Porvoo ei sittenkään oikein huvittanut - mutta voihan jo haetullakin rastilla käydä. Sain sen suljettuna olleen - ja suljettu se oli nytkin - jäätelökioskinkin kuvaan:
Olisi ollut iloinen ylläri jos Marsusram olisi osoittautunut laiskaksi paskiaiseksi joka ei olisi viitsinyt uutta rastia varten Vihdintieltä sivuun poiketa, mutta taisikin mies olla pikemminkin ovela piru! Mutta ehkä pienen tähtitieteeseen ja erityisesti kuun iltaöiseen liikkeeseen perehtymisen ja kartan sekä satelliittikuvien tarkastelun jälkeen onnistaa paremmin.
PS Se keltanen roska-astia oli täyttynyt ääriään myöten ja tuuli oli levittänyt roskia ympäriinsä, joten keittokatosta ei viitsinyt nurkkaa enempää kuvaan laittaa.
PPS Jäljistä (40-50 mm?) päätellen joku toinenkin fillaristi oli paikalla lumisateen jälkeen käynyt.
Kirjanmerkit