Alkujaan tämän lähetti
Matti H
Jo perinteeksi muodostunut keväinen Turun Kierto ajetaan tänä vuonna lauantaina 14.5. (pieni varaus).
Resepti entisen kaltainen, kelistä riippumatta lähdetään liikkeelle kello 0800 Kaarinan Hongkongilta ja ajetaan jotakuinkin kellon ympäri enemmän tai vähemmän suunniteltuja polkuja. Jossain kohtaa, kun porukka alkaa sopivasti tummumaan pidetään ruokatauko, jolla on perinteisesti nautittu epämääräisen rasvaista ruokaa ja kaljaa. Eväitä tietty kannattaa muutenkin pakata mukaan, että tauoilla ei tunnu olo ulkopuoliselta.
Ajelulla edetään tasaisen tappavaa retkivauhtia, vauhtihirmuille on tarjolla pettymys mutta yleensä iltapäivän tunneilla voimat alkavat olla ulosmitattuja yhdellä sun toisella.
Reitistä sen verran, että tällä kertaa mennään muutaman vuoden tauon jälkeen vastapäivään. En ole ajellut kovinkaan paljoa lähiaikoina, joten poluilla tapahtuneet muutokset saattavat hyvinkin johtaa tunkkaamisen, tuon maastopyöräilyn jaloimman muodon harrastamiseen. Muutenkin polkuvalinnat ovat yleensä hyviä vain vahingossa.
Disclaimeri: Turun Kierto on leppoisa ja avaramielinen porukkalenkki, josta olen vastuussa ainoastaan koollekutsujana. Solmuun menneestä vaihtajasta, koiranpaskaa täynnä olevasta kypärästä tai synkistyneestä maailmankuvasta jokainen vastaa itse.
Mutta joo, on sitä huonompiakin tapoja viettää sateinen ja kolea kevätpäivä, kun hajota epäpätevästi vedetyllä porukkalenkillä poluttomissa pajukoissa.
Eli tervetuloa!