Kura ei sitten lentänyt pahastikaan tänään. Tiet olivat muutoin sulia, paitsi Sorvantiellä oli jäätä. Sarankulmassa kelvejä on jo puhdistettu sepelistä eli kohta voidaan lähteä maantiekalustolla liikenteeeen.
On kyllä outoa ajaa helmikuun lopussa, kun lunta ei ole missään. Tänään matkaa tuli 93 km ja kevyellä rasituksella mentiin Pyhäjärven ympäri.







Lainaa viestiä vastauksessa
No todellisuudessa se Pinsiön nousu oli ainoa paikka, jossa oli jäätä tiellä. Autonrenkaiden kohdalla oli kyllä sulaa, mutta niiden välissä oli jäätä. Olisi voinut maantieslikseilläkin ajaa, kosteutta siinä kohdassa oli hieman. Pääosin reitti oli kuiva ja kelvejä lukuunottamatta koko reitin olisi voinut ajaa maantiepyörällä. Tuli ajettua sen verran vauhdikkaasti ja energiat tyhjäten, että normaalisti aivan hirveän makuiset proteiinipatukatkin maistuivat loppumatkasta ihan hyviltä.

Kirjanmerkit