Senhän jo olen tuonut ilmi, mitä olen mielipuolta "asiasta sinänsä".
Vaan entäpä se emotion puoli?

Mieluiten vaellan. Maastopyöräilen vain silloin, kun ei pääse/ehdi/viitsi jalkaisin hortoilla. Myönnän, että jos olen Saariselällä kuljeksimassa, nuppi täynnään "sinisiä ajatuksia", ja sitten joudun polun sivuun väistymään pyöräilijää, niin en riemusta hihku.
Siksi hiljaa hyväksynkin puiston järjestyssäännön "johdattelun" pyöräilyn ohjailuun. Itse en aio siellä fillaroida, muuta kuin Raja-Joosepista Anteriin.

Mutta entäpä ne pyöräilyn vaikutukset? Uskon, että menee samaa rataa kuin vaeltelukin.
Seitkytluvulla ei juurikaan ollut polkuja - neljäkymmentä vuotta myöhemmin melkoisia baanoja Luirolle asti.
Riippumatta siitä, pyöräilläänkö puistossa vai ei, niin neljänkymmenen vuoden päästä on polut Luirolle sorastettu, ja siitä rajalle asti baanoja riittää.

Uskoisin, että pyöräily ei tuota kehityskulkua juurikaan hetkauta. Kulkijamäärät aina vaan lisääntyy, ja odottakaas, kun keski-eurooppalaiset ja kiinalaiset löytävät Saariselän.
Sen jälkeen, kun Euroopasta on suoria lentoja Ivaloon, niin joka päivä tulee kymmeniä kulkijoita Saariselälle.