Nyt kun täällä on päästy sopivasti aiheeseen, niin enpä malta olla kertomatta omaa ensimmäistä kisakokemusta. Itse en sentään vetänyt koko triathlonia, vaan pelkän pyöräilyosuuden Joroisten puolikkaalla. Kävin vuoden vaihteessa suorassa maksimitestissä, jonka perusteella kynnykseni olivat aerk139 ja ank154. Tämän vuoden aikana olen treenannut enimmäkseen fiilispohjalta rapiat 300 tuntia, josta sykedatan mukaan on ollut PK:ta 70% ja loput kovempaa. Yleensä keskisyke on pyörälenkillä ollut 130 kieppeillä, yrittämällä olen joskus päässyt 140 tasolle (yksin ajamalla 2-3 tuntia noin 33 keskarilla). Kisassa vetäisin maantiepyörällä 90 kilsaa 154 keskisykkeellä (2.33 tuntia/keskari 35,5kmh). Koko kisan ajan pelkäsin, että jossain vaiheessa tulee noutaja ja ukko hyytyy, mutta eipähän vaan hyytynyt. Lopussa jaksoin vielä jopa vähän kiristää viimeisellä kympillä. Normaalisti lenkillä tulee noutaja aika nopeasti, jos yritän ajaa tuollaisella sykkeellä. Maksimisyke testissä oli 171, mutta pyörällä en tahdo päästä juurikaan yli 160 edes kovalla yrittämisellä. Miten siis on mahdollista, että pystyin kisassa ajamaan 2,5 tuntia anakynnyksellä?
Kirjanmerkit