Ensimmäinen reissu tahkolle ja heti 120 km matkaksi, no eipä se tällä kertaa onnistunut. Parit rengasrikot ja huononmallinen satulalaukun kiinnitys teki sen verran tympiäksi ajamisen ettei toiselle kierrokselle ollut kiinnostusta enää lähteä. Siinä sisureita vaihdellessa(Eli litkut olkaa valmiina,im coming... ) pääsi nuo kuuluisat verenimijät hyville apajille ja sai litran verta miehestä, toivottavasti maistui.
Itse kisahan alkoi mukavasti siihen nähden että pari viikkoa ollut kummallista vaivaa navan seudulla ja olkapää alkoi vaivaamaan juuri edellisenä iltana. Epäilyjen kautta voittoon ja kinesioteippi teki ihmeitä roppaan eli eiku matkaan ja kivuista tietoakaan.
Lähdössä jäin tarkoituksella reilusti taaemmas ja siinä sitten oli aika makiasti peesiä tarjolla aina sinne kinahmille saakka. Siinä sitten tökkäs meno niinku seinään, mutta ei siellä kukaan ärräpäitä sadatellu että siinä mielessä hyvässä hengessä tunkattiin ylöspäin ja poristiin niitä näitä kilpakumppaneiden kanssa.
Mutaa löyty vaikka muille jakaa ja omasta mielestä näin jälkeenpäin kun ajattelee niin olihan sekin aika mukavaa...Sai kahlata ihan kunnolla pariin otteeseen ja lopussa ei paljoa kiinnostanu rapakoita vältellä. Eli lähinnä suoraan vaan ja riskillä ja se oikeastaan kannattikin.

Huolloille,talkooväelle, valokuvaajille sekä järjestäjille iso kiitos.
Ensi vuonna uudestaan ja tällä kokemuksella kun ei kisoja vielä plakkarissa montaa ole niiin rohkenen sanoa että oli se kuitenkin maastopyöräilyn ykköstapatuma Suomen rajojen sisäpuolella.