse ajoin piruuttani tuon mäen n. viikko sitten pk-harjoituksena 124 sykkeellä ja kyllä oli turhauttavan tuntuista, kun melkein paikallaan junnasi mäkeä ylös. Aikaa meni tasan 100 minuuttia nysvätessä. Oli kyllä viimeinen kerta, mutta pitihän se kokeilla. Kyllä tuo mäki suorastaan vaatii kovaa harjoitusta, eikä nysväämistä.
Tuo on kyllä hieno nousu tuo Alpe du Zwift. Pidin ennen nousua radiotornille tosi hienona, mutta kyllähän se kalpenee täysin tuon uuden rinnalla.
Kolme kertaa olen noussut:
01:09:26 ka 203w, keskisyke 144, erittäin kevyesti ajettuna
52:04 ka 278w, keskisyke 157, vähän reippaammin mutta suht kevyesti kuitenkin
46:09 ka 316w, keskisyke 181, kovaa Tour of Watopian yhteydessä
Kokonaisuudessaan olen nyt talven aikana ajanut tuolla noin 211h ja on kyllä ollut aivan erinomaisen hyvä ja ongelmaton kokonaisuus treeniin tuo Neo + Zwift.
twitter: @Myrkkykieli
Mulla on ollut alla vanhat Misukan Pro4 -kumit. Viimeisen tuhannen kilometrin verran on kumin sivussa ollut jo repeämää, mutta se ei vaan kasva millään, kun paine on niin tasainen. Näyttää siltä, että ennen loppuu kulutuspinta.
Olen säästellyt vanhoja ulkorenkaita sisäkäyttöön. Nyt näyttää siltä, ettei niitä mene kuin yksi kaudessa. Minulla on siis ainakin kymmeneksi vuodeksi sisäkäyttökumit![]()
10k-kerhon jäsen
Joo itsekin olen ihmetellyt trainer rengas markkinoita. Syksyllä täysin loppuun ajettua Contin 4000II ei saa ajettua oikeasti puhki talven traineri ajossa. Rengas lentää roskiin kun ulkokausi alkaa. Varmaan sillä oikeasti vielä toisenkin talven ajaisi trainerilla mutta mitäpä niitä säätelemään kun ulkoa tulee trainer renkaita nopeammin kun niitä sisällä kerkeää loppuun ajamaan![]()
Kulunut rengas pitää kovaa meteliä. Renkaan sisään ui myös pieniä hiekanjyviä joka kuluttaa trainerin rullaa.
Itse teen niin päin että uusi kumi alle kun trainerikausi alkaa ja ajaa sillä sitten ulkona kun kausi loppuu.
Ihtelläkin vaihtui kesken trainerointien kumi uuteen. Vanhassa oli kyljessä vekki joka äänsi ja lopulta jokin kivi varmaankin kaivautui läpi ja alkoi vuotamaan. Puhdistetulla rullalla melkein äänetön nyt.
No huh huh.
Ruuvasin eilen Alpe Du Zwiftin tehotavoitetta Tour of Watopian stage 3:lla inasen alaspäin ja lähdin tavoittelemaan tasaista 2,5W/kg eli mulle (plösö vanha käppänä) gogganilaisittain z3 alueella. Erinomainen päätös. On selvä ero vetää 20, 30 tai 45 minuutin intervallia kuin 75 minuuttia. Viimeinen vartti oli aika paha. Ei puhettakaan mistään tehon nostosta, vaikka hieman pitempäänkin olisi mennyt.
Mullahan ei ole ollut juurikaan tehovaihteluja intervallien sisällä tai lopuissa. Tasaisella junnaamisella tulee tasaiseksi junnaajaksi.
Tänään stage 4.
Sent from my iPad using Tapatalk
Aika hyvin jaksoin eilen polkea stage 3:n vaikka aamuvuoron vuoksi piti jo 4:30 herätä. Alle 57min meni nousu. Tänään täytyy ajaa stage 4, muuten jää liikaa ajettavaa paikkauspäiville.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Stage 4 ajettu vähän yli 2,2W/kg keskarilla. Vedin tarkoituksella mäet vähän tiukemmin. Etuvaihtajaa olisi parissa kohtaa kaivannut (vaijeri meni eilen poikki).
Jos ei olisi Spotifyta, voisi Zwiftin kanssa tulla tylsää.
Ajoin stage 4:sen tänään ja piti alussa testata kärjen vauhtia ottamalla 5min maksimisuoritus heti startista: 5,3W/kg (385W) riittää helposti kärkeen ainakin tuossa lähdössä ja olisi tietysti vähän helpommallakin kestänyt kärkiporukassa peesaamalla. Kyllä tuommonen ”kisa” motivoi pitämään vähän kovempaa kyytiä kuin perusajelu eikä ainakaan itselle noihin etappeihin tarvitse muuta ärsykettä. Normaali Zwiftaus menee sitten jotain sarjaa/leffaa/Eurosporttia katsoessa.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Kolmosetapilla (nousu Alpe du Zwiftille) 4,2w/kg riitti viidenneksi ja tuolla 5,3w/kg olisi tullut jo murskavoitto. Jos siis olisi pystynyt pitämään tuota yli 5w tehoa sen reilun tunnin.
Eilen 4,3w/kg riitti juuri ja juuri kolmenkympin sakkiin 42minuutin nelosetapilla kun veti yksin lähes koko ajan. En ole oikein tuota peesaamista oppinut hyödyntämään.
Sijoitukset tietysti riippuvat aina siitäkin missä lähdössä sattuu ajamaan. Aika runsas (yli 500) osanotto on kyllä ollut kaikissa ajamissani. Mutta sijoitus nyt ei paljon mieltä lämmitä oli se sitten mikä hyvänsä. Mutta se kun saa hyvän treenin ja itsestään kaiken irti, se lämmittää!
twitter: @Myrkkykieli
Minulla oli aamuvuorot ja herätykset klo.4:30, arvasin että energiataso ei ole korkea 4 etapille. Aika oli 47:17 eli kuitenkin parasta mitä figure 8 reitillä olen ajanut. Suosittuja tapahtumia nämä ovat olleet, tulee jollain tapaa mieleen kuntoajot jossa on runsas osallistujakaarti eritasoisia pyöräilijöitä.
No juuri sellaisia nuo taitavat olla, paljon porukkaa, osa ajaa ihan rauhakseen ja kärkipää sitten tosissaan.
Itsekin olen ajanut noita aikaisia lähtöjä, kaksi ensimmäistä etappia klo 04.00 alkavissa kisoissa (eli sängystä ylös, pukiessa kuppi kahvia, proteiinipatukka ja viivalle). Pari muuta päivälähtöinä kun uudet etapit ovat tulleet vasta klo 08 ja silloin on täynyt olla jo töissä.
twitter: @Myrkkykieli
Nelosetapin aika painui mulla päälle 50 minuutin. Vedin siis sen 16 tuntia 3 etapin ja Alpe du Zwiftin jälkeen. Yritin herätellä väsyneitä jalkoja vetämällä mäet mulle kovaa eli 4w/kg ja muuten vain palautella. Huomenna Three Sisters. Tai ylihuomenna. Tai.
Se on niin suhteellista tuo rauhassa ajo. Mie saan painella jo ihan tosissaan keskiarvossa 2,5 w/kg, jos pitää yli tunti tuupata ja toiset taas noilla tehoilla lähinnä palauttelee. Näillä kintuilla kun ei jaksa paljon yli 200 w keskitehoa pitää kuin maksimissaan sen pari tuntia. Kilometrejä on alla vielä aivan liian vähän ja ikää taas on aivan liikaa. Eikä se vähene. Alpea veivattiin ylös rauhalliseen tahtiin hemmon kanssa, jolla oli nimen perässä 70+ merkki. Eli kun itellä on vasta 50+, niin toivoa vielä on
. Zwiftattu on helmikuusta lähtien reilut 50 tuntia ja trainerin päällä on vietetty tänä talvena yhteensä 125 tuntia. Ite oon määrään tyytyväinen ja se riittää. Selkeää nousujohteisuutta edellisiin vuosiin verrattuna. Eikä tässä Zwiftiä kummosempiin kisoihin tähdätä. Lauantaina Tour 5 pulkkaan ja ensi viikolla maantielle. Tänään jo cyklolla avasin ulkokauden, kun täällä päin on vielä tuota hiekkaa runsaasti tuolla kelveillä. Onneksi on traineripyörä ihan erikseen, niin ei tarvi veivailla ees taas. Ja jos koko kesän taas sataa, niin Zwiftailla voi hyvillä mielin, eikä jää lenkit väliin.
Sedät näköjään jaksaa! Minun fillarini ovat olleet innoissaan keväästä ja vaatineet päästä rymistelemään ulos. Juuri pari päivää sitten vilahti taas $10, mutta taidanpa katkaista ennen seuraavaa maksua.
10k-kerhon jäsen
Kirjanmerkit