Ensimmäinen Tahko, ensimmäinen maastopyöräkisa -- ja itseasiassa elämäni ensimmäinen urheilukilpailu noin ylipäänsä. Maastopyörän hankin keväällä 2013 eli vuoden ehtinyt lajia harrastaa.
Tahkosta päälimmäinen fiilis oli, että tapahtuma oli todella hauska -- toimivat järjestelyt, jengi hyvällä tuulella ja reitti todella kiva.
Kisaa edeltävänä iltana tuli hieman ylimääräistä ohjelmaa, kun pyörää viimeistellessäni todettiin, että takakumi on revennyt kyljestä. Kello oli 21:45 joten hirveällä kiirellä majapaikasta tapahtuma-alueelle kumia etsimään -- ja eihän 27.5" kumia mistään meinannut löytyä! Pelkkiä 26" ja 29" kumeja oli tarjolla, kunnes Pyörähuolto.comin pakettiautosta löytyi omistajansa omilta kiekoilta sopiva kumi. Valtavat kiitokset heille, olisi kisa tyssännyt muutoin alkuunsa.
Lähdin liikkeelle 9:20-lähdöstä 60 kilsalle, ainoana tavoitteena päästä kunnialla maaliin. Ajo sujuikin kivasti ja maaliin päästiin ilman murheita -- kerran pomppasivat ketjut irti vaihtovirhehäslingissä ja loppulaskussa puhkesi etukumi -- onneksi vuoto oli niin hidas, että maaliin tulin ajaen ja tavoiteajassa.
Oliko reitti sitten odotusten mukainen? Oli ja ei. Se mitä olin konkareilta kuullut, täsmäsi pitkälti omiin fiiliksiini. Tosin pelkäsin aivan turhaan reitin loppupuoliskoa, jonka rankkuudesta oli peloteltu -- oma fiilis oli, että loppu ei missään tapauksessa ollut alkua rankempi, melkein toisinpäin. Ja peloteltu El Grandekin oli vain pitkä mutta helppo mäki. Ehkä lujempaakin olisi voinut ajella, nyt tuli pidettyä syke koko ajan varsin matalalla, keskisyke vain 151, mutta toisaalta se oli valittu strategia: riskeittä maaliin. Teknisyydeltään reitti oli helpompi kuin ennakkoon luulin, tunkkaamista ei moni paikka vaatinut -- paitsi Kinahmin loputon jyrkkä nousu, jossa ihan ruuhkan takia mentiin hiipimisvauhtia jonossa.
Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit