En laita tätä tuonne tulevisuuteen, kun on jo nyt todellisuutta https://www.aamulehti.fi/a/f4a3bf1d-...=1522737894164 (sorry, maksumuuri)

Moottorin esilämmitys voi olla uudessa autossasi mahdotonta tai jopa kielletty – "Auto voi mennä vikatilaan"
Euro 6 -dieselit herkkiä, ei voi lämmittää

Polttoainetoimisten lämmittimien käyttö alkoi yleistyä 1980-luvulla raskaissa ajoneuvoissa. Seuraavalla vuosikymmenellä käytäntö levisi henkilöautopuolelle.

Jo 2000-luvun alussa esitellyt suositukset henkilöauton esilämmityksestä ja sen kestosta eri olosuhteissa ovat edelleen voimassa. Ohjeita on päivitetty moottoritekniikan kehityksen perusteella.

– Dieselmoottoreille esilämmitys tuli aikanaan todella tarpeeseen, kun kulutusta ja moottorin savuttamista haluttiin vähentää, nykyisin Vianorilla työnjohtajana työskentelevä, mutta aikaisemmin omaa autosähköliikettä pyörittänyt Kauko Lempinen huomauttaa.

– Tilanne on muuttunut päinvastaiseksi. Monia nykyisiä Euro 6 -päästönormin täyttäviä dieseleitä ei voi tai saa lämmittää.

Rajoitukset koskevat osaa uusimmista polttomoottoreista, ja joukossa on myös bensiinikäyttöisiä voimanlähteitä.

– Riippuu paljon autonvalmistajasta, merkistä ja mallista sekä moottorin päästöluokituksesta. Enemmistöä nykymoottoreista voi vielä esilämmittää, mutta asia on aina ensin varmistettava, Kaha oy:n lisävarusteista vastaava osastopäällikkö Juuso Pahlsten sanoo.

Nykyiset polttomoottorit on viritetty päästöjen suhteen äärimmäisen tarkoiksi. Päästötasoja ja moottorin käyntilämpötilaa mitataan antureilla.

– Auto ei ymmärrä tilannetta, jossa se on seissyt pakkasessa ja silti osa antureista näyttää, että moottorissa on 60 asteen lämpötila. Se sytyttää vikavalon, vaikka varsinaista vikaa ei autossa olisikaan.

– Selkeimmin ongelmia ilmenee webastojen kanssa, jotka ovat kymmenen kertaa sähkölämmittimiä tehokkaampia. Tilanne on muuttunut selvästi viiden viime vuoden aikana.
Eli uusissa vehkeissä tehtaan lisälämppäri toimii, mutta jälkiasennettu ehkä ei...

ja sitten vähän sähköautorealiteettia autoista, joilla pitää ajaa enemmän:

Joihinkin taksikäytössä oleviin sähköautoihin on Suomessa asennettu polttoainetoimisia lisälämmittimiä. Ne pitävät matkustamon aina lämpimänä, ja koko sähköenergia voidaan käyttää ajamiseen.