Otin 25 kiintoa koivua vastaan ja haravoin pihan. Sitten tarttis vähän halkoa.
nih..
Printable View
Otin 25 kiintoa koivua vastaan ja haravoin pihan. Sitten tarttis vähän halkoa.
nih..
Pudottelin veneen isot pressut ja viikkasin ne, purin pressuja kannattaneen himmelin ja kätkin ne kaikki kellariin, kohta taas sieltä noudettaviksi.
Suomen kesä on oikeesti lyhyt, eihän tässä touhussa ole oikeastaan mitään järkeä!
Operaation päätteeksi ja pienen lepäilyn jälkeen pieni fillarilenkki upeassa, mutta silti viileässä (+10) mereltä käyneessä tuulessa, joka saatto olla kotoa mitattua jonkun pykälän viileämpääkin.
Sitten olen kuivaillut taloa Vapun jäljiltä… klada Vappen!
Säädin Rovesta takajarrun takaisin toimimaan. Mekaaniset levyjarrut on oikeasti ihan paskat. Pesin pyörän.
Vein työmatkalle lähtevän rouvan Kemiin yöpymään. Kiitotien päällystyksen valmistelutöiden
vuoksi aikaiset ja myöhäiset Oulun lennot operoidaan Kemistä, kunnes koko kenttä suljetaan kesällä.
Tilasin uudet vieterit+suojagumekset kotteron etupäähän katkenneiden tilalle.
Meinasi hieman keula olla vetelänpuoleinen isommissa routaheitoissa.
Toivottavasti KW/Eibach vaimentimet eivät ole närkästyneet.
Uhkaukseni mukaisesti vaihtelin nuorison käyttökulkineisiin renkaita kesäisemmiksi.
Neidin Jopottimeen Schwalben MW tilalle Land Cruiserit, pojalle ruoskaan W240 sijaan
28 mm Contin Tour Ridet. Onnistuin jättämään TR:n kanssa sisurin rengasmuovin alle...
Tässä paikkailun lomassa kirjoittelen. Upea kevätkeli ulkona.
Toinenkin reikä, no paikataan. Luumu tuntuu saaneen valoa kohtuullisesti.
Tuo Ojan kommentti tuossa alempana on oikeinkin mainio:)
Kävelin kaupungilta kotisaarelle juottolaan ja tilasin herkullisen oluen.
Kärvisteltiin pojan kanssa nakkikumikulkineiden kanssa; taidetaan huomenissa käydä
sään salliessa uhmaamassa pierunkuorien ja kankkujen kestävyyttä lyhyellä rinkulalla.
Tarkoituksena siis tarkistaa tekniiikan päivitystarpeet ja kasvupoliittiset geomuutokset.
Viimeisin ei koskenut minua:)
Kun ei ollut vielä yhden aikaan uni tullut, niin jyräytin joutessani aamuksi tarkoitetun siivun Nokia-Espoo alle kahteen tuntiin. Nyt varmaan jo nukuttaa
Katsoin ikkunasta ulos ja totesin että sadepäivähän siitä tuli juuri kuten sääennustus tiesi kertoakin.
Höpisin erään työmaan tuloksista yhden jantterin kanssa.
Olen ihan varma että Posti hukkasi paketin, normaalisti olisi tullut jo perjantaina tänne. Ostin toisen samanlaisen nuken, ja jos se luultavasti hukassa ollut ei tällä viikolla tule, postia Nets:iin.
On se kumma että paketti USA:sta Suomeen tulee kyllä alle viikossa, mutta sitten tuo väli Helsinki - Pirkkala onkin hankalampi.
Kävin leikkaamassa firman vessassa t-paidastani ärsyttävän kutiavan kokolapun/pesuohjeen mäkeen. Helpotti kummasti. :)
Kävin uurnalehdossa moikkaamassa isäukkoa kukan kera.
Puin FashionRoyalty- ukkeli nuken barbie-ukkelin "King of the Crystal Cave"-asuun ja joutui hieman...siis aika paljon ( ja onneksi olin ostanu jo isommankokoiset hopeiset housut )... säätämään ja ompelemaan esimerkiksi hihoihin lisää, koska FR- nukke on pari senttiä barbieukkelia pitempi. Mutta tuli ihan älyttömän hieno, ja komea kunkelo voi että :D
Saunoon...
Ensin reipas lenkki, sitten uima-altaassa pulahtamassa ja siihen päälle allasbaarissa pari huurteista. Lämmöt yli kolmenkympin vaikka puoltayötä mennään...
Sent from my Nexus 5X using Tapatalk
Poistin puhelimen herätyksen pois toiminnasta. Pidän 2 vko pituisen kesälomaan tutustumisjakson, ennen varsinaista kesälomaa kuukauden päästä :)
Ilman herätystä herääminen onkin tutkimusten mukaan paljon fiksumpaa - kellon väärässä kohtaa herättämänä voi käydä itse asiassa niin että aivot ovat puoliunessa vielä useita tunteja ylösnousun jälkeen - ja terveellisempääkin.
Mä kulutin viisi minuuttia elämästäni siihen että yritin selvittää minkä tallin ja miltä vuodelta olevan retroajopaidan näin tässä yhtenä päivänä vastaanajaneen pyöräilijän yllä. Jotkut sellaiset tunnistaa eli on nähnyt sen lenkillä jonkun fanin tai muuten vain tyylitietoisen pitämänä, mutta tämän tiesin jostain syystä todella muistavani - mutta kiusallisesti vain melkein - sen siltä ajalta kun sitä pitivät oikeat prokuskit.
Ja yhtä kiusallisesti asia jäi auki, koska en silloin lenkillä osannut kiinnittää huomiota oikeisiin yksityiskohtiin.
PS Talli oli sikäli selvä että se oli joku Hitachin nimeä kantaneista 80-luvun jälkipuoliskon tiimeistä, mutta miltä vuodelta? http://cyclopassion.blogspot.fi/2013...1985-1989.html
Paistoin syrnikkejä. Hyvää!
Laitoin kiukaan päälle, makkarat kiville ja kohta saunomaan!
Tilasin sushit huomiselle.
-Pesin käsin kasan pyöräilyvaatteita, saan jääkaappikelien pyöräilyhousut kesälevolle. Yllättävän paljon hiekkaa näytti olevan, kun kahteen otteeseen piti hulautella puhtaalla vedellä.
-Suvi-iltavideo näytti pyörittävän pepaani liian korkeakorkeuksellisella satulalla, pudotin 10 mm alas. FCK LeMond!
-Palautetta Suvi-iltaorganisaatiolle, kun sitä toivottiin.
-Mainostin lähinnä Tukholmaa olevaa kuntopyörätapahtumaa tukholmalaiselle ck:lle englanniksi.
Pakkasin autoa paluumatkalle.
Laitoin mailia Tacx tukeen. TTS4 ADV paska tilttaa about 50-80% käyttökerroista. Ja luonnollisesti hävittää kaiken datan aina. Katsoo jos ne antas mulle jonkun laastarin millä tuo pysys päällä.
Kävin pahoinpideltävänä eli hierojalla. Nyt alkaa tuntua mukavan kipeeltä tuolla hartioitten seudulla :)
Klapeja laudoista ja lankuista.
Tulostin kesän GG-reissun kartat. 22 kpl 1:100 000 aakolmosia. Toivottavasti pinkka ei mene sekaisin sateessa "siellä jossain" sitten.
^Vaelluksilla käytin yhtä arkkia, jossa koko alue ja kaikki tulostetut karttalehdet olivat numeroituna nähtävissä, käytin pientä overlappia lehtien kesken. Märkyyttä vastaan käytin Rite in the rain-paperia, laserilla. Käytin kylläkin A4:a.
Karttalehtien reunoihin voi myös kirjoittaa numeron, mille lehdelle pitää siirtyä mikäli karttalehden reuna tulee vastaan. Jokaisella lehdellä on tietenkin numeronsa.
^Lisäykseksi vielä, että tuo mainitsemani vedenkestävä paperi on normaalia paksumpaa ja kestää hyvinkin kaksipuolisen tulostuksen.
Yritin äkkiä laskea päässä miten laajalla alalla on ajateltu ajella.
1:100000 tarkoittaa että 1 km maastossa on 1 cm kartalla ja kun A3-paperiarkki on suunnilleen 30 cm x 42 cm eli pinta-alana 22 x 120 km² tekee jotain 2600 km² mutta paljon tietenkin vaikuttaa käytännössä se onko tarkoitus pyöriä ympäriinsä vai etupäässä edetä pisteestä A pisteeseen B josta edelleen pisteeseen C tai vaihtoehtoisesti pisteen D kautta pisteeseen E jne.
Voi olla että jossakin välissä tuli jokin desimaali- tai ajatusvirhe.
Sitä ennen etsin silmälasejani. Aluksi siihen tyhmään tapaan niistä paikoista missä niiden pitäisi olla, sitten kaikista niistä missä ne voisivat olla.
Vasta sitten ymmärsin sen hyvin tuntemani tosiasian ettei niitä muuten löydä kuin pysähtymällä muistelemaan missä ne viimeksi olivat varmasti päässä tai kädessä. Sen jälkeen oli hyvin helppo hakea ne paikasta joka oli hyvin epätodennäköinen, ellei jopa mahdoton, mutta kuitenkin juuri se mihin olin ne itse laittanut.
PS Eilen tuli kyllä miettineeksi vähän tuota GG-karttajuttuakin eli sitä mikä olisi paras mittakaava vanhanaikaiselle kartalle omien eeeppisten ja ei-eeppisten GG/hiekkatie/cyclocrosspolku/asfalttitielenkkien speksailua varten. 1.50000 saattaisi riittää hahmotukseen ja suunnitteluun, kun pienempimittaisen kärryteiden kulun seuraamiseen ja polkujen löytämiseen voisi hakea tarkempaa mittakaavaa Maanmittaushallituksen Karttapaikasta. Kun koko alue ei ole suuruudeltaan kuin jotain 50-60 km x 40-50 km, printatut arkit saisi vielä jotenkin mielekkäästi vaikka levitettyä lattialle tai teipattua seinälle.
PPS Näissä(kin) jutuissa kädettömänä ja avuttomana en tosin ollut edennyt tuota pidemmälle eli ei ole aavistustakaan miten tuon käytännössä yksinkertaisimmin tekisi. Olin kai ajatellut mennä lähikirjastoon jossa on A3-tulostin ja melko varmasti tämänkin hallitseva kirjastosetä tai -sivari...
PPPS Ja nyt aivan äsken palautin tähän viestiin sen foorumisoftan (tai jonkin muun) ihmeellisesti hukkaaman kappalejaon.
Juu onhan tuollainen indeksoitu yleissilmäyskartta toki mukana matkassa. Ajaessa on tarkoitus pitää "päivän näkymä" vedenpitävässä karttataskussa, jonka saa näppärästi telttapussukan päälle stongaan. Pari A3-lehteä vastakkain ja kääntää sitten kun kartta loppuu.
Overlappia käytän reilusti (peräti ~8km), ettei tarvitse hysteerisenä seurata kartan vaihto- tai kääntöhetkeä.
Noo 6-7 päivää olisi tarkoitus "pyöriä ympäriinsä", mutta kuitenkin päivittäin edetä kunkin päivän pisteestä A pisteeseen B.
Kokonaisuutena osareitit muodostavat moniulotteisen kehämäisen vaikeasti hahmottuvan kuvion, pisteessä A pisteeseen A. Pisteessä A on auto jemmassa tai vaihtoehtoisesti juna-asema, tuo on vielä harkinnassa.
Kaikki tapahtuu n. 110 x 130 km alueella*, mutta koska tiet eivät kulje suoraan matkaa kertyy hieman enemmän kuin (130+110+130+110)km.
Mietinnässä vielä plottaisiko RWGPS:aan suunnitellut reitit läpikuultavana -ikäänkuin tehostustussilla- noille kartoille. Viime kesänä oli ihan kätevää.
Kyllä mä sanoisin, että siviilikäyttöön pikakartta.fi on paras vaihtoehto. Karttamatskuna 1:20 000 maastietokanta ja siitä kikkailemalla saa vaikka muinaisen "Peruskartan pienennös" -tuotteen kaltaisia 50k-karttoja. Tuostahan on enempi joristu karttatopiceissakin.Lainaus:
PS Eilen tuli kyllä miettineeksi vähän tuota GG-karttajuttuakin eli sitä mikä olisi paras mittakaava vanhanaikaiselle kartalle omien eeeppisten ja ei-eeppisten GG/hiekkatie/cyclocrosspolku/asfalttitielenkkien speksailua varten. 1.50000 saattaisi riittää hahmotukseen ja suunnitteluun, kun pienempimittaisen kärryteiden kulun seuraamiseen ja polkujen löytämiseen voisi hakea tarkempaa mittakaavaa Maanmittaushallituksen Karttapaikasta. Kun koko alue ei ole suuruudeltaan kuin jotain 50-60 km x 40-50 km, printatut arkit saisi vielä jotenkin mielekkäästi vaikka levitettyä lattialle tai teipattua seinälle.
Itse olen noihin omiin karttoihini käyttänyt 1:100 000 karttapohjaa, johon olen lisännyt 20k Maastotietokannan ajopolut, kärrypolut, polut ynnä muuta.
*tuo aluehan on suunnilleen Kemijärvi-itäraja -väli ja pystysuunnassa Sallatunturilta Lokan tekojärvelle.
Itse taas irrotin vieheen männystä ja koivusta
Sent from my iPhone using Tapatalk
Tästä olisi hauska nähdä joku graafinen esitys.
Lainasin kirjatosta virtamittarin ja mittailin eri koneiden kulutusta, hämmästyttävää kyllä mun teholäppäri söi enemmän virtaa kuin vanha tehopihi minipöytäkone. Tietty toi tuplaprossu-Xeon ja MAc Pro kahdella prossalla ja tehokkaalla näytönohjaimella olivat ihan omaa luokkaansa. Ihan syystäkin mittailin kun pitäs olla kone koko kesän päällä yhtä teosta landella pyörittämässä.
Kävin Biologisessa museossa, Turuus. Ja urheilupuistossa.
Eihän toi museo (110 v vanha) suurensuuri ollut, mutta ne esillelaitot ympäristöönsä, kertakaikkiaan UPEAA!
Pesee mennen tullen telkkarin 4K HD 3D kuvat elukoista!
Jos ei elukoista suurempaa kiinnostusta, niin varttitunnissa läpi.
Mutta jos haluaa bongata kaikki esillä olevat lajit luonnolliseksi rakennetuista ympäristöistä, niin sitten aikaa varata +1h.
Hyvä rasti ipanoiden kanssa ja jaksavat varmasti kiinnostua.
Parasta 3D esitystä ikuna – must see!
Aikuisilta sisäänpääsy 4,50 €
https://www.turku.fi/biologinenmuseo
Tuommoinen, en keksi mitä voisi esittää vaikka kuinka kääntelisi:
http://kuvanjako.fi/17ciw.jpg
Harmi kun ei voi jakaa kierreltävänä 3D-oliona. Moniuloitteisuus ei täysin välity.
Tässä oon aika paljo pelannu pasianssia. Pahus kun kutimet (puikot ja langat) unohtui kotia.
Järvellä kävin aalloilla ratsastamassa ja sen perään otin paketin vastaan. Postin jakelija oli presiis aikataulussa:).
Katsoin Yle teema-femmalta mielenkiintoista luonto-ohjelmaa susista ja hirvistä.
Perinteisen kesälomarituaalin eli säärikarvojen (ja parran) ajelun.