Olipa raskas viimeinen kilometri töihin tullessa, voi jestas sentään mitä hajotusta. Ensin kelviä tukkii edessä yhdistelmä (vasemmalta oikealle) koira - flexi - isäntä - oikea käsi - fillari. Ei jumalauta. Hetken ajelin siinä koiran hanurissa kiinni, minkä jälkeen hivuttauduin matelemalla ohi. Katsoin isäntää ja sanoin, että voisiko hän kulkea hieman kapeammin, jotta tästä mahduttaisiin paremmin kulkemaan? Vastaus: "Sähän siinä saatana ohittelet, varo ite!" Sitä keskustelua oli ilmeisen turha jatkaa siltä seisomalta. Noh, tästäkin selvittiin eteenpäin. Sata metriä jatkoin ajelua, kun talon pihasta (hyvä näkyvyys kelville ja ajoradalle) tulee auto väkisin eteen ja rööki suussa naureskellen nuori sälli kattoo kuskin paikalta. En oikein keksinyt muutakaan niin kypsästi ja yhteistä liikennekulttuuriamme edistäen näytin sentteriä. Perkeleen apinat.