FillariElectrobikeHephaGiant
Sivu 2 / 7 EnsimmäinenEnsimmäinen 1 2 3 4 ... ViimeinenViimeinen
Näyttää tulokset 31 - 60 / 200

Aihe: Pyörähuolto (siis kauppa Lauttasaaressa)

  1. #31
    Liittynyt
    09/2009
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    366
    KÄvin tuossa noin kk sitten ko. liikkeessä 1. kerran. Silloin oli menossa 1. täpärin hankintavaihe menossa, joten kierrettiin pojan kanssa "suuri joukko" Hesan (ja Espoon) liikkeitä.

    Oli lauantai. Korjaamon puolella ei muita asiakkaita. Okkalla jokin isompi pyöräremontti menossa. Valitteli "apulaisensa" poissaoloa - vihjaili hieman, ettei ollut eka kerta kun yllättäin ei ilmestynyt lauantaina. Noh, kuunteli lyhyen tarinamme, hommat jätettiin siihen, ja siiryttiin "myymälän puolelle". Siellä sitten saimme kolmen pyörän esittelyn, ja Cube XMS kannettiin ulos. Kenelläkään ei ollut kiirettä mihinkään. Valitteli XMS:n hintaa, kun niin pienellä budjetilla olimme liikkeellä. Hintaa tarkistettiin heti. Okka myös sitten totesi, että ajelkaa j apompotelkaa rauhassa niin saatte vähän edes fiilistä mitä on ajaa täpärillä. Näin tehtiin vuorotellen pojan kanssa ja turitiin niitä näitä. Sisällä sitten vielä kateltiin kenkiä.
    Teki mieli ostaa pyörä - mutta koska kierros oli kesken, ei kauppoja tehty.
    Me olimme äärettömän tyytyväisiä palveluun ja sieltä varmaankin tulee haettua apuja sitten kun ensimmäisen kerran tarvitsee - siis varaosaa tai huoltoa vaikeampiin hommiin.

    Hienoa että vielä on jäljellä "aitoja käsityöpajoja". En sen aina tartte olla niin siistiä ja kliinistä
    -E
    Got to have Nerve in forest!

  2. #32
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    4.058
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti ErkkiM Katso viesti
    Hienoa että vielä on jäljellä "aitoja käsityöpajoja". En sen aina tartte olla niin siistiä ja kliinistä
    Nämä kuvat eivät ole tämän ketjun kaupasta, mutta menköön nyt kun kerran aito käsityöpaja tuli mainittua:

    Kilk.
    Kilk.
    Kilk.
    Kilk.
    Kilk.
    Holokki auki ku H. Moilane.

  3. #33
    Liittynyt
    04/2006
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    1.165
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti H. Moilanen Katso viesti
    Nämä kuvat eivät ole tämän ketjun kaupasta, mutta menköön nyt kun kerran aito käsityöpaja tuli mainittua:

    Kilk.
    Kilk.
    Kilk.
    Kilk.
    Kilk.
    HÄHÄÄ! Ihan kuin Laukkasen Joken konsernin päämaja. Ei Kai?

  4. #34
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    4.058
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti E.T. Katso viesti
    HÄHÄÄ! Ihan kuin Laukkasen Joken konsernin päämaja. Ei Kai?
    Kai.
    Holokki auki ku H. Moilane.

  5. #35
    Liittynyt
    10/2003
    Viestit
    8.084
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti H. Moilanen Katso viesti
    Nämä kuvat eivät ole tämän ketjun kaupasta, mutta menköön nyt kun kerran aito käsityöpaja tuli mainittua:
    Jotenkin sitä arvostaa sitä että osaa itte korjata pyöränsä kun kattoo tämmösiä korjaamokuvia... Välttämättä ei viittis viedä kallista fillaria tuonne romujen keskelle "huoltoon".

  6. #36
    Haha, noista kuvista tuli mieleen Variston polkupyörätukku siellä syvällä kellarissa Ei kaukaa heitä, käykää kattomassa.

  7. #37
    Liittynyt
    02/2004
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    222
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti mpesu Katso viesti
    Kontribuutioni tähän ketjuun:
    Päätin ensikertaa hommata ketjun pikaliittimiä. Painelin työpäivän jälkeen PH:lle koska tykkään paikasta. Sain kaksi käytetyn näköistä liitintä jostain miljoonalaatikon pohjalta á 3 euroa! Töttöröö. Taskutäynnä kolikoita joten homma selvä ja ulos. Siinä sitten polkiessani neutronit hievahti päässä ja äkkäsin maksaneeni ehkä noin kolminkertaisen hinnan parista metallinpalasta. Omaa tyhmyyttä maksaa, myönnetään, seuraavan kerran skarppaan vähän enemmän ainakin iso O:n kanssa.
    Taisit saada halvalla osat, nämä osat fillarikellarista Annankadulta Helsingistä.
    http://www.fillarikellari.fi/index.p...&md=31&sd=3110
    Muija nalkuttaa ja appi heristelee!

  8. #38
    Liittynyt
    06/2009
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    758
    Keskiviikkona kurvasin PH:n kautta himaan, kun piti saada uuteen keulaan käpy.
    Jimmy oli taas avulias oma itsensä ja naputteli kävyn paikalleen ja kun kyselin spacereista (uudessa keulassa on 1cm enemmän kaulaa kuin edellisessä), niin lykkäs vielä ilmasiks kasan omasta pyörästä ylijääneitä käteen. Jimmy vielä varmisti paljonko käpy maksaa ja kun vastaus oli että "4€, mutta ota ainaki nyt yksi € työstä", niin Jimmy laskutti silti vain 4€.

    Siinä oli uusi Singularin (aika herkku oliki) runko rakenteilla ja saamassa CX-palikkaa kiinni ja jäin hetkeksi höpöttelemään J:n kanssa ja ihmettelemään nättiä runkoa. Siinä turistessa tuli puheeksi VPCX-skabat ja selvisi että molemmat oltais astumassa viivalle, joten toivotettiin näkemiset ensi viikonloppuna.

    Jälleen kerran mukava käynti kyseisessä liikkeessä, eikä takuulla jäänyt viimeiseksi.
    "When I orbited the Earth, I saw how beautiful our planet is. We must protect and preserve this beauty and not destroy it." - Yuri Gagarin

  9. #39
    O.H Guest
    Itsekin olen ollut ihan tyytyväinen palveluun. Yhden fillarin tuolta keväällä ostin ja Okan ja Jimmyn kanssa arvottiin runkokokoa ja Okka näki paljon vaivaa verratakseen vanhan fillarini ja uuden geometriaa. Pyörä oli hyvin kasattu ja hintakin tippui sovitusta hieman kun marssin myöhemmin fillaria hakemaan. Välillä ihmettelen miten jätkät siitä kaaoksesta mitään tavaroita löytää, mutta ehkä kyseessä onkin ns. hallittu kaaos.

  10. #40
    Liittynyt
    09/1999
    Paikkakunta
    Uantaa
    Viestit
    10.323
    Näyttäis olevan joku entry-level Spessukin näytillä: http://www.pyorahuolto.com/taulu/show.php?n=8

    8149 €

  11. #41
    Liittynyt
    03/2007
    Paikkakunta
    Hyvinkää
    Viestit
    1.636
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti marco1 Katso viesti
    Näyttäis olevan joku entry-level Spessukin näytillä: http://www.pyorahuolto.com/taulu/show.php?n=8

    8149 €
    Ottaisikohan Okka autoni väliin, loput pistetään Visalla
    Läskillä on kerrankin hauskaa 😍

  12. #42
    Liittynyt
    01/2006
    Viestit
    1.209
    Mitä suotta autoa tarjoamaan vaihdossa. Katsot että vakuutukset on kunnossa ja jätät sen siihen talon pihaan missä Pyörähuolto on Ladussa.
    Kyllä ne vanhemmat autot siitä häipyy ja sitten vaan ilmoitusta tekemään.
    Kuluttajakin voi olla oikeassa-ainakin paikassa.

  13. #43
    Liittynyt
    09/2009
    Viestit
    30
    Kävin tänään näyttämässä pari kuukautta sitten (Pyörähuollosta) ostamaani Rockhopperia, kun takajarru (Juicy 3) oli muutaman päivän ilman järkevää syytä menettänyt jarrutustehoa.

    Syyksi paljastui yksinkertaisesti se, että jarrupaloihin oli mennyt öljyä/skeidaa. Palat vaihdettiin odotellessa muutamassa minuutissa ILMAISEKSI ja jarruteho palasi! Taas kerran poistuin Pyörähuollosta todella tyytyväisenä erinomaisen reilun linjan ja asiakaspalvelun ansiosta!

  14. #44
    Liittynyt
    11/2003
    Paikkakunta
    saari
    Viestit
    2.652
    Eilen Jimmy asensi ohjainlaakerin ja Okka vaihtoi takaiskariin puslat odotellessa, kun puhelimessa lupasivat ehtiä vasta alkuviikosta
    [ylläoleva viesti saattaa sisältää sarkasmia, off-topikkia tai sissimarkkinointia]

  15. #45
    Liittynyt
    04/2006
    Viestit
    159
    Koen saaneeni hyvää palvelu KO kaupasta, taisi keula, jarrut ja kiekot tulla ostettua.

  16. #46
    Liittynyt
    09/2009
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    134
    Tuolla ei kannata käydä pelkästään niiltä nettisivuilta löytyvän tiedon perusteella. Kannattaapi soittaa ensin ja varmistaa, että haluttu tavara oikeasti löytyy hyllystä. Sama juttu tietty pätee moneen muuhunkin liikkeeseen.

  17. #47
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti mpesu Katso viesti
    Kontribuutioni tähän ketjuun:
    Päätin ensikertaa hommata ketjun pikaliittimiä. Painelin työpäivän jälkeen PH:lle koska tykkään paikasta. Sain kaksi käytetyn näköistä liitintä jostain miljoonalaatikon pohjalta á 3 euroa! Töttöröö. Taskutäynnä kolikoita joten homma selvä ja ulos. Siinä sitten polkiessani neutronit hievahti päässä ja äkkäsin maksaneeni ehkä noin kolminkertaisen hinnan parista metallinpalasta. Omaa tyhmyyttä maksaa, myönnetään, seuraavan kerran skarppaan vähän enemmän ainakin iso O:n kanssa.
    Luulis, että heittäsivät käytetyt pikalinkut pois, muuta ne myydäänkin sitten kai uudestaan? Mpesua on selkeesti viilattu linssiin, kun 3€/pikalinkku velotettu. Action sportistakin saa Saksasta pikalinkkuja 2,5€/kpl hintaan. Siinähän on 50c hintaeroa!

    Pyörähuolto on siinä mielessä mukava paikka asioida, että (melkeen kaikki?) putiikissa duunia tekevät harrastavat fillarointia. Niinpä porukalta löytyy käyttökokemusta kamoistaan. Ite ostin viime keväänä No Saint Maxarin pyörähuollosta ja tulipa kyllä ostettua niin itelle sopiva "runko-paketti", että ei tosikaan. Pääsin vielä koeajamaan samanlaisen fillarin, vaikka ostin pelkän rungon + keulan. "Koeajopäiviä" saisi muutkin fillari putiikit alkaa järjestämään. Hauska räpäillä ja testailla useempaa fillaria kerralla!

    Ja vähän sanomistakin... Omaa runkoa jouduin kyllä turhan pitkään odottelemaan ja se vähän tympi. Mutta hyvää kannatti kyllä odotella.
    .....0..........
    .._/<,........
    ..(*)(*).....

  18. #48
    Liittynyt
    09/2008
    Paikkakunta
    Lappeenranta
    Viestit
    479
    Jep. Seuraavana päivänä ostin toisesta liikkeestä pikalukkoja euron tsipale. Tämän perusteella luuloni ylihinnasta vahvistui varsinkin kun jälkimmäiset lukot olivat vallan ruosteettomia.

  19. #49
    Liittynyt
    05/2005
    Paikkakunta
    Vantaa
    Viestit
    52
    Myös minä sain Jimmyltä loistavaa palvelua. Spessua menin katsomaan mutta Cube tarttui ostoskoriin. Olihan se myymälä hieman erilainen kuin esim. Bikeplanetin tilat, mutta tuote/palveluhan se ratkaisee...

  20. #50

    Peukalo ylös

    aina saanut hyvää palvelua kun larun pyörähuollossa olen käynyt.

    esim viimeviikolla (taisi olla torstai) soitin okkalle iltapäivällä tossa kolmen aikoihin, et fillarissani jotakin häikkää keskiö/ratas/kampiakselilla ja kysyin et onko heillä kiire et voinko tulla pyörän kanssa käymään viiden aikoihin.
    sopii, sanoi okka. eiku fillari auton kyytiin ja larua kohti. niin sitten jimmy ja minä siinä ihmeteltiin asian kanssa ja n. tuntia myöhemmin lähdin (uudet kammet + ratas) liikeestä ulos tyytyväisenä asiakkaana, fillari tuli kondikseen ja samalla minä köyhdyin jonkin verran, mutta se kuulunee asiaan ...varsinkin kun en itse mikään hirveä nikkarimestari ole...

    ja jos jotakin määrättyä tavaraa tarvitsee, niin silloin kyllä kannattaa soittaa ennen kuin menee paikan päälle käymään, ettei myydä ei oota... mutta taitaa sama päteä lähes kaikkiin liikkeisiin. siis liikkeen netti-sivusto ei aina ajantasalla.
    + ei liike mikään bike planet tiloiltaan ja ilmeeltään ole ja hyvä niin.
    kävin tossa muutama viikko sitten vantaan bike planetissa ja kyllä oli niin tylsä/kylmän ja kolkon oloinen liike (kuin myös friisilän vastaava). suuri kuin mikä, mutta ei siellä kauan jaksanut ihmetellä kun piti liikkeestä poistua.

    et tämmöttii...

  21. #51
    Liittynyt
    05/2008
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    122
    Kesällä puuhastelivat White Industrien takanavan kuntoon eli viitseliäisyyttä löytyy myös harvinaisempiin projekteihin. Hankkivat valmistajalta tiedot räjäyttämisestä koska laite muistuttaa abloyta enemmän kuin norminapaa. Iso peukku koko pajalle ! Hyvin taas rullaa

  22. #52
    Liittynyt
    09/2007
    Paikkakunta
    Tuusula
    Viestit
    318
    Pitänee varmaankin listata kokemukseni ko. liikkeestä. Kaikki ne palvelut mitä olen tarvinnut on Okka tuottanut erinomaisesti. Asennusten laatu moitteetonta, hinnoittelupolitiikka vähintäänkin maltillinen ja palvelu mukavaa ja toimivaa. Aikataulutkin on pitänyt aina.

    Huonoa palvelua/kehnoa asennusten laatua/aikataulujen pettämistä olen kohdannut yllätten muista liikkeistä ns.gurujen luota. Tulen jatkossakin käyttämään Okkaa varmasti.

    Ja ei ne ulkoiset puitteet todellista harrastajaa voisi vähempää kiinnostaa... ne hehtaarihallit ja kivat valomainokset kun näkyy niissä hinnoissa sitten.

  23. #53
    Liittynyt
    03/2010
    Viestit
    63
    Plussat täältäkin kyseiselle liikkeelle!Sekä uusi pyörähuollon yhteydessä eri toimitilassa oleva Löffler kauppa näytti todella hyvältä!!

  24. #54
    Liittynyt
    05/2009
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    2.530
    Ei se nyt niin hirviän uusi ole, ihan mukavan oloinen oli kylläkin.

  25. #55
    Liittynyt
    05/2009
    Paikkakunta
    Turku
    Viestit
    1.133
    Tsätti: #fillarifoorumi @IRCNet

  26. #56
    Liittynyt
    09/2002
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    2.862
    Katohan, kiinalaiset iskivät..

  27. #57
    Liittynyt
    07/2009
    Paikkakunta
    Kuu
    Viestit
    1.029
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti snowfake Katso viesti
    Siellä valmistaudutaan ilmeisesti Selinin "täyden palvelun pyöräliike"-hehkutukseen

  28. #58
    Liittynyt
    05/2009
    Paikkakunta
    Turku
    Viestit
    1.133
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti rhubarb Katso viesti
    Siellä valmistaudutaan ilmeisesti Selinin "täyden palvelun pyöräliike"-hehkutukseen
    Eihän se vara venettä kaada, jos pyöräilyllä kuitenkin on tekemistä impotenssin kanssa...
    Tsätti: #fillarifoorumi @IRCNet

  29. #59
    Liittynyt
    05/2007
    Paikkakunta
    Hki
    Viestit
    2.092

    Lainaus Alkujaan tämän lähetti drop Katso viesti
    Katohan, kiinalaiset iskivät..

  30. #60
    ton Guest
    Vein pyöräni ansaittuun huoltoon kyseiseen kauppaan. Siis semmoiseen 75 euron, jossa fillari pestään ja säädetään ja vaihdetaan mm. jarrupalat. Yllätys oli meko suuri kun hintalapussa luki 194 ja olivat vaihtaneet ketjut sekä toisen eturattaan. Olin niin ymmälläni, että maksoin kiltisti. Taatusti aiheesta meni vaihtoon, mutta tuommoinen remppa pyytämättä ja erikseen lupaa kysymättä??? No. Oppia ikä kaikki. Olkaa muut keltanokat tarkempia.
    Rahat kannetaan tästä eteenpäin muualle.

Aiheen tagit

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •