Hieno Aulangon retki tänään! Menomatka oli kevyt myötätuulessa, mutta paluu vastatuuleen veti jalat tyhjäksi. Lievää enemmän säätöä puhjenneen renkaan kanssa Hämeenlinnassa. Itselle tänään 175 km.
Kirkastuskeikalle osallistui keskimäärin 12 polkijaa. Alussa tuli jotain poisjääntejä ja eri reitille sinkoiluja, mutta Sahalahdella alkoi jo vakiintumaan. Pakkalan kaupalla pidettiin eka jätski- ja kaffitauko, kun keli oli niin sairaan upea! Ei liian kuuma ja aurinko mollotti puolipilviseltä taivaalta. Jätski taisi mennä suoraan reisiin, koska sen jälkeen mentiinkin aika haipakkaa ja speksit taisivat hieman muuttua. Kaikki pysyivät remmissä mukana, joten turha sitä on silloin jarrutella iloista menoa.
Aitoossa olikin sitten ihan suomalainen festarimeininki. Pellolla oli telttoja ja enemmän kaljatölkkejä kuin kedon kukkia. Paikallisessa baarissa oli myös vuoden myyntipiikki ja sai sieltä sittenkin jotain alkoholittomia tuotteita. Muut paikallaolijat eivät taineet niihin sortua vaan pohjustivat illan ohjelmaa.
Sikahintaisen kahvi+munkkikombon jälkeen lasketeltiin yhdessä jonossa pälkänettä kohden. Autoliikennettä oli paljon, mutta laitoin merkille erittäin turvalliset ja rauhalliset jonon ohitukset! Kun ei provosoi, niin ei myöskään tule keskaria ja torvea!
kiiros kaikille osallistujille turvallisesta ja mukavasta reissusta! Vaaratilanteita tai häröilyjä tasan nolla kappaletta. Tekniset murheet myös loistivat poissaolollaan! Porukka hajaantui eri reiteille Kangasalla ja matkaa tuli siihen mennessä n. 100 km. Keskaria oli 25 tai jotain sinne päin :-)
Antti
Iltapäivän ratoksi tuli osallistuttua vaimon vaatekaappien siivoukseen. Sieltä löytyi joskus ostamani Primal Wearin naisten hihaton ajopaita kokoa L, sama perhonen kummallakin puolella. Paitaa ei ole käytetty kertaakaan.
Luovutetaan ilmaiseksi jonkun kanuunan paremmalle puoliskolle. Tosin tämä päällä saisi varmaan miespuolinenkin huomiota DTM baarissa..
Yyveetä jos paita kiinnostaa.
Edit sopivampi malli kuvaan...159/47...eli "vähän" pitemmälle naiselle olisi passeli.
Sent from my iPad using Tapatalk
Highlander muokkasi tätä : 05.07.2015 at 20.27
Die Kanonen von Kauppi
|ex 10k-kerho|
"ajelee takana, porukan perällä vaan ja syö patukkaa siellä koko ajan" E. Lummelampi
Sykloryhmä (6hlöä) teki kunnon maakuntakierroksen.
Jumesniemen markkinat, kirkkopolku Sasiin ja Offroad radalla eksyminen kruunasivat
hienon reissun.
Näin Garminillani: https://connect.garmin.com/modern/activity/824119637
Talisker muokkasi tätä : 05.07.2015 at 20.16 Syy: Osanottajamäärä mukaan.
Ajan huomenna ma 6.7. Armonkalliolta Koilliskeskuksen (klo 9:00) kautta Roineen ympäri myötäpäivään vauhtiin 27<ave<30. Paluu Kaarina Maununtyttärentietä tai Lempäälän ja Anian kautta. Mukaan jos maittaa.
Kiitoksia minunkin puolesta syklolenkin vetäjille. Oli maantietä, hiekkatietä, pieniä polkuja ja jopa synkkää metsää. Täydellinen päivä pyörän selässä. Oli niin mukavaa, että hymy ei meinaa vielä näin illallakaan millään poistua naamalta. Tätä lisää.
Kiitos myös minun puolesta kaikille päivän syklolenkkiläisille. Hauskaa piisasi koko reissun ja reittivalinta oli mitä mainioin.
Pyörää pesiessä oli hymy herkässä kun muisteli päivän retkeä ja paria hiukan kosteampaa polun pätkää.
mks muokkasi tätä : 06.07.2015 at 06.27
En tiedä onko tiistain vauhtilenkille lähtijöitä Winterinmutkan Valintalolta klo 17.30 - itse yritän suunnata Pyynikille ajelemaan mäki-intervallia, kun se sattuu sopivasti tähän ajankohtaan: Rosendahl Bike Day. Työmaalta tätä vielä naputtelen eli voi kyllä olla, että tuolloin 17.00 - 17.30 välillä ajelen Valintatalon kautta. Ellei nyt sitten tule ihan kamala kaatosade.
Oisko Juhalenkin paluu Säijän vai Kuljun kautta?
Sent from my iPhone using Tapatalk
Harmi kun on huamenna mielessä toinen plaani, muuten olis voinu hypätä jonoon Kuokkalannesteeltä Manseen.
Olisi sellainen rauhallinen PK Lempäälästä Pyhän Olavin kirkolle Sastamalaan Rämsöön kautta.
Perillä olis siellä se kahvio varmaankin auki ja kai voisi Narvan markkinoilta poiketa paluussa kattomassa. Yht abt 120km. jos tähtäis kirkolle ennen klo 14 ni vois siinä abt klo 11 lähtee Lempäälästä. elikkä parin pyssärin taktiikalla. Heittäkäätten mailiä jos kiinnostaa tulla tälle pyhiinvaellusmatkalle....
Lempäälä Narva Sastamala Pyhän Olavin kirkko ja takaisin idyllisen Stormin kautta Wanhaa Turun tietä välttäen oli 114km ja voisi olla siis myös Tampereelta ihan ok.
Tämä kirkko on kuuluu harmaakivikirkkojen rakentamisientoiseen aaltoon n v 1510 elikkä sama kuin Messukylä Karkku Lempäälä. Valtavia rakennusprojekteja tuohon aikaan. Täytyy sanoa että upein paikka kirkolle mitä olen nähnyt. kannattaa poiketa. Paikan läheisen tilan aittakahvio aukee klo 12.
Vaihteleva hiukk mäkinenkin maasto. Poikkesin hiukan meno reitiltä ja ajoin Sastamalassa rantaa pitkin hiukka hukassa muutaman kilsan, ja tullessa Stormin oikaisu on hyvä, sitten soratien pätkää Narvan markkinapaikalle, mutta ne kemut alkaa vasta illalla klo 19 siellä tervahauta syttyy. No vaikka markkinakemu jäi väliin ihan kiva ja vain hiukan vettä niskaan 4h28min elikkä 26kmph. Voihan kesälomaa huonommallaki tavalla viettää.....ai niin yksi Kanuunapaita tuli vastaan.
Skier muokkasi tätä : 08.07.2015 at 16.47
Meillä Juhalenkki meni vanhaan malliin. "Varttuneita" vaan on entistä vähemmän.
No, oli meitä sentään Harri, Raimo, Kari, Seppo H. ja minä, eli liki kolmasosa 18:sta osanottajasta.
Sää mitä parhain, kevyt tuuli ja liki kuiva tie.
Näin Garminillani: https://connect.garmin.com/modern/activity/826950572
Onko torstailenkille lähtijöitä? Keli näyttää suorastaan hyvältä :-)
Ajattelin ajella noin satkun lenkin, esim. vois kiertää taas Roineen, mutta tällä kertaa myötäpäivään. Muutkin vaihtoedot sopii hyvin. Vauhdin vois pitää tällä kertaa sopivana: ei repimistä mutta kuitenkin tasaisen vauhdikkaasti (ave esim. 32 vois olla hyvä). Lähtö Kaukajärven mäkkäriltä klo 18
Vaihdoin illalla compaktikeskiöt Ranskan Alppeja varten. Ajan huomenna pe klo 8:30 säätöjen testilenkin Armonkalliolta Ylöjärven, Komin ja Hämeenkyrön (ehkä Jumesniemi?) kautta kotiin. Varmaankin rassaan välityksiä ainakin viritysruuvista. Sen mukaan.
karibou muokkasi tätä : 10.07.2015 at 06.12
Tuun mukaan Ylöjärven liikkenneympyrästä.
Ylöjärven kiertoliittymässä klo 9.
Vauhdikas lenkki Kehäkukkaan.
Onneksi sitä ei ollut nuotitettu etukäteen, en ehkä olisi lähtenyt siihen kyytiin.
Näin Garminillani: https://connect.garmin.com/modern/activity/828747396
---
Huomenna sitten taas kevyestikin.
Pohjoistuulta ja poutaa ennusteissa.
Minnekäs mentäisiin? Sahalahti - Rönni - ....?
Siitä tulisi aika pitkä, mutta lyhentää voisi jo Kangasalla halutessaan.
Joo... Ihan hapokaslenkki. Itelle varmaan ihan paikallaan.
Huomenna levätään
See my 194,5 TSS bike workout. I did 101 km in 3:26:56.
http://tpks.ws/3vq0
http://www.kaupinkanuunat.net
^Samoin Sahalahti-Kuhmalahti tänä vuonna...kaverin luona kävin tällä viikolla autolla. Eipä tolla pätkällä ole uskaltanut ajaa kovinkaan lujaa ennen, mutta nyt pääsi hälyytysajossa olevaa ambulanssiakin karkuun
Sent from my iPad using Tapatalk
Die Kanonen von Kauppi
|ex 10k-kerho|
"ajelee takana, porukan perällä vaan ja syö patukkaa siellä koko ajan" E. Lummelampi
Kirjanmerkit