Huomenna ajetaan siis XCO Satakunnan mestaruuskilpailut Ulvillassa. Kilpailukeskus on siis Massin parkkipaikalla. Ilmoittautumiset klo 12.30 mennessä ja startti on klo 13.
=== Koiviston isku ===
Jarin kanssa kierrettiin reitti pariin kertaa. Pitäisi nyt olla niin paljon nauhaa, ettei voi eksyä mitenkään.![]()
http://www.fitlandia.fi/blogit/maantiepyoralla-eteneva-lotta/
En tiiä mikä SBOM on kyseessä http://www.acronymgeek.com/SBOM
Mutta käymättäkin tietää, että toi on helppo reittiOnhan siinä toki se "massin vaikein kohtakin" noin päin ajettuna vähän hankalampi, eli se kivikko muutama sata metriä ennen mastoa. Oman mausteensa voi kyllä tuoda nyt tuo kohtuullinen sademäärä joka laskeutui eilisen ja yön aikana. Juurelta juurelle lipsuen matka käy ja kurakot pääsee varmaan nopeiten käsipohjaa uiden
Trekki on nyt takuukorjauksessa, ja Sunnilla ei uskalla lähteä tykittämään DH-vetoja ihan suoriltaan vanhasta tottumuksesta, koska sattuminen on todennäköistä. En ole ajanut sillä kuin asvaltilla 5min ja on kyllä sellainen otb-leka, että ottaa hetken ennenkuin tietää missä raja menee. Kai mä ehtoolla siis käyn jotain polkua koittamassa, mutta vasta kun on päivän työt tehty. Kuvaamaan olisin voinut lähteä jonkin siihen alamäkivedon hyppyrin kupeeseen, mutta ei varmaan liikene, kun pitää koittaa tota autotallia nyppiä kuntoon näinä harvoina vapaapäivinä ja kaupoissa pitää kiertää hankintoja tekemässä.
PoriMTB
MKVOLII contributor #26
Eilen sitä ajettiin ja kuraa piisaa.Lipsuu lipsuu. Xc reitiksi tuo on kohtuu tekninen. Olen aika monta niiä kiertänyt kansallisissa ja SM kisosissa. Enska on sitten erikseen. helppo se ei ole,kun lähtee tosissaan ajamaan. Vähän kun on ylämäkeen tuupannut, tulee 180 sykkeellä pikku kivikkoon, niin kyllä se vaikeeksi vaan menee.
Toivotaan, että se Trekki tulis kuntoon pian. Nikander lähti Poudan kanssa Ruotsiin ennakkoa tekemään ja toivottavasti ottaa asian puheeksi. Trekki kyllä hoitaa yleensä takuuasiat hyvin. Ja jos se rasituksessa vaan on mennyt eikä pannuttamalla, niin luulisi hoituvan. Aikaa niissä vaan tuppaa menemään. Mulla kerran homma hoidettiin väliaikaisesti niin, että sain jostain muusta takuurungosta käytetyn siksi aikaa kun uusi lipui meren yli
Tuo lyhenne: Koskee vaan kaveria, joka kävi sen reitin ajamassa ennen SAC kisaa, helpoksi moitti, mutta ei sitten näkynyt paikalla kumminkaan. Tekee selvän eron maantiemiehen ja MTB miehen välillä. Jopa niin ettei edes perheenjäsenet kaveriksi kelpaa![]()
http://www.fitlandia.fi/blogit/maantiepyoralla-eteneva-lotta/
Heh. Nojuu kyllä.
Oma kunto on niin heikko ettei siellä pääse kovin lujaa sen takia, mutta sitten jos pääsee vahingossa syke nousemaan niin tokihan helppoon kohtaan voi ryssiä ihan tuntuvasti, kun ei pysy ns. homma lapasessa putkinäön iskiessä ja keskittymisen kadotessa. On tämäkin huomattu jo monesti![]()
PoriMTB
MKVOLII contributor #26
Niin, mulle käy ainakin niin, että vähän sössii ja edellä mennään karkuun, sitten koitat riskillä kiinni ja pannutat ja sen jälkeen rytmi sekoo ja hommasta ei tule hevon helvettiä
Katsoin muuten sitä sun Sunnia. Aika pitkä kannatin? meneekö paino eteen liikaa ja OTB,ta tulee sen takia?
http://www.fitlandia.fi/blogit/maantiepyoralla-eteneva-lotta/
Juu, ei ollut muuta stemmiä laittaa hyllystä, mutta nyt siinä on lainattu 90mm ja tuli mycket parempi. Ehkä hieman sumppu, mutta ajelee kyllä. Setpäkillinen tolppa pitäisi olla. Pitää jostain keksiä.
Tuossa on kuva toisella keulalla ruuvattuna tappiin 150mm. 130millisenä varmaan ajelen tuolla. Pitää tunnustella.
http://koti.mbnet.fi/tomsson/temp/sunn1.01.JPG
PoriMTB
MKVOLII contributor #26
Aika vähän oli porukkaa Massilla. Kyllä siellä osa oli vaan ajamassa reitin läpi, ei kai muuta ole kukaan vaatinutkaan. No, eipä itselläkään ollut oikein asiaa ajamaan, joten piti sit testata tota uutta pokkaria.
Olisin järkkärin ottannu mutku se oli tänään varattuna... aika surkeita räpsyja tuli, mut en mä tota kyllä osaa vielä edes käyttää. Eli ei välttämättä kameran vika.
Tulkaa nyt edes TdP:iin? Se ei oo kilpailu.
Kaar ittelles vaa
Missäs niitä räpsyjä on??
Mä luulin jo, että pannuttamatta menee koko reitti läpi. Mutta eikös vaan 200 m ennen maalia siinä ylämäkeen kääntyvässä mutkassa joku 1 cm korkea juuri taklas mut. Ja suoraan selälleen lätäkköön
Joo ja Lotta kantoi pyörää puloli kierrosta. Kannattaa laittaa 1.2 bar painetta renkaaseen neuvoista huolimatta. Onhan se juurakossa hyvä, mutta kun tiedettiin, että kivikkoa joutuu laskemaan kovalla vauhdilla niin, kyllä se sen 1.8 olis ainakin tarvinnut. Mulla 2.4 takana ja 1.8 edessä. Ehkä litkuilla vois laskea?
http://www.fitlandia.fi/blogit/maantiepyoralla-eteneva-lotta/
No jos vaikka sitä linkkiä klikkaat?
Kaar ittelles vaa
Satakunnan mestaruuskilpailut
maastopyöräily (XCO)
Ulvilan Massi
Koiviston Isku ry
Matka 4,6km, 1 kierros
M-10: 1) Jesse Lehtoranta PoPyKa 38.19
M-60: 1) Jukka Rintala PoTa 30.45
M-65: 1) Veijo Kari Pota 30.30
Naiset: 1) Lotta Lepistö 31.05
Matka 13,8 km 3 kierrosta
M-yleinen: 1) Pekka Niemi PoTa 49.49, 2) Jukka -Pekka Santala KoiIsku 52.00, 3) Mikko Kvist RSP 1.05.57
M-40: 1) Juha Rokka KoiIsku 58.15. 2) Jyrki Lepistö 1.04.52
M-16: 1) Waltteri Lepistö PoTa 1.00.40
M-18: 1) Kare Kaskinen UUra 55.40
Aika lailla vauhti oli hiljaisempaa kuin pari viikkoa sitten. Reitti täsmälleen sama,mutta toisinpäin. Wallun taisi ajaa 5min huononmmin nyt. No toisaalta se letkutteli tokan kiekan, kun ei kärkivauhdissa pysynyt ja jätti mua 4 minsaa vika kiekalla, kun aloin huuotelemaan tulevani kohta ohiMulla meni 2.30 enemmän aikaa vaikka ei ollut mitää ongelmia tekniikan kanssa.
Mulle tuollainen VK vauhti on hyvä. Jos yrittää ajaa kovempaa syke kyllä nousee, mutta vauhti pysyy samana, kun niitä semipannuja tulee koko ajan.![]()
http://www.fitlandia.fi/blogit/maantiepyoralla-eteneva-lotta/
Kävin taas jälkimainingeissa kiertelemässä Massia. Olihan märkää joka paikassa! Parhaimpiin kurakkoihin upposi miltei napaa(kiekon) myöden, mutta niin vaan kumi piti mitä polkea tohti ilman, että suotta popoja kasteli.
Endurojakin oli tuoreeltaan ollut siellä ajamassa. Olikovatko jäljet tulleet kisan jälkeen? Aika ruvelle oli monesta kohtaa mennyt mastolasku ja muutama muu paikka. Ei oikein tohtinut laskea totutusti kun paska lensi siihen malliin. Fk-radallakin oltiin ruovittu ja sielläkin oli ihanan märkää että vesi vaan virtasi mäissä ja kaikki spoorit täynnä sitä itseään.
Kivikko oli neämmä ollut monelle liikaa, kun oli puskettu ura ohi siitä
On tuo jäykkisperä niin eri peli, että tovin ottaa jotta tottuu. 3 tunnin ensipurasu sai kyllä alaselän tööttiin.
PoriMTB
MKVOLII contributor #26
No niin nyt olisi runko valmis TDP,n suhteen. Jukkiksen Lotan Jyrki T,n ja Wallun knssa satiin tuollainen kasaan. Rajoittavana tekijänä on muta,vesi ja syvä metsäkoneenurat paikka paikoin. Ne jätettiin kylmästi väliin. Eli jos joku ihmettelee, miksi ollaan ajettu esin Järviojan reunaa eikä menty perinteistä reittiä.
Tuossa reitti Harjunpäästä Hyvelään Länsilasin kohdalle.
http://connect.garmin.com/activity/116875565
Siitä sitten pyörätielle ja penkkaa pitkin Kokemäenjoen rannalle ja taas penkalle, Kirjurinluotoon ja Karhuhallille takaisin. Alkuu saatiin kymppi lisää myös. Joten sellainen 70 kilsaa hyvinkin kasassa. Jyrki ilmoittaa vielä, paljonko tuo lopupätkä tarkalleen on.
Tuosse se kymppi lisää Ulvilassa eli katsokaa loppu 15 km
http://connect.garmin.com/activity/116875598
)
P.S: Kyllä olen poikki. Viime viikolla kipänä,mutta ei se eilen tuntunut. Nyt kuitenkin aivan kuollut. Pojat sai varrota koko ajan ja likka kans![]()
http://www.fitlandia.fi/blogit/maantiepyoralla-eteneva-lotta/
ei toimi vieläkään
Toisella koneella toimii. Ongelma ilmeisesti omassa koneessa.
Pikkuusen mä oon hualissani tuasta Jukkiksesta. Miäs ei oo ajanu kolmee kuukautee muulla ku maastupyärällä. Kypärää o ilmestyny lippaki. Vinlandias ja Tahkol kärkisakis. Lupas anoo 7 vuaren päästä mtb statusta (totes kyll ,ettei varmaa saa ku o elinkautine vissii ku Kyrölki), mutta voortilla ei suastu kumminkaa ajaa . Mersumiäs![]()
http://www.fitlandia.fi/blogit/maantiepyoralla-eteneva-lotta/
Täällä ainakin aukes linkki ihan hyvin eikä valita mistään.
Tänään näytti olevan osa maantiesakista eksynyt Räpsöön suuntaan. Rintalan Jukka vaihteli sisuria jossain Beetlehemintien paikkeilla ja muu porukka näytti venailevan Siikarannan kohdalla. Oli tänään taas niin mahtava ajokeli. Oltiin Thomssonin kanssa Reposaaren kallioita koluamassa. Vähän treenaas pyörän käsittelyä. Ei ne polvisuojatkaan varmaan ihan huono keksintö oo. Vois sellaset jostain hankkia.
Lenkin jälkeen tuli Saaran ja Siirin kanssa vietyä kiekot "Lehtosen Valintaan" tuunattavaksi. Samoihin napoihin vaan ina leveämmät ja toivottavasti järeämmät kehät, ei muuta. Siellä näytti olevan oikein jonoa vannehommissa, mm yhden herran Alexrimsit.
http://www.fitlandia.fi/blogit/maantiepyoralla-eteneva-lotta/
Moni sanoo sitä, että alkuperäiset Räpsööläiset on ihan oma rotunsa. Tainnu raikas meri-ilma tehdä asiansa (tai sitten Semmilä)
Tuli tosta Rintalan Kleinistä mieleen, että on sekin merkki aikoinaan kaikkea kokeillut. Toi keula Pulse_Storm.htm Ei noita monissa pyörissä oo ollut. Eipä silti Kleinien jälkeen oo ollut enää niin hienoja maalauksiakaan. Maantiepuolen Trekkeihin näyttää saavan "pientä" lisäkorvausta vastaan vaikka millast maalipintaa, saa itse suunnitella. Keulan merkki tuossa Kleinissä taitaa olla Lawwill Leader Forks
Ansis muokkasi tätä : 25.09.2011 at 21.28
Mää en oo vielä törmännyt täysipäiseen reposaarelaiseen. Grönin Eikan näin kerran TV- ja Konekeskuksessa, mutten mä sille mitään puhunu. Eli siitäkään en tiedä.
Ja Jykä luetteli ne syyt. Mitä serkumpi, sen herkumpi.
Kaar ittelles vaa
Kirjanmerkit