YouTubessa on näkynyt videoita, missä koiralla kamera näyttää olevan jossakin selän päällä.
Printable View
YouTubessa on näkynyt videoita, missä koiralla kamera näyttää olevan jossakin selän päällä.
Hyvä aktiivijäsen Nana, sen verran hämmentävä fiilis vastauksestasi minulle jäi että piti lukea kirjoituksesi sekä omani useaan otteeseen ja mietinkin pitkään viitsinkö enää sinulle asiasta edes vastata. Kerran et yön yli nukuttuasi selvästikään ymmärtänyt reagoineesi oudosti päätin kuitenkin kirjoittaa.
Kyllä, kirjoitin ehkä turhankin suorasanaisesti mutta hyvää tarkoittaen vastasin pyyntöösi. Kerroin myös lyhyesti mitä asioita näissä videoissa kannattaisi mielestäni miettiä. Yritäpä katsella kyseisiä videopätkiäsi ulkopuolisen silmin ja kerro ihan omin sanoin mitä katseltavaa näissä mielestäsi on?
Se että sitten kerrot olleesi kipeä ja rengasvalinta märällä kalliolla oli liukastelua eivät muuta sitä mitä videot ovat. Itseasiassa siitä olisi voinut saada jotain mielenkiintoista aikaan kun olisit tuonut liukastelun videolla esiin. Myöskään että hyökkäät syyttämällä jostain itsetunnon pönkittämisestä ei voi kuin ihmetellä. En missään kohdin esim. kritisoinut ajotaitojasi tai muuta irrelevanttia vaan kerroin ainoastaan mielipiteeni videoiden fiiliksestä kuten pyysitkin.
Joku joskus sanoikin että nettikeskusteluissa ihmisten pitäisi enemmän keskittyä lukemaan muiden kirjoituksia ymmärtääkseen eikä kuten nyt niin moni tekee, ainoastaan vastatakseen. Tässä on ihan sanomaa.
Toivon kuitenkin että jatkat innokkaasti kuvaamista ja kuten kaikessa, tekemällä oppii kunhan on myös halua kehittyä. Mukavia syysajeluita!
Hei, ei nyt täytellä tätä kamerathrediä tämmösellä turhalla. Sain tuolla toisaalla jo vähän kommenttia ja toivomuksia.
Minä sanoin juuri ennen vastaustasi selvästi, että ajan Rane takana, jolla muuten ajoin vasta 2. kertaa ja vasta ensimmäistä kertaa märällä ja kallio + sammalet olivat märkiä niinkun ne tuppaa sateen jälkeen olemaan. Jos siis olen sanonut, että olen a. kipeä, b. ajan ekaa kertaa tuon tapaisella kumilla märällä jne niin minusta on aika selvää, ettei videolla mitään nopeusennätyksiä yritetä rikkoa. Sen vuoksi, kun pyydän vertailua pätkistä, pelkkä hidasta ja tylsää edestakasajoa on yhtä tyhjän kanssa kysyjälle eikä siitä ole videontekijälle pätkän vertaa hyötyä kun hän en siitä huolimatta noissa oloissa ajaisi yhtään sen kovempaa.
Videolle ei tallennu chest harnessin kanssa näköjään takarenkaan sladitus, jota tapahtui ainakin ekassa jousto lukittuna ajossa useita kertoja ja sen jälkeenkin siellä täällä, josta johtuen pidin varsinkin mutkissa vauhdit alempana, jottei videosta tule Go Pro kalliokaatuilut. Ja tuossa 1 ja 3 videon alkupätkässähän pannutin jo harjoituskierroksella jonka vedin, no hieman kovempaa. Kun on sileää, märkää kalliota johon ajaa viistosti ja ehkä vielä nostaa peffan penkistä väärällä hetkellä tulos on joskus tommonen. Ei sillä, joskus on kiva sladitella ja ajaa kovaa märälläkin ihan tarkoituksella, mutta kuvaamaan en niitä alkaisi, ainakaan sillä ekalla harjoituskerralla uuden kumin kanssa. Siksi täytyy joko pitää maltillisemmat vauhdit tai vaihtaa rengas/renkaat.
Mitäs (ilmaisia) softia on GPS-datan liittämiseksi kuvaan?
Garmin VIRB Edit on suhteellisen toimiva, mutta siinä on Windows 7:lla älytön tiedostokokorajoitus, eikä nyt pelkästään tuon takia viittis ryhtyä käyttöjärjestelmää vaihtamaan :) Sonyn kameran softaa varmaan täytyy seuraavaksi kokeilla.
Shimanon kameran softa on ainakin ihan peestä. Miten voi edes tehdä noin huonon softan? Ainoa mahdollisuus esim. Liittää musiikki on cd levyltä :)
Sent from my iPhone using Tapatalk
Tänään ei ollut ihan paras kuvauspäivä. On se kumma kun varmaan yhteensä 10 krt laskeskelin polkua, mutta annas olla kun kaivat kameran esiin ja alat kuvata niin eiköhän a. ketjut lähde ainakin 3 krt peräkkäin heti kun kiihdytät juurakossa b. vesisäiliön letku irtoa pidikkeestään ja tule kuvaan mukaan c. unohdat reitin, mitä piti laskea jne. No ketjun karkaamiset tuhosi joku 3 pätkää, sitten rupesi jo savu nousemaan korvista ja heitin kameran reppuun, joten käteen jäi vain pari lyhyttä pätkää, joista toisessa ko vesiletku heiluu.
https://www.youtube.com/watch?v=qPcg4LCEL4s
https://www.youtube.com/watch?v=98j3Y7VGp1c
^Missä muuten pidät tuota kameraa, kun letku tuli kameran eteen? Et ainakaan kypärässä. Onhan kommelluksiakin hyvä välillä saada, niin voi joskus editoida niitä videon loppuun tai vaikka tekee oman videon "ei mennyt niin kuin strömssösä".
^
Mulla on Go Pro Chest Harness-rintavaljaat, joten kamera on rinnan päällä. Se on osoittautunut aika hyväksi paikaksi kun nostaa riittävän ylös valjaat, sillä kuvakulma pysyy ajoasennosta riippumatta aika hyvänä, näkyy maastoa eteenpäinkin, eikä esim oma läähätys näytä kuuluvan, ei tosin kuulu renkaidenkaan sladittamiset yms, jotka voisivat tuoda joihinkin videoihin ihan kivasti fiilistä, siitä miten pyörä käyttäytyy.
En ole toistaiseksi vielä opetellut lisäämään musiikkia, editoimaan tai oikeastaan mitään muutakaan, mutta nuo omat videot on vielä niin amatöörin käsialaa joka mielessä, että eipä sillä niin väliä. :D
Toi on vähän harmi kun ei ainakaan tollasissa perus Go Pro Heroissa tunnu riittävän kapasiteetti tallentaa töyssyisempää menoa selkeästi, aina kun vauhti ja töyssyt lisääntyy alkaa kuva hajoilla ja muuttua epäselväksi.
Go prossa pitää olla se laajin kuvakulma käytössä, niin tärinä ei häiritse. Itsellä on kuvatessa n15-20mm paksu ja 20x20cm kokoinen kovahko makuualustan pala rintakehän kohdalla go pron ison muoviläpyskän alla. Jos ei auta, niin sitten 30mm paksua finnfoamia kehiin ja siitä ehkä ohentamalla paksuutta hieman tasoittaa kuvanjälkeä. Estää telineen keinumisen isossa menossa... Muutenhan se heiluu ylös alas... Ja unohtamatta rentoa ajoteknikkaa, niin ei välity tärskyt kameraan asti. seisten kantapäät alhaalla, polvet vähän koukussa, kyynärpäät koukussa eteenpäin tuotuna, attack asennossa antaen pyörän heilua alla kohti uusia pettymyksiä ;) .
Ok, en edes tiedä mikä kuvakulma mulla on käytössä. En ole ehtinyt perehtyä vielä kameraan sen kummemmin kuin että valitsin videokuvaustilan. No ei ihme jos ei videoiden laatu päätä huimaa.
Olis saanut hyvät mtb fails-pätkät minun ensimmäisistä jätemäkilaskuista. Laskin peräti 2 peräkkäisellä (tosin eri lenkeillä) kerralla jätemäen polun päältä syöksymällä vissiin ekasta mutkasta pusikkoon. Se on vaan sen verran jyrkempi lähtö, että pitäis tällasten tumpeloiden älytä jarrutellen lähteä.
Mulla on jotain istuinalustan palasia varmaan tallessa, voisi niistä koittaa pehmustetta laittaa harnessin alle.
minäkin hommasin itselleni kameran virb xe. omalla koneella kuva näyttää kohtuulliselta mutta youtubeen kun sen laittaa niin kuvasta tulee aika mössönen ja epätarkka, johtuukohan vain siitä että kuvaan 720p tarkkuudella kun nykynen muitikortti kyykkää paremmalla (uusi tilattu). vai tekeekö tuo juutuubi videolle jotain omia juttuja vai mistähän se voisi johtua? jotenkin outoa kattoa omaa ajoa jälkeen päin videolta :D
Kestää muuten tosi pitkään ladata videoita Tubeen. Koneelle lataantuu nopeasti suht lyhkäiset pätkät, vaikka onkin vain mokkulayhteys, mutta Youtubeen kestääkin sitten tosi pitkään saada yhtäkään. Ainoastaan ihan 30sekan klipit menee kohtuunopeasti.
Upload ja download speedit on eri liittymille, uploadin ollessa se hitaampi
Meinaa mennä kuppi nurin perseilevien AutoMiesten kötöstelystä joten kamera on harkinnassa. Kun en ihan koko rimpsua taida alkaa kahlaamaan niin kysynpä, onko kenelläkään käytännön tietoa miten esim nuo GoProt toimii ns "sekakäytössä" eli pyörähommien lisäksi auton tuulilasissa dashcamina? Pyöräillessä toimii varmasti, mutta ei haittaisi jos samaa laitetta voisi hyödyntää myös autoillessa.
Itsellä on SJCAM SJ4000 ja siinä ainakin on vehicle mode, eli kun laitteeseen tulee virta se alkaa tallentamaan ja lopettaa kun sähköt hukkuu. En ole autossa kokeillut, mut muuten toimii hyvin sekakäytössä esim. koiralla ja steadicam kamerana. Ja hinta murto-osan GoProsta.
Ja pyörätelineenä on tämä http://www.ebay.com/itm/Motorcycle-B...item1ea05a11aa On tukeva teline.
^Miten pitkään tuossa riittää akussa virtaa? Googlaamalla tuli vastaan, että olisi 900mAh akku joka jaksaa noin 100 minuuttia jatkuvaa tallennusta. Mielestäni turhan vähän.
http://kauppa.sekaman.com/sjcam-SJ40...-action-kamera Mjuu, tuo on wifi-versio..
No en oo saanu kertaakaan akkua loppumaan. Talvella pisin mitä on tallentanu on joku vähän päälle tunti kylmässä jäähallissa kiekkokypärässä. Akkua tais olla vielä jäljellä yksi tolppa.
Kesällä pyöräilykäytössä yli tunti päällä ja aina kaks tolppaa jäljellä. WiFi vie sitten huomattavasti enemmän.
Ok, omat kaupunkilenkitkin fillarilla voi helposti venyä yli parituntisiksi (maantiellä rimpuilusta puhumattakaan), jolloin varmaan loppuu hönkä tuosta. Ei niitä videoita tietenkään kukaan jaksa katsoa, mutta tallennus tulisi olla mahdollisia hazarditilanteita varten aina päällä. Toisaalta tuli aihetta tutkaillessa vastaan se seikka, että oikeissa tuulilasikameroissa näyttäisi nykyisin olevan gps, joka tallentaa sekä reitin että nopeuden. Eli ehkä siinä valossa sittenkin parempi hommata oikeat laitteet oikeisiin käyttötarkoituksiinsa. Jos mitään sitten hommaa..
Joo ei se varmaan tuota kestä. Vara-akkuja taskuun ja vaihtaa ennen kuin loppuu, eipä ne paljoa maksa. Tilasin tämän setin ja nyt akkuja on neljä. http://www.ebay.co.uk/itm/SW25-2x-Ba...item231e191ca0
Onko se nyt tuo halvin Hero mikä kannattaa ostaa 200 euron miel. alle budjetilla? Voisi jonkunlaisen kameran kai hommata sen viime viikkoisen yliajouhkauksen jäljiltä.
Kikantti näyttää myyvän virb elitee sataysiysillä..
^ Tuossa Garminin VIRB elitessä olis kyllä fillarikäyttöön houkutteleva ominaisuus kun mukana on GPS niin saa nopeusmittarinkin videoihin.
http://www.gigantti.fi/product/kamer...mera-valkoinen
Tärinänpoiston laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Kokemusta ei niin kovin monesta, mutta sonyn vehkeessä ihan kohtuullinen, contour melko kehno.
Tuossa alkaa olla jo hinta/laatusuhde aika hyvä http://www.bikeradar.com/news/articl...-169-99-45327/
Onkos palstalla kokemusta Xiami Xiaoyi -kamerasta? Laite on kohtuuhintainen ja Xiaomin tuotteet tuntuu olevan suosiossa Aasiassa; kai sille suosiolle joku pohja on. Mietin tässä, olisiko Xiaoyi:stä kakkoskameraksi. Android-puhelinta minulla ei ole, mutta kotona on android-tabletti. Jos sen laittaa valmiiksi 1080p 60fps -asentoon ja tekee muut temput GoPro:lla...
Sonyn kuvanvakain voi olla kohtuullinen muihin saman hintaluokan halpiksiin verrattuna, mutta aina ensisijaisesti pitäisi teline saada tukevaksi ja mekaanisesti vakaaksi.
Toinen ongelma on linssin valovoima ja kennon herkkyys. Vähääkään hämärää, saatika pimeää höystettynä kypärävalolla, niin kuvasta ei saa enää mitään selvää. Onko markkinoilla yhtään oikeasti hyvää kypäräkameraa?
Mä en ostais tuota ollenkaan, ostaisin jonkin heron.
Sent from my SM-T315 using Tapatalk