Tuo katsottaneen luovuttamiseksi, eli seurauksena automaattinen häviö.
Printable View
Tänä aamuna ohitin maasturimiehen joka iski kantaan ja ihan hyvin pysyikin siinä läähätyksestä päätellen. Ajeltiin siinä peräkkäin jokunen kilometri, kun tultiin kiertoliittymään:
http://goo.gl/maps/JCB2Z
Jatkoin sen läpi suoraan semmoista 25 km/h vauhtia kun kuulin takaa kolinaa. Oli sitten kaveri kaatunut tuon valkoisen aidan viereen ja keräili siellä itseään. Sen verran hiljensin että näin että pääsi ylös ja jatkamaan matkaansa. Kuka tunnustaa? Ensi kerralla paremmalla keskittymisellä sitten, niin päästään loppukiriin asti;)
Juuri niin.
<OT>
Siksi ajoin "Ritaharju Sprint" Strava segmenttiin KOM:n 20-kilosella maasto täpäri nojakilla löysillä nappularenkailla. OT koska ei ollu työmatka vaikka perjantaina vähän myöhemmällä sen ajoinkin. En edes ohittanu ketään, kukapa siellä muu hullu nyt ajaisi iltakymmeneltä...
</OT>
Kiva myötätuuli kotimatkalla, kerkesi mummiksellakin huimaan 26km/h keskariin.
Paikalliseen työmatkatemposkeneen on äskettäin ilmaantunut uusi haaste, eli komea kirkkaansininen kinneri.
Kun tuollainen pääsee pitkällä tasaisella suoralla ottamaan vauhtia, niin siinä tällainen pystypyöräilijä todellakin vertauskuvallisesti häviää pystyyn.
Tänään tulin myös hävinneeksi noin 15-vuotiaan näköiselle koulumatkatempojalle, joten tappion kalkki on vielä karvaampi niellä.
(Mutta ne on häviäjät jotka selittävät. Vakavasti Otettava TyömatkateMpopyöräilijä ajaa niin kovaa, ettei häviä.)
Latasin aamulla mun kuppasella fiksillä jonkun succiksiin pukeutuneen sworksmaantiespessumiähen ohi. Ohittaessa kuului spontaani, voi *****... Siitäkös minä ilahduin ja sain voimia työpäivään.
Tänään pitäisi pyöritellä pk-vauhtia, mutta onko minulla tarpeeksi luja luonne? Entä, jos joku ohittaa? Meneekö kausi pilalle, jos tulee häviö jo näin varhaisessa vaiheessa?
Kaksi iltaa ajellut nyt täällä Otaniemen ympäristössä lenkkiä omalla kulkineella. Yllättävän paljon on tosiaan näitä takarenkaaseen liimautujia täällä päin Suomea. Eilisellä lenkillä joutui pudottamaan kolme "työmatkatempoilijaa" peesistä pois. Paras oli joku sinkula puunhalaaja pitkätukka larun ja Keilaniemin välissä joka roikkui peesissä tiukasti ja tipahti vasta kun nosti nopeuden reilun 40km/h. Mikä idea tässä nyt oikein on? Luuletko nämä hemmot pärjäävänsä tosiaan jollain yksivaihteisella maantiepyöräilyä harrastaville henkilölle?
Tuntuu siltä että ihmisillä on outo halu jäädä auton alle, esim täysii punaisia päin samalla auto kaartaa oikealta, täysii vaikka vihreät palaa ja on muuta liikennettä, täysii vaikka on punaiset. Onko ihmisillä niin kiire töihin?
Kyseessä vaikuttaisi olevan työmatkatempo neitseellisessä muodossaan tai sen sukulaisilmiö, jos ko. ituhippi sattuisi olemaan työtön. En usko että mikään tuottaisi suurempaa nautintoa työmatkatempoilijalle kuin maantiepyöräilijä-vompin päänahka sinkulalla, joten vaikkei edes kovin lujasti uskoisi pärjäävänsä, niin aina kannattaa yrittää. Vähän kuin että Ranskakin periaatteessa voisi voittaa Suomen jääkiekon arvokisoissa, jos Suomi pelaisi riittävän paskasti ja Ranska hyvin ja kävisi lisäksi tuuri.
-Lauri
ja kertaakaan työttömänä oleet olettavat kaikkien työttömien olevan juoppoja.
Eilen liikennevaloista mun eteen kiilasi vanhempi äijä ilman kypärää, reisitaskuhousuissaan ajeli siinä mun edessä vanhalla Cresentin retkipyörällä, yhtäkkiä taakseen katsomatta heitti pyörätieltä ajotielle, sitten seuraavassa risteyksessä tuli taas mun eteen kun oli vaihtamassa kelville takas mutta siinä oli yks toinen äijä odottamassa valon vaihtumista, niinpä se meinas ajaa sitä päin, sai juuri väistetyttyä ajotielle ja sitten ajeli sillan yli ajotiellä. Kun pysähdyin työpaikalle katsahti taakseen että jäänkö siihen. Ja tollasen kanssa mun pitäisi ajaa kilpaa? Ei tässä elämässä!
Lasolin ja Laurin keskustelua lukiessani olin huomaavani popcornien ja kokiksen vienon tuoksun tulevan keittiöstä....
Lopettakaa offtopikki. Häviäjät.
Mä ohitin sähköpyörän ja korollan. Korolla oli kyllä parkissa mutta mitäs lähti.
Tässä on kuvattu kyllä sinkulakuljettajan ja samalla omani hekuma ja huuma varsin osuvasti. Sisäinen ajokoira herää joka kerta henkiin kun näkee edellä menevän trikoota ja kippurasarvea, mm. tänä aamuna jouduin venyttämään työmatkaa päänahan saamiseen kun kanssapyöräilijä ei ajanutkaan samaa reittiä kanssani. :D Aina voi ja kannattaa yrittää, yhtään tappiota ei vielä tälle keväälle ole tullut, tosin en varmaan ole vielä Maantiepyöräilijään törmännytkään. Keski-ikää lähestyvien rahalla pyöräilijäksi alkaneiden ohittelu alkaa olla yhtä tylsää kuin mummopyöräiljöiden ohittelu...
Ja ituja en kasvata.
Ihan muistutuksena että työmatkatempoon saa osallistua vain ne jotka on työmatkalla. Ei työttömät, opiskelijat tai eläkeläiset yms.
joka tapauksessa osallistujien määrä näyttää kasvavan joka aamu, mutta onneksi niiden kunto on vielä talven jäljiltä heikko. Taktinen kunto näytti aamulla olevan eräällä leidillä hyvä, kun yritti parhaansa mukaan peitellä ohituslinjani;).
Kukaan ei ole hyvä tuomari omassa asiassaan, mutta yleensä olen mielestäni täällä kypärä varsin löysällä (joskaan en jaksa viljellä hymiöitä varsinkaan iphonella)… Pahoittelen edelleenkin sitä yhtä avautumista silloin joskus, silloin oli yksinkertaisesti huono päivä/vaihe ja henkilökohtaista ketutustahan suurimman osan avautumiset ovat. :)
Näin juuri, pelaamalla kommunisti- tai natsikortin voi foorumitempossa hetkellisesti ohittaa, ja sitten voikin mennä metsäpolulle, ainakin jos on maastomies ;) Niin ja olen itse noudattanut samaa sääntöä, että opiskelijana/lomalla/treenilenkillä olevana ei ole mukana työmatkatemmossa. Ainoastaan työpaikan ja kodin välisellä matkalla.
-Lauri
Kesäpyöräilijät on todellakin liikenteessä! Jos mies on uskaltautunut naisten sekaan työmatkapyöräilemään, hän on luultavammin puettu Maantiepyöräilijäksi. Maantiepyöräilijät on keväällä luvattoman huonossa kunnossa ;)
Tänään en päässyt maantiepyörästä suoratankoiseksi muutetulla VikkelälläVehkeelläni heti ohi yllättävän kovaa peruspyörällä vanhemman miehen "polvet tekee vatkulia tangonleveydeltä"-tyylillä ajaneesta myöhäiskeski-ikäisestä ajajasta Metsälässä aamuvarhain, ohitus tapahtui vasta n. kilometrin jälkeen. Hien välttely töihin mennessä on varmaan vain tekosyy, en vain uskaltanut haastaa ;)