Alkujaan tämän lähetti
Aki Korhonen
Tänään luvassa rauhallista etenemistä raikkaassa säässä. Startti Impivaarasta 17:30. Soveltuu kaikentasoisille kuskeille. Maaston liukkaus ei haittaa - paremminkin päinvastoin. Jos taivaalta kuitenkin tulee reilusti vettä, niin en lähde orastavaa flunssaa ulkoiluttamaan. Muut saa toki mennä. Ajatus siis on, että pysähdellään mielenkiintoisissa paikoissa tekemään toistoja, mahdollisesti ajellaan jossain ympyrää riittävän rasituksen aikaansaamiseksi jne. Koitetaan saada kaikille jotain kivaa. Reitti suuntautunee Mälikkälän ja Impivaaran metsiin. Osallistujien toiveita ja valituksia kuunnellaan ennen, kesken ja jälkeen lenkin. Toivottavasti saadaan hyvä osanotto, koska veturi ei välttämättä kykene näyttämään jokaisessa paikassa sitä varoittavaa esimerkkisuoritusta.