^Survival Kit!
Printable View
^Survival Kit!
Noin se piti ennen olla, kun maalla asui. Mitään osia ei saanut kotinurkista, ja tosi turhauttavaa jos keskellä kesää pitäisi jotain ketjuja odotella viikko tolkulla. Ja onhan se kätevää, jos vaikka nastarenkaita vaihtaessa huomaa, että onpas jarrupalat ihan loppu. Niin siitä vaan pakista uudet tilalle. Ja tietysti taas uudet sitten ostoslistalle.
Tekee mieli sanoa että jos maantie/cyclo/gravel-fillaristilla ei ikinä ole ollut tarvetta varakappaleelle eikä korvaketta ole tarvinnut koskaan edes oikaista tai oikaisuttaa, niin kyseessä on ollut poikkeuksellisen taitava tai melkoisen onnekas fillaristi - tai sitten sellainen jonka ajot ovat olleet niin tylsän tapahtumattomia ja turvallisia sillä tavalla että on ollut enemmän kyse siirtymästä paikasta toiseen kuin ajamisesta:cool:
Ja sitten tietysti on fillaristeja, joiden korvakkeet saattavat vääntyä tai murtua muulloinkin kuin ajaessa. (Typerin mutta myös koomisin tapaus omalla kohdalla oli kun huolimattomasti nojaamaan jätetty fillari kaatui kun hetkeksi käänsi selkänsä tarttuakseen pesuainepulloon...)
^^Onneksi nykyään tarvittavat osat tulee nopeasti kotiovella ja jos tiettyjä varastoi niin voi pyörä vaihtua ennen kuin osille tarvetta.
^Tietenkin jos on varaosa pakissa niin vahinkoa ei satu. Toisaaltaan kun harrastuksen aloittanut jo vuosikymmeniä sitten niin siihen aikaan ei rungoissa ollut edes vaihdettavia korvia...
Mäkin pitkään ajelin mettässäkin ennen ensimmäistä korvakevaurioo , kun heti perään meni toinenkin .
Muistaakseni molemmilla kerroilla oksa syypää ja kerrasta irti poikki ja kävellen kotio , maasturi kyseessä , toissa talvena meni työmatka cyklosta tiellä , ilmeisesti lumen takia , matka jatkui suorittamisen jälkeen .
Korona-aikana taisi tavan kulutusosillakin olla aika pitkät toimitusajat. Ja toisekseen vaihdan pyöriä aika harvoin, joten kulutusosat tulee kyllä käytettyä. Ja on se kiva bonus käytetyn pyörän ostajallekin antaa mukaan vähän tarvikkeita. Luulen ja toivon että se antaa kuvan vastuullisesta omistajasta, eli hyvin hoidetusta pyörästä.
^Itsellä taas pyörät vaihtuu säännöllisesti joten pyöräkohtaisia osia en keräillyt, tietenkin jotain yleis osaa kaappiin kertyy muttei sen kummempaa.
En nyt keksinyt parempaakaan ketjua, missä kysyä.
Maastopyöräilyharrastus on nyt ollut vuosia tauolla ja nyt on vähän alkanut houkuttelemaan uudestaan. Kenties vähän hankalampi maastoon sopiva pidempijoustoinen maasturi voisi myös olla mieleen. Pyörien ja joustomatkojen kehitystä en ole kyllä seurannut pitkään aikaan.
Vanha itse jämäosista kokoamani Scotin 29" täpäri on lojunut kellarissa pölyyntymässä ja huoltoa vailla. Tuohan on ihan nopea ja kevyt pyörä ja loivahkon keulakulman takia ihan ok teknisempäänkin maastoon, mutta joustoa voisi olla enemmän. Kannattaisikohan tuosta lähteä rakentamaan taas toimivaa peliä ja kenties etuhaarukan joustomatka nostaa 120 milliin ja laittaa 2.4" renkaat alle? Käsittääkseni tuohon Sidiin saa palikat, joilla joustomatkaa tulee lisää ja vanteiden leveys pitäisi riittää leveämmille renkaille. Vai paljonkohan tuosta saisi huollettuna myymällä, jos vaihtaisi kokonaan uuteen pyörään? Tuleeko ylipäätään downgrade-fiilis, jos ostan 2 tonnin pidempijoustoisen täpärin tai HT:n tilalle? Käytönjälkiä toki löytyy, tuo pyörä on käynyt kerran varkaidenkin matkassa (poliisi onneksi huomasi, että pultsarilla oli epäilyttävän hieno pyörä alla) ja osa komponenteista taitaa olla vuodelta 2014 asti. Lisäksi ihan uusi pyörä houkuttelisi muutenkin :)
Speksejä, jotka muistan ulkoa (pyörä on muualla säilössä):
DT Swissin AM-sarjan kiekot, muistaakseni aika kalliit ja kevyet
Vaihteisto sekoitus SRAM XX1:tä ja GX:ää RaceFacen kuitukammilla
Shimano Deore XT -jarrut
Rockshox SID XX keula ja kuvasta poiketen joku Rokkarin takaiskari mustilla liukuputkilla
Scott Scale 940 runko
Vikoja ainakin tällä hetkellä on välys jousituksessa ja jarrujen vuotavat männät. Olen vaihtanut tuohon kahdesti jarrusatulan eteen ja kerran taakse, mutta nyt huomasin pidemmän seisonnan jälkeen, että männät ovat tihkuneet öljyä ja palat pitäisi vaihtaa. Ja sitten toki täyshuolto tehtävä iskarit mukaan lukien. Kaikki varmaan onnistuu itseltäni, ellei ala laiskottamaan. Silloin nakkaan pyörän korjaamolle.
https://i.ibb.co/qmd209S/IMG-20170123-212356.png
https://ibb.co/fpjxkGn
^Tuohan on aivan laatukapistus. Kannattaa miettiä hieman budjetti ja laittaa kuntoon.
Joutuu olemaan nuren kanssa sama mieltä. Hissitolppaahan tuo vähän huutaa persiin alle (CRC:ssä on ihan ok tarjouksia päällä jos sopiva malli sattuu kohdalle), ja jos eteen saa kohtuu vaivalla pari senttiä lisää joustoa niin mikä ettei.
Korjaukseen ei toki varsinaista budjettia ole, eli kuntoon tuo tulee. Täytyy googlailla tuota keulan joustamatkan kasvattamista ja hissitolpan hankintaa. Paljonkohan tuon pyörän arvo suunnilleen nykypäivänä huollettuna ja ehjänä olisi?
Canyonilta katselin 140mm joustavia täpäreitä ja jäykkäperää. Kieltämättä ihan uusi pyörä ja enemmän trail-henkinen pyörä houkuttelisi. Halvimmat täpärit kuitenkin taitavat painaa sen 14 kiloa ja muistaakseni tuon Scott painoi aikanaan kevyillä tubeless-renkailla alle 11 kiloa. Mutta toisaalta enää ei ole kiire esimerkiksi kisaamaan ja ennemmin seikkailisin mukavalla sohvalla, jolla ryskää mistä tahansa yli. Jäykkäperässä taas huoltovapaus houkuttaa. Scottiin on saanut vaihdella laakereita ja yhden takaiskarinkin.
EDIT: Kaivoin tarkempaa osalistausta ja kalliita osia uutena kyllä tuossa Scotissa. Kiekot 500€, kammet 450€, keula 700-800€... Ei ihme, että on kevyt.
Kaksimäntäisiä xt-jarruja on ollut rcz:ssa tarjouksessa ihan lähiaikoina. Yläfemmassa olis rallinaaman 31.9/175-millinen hissitolppa.
Taisi olla yksi keveimpiä hyllystä otettuja aikoinaan.
Laitoinpa tilaukseen seuraavat sälät:
- Keulan ja takaiskarin tiivistesarjat ja öljyt
- 120mm ilmajousi nykyisen 100mm:n tilalle ja bottomless token mukaan
- Uudet jarrupalat
- Vaihdevaijeri
- Takaiskarin puslat
- Uudet tarrat etuhaarukalle ja kammille
Eli laitetaanpa pyörä projektina kuntoon ja takaisin poluille hieman siistimpänä ja maastokelpoisempana. Kustannukset pysyvät maltillisena itse tehtynä. Välys oli sittenkin takaiskarin puslissa, mutta muistelen yhden linkuston kohdan pitäneen narinaa aiemmin. Sen voi ainakin ensiapuna purkaa, putsata ja rasvata. Renkaat olivat kuitin perusteella alle vuoden vanhat Spessut 2.3" leveänä ja lähes ajamattomat, eli niitä ei tarvitse uusia vielä. Hissitolppaa harkitsen vielä.
Ilman hissitolppaakin tulee toimeen.
^Mummopyörälläkin pärjää maastossa. Tietenkin jos pyörään haluaa kaiken mahdollisen härpäkkeen niin mikäs ettei jos se vaan tekee homman kuskille helpoksi...
Hissitolppa on varmaan isoin yksittäinen maastopyöräilyä edistävä kehitys viimesen 10 vuoden ajalta. Toki mielipiteitä on monta ja tämäkin on yksi sellainen. Jos pitäisi valita, niin ottasin mieluummin pyörään hissitolpan, kuin pidentäisin joustomatkaa.
Minulle tuli hissitolppa Neuronin mukana viime kesänä, mutta vielä en ole päässyt sinuksi sen kanssa. Taidan olla liian vanha uusiin juttuihin. :)
^Itsellä ei sen kummempaa asennetta mutta lähinnä se että kun nykyisen kaltaisilla pyörillä ajettu vuosikymmeniä niin miten nyt ei pärjätä ilman jotain osaa...?
Toisaaltaan oman kaltaisessa ajossa moista ei edes kaipaa ja joskun nuorempana oli tuollainen viritys millä sai säätää tolppaa ja aika turhaksi totesin XC tyyppisessä ajossa.
Uudemmissa pyörissä voi olla satulaputki pystympi, jolloin satula on enemmän tiellä ja tarvitsee pudottaa ettei häiritse pyörän käsittelyä maastossa.
Ja onhan se mukava kun ei tarvitse jalkaa nostaa niin korkealle pyörän selkään noustessa. Pysähtyessäkin voi laskea molemmat jalat satulassa istuen maahan. :)
Scottin tapaisessa kevyessä XC -pyörässä lisäpaino ei ole niin toivottavaa, yleensä vaan viilataan kevyemmäksi.
Ja mahtaako tuossa olla sisäisiä vaijerinvientejä, joilla siisteimmin saisi lukituksen vedettyä?
Tuskin löytyy sisäisiä ja mielummin reilu sadan gramman tolppa kuin selkeästi painavampi säädettävä. Jos itsellä tuollainen niin suuntaisin alle kymmenkiloiseksi, käsittääkseni tuo runko ja SID antavat siihen hyvät vaihtoehdot.
Täytyy fiilistellä hissitolppaa myöhemmin. Kunhan vain saa pyörän ensin ajoon ja tekemistä siihen riittää.
Keveys on toki mukavaa. Tuossa oli aikanaan ohjaustanko, tolppa ja satulan runko hiilikuitua. Ohjaustango sai pahat naarmut, satula ei sopinut omalle perseelle ja satulatolpan kohtalosta ei mitään tietoa. Ehkä se löytyy vielä jostain. Osat on korvattu Ritcheyn alumiinituotteilla. Renkaina näytti olevan Spessun Ground Control 2.3" edessä ja Fast Trak 2.3" takana ja noilla renkailla ei ole ajettu juuri yhtään. Nuo eivät ole kevyemmästä päästä, mutta ainakin pitävät ihan kohtuullisesti pahemmassakin maastossa, eivätkä ole mahdottoman raskaat sorateillä. Jos tuohon iskee vielä hissitolpan ja keulaan lisää joustoa, niin eiköhän siitä ihan kevyt ja menevä Trail-pyörä tule. Sisäisiä vaijerinvientejä tuossa ei tosiaan ole, eli vaijeri pitäisi vetää jotenkin muuten perille.
Osat tuohon tosiaan luovutti aikanaan jäykkäperä, jonka paino alkoi kahdeksalla. Voi olla, että kun kevyimmät kuituosat ym. oli vielä paikallaan, niin Scotin paino alkoi kymmenellä. 2 tonnin hintaluokasta katselin ja paino tuntuu trail-vehkeissä olevan siinä 14-15kg paikkeilla.
Ehkä tuo Scott lähempänä XC:tä kuin puhdasta trailia, toisaaltaan voihan jokain pyöräänsä sanoa ihan miksi vaan. Muistaakseni tuon vakio versiossa mitään erityisen keveitä putkiosia ollut eikä hiilikuitu osista ( välttämättä) kevyitä tee.
Itsellä vaan tuo keventäminen ollut aina hauskaa hupia ja ajankulua mutta eihän siihen kaikkien kannata sortua.
Kilo sinne tai tänne täpärissä ei hirveän paljoo tunnu rungossa tai putkiosissa. Enemmän siihen etenemisen tehokkuuteen vaikuttaa alustan toimivuus, rengastus (paino, kuvio, kumilaatu) ja kiekkojen paino.
Noi spessun ground control ja fast trak on tosi hyviä XC/kevyt trail renkaita, ainakin T7 seoksilla.
^Kysehän ei olekkaan siitä vaan JOS haluaa kevyen pyörän. Ja veikkaan että kukaan ei kiistä etenemisen tehokkuutta jos pyöräkin on kevyt.
nure voisi joskus myös muistaa että toiset ajavat maastopyörillä maastossa ja rakentavat maastopyöränsä sen mukaan että niillä on hyvä ajaa maastossa. Jos ajaa maasturilla pelkkää hiekkatietä niin sitten hissitolpalla ei tee mitään mutta ei sitten kannata keulaakaan jatkaa 100-millisestä 120-milliseksi. XC-kisapyörissäkin alkaa käytännössä kaikissa olla jo hissitolppa siis ihan ammattimiehilläkin kun radat ovat menneet teknisempään suuntaan.
^Kaikki on pelkästään kiinni kuskista mitä tarvii ja harva täälläkään ammattimies vaikka moni niin luulee.
Asiat voi tehdä vaikeasti ja epämukavasti kun kerta aina ennenkin on tehty, tai sitten voi hypätä kehityksen kelkkaan ja tehdä ne mukavammin ja helpommin. Kukin tavallaan ja periaatteidensa mukaan. Mitkään noista pyörien ominaisuuksista ei ole vain ammattilaisille tai tee kenestäkään ammattilaista.
^&^^Sorry, unohdin taas teidän olemassaolonne...
Tänään kävin pumppaamassa ilmaa renkaisiin ja ajamassa. Hyvältähän tuo pyörä tuntuu. Jousitus tuntui herkältä ja mukavalta jäisillä teilläkin ja pyörä on ketterä ja kevyt käsitellä. Jarruista ei saanut muuta kuin helvetillistä meteliä irti. En käsitä, että minkä takia pidemmän seisonnan aikana noista Shimanon jarruista aina vuotaa nesteet männistä läpi, vaikka olen vaihtanut satulat pariin kertaan uusiin. Jarrupalojen takaosassa on mäntien muotoinen ympyrä jarrunestettä ja viimeistään pyörän pesussa tuo leviää kulutuspintaan.
Vähän houkuttaisi maalaus mattamustaksi. Sitten netistä valkoiset Scotin logot kylkeen ja ei muuta. Nyt valkoisissa kohdissa maali halkeilee ja rungon yläputkessa on kolhu, joka on peitettynä tarralla. Tuo kolhu oli tullut sillä välin, kun pyörä oli varkaiden hallussa. Täytyy huomenna soittaa yhdelle paikalliselle maalaamolle, joka sivujen mukaan maalaa pyöriä ja kysyä kustannusarvio. Hommaa toki jonkun verran, kun laakerit pitää suojata ja runko lasikuulapuhaltaa ensin. Halkeamia en löytänyt onneksi. Löysin myös hiilikuituisen Syntacen satulaputken, joka mututuntumalta oli selvästi alumiinista kevyempi ja ehkä vähän tasoittaa tärinää. Sekin kaipaa maalausta, mutta tuota uskaltaa lähteä tekemään vaikka itse.
Jos vanha pinta ei kovin pahassa kunnossa niin luulen että hiomalla selviää, vanha pinta väri toimii tavallaan pohjana. Toisaaltaan on vuosia aikaa kun tuollaisen nähnyt niin voi olla että ei varsinaisesti maalattu vaan väri suoraan muotista...
Varastan vähän aihetta, mut onko näistä halvoista malleista kokemuksia? Kestääkö ympärivuotista käyttöä, vai joutuneeko jatkuvasti ropaamaan?
Tämä sopivilla mitoilla näyttäis olevan 63e Suomeen.
https://www.chainreactioncycles.com/.../rp-prod159176
^Eipä ainakaan kallis kokeilu ja näköjään kovasti lupaavat että tullit ja verot sisältyy. Onko jollakin viimeajoilta kokemuksia että onko niin?
^Tilasin aikoinaan paljon CRC:ltä mutta saksanpuodit vei voiton valikoimillaan ja sitten tuli tuo Brexit. Täytyy taas lisätä tarkasteltavien listalle!
Mullakin jossain vaiheessa on vaihtunut ostospaikka , aiemmin CRC ja nykyisin useimmin bike24.
^Jep, Bike24 ja Nallekarkkikauppa ykkösiä nykyään mutta täytyy taas tsekkailla CRC ja Wiggle uudelleen. Täydentävää valikoimaa, ainakin ennen oli Primen kiekkoja ja osia.