16-vuotiaat maksavat tuloistaan veroa sekä ovat rikosoikeudellisessa vastuussa. He voivat liikkua liikenteessä moottorikäyttöisellä kulkuneuvolla muuten, mutta eivät autolla. USA:ssa kuitenkin sikäläiset 16 v. nuoret tuntuvat selviävän autoillaan paljon vaativammassakin liikenteessä.
Se, etteivät (toistaiseksi, pianhan sekin muuttuu) saa äänestää muissa kuin seurakuntavaaleissa, tuskin tekee heistä kyvyttömiä rattiin. Paljon mielummin tosiaankin näkisin nuoret auton kuin mopoautoa ratissa. Nykyajan nuoret ovat fiksua porukkaa ja kun vastuuta annetaan niin suurin osa hoitaa hommansa ihan mallikkaasti. Ainahan on mätämunia, mutta he ovat sitä 18-vuotiainakin. Meissä aikuisissahan ei tosin liikenneidiootteja ole lainkaan![]()
Kirjanmerkit