Lainaus Alkujaan tämän lähetti Juha Jokila Katso viesti
Noin 50 neliökilometriä pyöräsuunnistuskarttaa tehneen kokemuksella voin vakuuttaa, että tuon saaren kokoisen pläntin jokaisen polun ehtii kartoittamaan viikossa sillä tarkkuudella, mitä perus mtb-lenkkeilijä tarvitsee. Nopea tapa on tulostaa himmeällä peruskartta isossa mittakaavassa paperille, joka kiinnitetään karttatelineeseen. Sitten otetaan pieni alue kerrallaan ja ajetaan kaikki polut ja merkataan ne kynällä siihen kartan päälle. Viikossa on jokainen polku tiedossa ja sitten pähkäillään miten ne yhdistetään reitiksi järkevimmin. Tässä ei gps-filut paljoa auta, kun ne vain ehkäisee maaston oppimista, kun ei tarvitse painaa mitään mieleen.
Kun oliskin viikko aikaa vain polkujen piirtoon ...
Kyllä mulla oli mielessä tuokin vaihtoehto. Alkuun jopa ensisijaisena. Mulla on ostettuna alueen kartta riittävässä mittakaavassa tontinrajoineen ja siitä vielä A3 värikopiokin sutattavaksi. Toki kartta ja karttatelinekin riittäisi, mutta kun se karttatelinekkin on vielä hankkimatta.

Tuo paperiversio jäi, koska
a) Valoisan ajan ajot jää mulla aika pieniin tuntimääriin ja mun suunnistuskokemuksella pimeässä virhemerkintöjen tekeminenkin on aika todennäköistä.
b) GPS on mulla taskussa puhelimen muodossa joka tapauksessa. Eli sen saa tallentamaan milloin huvittaa, ei tarvita ennakkosuunnittelua tai ylimääräisten tavaroiden mukaanottoa. Kartan saa myös taskusta esille milloin vain. Usein lähden lenkille tyylillä minne nokka näyttää ja jos polku vie paikkaan jossa muistan nähneeni reitiviivan, niin voin kaivaa kännykän taskusta ja tarkistaa missä se viiva nyt menikään ja meniskö sitä reittiä, mitä joku muukin on mennyt, vai jatkanko umpimähkään.
c) Känny logaa taskussa ilman käyttäjän operaatioita, kunhan muistaa laittaa loggauksen päälle, (joka sekin on välillä haasteellista) Ajon aikana voi keskittyä vain ajamiseen
d) Bonuksena opitun Polkuverkon voi piirtää muillekin saataville vaikka openstreetmappiin, jonka muut voi ladata halutessaan kännykkään tai johonkin muuhun naviin.

Edelleen potentiaalisten lenkkien reittisuunittelu tulee tapahtumaan paperitulosteiden perusteella. Hyvänkään näytön resoluutio ei oikein riitä siihen.

Itse en jaksa uskoa, että GPS:n käyttö merkittävästi ehkäisee reitin ulkoa oppimista. Eri juttu olisi, jos ajaisi GPS tangossa viivaa pitkin. Käytännössä puhelimen kaivan esille vasta sitten, kun huomaan eksyneeni reitiltä ja umpikujaan päädyttyäni katson, että kannattaako koittaa tunkata läpi, vai palaako takaisin ja kierrän jotain toista tunnettua reittiä. Tai jos oikein hyvin käy, niin huomaan jo jossain risteyksessä, että en tiedä kumpaan haaraan pitäisi mennä ja tarkistan asian ajoissa.

On mullakin tavoitteena päästä muutamassa vuodessa siihen tilanteeseen, että itäpuolella ei tarvita karttaa tai GPS minkään normireitin läpiajamiseen. Yhden vajaan kesän kokemuksella on pakko sanoa, että ainakaan mun päähän ei ole tallentunut edes itäpuolen polut niin hyvin, että voisin edes kohtuullisella todennäköisyydella ajaa saman 20 km reitin kahtena peräkkäisenä päivänä läpi ilman mukana kulkevaa karttaa. Kuusistossa muutama vakiolenkki onnistuisi, mutta muuten ei. Pelkästään umpimähkään ajamalla tuskin oppisin polkuja kovin nopsaan. Nyt kun olen saanut karttoja ja GPS-viivoja muilta ja ja logaan myös itse viivoja, niin pystyn jälkikäteen hamottamaan ajettua reittiä kartalle. Tällä metodilla mun kohdalla polkujen oppimisprosessi on nopeutunut huomattavasti. Lisäksi metsässä kriittisissä pokujen risteyksissä voi navista tarkistaa, että missä risteyksessä todella on sillä hetkellä. Silloin voi painaa muistiin maastomerkkejä varmasti oikesta risteyksestä, eikä vain pelkkään luuloon perustuen 0,5 kilometriä kuvitellusta paikasta sivussa olevasta ihan eri haarasta. Jos ajo sujuisi rutiinilla, niin silloin voisi seurata karttatelineestä paperikartastakin menoa, mutta kun samaan aikaan polkujen kanssa pitäisi vielä opetella ajamaankin