No surkia, että näin myöhään luen tätä. Eilen tulin sen verran myöhään kotiin, ettei tullut luettua. Aamulla olisi ehdottomasti ollut tällaiselle kuumuuskärsijälle parempi lähtö. No, jos näitä järkätään jatkossa niin olen mukana. Sinänsä tämän päivän 32b-ryhmän ajo oli mukavan tasaista eikä pingotettu speksistä, joten jäätiinkiin 0.5 km/h alle 32:n.






Lainaa viestiä vastauksessa
, joten empä sitten uskaltautunut mukaan. Kertoivat huollossa että pyörällä voi kyllä ajaa, mutta varottava "runttaamasta" kovaa . No, kävin sitten kuitenkin ajamassa kevyesti (runttaamatta) 113km 28km/h keskarilla kotiovelta kotiovelle soolona. Porukassa olisi varmasti ollut kuitenkin paljon hauskempaa.






Kirjanmerkit