Edittiä, tuli tuplana,,,
Edittiä, tuli tuplana,,,
Pitäis kuulemma speksailla ja päivittää,,,
Päädyin nyt lopulta kuitenkin tähänhttp://www.thule.com/fi-fi/fi/produc...e-941-_-941000
Kiitos vinkeistä, ei nuo fatin renkaat noihin kouruihinkaan kuitekaan heittämällä sovi
Sain oman Proni viime perjantain myös 32T rattaalla. Mukana ei tullut paljon puhuttua 38T ratasta, mutta itseäni ei tämä haittaa pätkääkään. Sunnuntaina tuli ajettua 30km lenkki suupielet melkoisessa virneessä. Renkaat rullasivat paljon paremmin mitä odotin, pidon ollessa samalla todella jäätävää(verrokkina 26" 2,4" fat albertit). Alkumatkasta paineita oli aivan liikaa ja vähentämisen lopetin siinä vaiheessa, kun en enää ollut aivan varma kumpaan suuntaa se ilma meneeOhjattavuus tästä tosin hieman kärsi ja meno muuttui pompottavaksi. Tämä tosin taitaa kuulua lajiin? En nyt tietenkään niin paljoa vähentänyt että olisi meinannut vanteelle lyödä.
Pieniä vastoin käymisiä oli kuitenkin heti alkuun 15mm etunavan kanssa. Jostain syystä laakereiden välissä oleva alumiiniholkki ei tuntunut asettuvan millään kohdalleen. Meisselillä avittaen ja yhden rikkinäisen o-renkaan jälkeen sain akselin sopimaan paikalleen. Täytyy tuosta sanoa ensimmäisessä huollossa, jos en tuota pura itse sitä ennen. Tämä oli ehkä se suurin syy miksi myös päädyin tuohon koukkutelineeseen. Onko kenellään muulla ollut vastaavaa ongelmaa?
Minulla on myös ollut ongelmia tuon alumiiniholkin kanssa. Pyöränä siis sama 3fat pro. Meisselillä olen sitä paikalleen laittellut, mutta vielä on säilyneet o-renkaat ehjinä. Onko tämä siis tämän navan ominaisuus vai vika?
Onko muilla ollut ongelmia saada rengas tasaisen pyöreäksi kiekolle? Aloitin tubeless konversion ensimmäisen vaiheen ja korvasin vannenauhat aiemmin tässä ketjussa esitellyllä värillinen teippi + gorilla teippi combolla. Omilla taidoilla tästä ei vielä tubelesta syntynyt (en saanut rengasta nousemaan kehälle omalla kompuralla) eikä rengas tahdo nyt asettua enää sisurin kanssa mitenkään vaan jää aina jostain kuopalle. Onko hyviä vinkkejä?![]()
Sama ongelma minulla Liten kanssa. Eli rengas ei ota millään kiinni vanteen reunoihin ja asettuu miten sattuu.
Pyörittelin ja nostelin sitä 'raudoilla' - tyhjensin ja täytin uudelleen - lopulta se asettui tasaisesti. Jätin tuon vuoksi sen sisurin sinne kun ei tunnu ottavan millään kiinni tuo rengas vanteeseen ilman lisäkikkailuja.
En tiedä onko tuohon joku 'hienompi tapa', mutta tuo on toiminut näiden vanteiden kanssa jotka eivät tunnu millään ottavan rengasta 'kiinni'. Lasten pyörissä on ollut vastaavia.
Eh?
6cm leveä makuualustan suikale vanteeseen korjannee ongelman.
Mulla ei pysynyt nate ollenkaan vanteella kun ilmaa laittoi mut toi kikka auttoi.
Koesovitus härövarustuksella:
Tämä taisi olla 2FAT interceptorin kuituhaarukka. Etukiekoksi tarkoitus laittaa BR2250 dudesta.
^^ Niin tuon telttapatja kikkailun lisäksi jotkut neuvoo käyttämään 2bar painetta väliaikaisesti kompuralla avustettuna, jotta kumi asettuu suoraan vanteelle. En ole koittanut tuota itse.
Mutta asiasta toiseen. Tänään kun lähdin kotoa litellä niin en muistanut rengaspaineita katsoa. No alhaallahan ne oli kun pakkasta oli meidän notkossa -8C - viimeksi kun paineet katsoin taisi olla +15C. Muljahteli aika pahasti kumi vanteella joka kurvissa. Olikohan näissä orkkis VeeRubbereissa joku minimipaine suositus? Huoltoaseman mittari näytti paineiksi 0,6bar, mutta se ei voi olla oikea luku, sillä paineet olivat paljon alhaisemmat. Laitoin sitten 1,5bar sen mittarin mukaan ja silti oli aika pehmeät kumit - oli mittarissa oli selkeästi heittoa
No kotona voin katsoa mitä on oman mittarin mukaan paineita.
Eh?
Lukihan se renkaassakin kun katsoi eli 8psi eli 0,55bar oli minimipaine noissa Showshoessa. Huoltsikan 1,6bar (mittarin mukaan) oli huollossa reilusti alle 1bar eli aika tyhjät oli kumit aamulla.
Käytin pyörän ensihuollossa ja ilmeisesti olen johonkin kolautellut suurempaa eturatasta ja siksi se on niin kärsinyt. Pitää vielä keksiä mihin sitä olen metsässä kolautellut niin voi vältellä niitä tulevaisuudessa![]()
Eh?
Täytyy kyllä tarkistella noita paineita omista kumeista useammalla mittarilla. Motonetin prestaan sopivalla digillä paineet eilen välillä 0.4-0.5 ja tuntu liian kovalta. Sisärenkaan kera siis. Pumppua ei lenkillä ollu. Laitoin lähtiessä ilmaa ja tiputtelin sitte matkalla. Opettelu jatkuu.
Onko muuten saman renkaan toiminnassa/ominaisuuksissa huomattavia eroja sisägummilla/tubeless?
White lite 849€ ja pro 1299€ tällä hetkellä...
Onko kukaan kokeillut liteen asentaa surlyn 4,7 BFL:ää? Ei ilmeisesti pitäisi tulla ongelmia leveyden kanssa?
BFL mahtuu helposti. Iso Knard 4,8" mahtuu myös.
3FAT Lite nykykunnossa:
Paino noin 13,4kg paikkeilla nyt. Edessä interceptorin kuituhaarukka, BR2250 kiekko ja tubeless 4" Jumbo Jim, takana orkkiskiekko, JJ ja 13F sisuri. Voimansiirto vielä melkein vakio, eturattaiksi vain vaihdettu 22/36t. Lisähifistelyinä Whiten kuitutanko, kevyet gripit ja ritcheyn kuitutolppa
1x10 muutos vielä niin taitaa päästä juuri alle 13kg.
3FAT Liten etuhaarukka muuten noin 100g painavampi kuin 2FAT Liten. Eli 1035g.
Interceptorin haarukka 680g.
Laitetaan hieman väliaikatietoja, kun jo useampi lenkki ajettu Interceptorilla,
mutta käsittellä ensi se eturatas case, pyörän mukana tuli vain yksi ratas T38,
joka on ehdottomasti liian iso. Tein asiasta reklamaation ja ensimmäinen vastaus
oli ettei kuulu kahta ratasta. Muutamien sähköpostien jälkeen sain tiedon että lähettävät
toisen T32 rataan parin viikon sisällä. Nyt vain odotellaan.
Vakio lenkki 29" jäykkäperällä on 25 ... 35 km polkuja ja pieniä hiekkateitä pitkin, reitin alussa
on muutaman kilometrin siirtymä asfalttia. Kävin ajamassa saman lenkin Interceptorilla ja otti tosi koville.
Keskinopeudesta pitää pudottaa ainakin 5 kilsaa pois, 25 -> alle 20 km/h.
Pyörä on todella raskas polkea ja ei rullaa edes alamäkeen ja ohjaus asfaltilla ja kaltevalla pinnalla vetelee
aivan sairaasti. Meidän perheen toinen läski On-One jättää Interceptorin kuin seisomaan ???????
Ilmeisesti vika on näissä Snowshoen renkaissa, paineet olleet 0.6 bar ja kuskin munapaino on 98 kg.
Mitkä renkaat pitää vaihtaa tilalle että ne rullais paremmin ja ei vetelis tolkuttomasti.
Harkitsin Maxxis Mammoth, onko muilla kokemusta ko. renkaasta.
Löysin kyllä kaksi hyvääkin seikkaa, eka on ettei tarvi käyttää soittokelloa pyörätiellä,
kun kaikki väistää ihan itsestää, koska renkaat ulvoo yhtä lujaa kuin eteläpohjanmaan
kaikki ambulanssit yhteensä, toinen seikka on että treenit on paljon lyhempiä, kun jo siirtymän
jälkeen pitää lähteä kotiin, kun reiret huutaa hoosiannaa.
Että semmosta.
AeroR
PS. kuinka se valokuva koneen muistista liitetään viestiin ?
Meni usko 2Fat Pron satulatolppaan. Satula kääntyy takakenoon nykyään joka lenkin jälkeen, vaikka kuinka laittaisi pultteja kireälle. Ei sen paljon tarvitse kääntyä, niin selkä jo sen huomaa. Lisäksi nitisee ja natisee. Nyt väliaikaisesti käytössä kiina-kuitutolppa, mutta ensi viikolla pitäisi tulla alumiininen, joka ei paljon häviä painossa ja hinnassa. Kiinatolppa ei nyt ainakaan 1,5h lenkillä vielä katkennut, vaikka muuten vaikutti hyvältä. Satulankin voisin uusia, mutta ilman kokeilematta en yhtään tiedä mikä on hyvä. Suosituksia?
Tämän tilasin kun halvalla sai ja näytti toimivalta:
http://www.on-one.co.uk/i/q/SPOOTW/o...y-mtb-seatpost
Tässä väliaikainen tolppa 16€ ebaystä:
![]()
Poy muokkasi tätä : 11.10.2015 at 22.17
Jep. Originaalitolppa on surkea. Oma on memtallinkierrätyksessä jo.
Nyt kun on aamuisin ollut mustaa jäätä kevleillä niin olen työmatkat tehnyt litellä. Keskinopeus on maantiepyörällä 27km/h ja läskillä nyt 23km/h. Tuossa hidastaa maantiepyörää liikennevalot ja se, että matkalla on niin monta koulua, ettei viitsi täysiä ajaa joka pätkällä. Läski saa siitä sitten tasoitusta. Matka on siis Lempäälä - Tampere noin 19km.
Pirkkalan kautta maantietä en ole lähtenyt läskillä ajamaan - siinä varmaan huomaisi nopeuseron paremmin.
Itsellä ei tunnu raskaalta ajaa tuolla litellä verrattuna esim. reilun 8kg:n maantiepyörään, mutta se mikä ärsyttää on kun rattaat tuntuu loppuvan kesken
Mutta maastossa nuo rattaat on juuri hyvät ja kunhan talvi tulee niin eiköhän vauhti laske
Itsellä tuo 38T edessä tuntuu toimivan siis hyvin. Maastossa voi sitten 'höllätä' pienemmällä rattaallakin.
Eh?
Melkoisen hyvää vauhtia pystyt pitämään läskillä, mulla ei keuhkot ja reidet riitä.
Onko renkaat myös Snowshoe (72 vai 120 TPI) alkuperäisillä sisureilla, vai oletko jo tehnyt tubelessit ?
Eturatas on ihan pakko vaihtaa pienemmäksi, koska nyt pitää laittaa metsässä jo hiemankin hankalassa
paikassa pienin vaihde silmään.
Mun pitää hieman säätää ajoasentoa korottamalla tai vaihtamalla ohjaustankoa, koska nyt tuntuu suoralla tangolla
että kaikki paino on käsillä.
Loppuviikosta käyn Treelta hakemassa osat, katsotaan kuinka homma etenee.
AeroR
Juu ajan kesät/talvet - nyt taitaa tänä vuonna tulla 13000km ajoa. Viime vuosi meni CC:llä ja tänä vuonna ostin maantiepyörän (keväällä) kun CC:n osat alkoi jatkuvasti hajota - no on sillä ajettu jo 20000km 2v aikana eli alkaa nuo osat olla vaihtokunnossa varmasti.
CC:stä siis hajosi tänä keväänä molemmat Ultegra kahvat, takavaihtaja, etuhaarukka - vain muutama osa mainitakseni
Mutta takaisin tämän aiheen asioihin. Minulla on litessä ne orkkisrenkaat vielä jotka on 72TPI (Jumbo Jimit on tilauksessa). Sisurit vaihdoin kevyempiin Surlyn sisureihin ja teippasin vanteen. Näillä puntari näytti molempien renkaiden keventyneen 600g tuolla muutoksella. Puntarissa voi olla heittoa eli en ole varma sen tarkkuudesta.
Tubeless ei onnistunut minun taidoilla näillä orkkiskumeilla. Siksi jätin nuo sisurit ainakin vielä käyttöön. Katsotaan miten Jimeillä onnistuu tubeless. Painoa ei tubelessilla taida juuri pudota, jos litkua laittaa sen 2-3dl mitä suositellaan.
Eh?
Hei, tässä olen innostunut ajelemaan metsässä/kallioilla yms poluilla kun kaveri menu ja osti ekan kunnollisen maastopyörän (Felt mtb 7 seventy, 27,5) ja nyt pitäisi saada tietysti oma! Täällä aiemmin kyselin näistä 29" takajäykistä jos ostaisin.. Mutta täällä foorumilla kun on pyörinyt ja lukenut niin jotenkin innostuin näistä läskeistä myös. Oma budjetti aloittelijan budjetti joten tätä Whiten 3fat Lite olisi vielä siinä max osastossa tuolla 850e hinnalla.
Nyt kysynkin onko läski parempi/huonompi jos kyseessä on täysi nöösi joka vasta opettelee ajelemaan maastossa. Innostusta on varmasti enemmän kuin taitoa...
Viltro muokkasi tätä : 13.10.2015 at 14.36
Itselle 2Fat pro oli ensimmäinen metsäkelpoinen pyörä, jolla myöskin tekniikka tuli opeteltua. Kesällä kun ostin ensimmäisen täpärin, niin huomasi, että joutui osittain opettelemaan myös tekniikkaa uusiksi. Läskillä kun kaikki on vain niin helppoa ja tekninen kynnys ajaa vaikeitakin paikkoja huomattavasti matalampi. Täpärin kanssa on kyllä sitten huomannut, että vauhti on ihan eri luokkaa kuin läskillä. Kyllä läski on itselle edelleenkin metsään ykkösvaihtoehto. Sitä vain pitää enemmän rauhallisesta etenemisestä vauhkaamisen sijaan.
Mikä ei ole erikseen sallittu, on kiellettyä.
Kiitos paljon tiedoistaTässä nyt vielä painin itseni kanssa ostanko nyt läskin vai 29er ekaksi kulkineeksi.. Läski kiinnostaisi ehkä semisti enemmän mutta 29er voisi olla monikäyttöisempi (vai kuinka moni polkee esim duuniin läskillä?)
Ja että pärjäänkö yhtään vauhdissa kaverille jos yhteiset lenkit olisi suunnitelmissa kuten tuossa ylempänä sanoin.. Vaikeeta vaikeeta
hyvin läskillä pärjää tielläkin. Hiukan lisää painetta jos tuntuu liian raskaalta. Mulla on rengastuksena Lou+Dunderbeist litkutettuina ja lenkeillä missä on ollut 29 ja 27,5 täpäreitä mukana niin eipä noissa rullaavuudessa juuri eroa ole. Alamäessä kun molemmat polkematta niin ihan samaa vauhtia menee, jollain hiekkateillä läski rullaa jopa täpäriä keveämmin.
Mä poljen läskillä töihin ympäri vuoden. Jos lähinnä asvalttisiirtymää niin sitten reilummin painetta renkaisiin. Talvella läski on parempi kuin 29er. Huonona puolena kalliit nastarenkaat. Ainoa paikka missä läskissä kaipaa jousitusta (tai tarkemmin sanottuna paluuvaimennusta) on alamäet missä on pään kokoisia kiviä. Läskillä on tosi helppoa ajaa maastossa ja sen jälkeen tuntui että miten ihmeessä noilla kapearenkaisilla pysyy pystyssä maastossa.
Kiitos jälleen vastauksista, taitaa vaakakuppi kallistua vahvasti siis läskin puolelle.. Koskaan en ole sellaista edes testannut, heh. Noh viikonloppuna XXL käymään muutenkin niiin täytyykin testata ja kuolata siellä oikein urakalla
Edit: Koska luultavasti joka tapauksessa joudun lompakon avaamaan niin kumpaa suosittelette totaali nöösille, Lite 849e vai Pro 1299e?
Mitään muokkauksia yms en varmasti heti tee (koska en osaa) niin kannattaako tuo 450e sijoitus proohon vai onko parempi säästää rahaa ja ottaa Lite. Päivittelee sitten myöhemmin jos ja kun siltä tuntuu ja uskallusta löytyy..
Viltro muokkasi tätä : 13.10.2015 at 16.05
Laitoin whiteen bfl:n eturenkaaksi. Hiukka paremmin rullaa ja pehmentää iskuja mukavammin. Ei kuitenkaan kovin suurta eroa snowshoehen. Snowshoe saa jatkaa takarenkaana. Se on mielestäni ihan hyvä takarengas. Eturenkaana mielestäni lipsuu turhan paljon märässä juurakossa.
Tänään oli maasto kuivaa , niin ei päässyt toteamaan onko bfl siinä suhteessa parempi.
Tuonoinnii, vaihdoit puolet sileämmän renkaan eteen ja kuvittelet että pitäisi märässä juurakossa paremmin.Luulenpa että petyt, jos paineet on vertailukelpoiset.
Edit: tietty toi 72 TPI:llä oleva Snowshoe ei ole mikään herkimmästä päästä renkaita, siinä mielessä joustavampirunkoinen kumes pelaa paremmin juurakoissa
BFL on myös noin 13-15mm leveämpi kuin Snowshoe (nappulasta nappulaan).
Laittaa BFL:n vielä taakse niin kylläpä meno loihakoituu. 120tpi snowshoet oli nahkeat niin, että asfaltillakin joutu alamäkeen polkemaan![]()
Raahe Cycling Club - www.facebook.com/raahecc - www.raahecc.fi
Liten päivityksen varaan en laskiksi mitään. mm. läpiakseleita ei päivitellä jälkikäteen. Myy pois ja ostaa paremman tilalle jos siltä tuntuu. Ei siinä paljoa kilometreille tule hintaa. Lä'skien jälkimarkkijnat järkevästi hinnoitelluilla on hyvät.
Prossa kannatta huomioida, 11x voimansiirron osat on kalliimpia kulutusosia. Itte sijoittaisin Prohon, mutta onhan tuo yli 50% lisähintaa toisaalta aika paljon...
Ostat kumman vaan, nii ei se isosti metsään mene.
Kirjanmerkit