
Alkujaan tämän lähetti
maudicel
Vähän on jäänyt huono maku itsellenikin tästä samaisesta "kultti"liikkeestä. Hyvää tavaraa heillä näyttää olevan, mutta eivät oikein tunnu osaavan sitä myydä.
Olin nimittäin tässä loppu kesällä vihdoinkin hankkimassa ensimmäistä maantiefillariani. Reilun vuoden olin fillarista haaveillut ja sen myötä myös googlaillut lukemattomia käyttäjäkokemuksia/ arvosteluja erilaisista fillarivaihtoehdoista. Olin päättänyt, että kunhan löytyy minulle sopiva ja hyvältä tuntuva runko, niin haluan siihen myös aikaa kestävän osasarjan. Päädyin lopputulokseen, että osasarjaksi haluan vähintään 105 tasoisen. Oli se sitten Shimano tai Campa.
Liikkeen nettisivuille ilmestyi elokuun puolivälissä alehinnat tämän vuoden malleista, joista iskin silmäni Spessun Allez comp C2:een. Hinta alennettuna oli muistaakseni 1250€ ja jäljellä olevat koot sivujen mukaan 54 ja 56. No, eipä muuta kuin liikkeessä käymään. Hain myyjän korjaamon puolelta myymälän puolelle, jossa esitin asiani. Myyjä oli kyllä oikein ystävällinen. Kerroin hänelle, että etsin itselleni ensimmäistä maantiefillaria ja minua kiinnostaa tämä jo manittu Spessu, tai sitten jokin muu vastaavan tasoinen.
Ehkä ei olisi pitänyt paljastaa olevansa täysin ummikko. Myyjällä ei nimittäin näyttänyt olevan aikomustakaan tarjota/ esitellä minulle tuota kyseistä pyörää. Koottuna ei näyttänyt olevankaan kuin koko 56 ja minähän olisin tarvinnut sen pykälää pienemmän. Kun kuitenkin kerroin mitä, tai minkätasoista pyörää etsin, mukaan luettuna polkimet + kengät ja että budjettini on 1400-1500€, alkoi hän myydä minulle jotain aivan muuta. Hänen mukaansa minulle riittää vallan hyvin Tiagra-osasarja ja koska minulla näyttääkin olevan jo maastokengät, niin polkimiksi maastonapit. Hänellä löytyy niitä nimittäin käytettyinä.
Eipä siinä mitään, edukkaaksihan tuo olisi tullut, noin 900€, mutta kun ei vain ollut lähellekään sitä, mitä olin tullut hakemaan. Ehkä hän ajatteli niinkin pitkälle, että olisin ottanut tuon paketin, ajellut sillä loppu kesän ja syksyn ja tullut sitten liikkeeseen keväällä sijoittamaan parempaan.
Rahani vein kilpailevaan liikkeeseen, josta sain 1400€:lla Ultegran osasarjalla varustetun saksalaisen kilpurin, enkä päivääkään ole kauppoja katunut. Koeajoin kyllä kaikki tässä mainitut fillarit, paitsi tuota kyseistä Spessua, mutta myymälässä oli minulle oikean kokoinen Spessun hiilikuitu, joka tuntui myös hyvältä. Oli vain reilusti budjettini ulkopuolella.
Omituista tässä on se, että aletaan kauppaamaan huonompaa tuotetta, kuin mitä asiakas haluaisi. Olisi vaikka pistänyt astetta paremman tuotteen kehiin, niin olisin vakavasti harkinnut ja vaikka olisi mennyt hieman budjetinkin yli, niin kaupat olisi voinut syntyäkin.
Kirjanmerkit