Mites se menikään Astanalla ? Vissiin joku jo ennusti täälläkin tuon bannin. Pienet kalat on helppoja![]()
Mites se menikään Astanalla ? Vissiin joku jo ennusti täälläkin tuon bannin. Pienet kalat on helppoja![]()
Näin se valitettavasti taitaa olla. Teknisistä apuvälineistä, harjoitusmenetelmistä ym. normijutuista puhuttaessa rahat ovat tonneja, joskus kymppitonneja ja niihin rahat riittävät käytännössä kaikilla eikä yksikään todellinen innovaatio jää ilmestymättä kaikkien tallien käyttöön hyvinkin nopealla aikataululla. Huipputason medikalisaatio sekä siihen liittyvä lääkärien ja ajajien yksityisyyden suojelu on taatusti satojen kiloeurojen, todennäköisesti jopa suurempienkien rahojen peliä, eikä sellaisen järjestäminen onnistu kuin harvoilta ja valituilta.
Niin sen on oltava kun Sky niin sanoo. Kyseessä on kuitenkin avoimmuuden esikuva, oman viestintänsä mukaan.
toi uusi epon korvike ei kuitenkaan ole mitään halpaa ainetta. Ehkä olivat kuvitelleet sen olevan testeissä näkymätöntä vaikka ainetta on ilmeisesti kehitetty sitä silmällä pitäen, että näkyy tarvittaessa testeissä. Huhumyllyn mukaan tämä aine oli mustassa pörssissä jo yli vuosi sitten...
OJ muokkasi tätä : 30.07.2015 at 18.38
6.7 WTF/kg
Eka käry maaliskuussa 2015.
http://www.spiegel.de/sport/sonst/do...a-1030310.html
Hylkylistalla: Mikrometri, Oatmeal Stout, kivimaa, IncBuff
"Asiatonta. Kaverin itse laatima julkinen hylkylista kertoo jo paljon."
OJ, ei kallistakaan huipputallien näkökulmasta. Kuukauden kuuri "Epo-pillerillä" eli FG-4592:lla maksaa tämän artikkelin mukaan noin 2000 euroa.
10k-kerhon jäsen
In an interview with AFP, UCI president Brian Cookson has said that the levels of fatigue felt by the riders at this year’s Tour de France is proof that doping controls are more effective.
http://www.cyclingnews.com/news/cook...controls-work/
Ehkä ajoin, ehkä ajoin.
Kihihihiii.... Pyöräilijät on Raianille kertonut jotta net on olleet puhki. Raian siitä päättelee että Raianin vastuulla oleva dopingkontrolli pelaa kuin Buikki, eikä täs mithää häthää pokha ole.
Voi jeesus mitä schaibaa viitsii edes suoltaa. Jopa minun ropellihattu dopingpäätelmät on vakuuttavammalla pohjalla kuin Raian-sedän jutustelut.
..että te jaksatte vatuloida näitä samoja juttuja..
Ja kaikki taas leimahti esille kun puhdas Froome vei entisiä roinakuskeja 10-0 Tourilla
Sent from my iPhone using Tapatalk
Kyllähän Froome selvästi väsyi. Vaikka ajeli sitä yhtä irtiottoa lukuunottamatta pääasiassa tuulensuojassa, ei kyennyt vastaamaan Nairon atakkiin Alpe d'Huezilla.
Ehkä ajoin, ehkä ajoin.
Minäkin ihmettelen, että täällä jauhetaan aina vain samaa asiaa . Maltettaisiin nyt edes odottaa, tuleeko ilmi uusia käryjä.
Jaa käryjä? No ei sinakaan Padovassa. Tutkimus kiinni ei syytteitä. Cyclingnews jne. Eli spekuloinnilla jatketaan.
Syytön kunnes pissipurkista putoaa pohja?
Mutta tässä varsin hauska blogi posti puhtaan pyöräilyn keulakuvasta http://www.crankpunk.com/blogs/crank...f-cycling.html
6.7 WTF/kg
Blogipostaus herätti kyllä ajatuksia...
Jos pitäisi miettiä kenelle doping tekee hallaa, pitäisi myös tietää kuka ei käytä. Siinä on perusteellinen ongelma, kun ei tiedetä sitäkään kuka varmasti käyttää (paitsi kärähtäneet).
On helpompi olettaa että kaikki world tour tasolla käyttävät, kuin miettiä että joku pääjoukon lapanen olisi puhdas. Kyllähän se keskivertoguidokin mielellään käyttää apuja, jos vaihtoehtoina on mennä lähikahvilaan baristaksi tai ajaa world tour tason domestiquena kohtuullisilla tuloilla. Motiivi ainakin löytyy, eikä keinotkaan mahdottomia ole.
Olen kyllä tavallaan kaikkien puhtauttaan puolustelevien ajajien puolella, sillä heillä on vinha pointti. On lajille parempi keskittyä keinoihin joilla laji saadaan puhtaammaksi, kuin keskittyä syyttelemään sitä ajajaa joka nyt tällä hetkellä sattuu voittamaan. Syyttely ja kaikenmaailman vihaaminen ei ole urheiluhengen osoittamista.
Tämä ei yllätä kai ketään.
http://www.iltasanomat.fi/yleisurhei...473880326.html
Offariosastolla on se "muiden lajien dopingpaukku"-topicci.
Voi toi keuhkoveritulppa tulla jostain kunnon pannutuksesta syntyneestä luunmurtumasta ja niiden operoinnista; kipsauksesta jne.
Myös e-pillerit aiheuttavat veritulppariskin.
In a 3 person sprint, he could actually finish 4th
Juup, ei kyllä ollu epo ensimmäisenä mielessä. Tai siis, sitähän pitäisi kai ottaa tyyliin "Mr. 60%" eikä sellaisella tyylillä jolla nykyään voisi edes teoriassa olla jäämättä kiinni?
Njoo, kiitos selvennyksestä. Tais tulla tarpeeton kommentti. Poistin.
Tom Danielson
http://www.cyclingnews.com/news/tom-...-testosterone/
Tom Danielson taas esillä: http://www.iltalehti.fi/urheilu/2015...25840_ur.shtml
Antaako Vaughters itselleen kenkää? Napsahtaako Danielsonille elinkautinen banni? Lienee selvää, että Danielsonia ymmärretään, koska hän on niin mukava kaveri eikä mikään likainen douppari kuten espanjalaiset, italialaiset, kazakstanilaiset ja itse asiassa kaikki ei anglo kuskit.
6.7 WTF/kg
No sehän sanoi, ettei mitään ole ottanut. Luulisi sen riittävän.... Isoja raatoja odotellessa.
Lisäksi Danielson on ymmällään miten synteettistä testosteronia on joutunut hänen elimistöönsä. Voihan siihen tietenkin olla jokin täysin järkevä selitys, mutta Danielsonilla ei ole sellaista. Yksi selitys tietenkin tulee nopeasti näin lukijana mieleen.
Ei sillä selityksellä pitäisi olla mitään väliä kun kovan luokan D-ainetta on kehossa. 37V mittarissa, yksi doping tunnustus alla ja se on bye bye.
Vaughters tuskin lähtee, nielee sanansa. Toki menee mielenkiintoiseksi mikäli ei: "Vaughters launched a developmental cycling squad dedicated to ethical competition. That team has since evolved into Cannondale-Garmin. Early on, the team implemented a stringent doping policy that remains today. If a rider is caught doping, the whole team will be fired."
erkkk muokkasi tätä : 04.08.2015 at 08.54
Vaughters tuskin lähtee jos talli säilyy, mutta loppuuko tallin rahoitus nimenomaan tuon eettisen ajattelumallin rikkoutumisen takia? Bicycling.comissa uumoiltiin että Cannondale-Garminin tukijat ovat mukana nimenomaan sen kaatopykälän perusteella, että positiivinen näyte antaa mahdollisuuden sulkea rahahanat ja irtautua koko projektista.
"Jaffan juon useimmiten suoraan pullosta." - palstapersoona 16.01.15
Kirjanmerkit