Antaa Condatorin nyt ajaa, koska kilpailukieltoa hänellä ei ole. Ikäväähän tämä on, varsinkin kun kuitenkin uskon Espanjan pyöräilyliiton Condator-päätöksen dokumentin lukemisenkin jälkeen, että jonkinlainen tuomio tulee. Jälkikäteen sijoitusten muuttaminen kun on todella väljähtynyttä meininkiä.
Toivottavasti tämä prosessi opettaa, että doping-asioissa päätösvalta kannattaisi siirtää pois ainakin kansallisilta lajiliitoilta. Kannattaa myös muistaa dopingvalvonnan peruslähtökohta, joka heijastuu mm. biologisen passin raja-arvoissa: mieluummin 1000 dopingia käyttävää ajajaa kuin se, että tuomitaan yksi syytön ajaja.
Ranskalaisten reaktiot TdF avajaisseremonioissa ovat jossain mielessä ymmärrettäviä, vaikka niitä ei voi hyväksyäkkään. Ranskalaiset rakastavat hyviä häviäjiä ja vihaavat yleensä voittajia, varsinkin vilpillisin keinoin saavutettuja. Lisäksi mitä olen muutamien kanssa keskustellut, ovat he lopen kyllästyneet TdF paljastuneisiin menneisiin doping-rikkomuksiin ja asioiden loputtomaan penkomiseen. Tietenkin he myös odottavat ja toivovat ranskalaisilta ajajilta menestystä, mutta puhtain keinoin, mikä sinällään tietysti ihan kunnioitettava periaate.
Kirjanmerkit