Viime aikoina on tullut ajetuksi useita 'kesän parhaita' lenkkejä, ja taas tuli yksi: http://connect.garmin.com/modern/activity/547137667
Isot kiitokset ajoseurasta mukanaolleille! Mukavan tasavahva porukka, tai ainakin kaikki vetivät sopivaa vauhtia. Alussa taisi olla pientä innostusta, mutta melko pian meno tasaantui.
Erityiskiitos Matille muutosehdotuksesta reittiin, Pirttikosken tie oli paljon parempi vaihtoehto kuin Riisikkalantie. Jonkin verran jouduttiin menemään huomattavan heikkokuntoista tietä, mutta siitäkin selvittiin.
Ainakin minulle tuli kymmeniä kilometrejä täysin ennen ajamattomia teitä (vaikka olen itse noilta huudeilta kotoisin...).
Ihan suoralta kädeltä uskallan luvata, että ensi vuonna uudestaan.
Tuhannet kiitokset drafterille ja kaikille osallistujille! Olihan aivan mielettömän upea päivä, kaunis keli, "uutta" kulttuuritietoa ainakin meikäläiselle :-) ja hienoa hyvänä pitoa. Meno oli tosiaan vauhdikasta ja juna toimi kuin "junan vessa"!
Vesilahden tien kapea osuus on varmaan syytä ottaa jatkossa siinä mielessä tosissaan, että Narvassa asuu helvetin kiireisiä ihmisiä, joilla on tajuton kiire ihmisten ilmoille. Yksi jono lienee henkikullan kannalta turvallisempi vaihtoehto Vesilahden länsipuolella kapealla osuudella.
Kahden auton nokkakolari oli Vesilahdella muutaman kymmenesosasekunnin päässä. Tuo oli vaarallisin ohitus, jonka olen nähnyt ja niitä on sentään jokunen tullut nähtyä. En ole varma olisiko tuossa kohdassa ollut yksi jono turvallisempi, koska ei siitäkään olisi mahtunut kapeassa paikassa ohi autojen tullessa vastaan.
Ohittaja luultavasti oletti pääsevänsä pyöräilijöistä nopeasti ohi, mutta pyörä menee vauhdilla jyrkässä alamäessä.
Kaverille taisi tulla vähän yllärinä se, että jonon peräpää kulki 30 km/h, kun lähti ohittamaan ja etupää olikin jo yli 60 vauhdissa, kun sinne asti pääsi![]()
Tälle viikolle tuli toinen kolmen pyörittelijän lenkki, kun tiistailenkille lähdettiin Winterinmutkasta kolmisin. Ana75:ttä ei näkynyt joten ei päästy neljääkymppiä kuin alamäessä. Päädyttiin ajelemaan lähimäet. Rullailtiin Siuroon, josta Jumesniemi - Mahnala - Sasi ja loppuverryttelyksi Vuorentausta. Jälki ja kuvia. Ihan helmeä taas, upea sää, hyvää seuraa, autoista ei ollut häiriötä ja jokunen hymyilevä käppyräsarvisen ulkoiluttajakin tuli vastaanKiitokset osallistuneille!
Pentinkulman retkihän oli tuota kuolemaa halveksuvaa ohitusta lukuunottamatta timanttihieno.![]()
Kiitos myös minun puolestani Jukalle hyvästä reitityksestä sekä kahvittelu ja ruokailujärjestelyistä. Upea kulttuuripainotteinen päivä!![]()
https://m.facebook.com/groups/304702...52547727313351
Itse asiassa emme käyneet varsinaisella 'Koskelan torpalla' asti, joten ns. kulttuuriosuus jäi siltäkin osin vajaaksi. Jos vaikka ensi vuonna. Sitten otetaankin mukaan vain Pohjantähden lukeneita, ja keskustellaan aiheesta koko matkan ajan![]()
Kiitokset kulttuurilenkistä! Auto oli muuten mukavan lämmin, kun starttasin lenkin jälkeen mäkkärin pihasta kohti Valkeakoskea![]()
Nimenhuuto.comin kautta löytyi linkki, joka toimii: http://ridewithgps.com/users/311453/routes
Viimeisin versio on tätä kirjoittaessa 11, saa nähdä vieläkö Antti loihtii monta uutta iltaan mennessä![]()
Eiköhän se reitti ole jo aika finalissa. Täytyy aina tallentaa uudella nimellä, kun web appi on hiukan oikukas ja yhden päälle tallennuksen jälkeen piirtelin homman alusta uusiksi... Nyt on illan luennon teko meneillään... Ei sinne pelkästään ajamaan mennäJa päivätorkutkin on vielä ottamatta, että jaksaa ajaa. Riippumatto varjossa kutsuu!
Kaikki kynnelle kykenevät mukaan, välillä on monta hyvää exit kohtaa, jos haluaa lyhentää.
Ensi maanantaina?
http://www.pentinkulmanpaivat.fi/ven...lkupyoraretki/
Juhalenkillä oli taas parikymmentä kuskia, kaksi ekakertalaistakin.
Helteessä jakaannuttiin 2 - 3 ryhmään vähän vauhdin ja matkankin mukaan.
Näin lyhkäisimmän reitti: http://connect.garmin.com/dashboard
Harmittava pikkumukku Rantatiellä, kun ajoradalla ollut peltipurkki heitti etupyörän
poikittain ja kuskin OTB. Onneksi nurmikolle. Ei onneksi kasaa.
Kova uutinen : Tampere-Lempäälä pyörätietä ollaan päälystämässä uudestaan ainakin kuljussa.
Vanha mutta lihava.
Unelma kesäyön ajelusta on nyt vihdoinkin toteutettu. Jälki löytyy linkin takaa:
http://connect.garmin.com/activity/548223850
Kuusi rohkeaa sankaria ilmestyi Mäkkärille ja Ari pyydysti meidät vielä Tiihalan lenkiltä liittyen mukaan. Liikkeelle lähtiessa katseltiin itäisellä taivaalla liikkuvaa ukkospilveä, joka poikkesi muuten täysin kirkkaasta taivaasta. Pikainen vilaisu säätutkaan varmisti, että rintama oli matkalla etelään ja ehtisi pois altamme.
Mäkkärillä pidettiin ensin pieni luento hämärän määritelmistä (Porvarillinen hämärä, Nauttinen eli merenkulkijan hämärä ja astronominen hämärä). Kun hämärähommat oli saatu selville, niin sitten lähdettiinkin seuraamaan hämärän eri vaiheita. Tiihalan seuduilla katselimme, kun Roineella tuli vettä kaatamalla, mutta yläpuolella oli kirkas taivas. Kaivannon kanavan kohdalla asvaltti oli märkää, mutta yläpuolella edelleen kirkas taivas. Siitä päästiinkin sitten hiekan makuun, joka oli imaissut vedet sisäänsä ja oli aivan upeassa kunnossa.
Eka tauko pidettiin Aapiskukolla puolenyön aikoihin porvarillisen hämärän loputtua ja siitä jatkettiin sitten Sääksmäen siltaa kohden nauttisen hämärän turvin.
Sääksmäen itäpuolella oli muuten useampi kilometri aivan uutta asvalttibaanaa ja epäilys heräsi siitä, että joku huippupoliitikko pitää majaansa lähistöllä. Kyseisellä tiellä tapahtuivat myös ainoat törmäykset reissulla. Välillä aina lätsähti jotain lämmintä ja pehmeää vasten ja lepakothan siellä jakoivat samaa ilmatilaa meidän kanssa.
Sääksmäen sillan jälkeen pideltiin kannaksella taukoa ja nautittiin kesäýön lämpimästä tuulesta. Koko yö ajettiin lyhyissä varusteissa ja lämpömittari vaihteli 18-20 asteen välillä. Toijalassa ajettiin ennen ABC taukoa Toijalan satamaan ja uimarannan laiturille ja ihailtiin Makkaran selkää.
Reissun ehdoton kohokohta oli plr:n bonggaama Pyhällön näkötorni. Huojuvien portaiden ja muutaman minuutin kiipeämisen jälkeen avautuivat upeat näkymät Korteselän suuntaan ja aurinko alkoi jo lähestymään pikkuhiljaa porvarillisen hämärän rajaa ja maisema valaistui vauhdilla. Näkötornikeikan jälkeen maisemat alkoivat olemaan jo tutun näköisiä ja vauhti kiihtyi selvästi. Oliskohan tyyny jo pikkuhiljaa alkanut kutsumaan. Takapenkillä oli myös loppumatkasta aika hiljaista ja piti varmistella, ettei siellä vain nukuta.
Kiitoksia kaikille mukana olleille, aivan upea reissu ja eiköhän tämäkin uusita tulevaisuudessa, jos vain on lämpimiä öitä tulevinakin kesinä!
![]()
Oli erittäin onnistunut yöcycloretki. Siirrynkin hämärän määritelmistä suoraan kohtaan Zzz...
Onkos tänään torstailenkille lähtijöitä mäkkäriltä? Olikos se lähtöaika nyt 17:30 vai 18:00 vai sopimuksesta riippuen? Molemmat sopivat mulle.
Moi, joo lähden mukaan torstailenkille! Kuka tietää/varmistaa mikä on lähtöaika?
Kanuunoiden torstain vauhdikas maantielenkki lähtee klo 18.00 Kaukajärven McDonald'silta.
http://www.kaupinkanuunat.net/maanti...kaudella-2014/
http://pkk.nimenhuuto.com/
^^^täältä kanssa kiitokset ja kumarrukset yöcycloilun kipparille ja ajoseuralle. Oli erittäin onnistunut reissu, vois joskus päivänvalolla käydä ajelemassa ainakin Laitikkalan-Haukilan-Ritvalan väliä uudelleen.
-jarmo
Tuollaisen liimailin pikaisesti viime yön reissusta: http://youtu.be/M2u1YIlfVpI
Pimeässä ei kovin hyvää kuvaa syntynyt, joten suurin osa videon tunnelmista taltioitui tauoilla. Mukavaahan siellä oli. Vielä kun saisi kropan takaisin normaaliin vuorokausirytmiin.
Keskiviikon Juhalenkin meno- ja paluumatkalla toisena ryhmänä lähteneiden jälki http://connect.garmin.com/activity/548500458 . Loppumetreillä kamera-auto (Google?) ikuisti ryhmän Paasikiventien ja Sepänkadun risteyksen ja alikulkutunnelin välisellä osuudella.
^Jos Koskenkylä -vaihtoehto toteutuu tuun mukaan klo 9.15 Pirkkalasta ohitustien sillalta.
Torstain lenkki oli tänään itselle vuoden yksi parhaimmista maantielenkeistä. Mainio lämmin ja tyyni keli ja hyvä 5-6 hengen porukka. Tasaisilla kohtuu pitkillä vedoilla ajettiin Maununtyttären tie päästä päähän. Tyynellä kelillä peesihyöty on kyllä aika suuri, vaikka keulilla ajettiin välillä aika kovaakin vauhtia, niin peesissä pääsi melko helpolla. Mäkkärillä jonkun mittari näytti 37 km/h keskaria lenkin päätteksi.
Tullaan Peten kans mukaan Koskenkylän lenkkiin Villilästä.
Kirjanmerkit