Laktaatin poistokykyä on maksimitesteistä määritetty Suomessa todennäköisesti yli 30 vuoden ajan, joten sillä on jo huomattava perinne. Mutta äärimmäisen harvassa ovat olleet ne pohdinnat, MITEN ja MIKSI laktaatin poistokykyä tulee määrittää ja MILLAINEN harjoittelu vaikuttaa poistokykyyn. Siksi suhtaudun poistokyvyn määrittämiseen skeptisesti.Alkujaan tämän lähetti Eeteeku
Aikaisemmissa Kuntotestauksen perusteet -manuaaleissa sekä Kuntotestauksen käsikirjassa on kyllä ohjeistukset poistokyvyn määrittämiseen, mutta nuokin ohjeet perustuvat lähinnä siihen, miten aikaisemmin määritys on vain tehty. Joka tapauksessa määritys tulisi tehdä käyttämällä lähtöarvona korkeinta laktaattipitoisuutta ja loppuarvona 10 minuutin kohdalla olevaa arvoa, ja jakamalla noiden erotus mittapisteiden välisellä ajalla. Tällä ohjeistolla en muuten saa testidatasta poistokyvyksi 0,4 mmol/L/min, vaan (16-12,1)/(10min-4min)= 0,65 mmol/L/min. Kun testin jälkeen laktaattitaso saattaa lähteä heti laskuun, pysyä ennallaan tai jopa vielä nousta, ei periaatteessa maksimilaktaattiarvo määritettynä 0min, 1 min ja 4 min -kohdilta ole välttämättä luotettava. Maksimitaso kun saattaa olla 2 tai 3 minuutinkin kohdalla. Ja jos katsotaan poistokyvyn laskentakaavaa, huomataan, että pienetkin poikkeamat joko laktaatin lähtö- tai loppuarvossa voivat muokata poistokyvyn arviota rajusti. Jos tässä testissä laktaattitaso 10 minuutin kohdalla olisi ollut 10 mmol/L, olisi poistokyky ollut 1 mmol/L/min, mistä testattavalle olisi tullut kiittävää palautetta.
Tältä 16 mmol/L -tasolta on kohtalaisen helppo rouskuttaa laktaattia lähes 1 mmol/L/min -vauhtia. Mutta jos maksimilaktaatit testissä olivat olleet 4 minuutin kohdalla 6,5 mmol/L, olisi tuollaisen absoluuttisen poistokyvyn saaminen ollut fysiologisesti mahdotonta. Siksi poistokyvyn tason arviointi tulisi suhteuttaa aina laktaatin lähtöarvon tasoon. Mitä korkeampi lähtötaso, sitä korkeampi pitäisi poistokyvyn olla.
Seuraava haaste poistokyvyn määrittämisessä tuleekin sitten siitä, mitä testikuormituksen jälkeen tehdään. Poistokyky on nimittäin vahvasti sidoksissa palautuksen passiivisuuteen tai tehotasoon, mitä palautuksessa käytetään (https://www.google.fi/search?q=Blood...CFHouxX-vDq_gM). KTK:ssä vuodelta 2004 on ohjeistusta käytettävästä tehotasosta, mutta useinkin palautusvaiheessa käytetään juurikin testin lähtökuormaa. Mikä taas on periaatteessa reilusti alle sen tehotason, jolla poistokyky olisi korkeimmillaan. Poistokykyä määritettäessä tulisikin testaajan jo testin loppuvaiheessa kyetä määrittämään joko tehollisesti tai hapenotollisesti tuo noin 50-60%:n taso maksimista, jota sitten käytettäisiin palautumisvaiheessa. Kokonaan eri asia on se, kuka haluaa fillariergolla sotkea maksimitestin jälkeen tuota tehotasoa. Juoksumatolla se on helpommin toteutettavissa, kun testaaja sen maton pistää pyörimään. Ja joissain kenttätesteissä vakiotehotason noudattaminen on käytännössä mahdotonta.
MIKSI -kysymys onkin haastavampi, eli miksi laktaattia tulisi poistaa nopeasti? Laktaatti mittauspaikassaan eli veressä sinänsähän ei aikaansaa väsymystä. Eikä väsymystä aiheuta myöskään lihassolussa syntyvä maitohappo, josta käytännössä heti maitohapon muodostuessa irtoaa vetymolekyyli muodostaen laktaattimolekyylin. Sekä laktaattimolekyyli että vetyioni siirretään edelleen veronkiertoon, josta siis tuo laktaattitaso voidaan mitata. Mutta toisaalta laktaattia myös koko ajan poistetaan veronkierrosta, joten mitattu arvo on näihin molempiin tekijöihin yhteydessä. Tuon syntyneen vetyionin katsotaan kuitenkin olevan tässä yhtälössä se paha poika, joka happamoittaa elimistöä ja siten vaikuttaa lihassupistukseen haitallisesti. Tokihan vetyionia puskuroidaan esimerkiksi bikarbonaatilla, jolloin muodostuu hiilihappoa. Se taas hajoa hiilidioksidiksi ja vedeksi, ja näistä hiilidioksidi pyritään puuskuttamaan peesissätulijoiden nautittavaksi. Laktaattia voidaan siis poistaa verenkierrosta edelleen jalostettavaksi maksassa Corin kierrossa glukoosiksi ja siitä edelleen takaisin glykolyysiin. Joten miksi laktaattia siis pitäisi nopeasti poistaa? Jos nopea poistokyky osoittaa laktaattia takaisin energiaksi muuttavan prosessin tehokkuutta, niin hyvä. Heikkous tässä ajattelussa on esimerkiksi siinä, että glukoosin muuntaminen laktaatiksi tuottaa 2 ATP:tä, mutta laktaatin muunto glukoosiksi kuluttaa 6 ATP:tä. Se ei siis ole ikiliikkuja tai taloudellinen mekanismi urheilun kannalta. Seuraava kysymys on, inhiboisiko veren korkea laktaattipitoisuus niin laktaatin kuin vedyn siirtoa lihassolusta verenkiertoon? Tätäpä pitänee vähän penkoa. Jos näin olisi, voisiko lihassoluun näin kertyvä laktaatti inhiboida maitohapon muodostumista pyruvaatista ja sitä kautta hidastaa myös anaerobista glykolyysiä?
MILLAISELLA harjoittelulla laktaatin poistokykyä sitten kehitettäisiin? Ilmeisesti sellaisella, että lähtöainetta eli siis laktaattia tulisi olla saatavilla. Mutta kehittämisen tulisi todennäköisesti kohdistua ensisijaisesti niihin tekijöihin, jotka vaikuttavat laktaatin hyväksikäyttöä edistävästi niin maksassa kuin muuallakin elimistössä. Pitääpä tätäkin penkoa lisää.
Näinhän tavoitteen katsotaan usein olevan. Testissä kynnysten tehotasot (eli molemmilla kynnysten (VO2 (suoritus) [ml/kg/min] -3,5) / maksimin (VO2 (suoritus): [ml/kg/min]-3,5) eli testissä siis 56% ja 74% ovat hieman alhaiset, kun usein toivotaan tässä kauden vaiheessa reilun 60%:n ja 80%:n tasoja. Mutta tässä on yksilöllisiä ja harjoituksellisia eroja. Lisäksi tätä tarkastelutapaa käytettäessä tulisi myös huomioida, millä teoreettisen hapenoton laskentakaavalla nuo VO2 (suoritus): [ml/kg/min] -arvot on laskettu. Seuraavaksi pitää miettiä, oliko saavutettu maksimitaso todella maksimi vai joku submaksimaalinen taso (vai jopa ylirasituksen aikaansaama alentunut maksimisuorituskyky). Ja itse asiassa pienikin, ½ kuormaportaan verran tapahtuva kynnyksen siirto suuntaan tai toiseen tuottaa aivan eri prosenttiosuuksia. Lisäksi eroa saattaa tulla siitä, määritetäänkö kynnykset KTK 2004 vai uusien FTM 2018 -kriteerien mukaan. Mutta himpun teho- / nopeusvoittoiselta tuo tulosprofiili vaikuttaa hapen alikulutuksineen, kynnysprosentteineen ja maksimilaktaattitasoineen. Laajempiin päätelmiin pitäisi nähdä koko testidata henkäys-henkäykseltä -arvoineen
Menee vähän hiusten halkomiseksi, mutta tällaisesta hyppytyypistä käytettäneen nimeä pudotushyppy. Kevennyshyppy (countermovement jump) tehdään ponnistusalustalta koukistamalla polvia eli tekemällä esikevennys, ja välittömästi kevennyksen jälkeen voimakas ponnistus ylöspäin.
Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit