Toi koira. Se tiesi, että sillä on nauta-sika jauhelihat kotona odottamassa niin ei meinannut nahoissaan pysyä kotiintullessa, kun tassuja pyyhittiin. Ja se ilme, kun se ruoan viimein sai, jokaikinen kerta ihan yhtä "Voiko tämä olla tottakaan-ilme", kun se haltioituneena katselee kuppiaan. Ja se tyytyväisyyden määrä, mikä koirasta säteilee, kun se on juuri ulkoillut ja masu on täynnä lihaa ja muita herkkuja. Se on vaan niin vilpitöntä onnea, että nöyräksi vetää katsella.