Tänään kotiin tullessa matkaa kertyi kahen kaupungin välillä 37,2km eikä kovista puheista huolimatta yhtään todellista tempoilijaa näkyny. No, ajelin kyllä vantaalta espooseen kehä III vartta pitkin joka ei taida kuulua useimpien työmatkaan..
Huomenna on uus päivä ja uus mahollisuus hävitä. Täytyy ajaa lähempää kaupunkien keskustoja, josko pääsis kokemaan sen ihanan tappion tunteen joka alkaa huutamaan takaraivossa seuraavan tempoilijan osuessa kiikareihin.

Toisaalta kaikkein karvain tappio taitaa olla tähän mennessä se, kun olin valoissa joista lähdin sitten vihreän palaessa liikenteeseen. Ylitettyäni tien tuli risteävää tietä pitkin nainen mummokonkelilla kaikessa rauhassa nauttien kauniista aamusta ja ajoi ohitseni ennenkuin kerkesin tempasta vauhtia... Kerkesin ajatella "Ei v*ttu, täs tulee häviö!!" Ja niin siinä sit tämä ainoana ajatuksena kauniista aamusta ja tilannetta edeltävästä hyvästä fiiliksestä huolimatta poljin synkkänä töihin. :´(