Rutisevista polvista on täälläkin kokemusta. Vuosia sitten tuli treenattu ahkerasti punttisalilla. Jalkaprässissä jompikumpi tai molemmat polvet pitivät kyllä melkoista rutinaa. Painoja prässissä oli enimmillään 380kg jolla tein 8-10 toiston sarjoja. Jalkakyykkyä tehdessä rutinaa ei sen sijaan kuulunut. Polvet eivät olleet koskaan millään tavalla kipeät vaikka rutisivat. Tuota nykyistä polvivaivaani voisin vielä taustoittaa sen verran että kaaduin kyllä pyörällä joulukuussa vasemmalle kyljelleni ja vasen jalka jäi polkimeen kiinni. Lenkin ajoin kuitenkin normaalisti sillä jalkaani/polvea en tuolloin huomannut satuttaneeni. Vähitellen vasen polvi on kuitenkin kaatumisen jälkeen alkanut kiukutella. Vuosi sitten samasta polvesta tulehtui limapussi joka hoidettiin kuntoon lääkkeillä ja levolla. Sen jälkeen on pyöräilty n. 5000km ilman polvivaivoja, joten uskoisin että pyörieni ja kenkieni säädöt on kohdallaan, vapaaliikkeet yms. Lihashuollon olen kyllä laiminlyönyt joten lääkettä otetaan nyt ensin siltä suunnalta. Voi olla että poikkean myös lääkärillä mutta pitää muistaa että kaikki lääkärit ei todellakaan ole yhtä päteviä.
Kirjanmerkit