http://images.tapatalk-cdn.com/15/11...116f0b0998.jpg hyvin maistuu pennulle ensimmäisenä päivänä unet uudessa kodissa:)
Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla
Printable View
http://images.tapatalk-cdn.com/15/11...116f0b0998.jpg hyvin maistuu pennulle ensimmäisenä päivänä unet uudessa kodissa:)
Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla
Pennun elämä on rankkaa! Minkä rotuinen tuore perheenjäsen on?
Se on pohjanpystykorvan/ irlannin setterin sekoitus. Serkun koirille sattui valitettava vahinko. Mutta ihan siedettävän näköisiä noista tuli. Hyvistä lähtökohdista oleva pentu niin uskalsi ottaa sekalaisen. Kumminki metsästys puolella ihan valio luokan vanhemnat.
Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla
Tuon verran siitä sitten jäi jäljelle, jäbä kävi vähän omatoimisesti metsällä ;)http://images.tapatalk-cdn.com/15/11...3d9088cefd.jpg
Oli hauska tilanne, kun nimenomaan hirven perään lenkillä karkas ja tunnin päästä oli tuon kanssa rappusilla :)
Ei taida tarvita iltaruokaa :)
Hirmuisot jalat sillä hirvellä oli jos koira kaiken muun söi eikä tuon enempää massu pullota :-)
Tyytyväis-syyllinen ilme kaverilla.
Oli pikkusen ylväästi rinta rottingillaan kun kanto tuota kotia :)
Onko siellä Tinke päästy jo kunnolla vetohommiin? Ja miten on muuten pärjätty tuommosen hulttion kanssa? Näistä kun alan kirjoissa varoitellaan, jotta kovin omalaatuisia ovat.
Laitetaas aiheeseen liittyen foto meitin laumasta. Pitäs suurentua klikkaamalla:
http://i3.aijaa.com/t/00421/14038489.t.jpg
Pääsivät hetkisen nauttimaan lumesta, ja voi sitä persjuoksun määrää. :)
Hyvin on pärjätty ja onhan se kovapäinen jäärä, mutta pääkoppa tuntuu olevan kunnossa. Vetohommia ollaan treenattu joo, tuo yksin vetäminen on ollut pikkusen haasteellista, ilman kirittäjää. Onko hyviä vinkkejä? Tuttavan valjakossa menee porukan mukana hienosti.
On siulla Komea porukka!!!
http://images.tapatalk-cdn.com/15/11...7d05255e9b.jpg käytiin kattoon tulevia mestoja..
Lähetetty minun GT-I9195 laitteesta Tapatalkilla
Senpä takia on pakko hommata vielä motivaattoriksi ja valjakon täydennykseksi toinen mölömuutti, ja kolmas...;) Meilläkin on noi: Aivot, voima ja nopeus! Amerikanakitalla on kylläkin kaikki noi edellämainitut ominaisuudet samassa paketissa.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti tinke77
Mutta kyllä ehkä paras konsti laittaa vaan motivoituneeseen porukkaan mukaan vetämään. Me ollaan tuupattu aina välillä husky-valjakkoon noita, niin on alkanut intoa löytymään. Mutta ei näistä kaikista silti tule vetokoiria. Jotkut juoksee karkuun kun näkevät valjaat, mutta vetävät niinkun pitää, jahka saa ensin valjaat puettua. Ota sitten näistä selvää..
Täällä välillä myös yksittäin vedätettäessä motivaatio pulaa, varsinkin jos kotopihalta lähtee. Veto loppuu viimeistään sillon (jos on loppuakseen) kun käännytään kotiinpäin, eikä kyse ole siitä että olisi matka ollut liian pitkä. Mää olen välillä ollut jäniksenä näillä ns. kotopihalenkeillä pyörällä tai mönkkärillä, niin viitsivät mennä koko kierroksen marssivauhtia.
Uudet maastot tai mitä harvemmin tulee ajettua toimii hyvin motivaationa. Ja tietysti jos vakiolenkkeihin saa sen esimerkiksi makkarapalkan sopivasti reitin varrelle, niin alkaa se vakioreittikin maistumaan.
Huskyjen kanssa tuokin on käynyt harjoittelemassa ja siinä porukassa menee hienosti. Meillä kans rouva menee fillarilla edeltä, niin silloin vedetään mallikkaasti.
Pitää vissiin onkivapaan laittaa se nakki roikkumaan :).
Tokossa on emännän kanssa käynyt ja toimii kuin ajatus kuulemma. Siitä hyvä, että tekee oman treeninsä välittämättä muista koirista yhtään mitään, eikä tunnu stressaavan mistään.
Näinpä se menee täälläkin. Vapaana voi pitää muiden koirien seassa. Nää keskittyy vaan siihen palkan maksuun ja tekevät kaikki Ämeriikan -temput jotta sen saisivat. :)Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti tinke77
Pro Gradu positiivisesta vahvistamisesta koiran koulutuksessa: https://tampub.uta.fi/bitstream/hand...pdf?sequence=1
Jos ahne koira ei yllättäen halua syödä ruokaansa, eikä muuta selittävää syytä (haava suussa tms.) löydy kannattaa epäillä ruokaa, vaikka se olisi tuttua merkkiä.
11-v koirani alkoi edellisen Brit Premium säkin kanssa temppuilla ruoan kanssa, ei millään meinannut mennä alas, mutta oli silti vaikea jättää kuppi. Muut ruoat menivät edelleen hyvällä ruokahalulla.
Asia selvisi kun lopulta säkki tyhjeni ja ostin uuden. Ruokahalu palasi vaikka ruoka on samaa. Edellisessä säkillisessä on täytynyt olla jotain pahasti vialla kun aina ahne koira ei meinannut sitä syötyä saada. Ottaa kyllä päähän, että syötin sen sille, vaikka olisin voinut lähettää jo 11-v kokemuksella sen tehtaalle ja käskeä tutkimaan mikä siinä mättää.
Nirsoileva koira ei myöskään yleensä palaa 5:ttä kertaa, jopa useammin takaisin kupille siinä toivossa, että ruoka olisi edes hieman parempaa. Hessulle oli todella vaikeaa jättää kuppi vaikkei ruoka mennyt alas.
No nyt taas ollaan palattu normaaliin: aamulla on kiire saada aamupala ja iltapäivällä toinen ruoka ja ne syödään aina samantien. Jos vastaavia ongelmia vielä tulee palautan taatusti ruoan.
Terve foorumin koiraharrastajat! Koirakuume on vaivannut jo pidempään, eikä viime viikonlopun Helsingin messut yhtään auttanut tilannetta. Ongelma on vain rodun valinta - beagle koiramme olisi, jos sillä vain ei olisi niin kova ajovietti.
Eli osaako kokeneet harrastajat suositella jotain rotua, joka olisi säänkestävä (aluskarva?), aktiivinen, suht lyhyt karvainen, säkä 30-40cm, luonnossaliikkujan kaveri? Aikomusta agilityyn yms ei ole, eikä näyttelyyn, vaan retkeily ja muu ulkoilu on tarkoitus.
Kennelliitto sanoi, että katso paimentavia koiria, mutta tämä jättää vielä aika monta vaihtoehtoa :)
Kiitos!
Ensimmäisenä noilla spekseillä tulee mieleen kelpie.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Sti
Kelpie tai aussi tuli mullekin ekana mieleen. Itsellä on pari narttu-collieta, jotka sopivat kuvaukseen (hyvälaatusen turkin hoito on naurettavan helppoa noillakin). Bortsut on oma lukunsa, mutta niillä pitää keskimäärin olla enemmän tekemistä ettei niiden pää hajoa. Noutajapuolelta esim. tolleri (Novascotiannoutaja) vois olla hyvä vaihtoehto.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Sti
Paimentavat rekut on siitä mukavia, että niillä on luontainen vietti pysyä omistajansa lähellä, eikä niinkään ajaa esim. riistaa. Metsälenkillä niiden pitäminen irti on melko helppoa
Paimenkoirat sopivat about kaikki retkeilystä yms kiinnostuneelle, mutta aktiivisimpia paimenkoirarotuja en suosittelisi ensimmäistä koiraansa hankkivalle, sillä energiataso voi olla yksilöstä riippuen jopa päätähuimaava ja ellei sitä onnistu valjastamaan johonkin järkevään se ilmenee helposti erilaisina häiriökäyttäytymisinä. Energialtasoltaan vähän rauhallisempaa koiraa on paljon helpompi kouluttaa vähän kokemattomammankin.
Itselläni on Bortsu ja se on minusta maailman ihanin otus, en silti suosittelisi sitä läheskään kaikille. Kelpiet ovat myös hyvin aktiivisia ja energisiä, samoin kaikki Belgianpaimenkoirat. Itse en siksi ekaksi koiraksi näitä suosittelisi.
Hassua, mutta mun pohjoisesta oleva työkaveri oli lomallaan löytänyt ihan samannäköisen sekoituksen. Pystykorvaa siinä ainakin oli.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Arskav
Tolleria kans ehdottaisin,muutaman sellaisen kokemuksella.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Concorde
Tuon määritelmän täyttää myös schipperke, jos koiran koko ei ole ehdoton juttu. Meillä menee schipperke kahden belgin seurana sellaista kyytiä, että isoilta loppuu virta ensin. Läpi on sahattu suot ja tunturit. Ja kaikkea voi harrastaa, ei välttämättä tosissaan, mutta täysillä:Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Sti
https://lh3.googleusercontent.com/-W...2/2F0A4765.JPG
On tietysti aika henkilökohtainen juttu, mitkä asiat koiran hoitamisessa ja omistamisessa kokee työläiksi. Nykyinen sakemanni on meillä ensimmäinen edes puolipitkän karvan omaava koira (aiemmat sakemannit olivat lyhytkarvaisia) ja sen turkki on ihan käsittämätön paskaimuri, kun vertaa meidän malinoisiin. Itse en ota enää yhtään koiraa, jolla on edes tuollainen puolipitkä karva. Korostan kuitenkin, että tämä on siis ongelma minun/vaimon päässä, ei koirassa. Meillä kun nuo koirat todellakin ryynäävät metsässä päivittäin vailla mitään rajoitteita, saako tuonne ojan pohjalle mennä jne. Malinois ei tarvitse 99/100 kerroista kuin pyyhettä, mutta saksanpaimen on lähes aina suihkukunnossa.
Jos oikeasti haluaa aktiivista koiraa niin sitten pitää tietysti muistaa se, että koira ei ole aktiivinen vain neljänä iltana viikossa, silloin kuin isännälle kenties sattuu sopimaan tai treeniohjelmaan mahtuu, vaan se on aktiivinen pääsääntöisesti 365 päivää vuodessa. Vastapainona on sitten se, että aktiivisen koiran kanssa on todella hieno touhuta ja liikkua luonnossa. Siitä tulee oikeastaan elämäntapa, että koira on lähes aina liikkuessa mukana. Harvat rodut ovat kuitenkaan siinä määrin aktiivisia, etteivätkö pärjäisi (tai isännät pärjäisi) aktiivisesti liikkuvassa taloudessa vaikka kyseessä olisikin se ensimmäinen koira. Toki pitää olla jotain aktiviteettia pääkopallekin, mutta jos päivittäinen perusliikunta on kunnossa niin ei ole mitään hätää. Pientä koiraa on helpompi hallita eli siinäkin mielessä tuon kokoluokan koira on ihan fiksu valinta.
Serkulla on nyt 6 v. schipperke ja hän on kanssa tykännyt kovasti, varmasti ihan hyvä vaihtoehto. Tolleritkin ovat tosi mukavia seura- ja harrastuskoiria, mutta - anteeksi nyt vaan - semmoisia "happy-go-lucky" touhoja :) Minun makuuni liian pitkäkarvaisia ja "särmättömiä", mutta varmastikin sieltä helpommasta päästä. Ehkä kuitenkin se kaikkein tärkein peruste, oli rotu sitten mikä tahansa, on terve ruumiinrakenne ja mahdollisimman vähän perinnöllisiä sairauksia.
Erittäin hyvin kirjoitettu muuten. Allekirjoitan.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti BONK
Itse suosittelisin belgianpaimenkoiraa tietty. Gronttu on mun rotu. Turkki tuo omat ongelmansa kyllä, etenkin näillä keleillä. Metsää ja muuta tulee kotiin sisälle koko ajan. Mutta ekaksi koiraksi pitkäkarvaisista belgeistä löytyy sellaisia linjoja joiden kanssa kyllä pärjäilee. Kevytviettinenkin kyllä osaa puuhastelun. ;-)
Miulla kokemusta on pohjanpystykorvasta, useammasta hoffista, muutamasta tollerista ja malamuutista. Pystykorva oli pää-asiassa ulkokoira ja erittäin terve,eli liki 18v ilman sairauksia. Hoffit ylivoimaisesti eniten jääräpäitä ja haasteellisia kouluttaa, mutta vaivannäkö palkitaan uskollisena vahtina. Tollerit ovat olleet kaikki hieman erilaisia,mutta todella helppoja kouluttaa ja aina iloisesti mukana hommassa kuin hommassa,touhukkaita! Luonnetta niiltäkin löytyy tarvittaessa.
Sitten vielä malamuutti, jääräpää kyllä,mutta ruoan kanssa tekee lähes mitä vaan. Selkeästi porukan alkukantaisin koirarotu. Loistava harrastekoira muuhunkin kuin vetoon,ei välitä muista koirista tai ihmisistä tuon taivaallista,kun tietää saavansa palkan.
Mutta yhtä kaikki, jokainen rotu tarvitsee huomiota ja huoltamista,se täytyy muistaa vaikka olisikin pimeää ja märkää ;)
Niin ja alkuperäiselle kysyjälle noista nyt ei vaatimuksia täyttävää ole kun tuo tolleri, mutta kunhan tarinoin :)
^^ Pari kaveriani kasvattaa "mustia" (Talvihallan ja Eloisa) ja kyllä grotsku tuntuu olevan myös sellainen jokapaikan höylä. Hieno rekku sekin on.
Belgit sun muuthan ylittää tuon 30-40cm kokotoiveen ihan reippaasti, minun urokseni oli 63.5cm ja muhkean turkkinsa vuoksi näytti vielä isommalta.
Minusta vaan tuontyyppisten koirien kanssa ihmisillä tulee keskimääräistä enemmän ongelmia juurikin tuon energisyyden kanssa. Olen tavannut jopa toko kisoissa ihan hyvin pärjänneitä koiria, jotka lopun (99%) ajasta ovat kutakuinkin mahdottomia: paimennetaan tv ruutua, jahdataan autoja, seurataan omistajaa joka metrillä osaamatta hetkeksikään rentoutua kotonakaan jne., esim 1 bortsu teki noita kaikkia, ei se tiennyt, että sillä on mitaleja tokossa.
Energisimmät koirat ei aina osaa automaattisesti lopettaa tekemistä kun mennään vaikka kotiin ja jos ei niitä opeta myös rauhoittumaan on tuloksena 24h aktiivinen hyrrä.
Joillekin tämä aktiivisuus on vain liikaa, eikä sitä osata rajoittaa tarpeeksi. Rauhallisemman koiran kanssa on helpompaa, koska se ei oireile niin voimakkaasti jos tekee jotain väärin/jättää jotakin tekemättä.
Yleensähän ne haastavat koirat meille opettavat eniten, mutta jos koiran energiataso ylittää huimasti sen mihin omistaja oli varautunut, eikä hänellä ole kokemusta miten sen valjastaa järkevästi tulos on joskus molemmille osapuolille ikävä.
Varsinkin kaupungissa, missä paljon koiria, näkee paljon myös koiria, jotka eivät ole hallinnassa oikein mitenkään: räyhätään hihnassa koirille yms. Pikkukoirista iso osa harrastaa tätä ja sillä harvoin on vakavampia seurauksia jo pelkästään niiden koonkin vuoksi. Toki koira ja omistaja olisivat molemmat onnellisempia jos omistaja puuttuisi häiriökäyttäytymiseen.
Mutta isompien koirien kohdalla remmirähjäämiset ja kaikenlaiset agressiot voivat oikeasti aiheuttaa vaaraa. Esim eräs nuori belgi oppi pahan tavan räyhätä hihnassa kun tuli noin vuoden ikään. Omistajalle sanottiin, että tuohon pitää puuttua, sillä se ei itsestään katoa. Omistaja ei nähnyt tätä niin pahana ongelmana ennenkuin koira kerran räyhäämisen kerta kerralta eskaloiduttua turhauksissaan hyökkäsi omistajan jalkaan ja puri siihen ihan kunnolla. Omistaja ymmärsi vihdoin, että ongelmaan on puututtava.
^Meillä Italian vesikoira aka lagotto aka tryffelikoira. Tuo sopisi aika hyvin haettuihin spekseihin - riistaviettiä on pyritty jalostamaan pois, jotta etsisi niitä tryffeleitä eikä lähtisi eläinten perään. On kylläkin sosiaalistettava hyvin, suhtautuu varautuneesti kaikkeen uuteen ja outoon (taas tarina kertoo, että niitä tryffelimestoja ei saanut näyttää vieraille - tiedä häntä)
^^ tuollainen käytös eli suunnaton levottomuus, rauhattomuus ja tyhjän jahtaaminen ovat useimmiten huonoa hermorakennetta, eikä purkamatonta energiaa josko toki se osaltaan vaikuttaa asiaan negatiivisesti eli pitkälti ihan jalostuksen tuotosta. Käyttökoirien osalta tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää eikä sellaisista koirista tehtyjä pentuja ostaisi kukaan. Hyvänä esimerkkinä tuossa työpöydän alla makaileva malinöösi. Silloin kun tehdään hommia, niitä tehdään ihan järjettömällä motivaatiolla ja energialla, muuten vaan oleskellaan. Leikkiin tai hommiin aletaan täysillä ja ihan saman tien kun ehdotetaan ja leikkiäkin toki tarjotaan usein, mutta jos tuollaista hyrränä pyörimistä esiintyisi niin koira lähtisi kuoppaan saman tien. Ei kuulu terveen koiran käytökseen, jos perusliikunta on kunnossa.
Kuten olen aikaisemminkin sanonut, että jahka tästä joskus pääsen eläkkeelle ja muutan pohjoiseen niin sitten meidänkin talouteen tulee maligaattorien lisäksi malamuutti tai kaksi. Kertakaikkisen hienoja koiria - mutta ei kaupunkiin. Vesikoira on muuten kanssa ihan hyvä idea - useampikin perro on tuttavapiirissä - aktiivinen, oppivainen ja säänkestävä, mutta se turkki ja trimmaus - ei kiitos :)
Toki myös siitä voi olla kyse, mutta tiedän varmasti, että esim tässä tapauksessa ei ole, sillä koira käyttäytyi täysin normaalisti toisessa laumassa, kun sille annettiin selvät rajat. Se oli ihan täysin tervepäinen koira (siis esim tuo Bortsu ja Belgi), sen energiaa ei vain osattu rajoittaa, ei vaikka omistaja harrasti aktiivisesti. Kyllä tällaisten koirien kanssa usein jo kasvattaja opastaa, että koira pitää opettaa myös rauhoittumaan. Se, mikä tekee hyvän työkoiran, voi tehdä väärissä käsissä tikittävän aikapommin.
Tarkoitukseni ei ole pelotella, ainakaan enempää kuin tarpeellista, mutta se on vaan yksinkertaisesti tosiasia, että monet, monet ongelmat olisi vältetty monien koirien kohdalla kun olisi valittu vähän paremmin itselle soveltuva rotu.
Tässä on aloittajalle ihan hyvää infoa:
http://www.koiranomistajanperuskurss...-rotu-valitaan
Minusta esim seurakoirat, kuten snautserit, keskikokoinen ja pieni, Sheltit, Colliet yms. soveltuvat paremmin ei aktiiviharrastajalle lenkki ja retkeilykaveriksi.
ja lisään vielä, että tämä Bortsu tosiaan osasi vallan mainiosti myös rentoutua, kun sille joku kertoi, että kotona relataan. Se oli mitä normaalein Bortsu, erittäin älykäs, aktiivinen ja kumma kyllä, ihan tervepäinen, vaikkei sitä huomannut siellä, missä sen toimintaa ei ohjailtu juuri lainkaan tokokehän ulkopuolella.
Minua risoo tässä eniten juuri se, että ne koirat, jotka ovat "väärällä ihmisellä" leimataan aina luonnevikaisiksi, vaikkeivät juuri koskaan sitä ole. Se nyt on vaan tosiasia, että suuri energiamäärä saa paljon helpommin aikaiseksi erilaista häiriökäyttäytymistä jos ei sitä ohjata järkevään toimintaan (tarkoittaa sekä riittävää fyysistä että psyykkistä aktiviteettia ja kotona rentoutumista). Siksi esim Bortsun tai Belgin tapaisilla koirilla tuollaista ongelmaa kehittyy paljon keskimääräistä helpommin.
Se sama energia ja vietti, joka saa Bortsun paimentamaan lammaslaumaa väsymättä vaikka aamusta iltaan voi toisissa oloissa aikaansaada pahaa häiriökäyttäytymisiä, kuten autojen, pyörien yms. jahtaamista, tv ruudun paimentamista ja muuta kohtuutonta kohellusta jos ei mahdolliseen väärään käytökseen heti puututa ja jollei koiralle opeteta, että on aika toimia ja aika levätä. Etenkin aktiiviharrastus tai työkoiran on muutenkin tärkeää osata esim kisapaikoilla odotusaikoina rentoutua. Jos ei sen anneta rentoutua edes kotona, miten se osaisi sen kisapaikalla? Sanon "anneta", koska omistaja kyllä voi tähän vaikuttaa.
Vertailun vuoksi, se mikä tekee esim Shetlanninlammaskoirasta hyvän seura ja harrastekoiran on, että ne ovat mainioita agility- tai tokokoiria, mutta sopivat myöskin seurakoiriksi, lenkki- ja retkeilyseuraksi. En ole tainnut vielä tavata pahoista käytöshäiriöistä kärsivää Shelttiä. Ne sopeutuvat aika monenlaiseen menoon: ovat riittävän aktiivisia harrastuskaveriksi, mutteivät liian aktiivisia "pelkästään" lenkki- ja retkeilykaveriksi.
Tällaiset koirat ei ollenkaan niin helposti kehitä ongelmakäyttäytymistä, vaikka toki jokainen koira jossain määrin kouluttaa pitäisi.
Kiinnostaisi kasvattaa meidän laumaa. Miten hommat toimii, jos kahdelle leikatulle urokselle hommaa kaveriksi ja vetohommiin "jänikseksi" nartun? Husky kiinnostaisi, meillä oli niitä pari hoidossa ja kylläpä ne oli kivoja ja innokkaita vetämään :)
^Vetohommiin en osaa ottaa kantaa, kun en niihin ole perehtynyt, vaikka mm.huskyvaljakot on kyllä upeaa katseltavaa.
Pakko kertoa vielä, että ehkä hämmästyttävin koira, jonka olen tavannut oli Sheltti. Se oli aika erikoislaatuinen Shelttiherra. Se eli koko elämänsä aikalailla "pellossa", jos voi sanoa, vaikka oli aktiiviharrastuskoira. Se oli luonteeltaan niin kertakaikkisen mukautuvainen, etten usko, että sille eitä sanottiin juuri koskaan, se ei vaan kyseenalaistanut mitään. Se oli semmoinen lungi jätkä, joka oli aina hyvällä tuulella, hurmasi kaikki, jotka siihen törmäsivät, koirat mukaanlukien. Se oli luonteeltaan aikamoisen "lässy", siitä oli vain kivaa tehdä omistajien kanssa sitä, mitä omistajat milloinkin tekivät.
Ihmettelette varmaan miksi tämä hämmästytti minua niin paljon, vietitön seurakoira ja niin edelleen, so? Se ihmeellinen asia onkin se, että kun oli aika toimia esim kisoissa, koira oli kuin pallosalama. Se näytti ennen lähtökäskyäkin vielä lähinnä lelukoiralta, mutta kun se lähti liikkeelle, se lähti vauhdilla ja jätti usein muut taakseen. Kun palattiin kotiin se oli taas kainaloinen, sohvankoriste jne.
Tässä koirassa yhdistyi ihmeellisellä tavalla seurakoiralle loistavat piirteet, sekä harrastekoiran ominaisuudet. Siinä mielessä se oli poikkeuksellinen, etten todella uskaltaisi väittää edes Shelteistä tms löytyvän ihan näin "helppoa" koiraa. Yleensä sentään jotain pientä jäynää keksivät, jotta omistajan mieli pysyy virkeänä.
^ Mä oon kans ihastunut useampaan "pallosalamaan" agiradoilla. Nopea sheltti on... noh - nopea. Se vois olla hyvän yksilön kohdalla vaikka seuraava kisakaveri.
Lisätään alkuperäiseen listaan vielä nahkalassiet. Sileäkarvaisissa collikoissa on ehkä keskimäärin enemmän tekemisen meininkiä kuin pehkoserkuissaan ja varsinkin narttuina eivät ole kovin jättikokoisia.
^
Jep, Sheltit on ihan älyttömän nopeita ja ketteriä koiria, asia, joka ei välttämättä valkene kun niiden hienoa turkkia ja kaunista ulkomuotoa katsoo. Ne tosiaan ovat varsin kykeneviä harrastus- ja kisakoiria ja soveltuvat hyvin monenlaiseen menoon, eivätkä varmasti väsy ensimmäisinä lenkilläkään.
Ilmanmuuta myös nahkacolliet, sisällytin ne tuohon "colliet". Ne ovat tosiaan vähän keskimäärin aktiivisempia jne kuin peruscolliet, mutta ovat turkkinsakin puolesta jopa paremmin soveltuvia lenkki- yms. seuraksi, ainakaan ei ole niin iso siivo takastullessa. Lyhytkarvaisilla lienee myös terveys- ym tilanne parempi, sillä ne ovat säästyneet "Lassiebuumilta", koska turkki ei ole niin näyttävä kuin pitkäkarvaisella ja suosio on siksi jäänyt pienemmäksi. Tuollainen turkki on kuitenkin tosi käytännöllinen harrastuskaverilla.
Vaikka tuo aiemmin kuvailemani Bortsun käytös vaikuttaa suht reikäpäiseltä sen aikaansaaminen ei tuon tyyppisellä koiralla välttämättä vaadi kovin suurta yrittämistä.
Jos nuori, energinen Bortsu(pentu) seurailee omistajaansa uteliaana kotosalla ja sitä (tahattomasti) palkitaan siitä säännöllisillä rapsutuksilla ja muilla huomionosoituksilla energinen koira ei välttämättä yksinkertaisesti osaa itse lopettaa tätä ja mennä lepäilemään. Kun sitten koira on yhä enenevässä määrin jatkuvassa valppaustilassa seuratessaan omistajaansa sen energia yhdistettynä voimakkaaseen paimenviettiin voi saada aikaan sen, että se tämän lisäksi alkaa seurailemaan tv-ruutua ja "paimentamaan" kuvaa. Jos toiminta palkitsee tavalla tai toisella koira jatkaa sitä. Jos omistaja palkitsee koiran silittämällä, vaikka yrittää oikeasti rauhoitella koiraa, hän ruokkii toimintaa.
Usein, jos ei kotona osata puuttua ei toivottuun toimintaan, siihen ei osata puuttua myöskään ulkona ja 24h valppaustilassa oleva energinen nuori Bortsu keksii silloin suurella todennäköisyydellä paimentaa/jahdata myös autoja/pyöriä/lenkkeilijöitä ym. Kehä on valmis. Koiran stressitasot ovat korkealla, sillä se ei juuri lainkaan lepää, mikä myöskin ruokkii pakonomaista käyttäytymistä. Ihan yhtälailla kuin koira oppii oikeaa käytöstä, se voi oppia yhtä hyvin myös vääriä käytösmalleja ja Bortsu on mallioppilas missä vain.
Ja ehkä vielä tärkeempi on hyvä hermorakenne eli terve pää. Toi Nanan yllä kuvaama sheltti vaikuttaa juuri sellaselta. Silloin kun tehdään niin tehdään täysillä ja muulloin relataan.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti BONK
Ite olen enemmän metästyskoiria ja erityisesti seisojia nähnyt kuin puhtaita seurakoiria ja niissä on kyllä mukavia koiria. Ei kyllä kysyjän spekseihin sovi ollenkaan mutta noin muuten saksanseisoja on mitä mainioin kotonaKIN. Ehdoton edellytys seisojalle on tietysti metsästävä koti, mutta onhan sitä vuodessa enemmän koti- kuin jahtipäiviä. Eli pitää koiran kotona osata käyttäytyä ja sen kyllä täyspäiset seisojat osaa. Metällä karski ja periksiantamaton ja kotona hellyydenkipeä relaaja :)
Itellä on karkeakarvainen saksanseisoja ja oon tykännyt. Onhan se yhenlainen jästipää mutta kun kalloon jotain takoo niin se siellä pysyy. Metällä mennään sataa ja koko olemuksesta paistaa, että tää on parasta! Kotona sitte relataan ja kiehnätään rapsutuksia. Ja muistaa sovitut säännöt: Ei oo tuhonnu paikkoja, ei syö pöydiltä, ei mene makkareihin, pysyy pihalla, osaa pikkulasten kans olla jne.
Käyttökoirarodussa ei onneksi heikkopäiset kovin helposti pääse sukua jatkamaan, kun sellaiset ei tositoimissa toimi. En tiedä miten paljon luonnetta otetaan huomioon kun näyttelypalkinnot silmissä pentueita tehdään. Ainakin siinä hommassa on oksettavia juttuja saatu aikaiseksi jo pelkkää ulkomuotoa ajatellen. Esim rodut, jotka ei meinaa happea saada kusilenkillä, kun on nenäkanavat tukossa.
Onhan ulkomuotojalostus meinannut metsästyskoiriltakin niiden käyttöominaisuuksia tuhota (esim settereissä) mutta onneksi suuri yleisö pitää karkkaria niin rumana (vaikka on roduista komein ;) ) ettei sitä ihan ensimmäisenä tätien näyttelyhihnojen päässä näy.
Metsästyskoirien omistajille nostan hattua, vaikken itse ole sellaista omistanut, mutta se on hienoa, että hyviä työkoiraominaisuuksia vaalitaan.
Minuun teki suuren vaikutuksen aikoinaan Hertsikassa asuessani lähistöllä asuva vanhempi herra suomenajokoiransa kanssa.
He asuivat aika kaupunkiympäristössä, mutta metsästivät yhdessä säännöllisesti. Kaikesta näki, että heillä on tosi hyvä suhde ja milloin eivät metsällä olleet, lenkkeilivät lähimetsissä. Minun Belgipojalleni toi isäntä jäniksenkäpälänkin tuliaisiksi onnistuneelta metsästysreissulta. :)
Oli työ sitten paimennusta, metsästystä, opastusta, jäljestystä, hakua tai mitä tahansa, on työstään nauttivaa koiraa ilo seurata ja etenkin koiran ja ihmisen saumatonta yhteistyötä.
Metsästyskoirilla ei ehkä niin vahvasti, mutta pakko yhtyä Bonkin kommenttiin terveydestä. Valitettavan moni mainio työkoirarotu/palveluskoirarotu omaa jo liikaa perinnöllisiä sairauksia, jotka aiheuttavat paljon turhaa kärsimystä niin koiralle kuin sen omistajallekin ja jopa estävät rodunmukaisen harrastus/työkäytön. Näyttelyt on hyvä asia, mutta koirarodun kuuluu jalostua parempaan suuntaan, jos johonkin, ei huonompaan. Näyttelyidenkin pitäisi aina tukea tätä ja sitä ne eivät tällä hetkellä aina tee.
P.S. Se Sheltti oli kisakoira isolla K:lla ja lisäksi seurakoira isolla S:llä, KS= kaikki samassa
Asiasta toiseen, liekö jotain vanhan miehen waivaa jo Bortsupojallani (11-v), kun viimeaikoina on yhä useammin tullut kiirelähtö aamulla, joskus tuntia ennen herätyskelloa, joskus heti kun pääni nostan tyynystä ja lisäksi jotain yksittäisiä kertoja kesken päivän (3 normi ulkoilukerran lisäksi), eikä kertaakaan ole ollut ripuli tai superpitkä pissa. Ei myöskään ole mitään millilitra pissoja, eikä jatkuvaa oiretta, eli tulehdus ei tulle kyseeseen. Tätä ei helpota se, että herra Hopo saa välillä päähänsä alkaa vielä myöhään leikkimään hetkeksi ja sitten pitää tietysti vähän juoda ennenkuin käy nukkumaan. Huru-ukko.
Minusta aika kuvaavaa Bortsulle on, että vielä 10-v en huomannut minkäänlaista hidastumista tms lenkeillä aikaisempaan verrattuna ja nytkin reilu 11-v vasta jos emme ole säännöllisesti pyöräilleet ja käymme sitten tosi vauhdikkaalla pyörälenkillä (koira laukkaa edellä pitkät pätkät) se takastullessa juoksee hitaammin, joskus selvästikin, mutta edelleenkin se on nokkaunien jälkeen taas iskuvalmis.
Laittakaas muuten minkäikäisinä koirillanne alkoi näkyä ekat selvimmät "vanhuuden merkit" ja mitä ne oli, rotu kannattaa mainita myös kun tämä vaikuttaa aikalailla.
ja nimenomaan vanhuuden- merkeistä ja vaivoista, ei ylipäätään sairauksista.
Musta on ihanaa saada seurata kun koira vanhenee. Koirallahan vanheneminen meihin verrattuna tapahtuu suht "pikakelauksella". Toivon, että tuo omani saisi loppuun asti tassutella terveenä. Tapaturmia, osa pienempiä, osa isompia, on nuorempana kärsitty kun vauhdilla painettiin joka paikkaan, mutta sairaana ei ole tuo poitsu juurikaan ollut. 8-vuotiaana alkoi olla naamassa jo selvästi valkoista myös mustissa osissa, mutta reilu 11-v vauhtia piisaa vielä vaikka kuinka. Liikkuminen on vielä ihan "normaalia". Kuten sanoin pissalle tuntuisi olevan useammin tarve, mutta tämäkin saattaa liittyä siihen, että olin itse juuri pari vkoa kipeänä jolloin koirallakin voi rytmit mennä vähän sekaisin.
Mites teillä vanhukset, nykyinen tai jo edesmennyt, vanhenivat?
Mainittakoon vielä, että jouduin edellisen koirani lopettamaan 6 1/2-vuotiaana edenneen nivelrikon vuoksi, joten siksikin tämä nykyisen terveys ja reilu 11-v ikä ja vanhenemisen seuraaminen tuntuu ihan lottovoitolta.
Lis. Vai oletanko liikaa jos oletan, että ainakin jollakin tälläkin foorumilla on pitänyt edes jonkun koiran elää vanhaksi joskus?
Belgi vanheni kahdeksanvuotiaaksi tultuaan nopeasti. Virtaa ei enää ole entiseen malliin, intoa edelleen hurjasti. Harrastetaan vetohommia entistä vahvemmin huvin vuoksi, syksyisissä koirajuoksuissa SM-viestin 2,5 kilsan matka oli ihan hyvä. Kuulo tuntuu huonontuneen, tai sitten siitä on tullut itsepäinen. Muutenkin toiminta on välillä hiukan outoa. :D
Olen päättänyt, että uutta koiraa ei tule niin kauan kun tuo elää. Elämäni koira (klisee, tiedän) ansaitsee parhaan mahdollisen, aktiivisen vanhuuden.