Täytyypä minunkin nöösinä osallistua keskusteluun:
Ensimmäinen Tahko MTB pyöräillen 25km. Ikää 45+, painoa liikaa, kokemusta tasamaan maastoilusta pari vuotta ja kunto keskinkertainen. Ensimmäisen maastotapahtumani ajoin 2vkoa sitten Laajavuori MTB:ssä 21km ja heti sen jälkeen olin varma ettei ikinä enää. Mutta illalla jo olin taipuvainen suostumaan Tahkolle, kun puoliso "hyvin houkutteli" :-)

Kaverin kanssa lähdettiin retkeilemään tuo 25km, kun näillä raameilla ei oikeen muuhun kykene. Osasin odottaa, että rankkaa saattaa olla ja kävellä täytyy, joten siinä suhteessa en yllättynyt. Oli hienoa huomata hyvä henki, kun matkan aikana törmättiin aina samoihin kasvoihin taukopaikoilla ja maastossakin ajellen vuorotellen toisistamme ohi. Meistähän tuli jo melkein tuttuja. Esim tuulivaarassa ja rahasmäessä höpötettiin saman mieskolmikon kanssa niitä näitä ja matkalla sama juttu. Ekasta huollosta asti matkaa taitettiin vaihtelevasti toisiamme ohitellen vanhemman herrasmiehen seurassa ja vaikka loppukirin ratkaisua aavisteltiin, niin me "likat" sit loppupätkällä taidettiin karata. Mutta porinat maalin jälkeenkin oli tosi mukavaa, joten jos olet lukemassa tätä, niin kiitos kaunis mukavasta matkaseurasta Oulun tytöiltä.

Niin, reitistä: puolisot moittivat että tietä piisaa ehkä liiankin kanssa, vaan mepä ei sitä tuolla lyhyellä matkalla huomattu. Hienoa maastoajoa kylläkin, vaikkakin meille aika raskasta, varsinkin ensimmäisen puolikkaan verran, toinen puolikas meni paljon joutuisammin ja oli mukavempikin. Taluttaa sai ihan riittämiin niitä kivikkonousuja, kun vaan ei kunto eikä reisi riitä. Ja ensi kertaa meinasi muka sormissa tuntua kun kivikkolaskuissa oli pakko pitää kädet jarruilla. Ja kun Oulussa ei noita tuu paljon treenattua, niin pohjekin meinasi laskuissa huutaa hoosiannaa. Ne kivikkolaskut on aika haastavia aloitteleville kuskeille ja meille äiti-ihmisille. Tosin me käveltiin alamäessä (lukuunottamatta loppulaskua) ehkä max 10m pahimmassa kivikossa, mutta muut tultiin ajaen aika varoen ajolinjaa tarkasti seuraten. Nautittiin niistä polkupätkistä tosi paljon ja se pelätty El Grandekin oli tosi positiivinen kokemus Laajavuoren loppumäen jälkeen. Tuolla El Grandessa pääsi aina sopivin välein kuitenkin ajamaan ylöspäin vaikka taluttaakin piti. Olihan se sitten hieno tunne kun ekan kerran eläessään sinne päälle pääsi!
Mutta se loppulasku :-( En voi sanoa kovin montaa hyvää sanaa, kun verrokkina on se Laajavuoren huikea loppulasku, jonka päästelin silmät innosta kiiluen tulemaan. Tahkolla laskettiin ensin siihen jyrkän kohdan alkuun ja siitä meni talutteluksi. Sen jyrkkyyden puolesta olisi sitä voinut hivutella alas, mutta se irtosora sai meidät päättämään, että turhaa riskiä ei oteta. Kun se irtosora on niin petollista, että ei meidän taidoilla olisi voinut tehdä mitään, jos pyörä olisi karannut alta. Poikittaisosuuden jälkeenhän se lasku sitten oli ihan ok. Ja tunne mitä hienoin kun lopun soratietä ajeltiin. Kaverini totesi soratielle tultuamme, että eipä olisi ikinä uskonut olevansa iloinen että pääsee ajamaan soralle :-D

Summa summarum. Hieno päivä, yhden uuden etapin saavuttaminen tuntuu mukavalle. Ja kun sai puolisonsa myös tyytyväisenä ja hyvävoimaisena 120km:n matkalta maaliin, niin reissu oli onnistunut. Ja jopa uskaltaa ajatella ensi vuonna olevansa mukana jollakin matkalla.

Kirsu

PS: Huollot ja muu järjestely toimi kyllä hienosti