Eilen tilaus tuonne, kymmenen tuotetta listalla, kaikki oli stauksella "hyllyssä". No tänään sitten maksut kun hoidettu niin satoi viestejä spostiin ja kolme tuotetta olikin "toimitusaika tuntematon". Voi raato, saas nähä kuin kauan täsä nyt menee...
Viime keskiviikkona tilattu ja puoli tuntia sitten toimitus, eli niukasti alle viikon. Oli seurannan mukaan pyörinyt jo eilisen jakeluautossa, mutta aikapulan takia palautettu terminaaliin Tampereelle. Postimaksu oli kyllä melko suolainen 30€, kun pakettu sisälsi mm. vanteet.
Tämä oli kolmas tilaus ilman ongelmia.
Ekan kerran tilasin tästä kaupasta, voisin tilata toistekin. Viime torstai-iltana eli 13.10. naputin tilauksen koneelle, perjantaina 14.10. tein tilisiirron Nordean tilille. Maanantaina 17.10. tavarat olivat jo Turussa. Eilen 19.10. paikallinen kuriiri oli käynyt kolkuttelemassa oven takana. Sovin tälle päivälle uuden luovutuksen ja paketti sisälsi täsmälleen oikeat tuotteet. Osalla tuotteista oli muuten 2-7 pv toimitus.
Ainoastaan tuo kuriiripalvelu vähän tympäsee näissä ulkomaan tilauksissa. Yleensä menee niin, että en ole paikalla, kun ensimmäisen kerran yrittävät pakettia jakaa. Sitten soitan DHL:n palveluun ja sovitaan, että kuski soittaa seuraavana päivänä 30 min ennen jakoa, että osaan singahtaa kotiin vastaanottamaan pakettia. Se toive ei koskaan toteudu, vaan kuski soittaa juuri silloin, kun on uudelleen oven takana. Tänään piti sitten pyytää, että jättää ovelle, tulen ihan just näillä näppylöillä kotiin... Ehkä seuraavalla kerralla toimitutan paketin työosoitteeseen, niin ei tarvitse sinkoilla.
dakar-xam muokkasi tätä : 20.10.2011 at 17.52 Syy: Täsmennetty toimitusaikaa
Täytyypä kehua taannoisen tilauksen tiimoilta tätäkin puljua. Torstai iltana (6.pv) pistin rahat maailmalle ja paketti oli jo lauantaina suunnistamassa Suomea kohti. Keskiviikkona (12. pv) kävin noutamassa paketin postista, joten melkoisen vikkelä toimitus
Minulla taas on käynyt kahdella viimeisellä kerralla niin, että DHL on käynyt ovella ollessani kotona, mutta väärällä ovella. Onneksi väärän oven takainen asukas tietää, että tiennimen i ja l voivat mennä sekaisin, ja tietää puhelinnumeronikin. (DHL ei näytä kiinnittävän liiaksi huomiota väärään sukunimeen tai postinumeroon.) Kävin hakemassa lapun väärästä osoitteesta ja sopimassa "uuden toimitusajan". Toisella kerralla kuriiri kävi aluksi uudestaan väärän oven takana ja soitti sitten minulle.
Asiakaspalautukset eivät vaikuta toimivan. Tilasin 25 euron lokasuojat, ja takalokasuoja katkesi muutaman kuukauden päästä ilman, että siihen olisi osunut mitään. Lähetin siitä kuvan ja ehdotin, että he hyvittävät summan seuraavassa tilauksessa. He pyysivätkin lähettämään lokasuojat takaisin. Muuten hyvä, mutta heidän lähettämänsä Saksan DHL:n palautuslappu ei tehoa täällä. En maksa 104€+alv DHL:lle enkä edes 17,70€ Postille vaan korjaan sen jeesusteipillä.
Nopeata on. Keskiviikkona siirsin rahat firman tilille ja tänään maanantaina kävivät kolkuttelemassa ovella. En ollut kyllä paikalla, kun eivät viitsineet soittaa... Olis kuulemma jotenkin pitänyt osata tietää ilmoittaa DHL:lle, että soittaa ennen saapumista. Melkoista ajan ja bensan haaskausta heillekin.
Tuovat romut sitten huomenna mun työpaikalle. Toivottavasti on sitten oikeat tavarat matkassa.
Hienoa toimintaa! Torstaina tilaus ja tiistai iltana paketti ovella.
www.mckramppi.com
Torstaina tilasin tilisiirrolla jonka maksoin aamupäivällä. Osat olivat joko hyllyssä tai sitten 1-4pv toimitusajalla. Eilen aamulla tuli viesti että paketti on lähtenyt, eli ihan niinkuin kai luvattu.
Bike-Componentsia on oikeastaan tullut viime aikoina käytettyä eniten (vrt. CRC, b-d, evans, wiggle). Hinnat ovat suurimmassa osassa tuotteita erittäin kohdallaan, valikoima hyvä, tavarat tulevat nopeasti. Ja nyt on muutaman kerran pitänyt olla yhteydessä asiakaspalveluun niin vastaus on tullut todella nopeasti ja palvelu toiminut erittäin hienosti. Suosittelen varauksetta.
Johannes"I want to ride my bicycle
I want to ride it where I like"
-Queen
Joo, toi webi-asiakaspalvelukin on toiminut minulla todella hyvin.
Torstaina tilaus ja tiistaina koti ovella. Loistavaa!
Terve!
Saksan kieli kun vähän huonosti taittuu, ja Google Translateen ei usko riitä, niin kysyn täällä.
Jos joku ystävällinen sielu viitsisi auttaa kertomalla, että onko väliä laittaako rahat mille noista annetuista tilitiedoista?
Eli Nordean tilille jos laittaa, niin homma toimii samalla tapaa, kuin suoraan saksalaiselle ja vähän nopeamminkin?
Kontoverbindung in Finnland
BIKE-COMPONENTS.DE
Nordea bank
Account number 142730-112604
Toinen kysymys: Miten tuon tilausnumeron kanssa toiminta menee? Laitetaanko viitteeksi, vai uskonko Translatea, että se on oikeasti vain viestikenttään tuleva asia?
Kiitos jo etukäteen, hölömö kun on niin pitäisi vaan suomesta tilailla, mutta ei ollut saatavilla tarvitsemiani roippeita![]()
Harza muokkasi tätä : 07.12.2011 at 13.00
Tilausnumerossa on myös kirjaimia, joten se ei käy viitenumeroksi, mutta viestikentässä toimii hyvin. Pankkitiliksi laitat Nordean IBAN version.
Kiitos vastauksesta!
edit. Paketti onkin jo lähtenyt liikkeelle. Huikean nopeaa toimintaa![]()
Harza muokkasi tätä : 08.12.2011 at 18.10
Tännekin tuli paketti nopeasti. Torstaina tilaus joilloin myös lähetys, toimitus tiistaina.
"Ainoa treeni mitä kadut on se, jota et tehnyt." -Michael Jordan
Täällä taitaa olla pukin pikku apurit useammassa vuorossa duunissa. Yöllä tilasin ja paketti matkalla aamulla seiskalta Saksan aikaa.
Tolla firmalla voipi olla semmonen myyntivolyymi ettei sitä tälläi satunnaisasiakkaana edes osaa kuvitella
Shimanon SH-MT91 GoreTex kenkiä ja muuta hyllyssä olevaa kulutustarviketta uutenavuotena tilasin ja tänään oli paketti ovella.
Kengistä sen verran hyvä tarjous, että painoin Kaufen -nappia.
Viikonloppuna laitoin tilauksen. Epähuomiossa ruksin myös yhden 20 days or more -artikkelin tilaukseen mukaan. Tänään tuli viesti, että 11.1. on arvioitu tuotteen saapumisaika. eli siis reilu viikko tilauksen tekemisestä. Näin sen pitääkin toimia.
Jälleen kerran siis vain hyviä fiiliksiä ko puljusta.
Toimii todennäköisesti niin että rahat Bike-Components.de ohjaa rahat Nordea tililtä omalle saksalaiselle tililleen jossa sitten suttaantuu aikaa.
Saattaa olla jopa nopeampaa jos laittaisit rahaa Bike-Components.de:n saksalaiselle tilille.
Näin on ainakin ennen ollut.
Tietenkin jokaisen suomalaisen mieleen tuleen että eikä saku osaa käyttä Nordea Solo ohjelmaa. Hän ei vaan halua käyttää sitä. Todennäköisesti homma toimii vaan hyvin kaavamaisesti tuli maksu sitten maasta tai toisesta.
Ilmeisesti homma on parantunut nykyään, kuten tuossa ylempänä hehkutinkin hieman niin maksusta seuraavana iltana oli paketti jo kuriirin hallussa. Ostin siis varastossa olevaa tavaraa ja maksoin tälle heidän Nordean tilille. Tämmöistä vikkelyyttä ei ole ainakaan aikaisemmin tapahtunut mikäli rahoja on pitänyt ulkomaille siirrellä...vaikka vikkeliä nuo keski-eurooppalaiset tunnetusti ovatkin.
Väittäisin että Bike-C tarkistaa Suomen tilinsä ihan päivittäin. Pitää toiki muistaa että maksettaessa vaikka Sampopankin kautta niin ei se raha samana päivänä Nordeassa ole, 2 pankkipäivää vie. Omani on Nordeassa joten on tullut seurattua.
Väittäisin myös, koska paketti lähti taas matkaan vuorokauden sisällä maksamisesta jouluhässäkän keskelläkin. Yksi suosikkikaupoista kyllä tämä.
Oli Bike-c;llä mulle asiaa, vastasin ja kysyin: Päivittäin kattovat, kellonaikaa en ny kysynyt. Veikkaisin että riippuu siitä kuka on töissä ja kuinka kiire. Ja kun maksu näkyy Suomen Nordean tilillä niin "delivery process begins" jos olen oikein katsonut niin luottokorttimaksusta veloittavat 5 ekua per tilaus. Eli tää Nordean kautta maksu on ihan ekonominenkin. Kuhan ens kerran olemma yhteyvessä häätyy kysyä nuista työajoista, just tuli vastaus...
Maanantaina iltapäivällä tilaus sisään, lähti samana iltana liikkeelle ja torstaina DHL:n ukko soitti ovikelloa klo 12:04 paketin kanssa. Erinomaisen nopeaa toimintaa, maksoin paypalilla.
"Ainoa treeni mitä kadut on se, jota et tehnyt." -Michael Jordan
Kirjanmerkit