Se online-consultant chatti toimii myös hyvin.
Oma kokemukseni yhden tilauksen perusteella:
Laitoin 13.6. tilauksen ja maksoin Visalla. Tilausvahvistuksen mukaan pari tuotta olisi mennyt myöhempään toimitukseen, joten 14.6. s-postilla pyysin toisen poistamista ja toisen vaihtamista eri tuotteeseen. 15.6. tuli vahvistus muutetusta tilauksesta ja samana päivänä paketti lähti liikkeelle. Peruutetun tuotteen rahat oli hyvitetty Visa-tilille parissa päivässä. Tänään 21.6. Itella toi paketin kotiovelle tänne Ouluun. Olen todella tyytyväinen palveluun ja sen nopeuteen.
Paketin seuranta DHL:n sivuilla toimi näköjään siihen asti, että toimitus oli Suomen puolella 20.6., mutta siitä eteenpäin ei tietoja kun on siirtynyt Itellalle. Oletin, että menee pari päivää vielä, mutta onneksi satuin olemaan kotona tänään.
Yks isompi paketti tuli mulle ja se kyllä tuli loppuun asti DHL rahdilla, ei nutellalla
Pistin kanssa ensimmäisen tilauksen kyseiseen firmaan menemään su-ma välisenä yönä. lasku sähköpostiin oli tullut maanantaina jonka maksoin illalla. Tiistaina paketti oli DHL:n matkassa klo 13. Nyt vaan odotellaan, mutta kaupan puoleta ainakin toiminta oli ripeää. Pikku kamaa tilailin ja vain sellaisia jotka kaikki löytyi hyllystä.
DHL:n lähetti soitti keskellä päivää kotioveltani. Olin töissä. Pyysin jättämään paketin ovelle. Näin tapahtui.
Seuraavan kerran olin yhteydessä asiakaspalveluun, kun oli paketti tulossa. Mainitsin, että paketin voi jättää ovelle. Neiti sanoi, ettei käy missään tapauksessa, ellen anna kirjallista valtuutusta.
No, onneksi sähköposti lasketaan "kirjalliseksi".
... vielä tarinalle jatkoa...
Vastauksia alkoi Saksasta tippua. Maanantaina puoliltapäivin lähettämääni e-mailiin vastattiin tiistaina klo 15 jälkeen, sanoivat että poistavat toivomukseni mukaisesti vielä venttalistalla olevat tavarat tilauksesta ja toimittavat muut - illemmalla tuli sitten lähetystiedot.
Tiistaina 9:30 (siis yli 5 tuntia ennenkuin sieltä oli tullut tuota ekaa vastausta) laitoin nettisivujen palautelomakkeen kautta viestin. Tähän vastattiin tänään, eli keskiviikkona klo 11:30: "your order left us yesterday". Nyt tuo paketti on sitten matkalla... ei ole express-lähetys, jaossa Suomessa juhannuksen jälkeen...
Ei menny tää homma ihan niinkuin ajattelin, mutta tulipahan uutta oppia. Olenkin tottunut nettikauppojen kanssa ilmeisesti liian hyvään palveluun... paras suoritus on briteillä tähän mennessä (ei fillarikamaa): tilaus sisään Suomen aikaa vähän vaille 16, paketti kotona seuraavana aamuna ennen klo 09 - eikä mitään extraveloituksia nopeasta toimituksesta!!![]()
Tilauksen tein 16 päivä ja lähtikin seuraavana päivänä kohti Suomen maata. Maanantaiaamuna (20.6) paketti Turussa. Sitten olikin seuraava merkintä, että on Oulussa! Tänään (23.6) viimeinen tieto, että on saapunut Helsinkiin. Mielenkiintoiset ovat DHL:n ajoreitit Heinolaan. Saas nähä koska on paketti oven takana?
Suostuivat lähettämään tilauksen osissa, kun vinguin tarvitsevani heillä varastossa ollutta takapakkaa Royal-pyöräilyn loppunousua varten, vaikkei samaan tilaukseen kuulunutta Optimum-ulkokumia saa ainakaan vielä tällä viikolla.
10k-kerhon jäsen
Tuolla ei ole kaikki mitenkään halpaa, mutta ainakin Schwalben renkaita saa kyllä lähes ilmaiseksi. Esim. Durano 22€ ja Marathon Plus samaa luokkaa. Kivijalassahan nuo maksaa jotain 50€/rengas![]()
Torstaina 30.6 tilattu ja maksettu Nordean tilille. Lähettävätköhän edes ensi viikolla![]()
#fillarifoorumi @ IRCNet
Miten pian paketti lähtee pankkisiirron jälkeen? Tein siirron nordeasta nordeaan joten rahat siirtyi heti. Minkä mittasta toimitusta on ollut?
Itsellä kävi BC:n kanssa jo toistamiseen, että kaikki tilatut tavarat oli statuksella "lähetys 24t kuluessa". Viikon jälkeen tuli ilmoitus, että yhtä artikkelia ei olekkaan saatavilla kuin vasta elokuussa. Tulipahan sitten peruutettua periaatteen vuoksi koko tilaus ja tehtyä muualle..
Ok. sitten vaan odotellaan.. Kaikissa tilaamissani oli myös "lähetys 24h kuluessa",Toivotaan että kaikki löytyy oikeasti hyllystä.
Miltei aina tullut tavarat kun on luvattukin. Kerran jäi yksi komponentti jumittamaan 3 viikoksi vaikka tilatessa luvattiin viikossa.
Aina on vastattu nopeasti ja kohteliaasti viesteihin.
B-C kaupassa on paljon tavaraa jossa lukee toimitusajaksi "20 days or more". Esim Rokkarin 2012 keuloja. Tarkoittaako toi että "tulee joskus tulevaisuudessa" vai onko mitään tekemistä 20 pv kanssa? Epäilen vaan sillä ei noi Rokkarin keulat näytä vielä kovin yleisessä jakelussa olevan.
menee siihen "...or more"-saatavuuteen. Sinällään vähän pöljä ilmaisutapa muutenkin, sillä aika syvältä uralin vuoristosta sen joutuisi hakemaan jos toimitusaika olisi tuon 20 päivää varastoon.
Kannattaa ensin kysellä suoraan valmistajalta saatavuuksia ennen kuin koskee niihin "20 days or more" -tuotteisiin. Kerran tilasin Tunen satulan tuolta kyseisellä saatavuudella, mutta kysyin ensin suoraan Tunelta sähköpostilla mikä niiden satuloiden saatavuus on kun joka paikasta olivat loppu. Vastauksena sain, että tehtaalla tehdään niitä parhaillaan lisää ja saatavuus on noin 4 viikkoa. Noh, 4 viikon päästä mulla olikin sitten uusi satula.
"Palstapyöräily on yksi vaativimpia pyöräilyn alalajeja, ellei peräti se kaikkein vaativin." © kanttiinin tollo
Pitää todellakin paikkansa. Tilasin rungon 9. kesäkuuta, jolloin toimitusajankohdaksi lupailtiin 11.7. Sitten se muuttui 13. päiväksi, sitten 15. päiväksi jonka jälkeen toimitusajankohta olikin "tuntematon".
Lähetin viestiä ja kuulemma tehdas oli näin ilmoittanut. Mailia Salsalle, ei vastausta vielä tähänkään päivään mennessä.
Uusi vastaus B-C:ltä: 22. päivä on uusi toimitusaika. Tänään on 25. päivä ja lähetysseurantatunnusta ei näy. Nopeasti sieltä kama kyllä tulee, kunhan sitä vain on. Tämä minun viivästely taitaa johtua siitä ettei Salsa saa toimitettuja runkoja Eurooppaan. Jenkeissäkin on samaa vikaa.
Juuri äsken lähetin B-C:lle viestiä että olisikos uutta tietoa mun tilauksestani..? Katsotaan mitä pojat vastaavat. Joka toinen viesti on saksaa ja joka toinen englanniksi
edit: lähetinpä uuden mailin Salsalle, jospa tällä kertaa vastaisivat.
edit2: Salsalta tuli vastaus, kertovat tämän viikon aikana mikä on tilanne runkojen Eurooppaan lähettämisen suhteen.
kaakku muokkasi tätä : 25.07.2011 at 22.25
MT-6'det viivästyi mulla kans pari kertaa mutta kahden viivästyksen jälkeen sain pysäyttimet, kommunikaatio toimi kunhan itse jaksoi kysellä perään jos oletettu toimituspäivä oli ylittynyt, kolmas toimituspäivä piti paikkaansa ja nyt ne on tossa toimiston pöydällä.
Tämänlaista vastausta B-C:ltä tällä kertaa. Alkaa vähän usko mennä että se perkeleen runko saapuisi vielä tämän kesän aikana tänne pohjolaan
Hello kaakku,
We’ll get in contact with the wholesaler to get an exact delivery date which we’ll forward to you as soon as possible.
Best regards
Christopher
20.7 tilaus sisään ja maksu samantien. Yhden osan toimitus uhkaa viivästyä, joten ilmoitan maililla, että poistakaa se tilauksesta. 22.7 ilmoitus, että paketti on lähtenyt matkaan. Töppäsin vielä ja tein tilauksen vanhaan osoitteeseen. Erinäisten sähläyksieni jälkeen DPD toi paketin tänään. Nopeaa toimintaa.
Bike-Componentsilta viesti että uusi arvioitu toimitusaika on 26.8. Vähän veti mielen apeaksi.
Hienosti toimi tilaus meikällä.Viime ke tilaus sisään ja maksu,pe tuli ilmoitus että paketti lähtenyt ja eilen (ti) paketti perillä. + tosi hyvin oli pakattu. Peukkua täältä
Mitenköhän tuonne saksanmaalle hoidetaan tuo maksupuoli?
Sähköpostin tuli viesti, josta en ymmärrä mitään ja jotenkin pitäisi maksaa tilaus.
Siirränkö rahat Suomen nordean tilille ja laitan tuon reference numeron viitteeseen tai viestiksi? lienenkö ymmärtänyt oikein maksusysteemin?
Kirjanmerkit