Minä kysyn eritoten naisilta ja nuorilta. Pro-miehiltä harvemmin, kun en kuitenkaan osaisi auttaa. Jotkut ketjut on saanut pistellä paikoilleen.
Festina lente
Tottakai jokaista fillarilla liikkeellä olevaa autetaan. Vähintään kysymys:"Kaikki hyvin?" Myönteinen vastaus ja matka jatkuu, jos ei, niin katsotaan voiko auttaa.
Itseki useimmiten avun tien päällä saanut. Viimeksi viime kesänä vieras herrasmies antoi, tai myi? ketjulukon, kun olin pulassa ihan lähellä kotia jo.
onks pakko, jos ei haluu
Tapoihin kuuluu kysyä "tarviitko apua" jos yhtään näyttää että vois tarvita. Edellyttäen toki että ei ole ihan maailmanlopun kiire itsellä.
Multa on myös tuota kysytty kun vaihdoin sisuria tien vieressä, tuntui kivalta.
Jos Tarttee Apua autan mieleläni. .😊
Kysyn aina sukupuoleen, ikään tms. katsomatta.
Viime kesänä autoin yhtä n. 12-vuotiasta poikaa kun olivat kavereiden kanssa sen näköisiä, että oli jokin ongelma. Ketjut olivat pudonneet eivätkä osanneet laittaa niitä paikalleen. Samalla opastin miten ne saa paikalleen.
Tänä vuonna tullut autettua paria naista (ei harrastajia vaan pyörällä liikkuvia naisia) joiden ketjut olivat pudonneet. Pahoittelivat rasvaantuneita käsiä, mutta kyllä ne puhtaaksi saa. Ikävämpää on taluttaa pyörää useita kilometrejä.
Pro-kuskeja tuskin osaan auttaa, mutta kysyn kuitenkin voinko auttaa. Voi olla, että kuskilla ei ole sisuria tms. mukana tai on jo käyttänyt varasisurinsa.
Toisaalta kysyn yleensä poissa tolaltaan olevalta ja itkevältä tytöltä, että tarvitseeko apua jne. ja saatan auttaa tuntematonta raskaan kantamuksen kanssa, jos ei ole kiire minnekään.
Ei se ole keneltäkään pois, jos toinen sanoo, että ei tarvitse apua. Kysymisen jälkeen ei ainakaan tarvitse miettiä oliko toisella jokin suuri ongelma tai hätä.
On se vaan hieno tunne, kun joku kysyy. Niin minä "tavoille opin" ja yritän levittää samaa eteenpäin.
Tänä kesänä, kun kaksi kertaa olen kelvin vieressä vaihtanut rengasta, ei kukaan ohi ajavista pyöräilijöistä ole sanonut mitään.
Tervehtimisestä: kuppikuntaistahan se tuppaa olemaan. Käppyräsarvikuskit moikkailevat toisilleen ja kun viikonloppuna lähdin ajelulle ilmeisesti jotensakin uskottavalla maastopyörällä, niin ensimmäinen vastaan tullut maastopyöräkuski nyökäytti tervehdyksen.
Jos on yhtä suuri idioottivaihtovirheiden tekijä kuin minä, oppii nopeasti että satulalaukussa tai ajopaidan taskussa kulkee sujuvasti mukana vanha työhanska tai rätti. (Kertakäyttökäsineetkin ovat oivia, joskin hitaampia pukea ja riisua.)
Pikkutyttöjen ja -poikien markettifillarien ketjut eivät kokemukseni mukaan yleensä putoa nätisti vaan tuppaavat jumiutumaan. Kerran ehdin jo noitua keskiön ja eturattaan väliin juuttunutta ketjua ja tuumata että tähän on oltava jokin parempikin konsti (ja myös hetken jo pelätä että joudunko lapsen edessä tunnustamaan osaamattomuuteni).
PS Otsikon aiheesta: ymmärrän hyvin ettei kaikkia kiinnosta tervehtiminen tai että kaikki eivät näe siinä mitään mieltä vähääkään vilkkaammilla pyöräilyreiteillä ja -aikoina, mutta hieman hämmentäviksi ja huvittaviksi koen ne pyöräilijät, jotka esim ohittaessaan tai ohitetuksi tullessan, tai liikennevaloissa seisoessaan kyllä noteeraavat kanssapyöräilijänsä olemassaolon ja tarkastelevat selvästikin kiinnostuneena tämän pyörämerkkiä ja yleistä habitusta, mutta eivät jostain syystä kykene edes kämmenen aavistuksenomaiseen nostoon. muusta tervehdyksestä tai - se vasta päivä olisikin - lyhyestä ystävällisestä sanavaihdosta puhumattkaan.
Myös monitoimityökalun ruuvimeisseli, kuusiokoloavain tai muu vastaava tikku on kätevä pulassa olevan neidon markettipyörän ketjun nostamiseen takaisin rattaille. Kerran jouduin käskemään pula-neidin putsaamaan sillä aikaa käsiään, kun ähersin ketjun paikoilleen (oli pikimustista käsistä päätellen hyvän hetken ährännyt ketjun kanssa paljain käsin ilman tulosta)
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Itse olen kesän ajeluiden aikana tullut päätökseen etten tervehdi enää ainakaan täällä Helsingissä. Kymmenistä kädennostoista huolimatta ainut moikkaus on tullut Cervelomieheltä Mäkelänkadulla.
Se on niin valtavan suuri trilleri tuo käden heilautus joillekin.
Täälläpäin se perinteinen esileikki jossa väijytään sopivaa hetkeä moikata saattaa johtaa moikkaamisen missaamiseen niin, ettei enää ehdi moikata kun moikannut kuski on jo ohi. Tämä tietysti johtaa siihen, ettei moikannut kuski seuraavalla kerralla moikkaa ja jos itse moikkaat etkä ehdi saada moikkaukselle vastausta, jätät myöskin seuraavalla kerralla etiketin mukaisesti moikkaamatta. Pahin tilannehan tuossa on se kolmas tapaaminen, jossa sinä sitten lähdet seuraamaan "kun et sinä, niin en minäkään" etikettiä ja vastaantuleva yrittää moikata koska väijysi edellisellä kerralla onnensa ohi ts. moikkaamisesi pääsi yllättämään koska hän jo etikettiä seurasi. Jos et millään ehdi moikata takaisin, häpeä on niin suuri että joudutte kumpikin etsimään uuden pyöräilyreitin - hän myötähäpeän ja sinä omasi takia.
Itsellä on tapana maantiepyöräillessä tervehtiä ÄÄNEEN maasto- ja hybridipyöräilijöitä. Kellon kilkattamisen sijaan läjäytän sopivan turvavälin päästä isoon ääneen "päivää" kun menen ohi niin eivät jää alle ja sydänkohtauksesta toipuessaan miettivät, kuinka kohteliaita maantiepyöräilijät ovat. Ja että jos olisivat alkaneet silloin 15 vuotta sitten itsekin polkemaan, olisivat ehkä itsekin. Toisaalta naisethan tykkäävät isoista arvista.
Totta joka sana!
Tänään opin, että pyöräilevää pariskuntaa ei kannata tervehtiä hymyillen, koska liian korkeilla testoarvoilla varustettu uros voi saada kohtuuttoman hepulin..
Tulee hyvä mieli, jos joku tervehtii. Noin kerran parin tunnin lenkillä täällä Treellä joku tervehtii ja/tai itse heilautan käpälää (käyräsarvisella). Maasturilla ajaessa en tiennyt edes, että tämmöistä joku harrastaa
Alkukesästä rengasta vaihtaessa oli paljon pyöräilijöitä liikkeellä, kun vaihdoin bussipysäkillä rengasta, kukaan ei kysynyt mitään.
About 10 ajoi ohi. Mietin, siinä voi helposti ajatella, että tollahan on homma hanskassa kun on kiekkokin jo irti..
^^ Kävipä niin, että vastaan tuli pariskunta, joita tervehdin leveästä hymyillen peukku pystyssä ja huusin päälle vielä morot. Jostain syystä pariskunnan mies veti herneet nenään ja lähti polkemaan perään huutaen että älä flirttaile mun muijalle! Meni vähän pasmat sekaisin ja katsoin miestä monttu auki, jolloin tämä liiallista testosteronia uhkuva uros jatkoi huutamista ja yritti saada minut pysähtymään. Katsoin parhaaksi poistua paikalta ylittämällä kalevantien ja suikkaamalla harjulla menevälle polulle jonne maantietykillä ei ole asiaa.
maapaa muokkasi tätä : 04.09.2014 at 05.04
^Ei stana, onnea vaan sillekin parisuhteelle!
Pelimies olis ilmoittanut flirttailleensa sille ukolle. Mut pienestä se on kiinni joillain. Hyvää jatkoa vain noillekin, joilla ei oma riitä.
Aktiivisen arkipyöräilyn oheisharjoitteeksi täytynee ottaa vapaaottelua, jotta sit väännön alkaessa pärjää.
Ajelin eilen Tampesterin lähialueilla. Ongelmatilanteita tuli taas vastaan.
Monet pyöräilijät moikkailevat melko huomaamattomasti, ja moikkailuihin ei ehdi vastata, jos ei ole asennoitunut moikkaamaan kaikille vähäsen. Yhden morjestavan pyöräilijän jätin Pirkkalassa vahingossa tervehtimättä (tai morjestin niin myöhään, että tuskin huomasi), seuraavaa vastaantulijaa jo tervehdin. Tästä rohkaistuneena moikkasin näkyvästi kolmelle seuraavalle, eikä yksikään vastannut. Tästä suutahtaneena päätin, etten enää moikkaa kenellekään, joka ei sitä tee riittävän ajoissa ja näkyvästi. Itse en ota aloitetta, paitsi jos on tuttuja tai seuran paita päällä molemmilla.
Helpointa ja kivuttominta näin.
Mitä väliä sillä on jos toinen ei moikkaa takaisin?
Moikkasin tänään maasturimiestä, hämmentävää...
Siitä seuraa, että moikkaaminen on turhaa. Ei ole mitään järkeä harrastaa jotain, jos vastausprosentti on noin 50 % - ellei kyseessä ole tietynlainen taloudellinen toiminta, jossa tuo olisi ihan hyvä luku. En ole koskaan ollut niin yhteisöllinen henkilö, että olisin pitänyt spontaanisti moikkaamista yleisenä toimintatapana. Mutta pitäähän sitä välillä kokeilla.
Meikäläinen morjestaa varikset ja harakat. Vesillä morjestan jokaisen viitan nokassa olevan lokin. Maantiellä morjesta vähän ketä sattuu. Kun ajelee retkikamat päällä niin maaseutujen immeiset yleensä morjestaa. Hiilikuituhimmelikuskit hiukan vuntsaa onko soveliasta morjestaa rautaputkisykkeliä, jos vielä etulaukku. Niillä on monesti vielä kiire. Kiusallista tää morjestelu, pyöräilijällähän voi olla vaikka purjevene ja mulla moottoripaatti. Ja jos vahingossa morjestaa ja toinen ei vastaa, niin pitäisikö sanomalehdessä selittää toimintaansa. Yleensä ihte morjestan sykkeliä, ihmiset nyt on mitä on. Enkä mä katsokkaan kun mikä pyörä. Omankin eukonpullukan tunnistan pyörästä. Armeijassa opin , että myös kahelit voi olla " herrakorpraali". Sen jäläkeen toi murjestelu on ollut psyykkeelle vähän helpompaa.
Moniko lie amerikkalainen joka on lähtenyt ovet paukkuen kotimaahansa kun ei ole pyöröilijä moikannut.
Lukeekohan Tuomas Kyrö tätä ketjua?
http://maltaidenmaailma.blogspot.fi/
Kukahan oli se maastopyöräiljä, jota vastaan ajoin aamusta nokiantiellä? Luulin, että morjestit ja nostin reippaasti kättä, mutta sitten tajusin, että taisitkin vain näyttää suuntamerkkiä ohitukseen lähtiessäsi. Kyllä hävetti.
Tulee tervehdittyä melkeen kaikkia, tiellä tai maastossa, kävelijätkin, ja muut rullalliset. Takasin ei aina tervehditä, mutta yleensä kai sen takia, että eivät edes kerkeä reagoida. Kaikkihan melkeen käyvät sitä turhamaista "pitäiskö tervehtiä vai eikö pitäis tervehtiä, olisko mun pitäny tervehtiä..." ajatuksen kulkua päässään. Monasti tervehditään ystävällisen yllättyneesti takaisin.
Helsinki tyylisissä metropoleissa vähän eri, tuolla vaan ei enää järkevää tervehtiä montaa.
Moottorivehkeillä meneville olen näyttänyt enemmän keskisormea, kuin tervehtinyt.![]()
Kirjanmerkit