Juu, toki tiedän tämän. Näen vain, että lenkki olisi hyvä olla vakiopäivänä, vakiolähtöpaikalla ja vakiolähtöaikaan ja että "aloitteentekijänä" olisi jonkinlaisessa moraalisessa vastuussa ainakin siinä mielessä, että itse pystyisi osallistumaan "aina" tai ainakin pääsääntöisesti pystyisi olemaan mukana. Eduksi olisi varmasti myös omata jonkinlaista ryhmäajokokemusta, jotta häröpalloilu jäisi pois. Itselläni ei moista ajokokemusta ole ja lisäksi olen töitteni vuoksi reissussa tuon tuostakin niin, että osallistuminen olisi joka tapauksessa enemmänkin satunnaista kuin säännöllistä.
Nelituntiset ovat viikonloppukamaa toki. Ja parituntisilla arki-iltalenkeilläkin alkaa päivien lyhentyessä kohta hämärä vaivata, mutta vielä jokunen viikko taitaa kuitenkin olla hyvää aikaa jäljellä.
Itselläni torstai on ollut yleensä jonkinlainen ajopäivä ja huomennakin olen menossa ajamaan. Minulle osuu selkeistä maamerkeistä Linnanmaan Prisma aika lähelle normiajoreittiäni eli voin koukata to 1.9 klo 18 aikaan Linnanmaan Prisman vaikkapa pohjoispäädyn (se, missä suunnassa se huoltsikka on) kautta katsomassa, onko siellä muita innokkaita pyöräilijöitä.
Ajattelin reitiksi joko tuolta Raitotietä Kiimingintielle ja kelvillä Kiiminkiin, sieltä Takalontietä Alakylään ja Alakyläntietä takaisin Linnamaan tienoille tai sitten vaihtoehdoisesti Haapalehdon Shellin kautta joen pohjoispuolta Madekoskelle ja eteläpuolta takaisin. Vauhti siis tuollaista rauhallista 23-26km/h tai mitä nyt ihmiset haluavat ajaa, jos mukaanlähtijöitä on.
Summa summarum:
Paikka: Linnanmaan Prisman pohjoispääty
Aika: 1.9.2011 klo 18
Vauhti: 23-26 km/h
Kalusto: polkupyörä
Edit: sori vielä siitä, että sotken tätä "sunnuntain yhteislenkit"-ketjua torstaiehdotuksillani. Jos tämä touhu yhtään aktivoituu, avaan oman ketjun.