Rakentava keskustelu on monta kertaa hedelmällistä. Jos toinen osapuoli on siihen kyvykäs, eikä mikään vajakki tai Siiselin kohtaamaan ämmän kaltainen. Monta kertaa tullut rauhallisesti keskusteltua fleksitaluttajien kanssa koiran hallittavuudesta. Useimmat ymmärtävät, että kahdeksan metriä edellä kulkeva koira voi tehdä yllättävän sivuttaisliikkeen, jossa edes kävelyvauhdilla ohittaessa ei tilanteelle ehdi tekemään mitään, ennenkuin turre on pinnojen välissä.
Eilen viimeksi tuli (taas kerran) ajauduttua jutteluun kanssapolkijoiden kanssa. Tapahtuma oli seuraavanlainen: pysähdyin punaisiin valoihin samaan aikaan nuori äiti+arviolta viisivuotias poika omilla pyörillä liikkeellä -yhdistelmän kanssa. Katselin kauhulla pojan pyörää; vähintään pari kokoa liian iso. Liikennevaloihin pysähtyessään poika jäi polvitaipeesta "roikkumaan" vaakaputkeen saadakseen toisen jalan maahan. Liikkeelle lähtiessämme kehuin ensin pojalle hänen ajotaitoaan, jonka jälkeen totesin äidille ystävälliseen sävyyn, että näyttää vähän hankalasti hallittavalta tuo pojan iso pyörä. Äippä kertoi pojan perineen isoveljen pyörän ja että vanha oli niin pieni, että sillä joutui sotkemaan aivan hirveästi. (Oma näkemys on, että alaluokka-ikään saakka vähintään toinen jalka on saatava tukevasti maahan perse satulassa.) Todennäköisesti naamakirjassa saa kyytiä spandex/tuhatta ja sataa kaahaavaa himoharrastaja/murhanhaluinen pyöräilijä, joka puuttuu toisten asioihin. (Kuvauksesta osuu kohdalle vain spandex).