Alkujaan tämän lähetti
MRe
Mun nykyinen FS on Marinin RiftZone vuodelta miekka ja kivi (-97/-98) ja ajattelin siirtää siitä osia tähän uuteen. Marin on aikanaan koottu XTR-osilla ja kiinnostaisi säilyttää noista niin paljon kuin mahdollista.
Löytyykö keneltäkään tietoon perustuvaa mielipidettä siitä, kannattaako vanhoja vaihteensiirron osia lähteä siirtämään? Kunnoltaan ne ovat ihan hyviä, mutta saanko esimerkiksi vanhoja vaihteensiirtimiä toimimaan vaihtajien kanssa? Tähän uuteen fillariin joutuu hankkimaan uuden etuvaihtajan, kun se on E-tyyppiä. Vanhassa oli perinteinen runkoputkeen kiinnitettävä. Muistelen, että jossain vaiheessa vaihtajien toimintalogiikka vaihtui käänteiseksi. Nämä mun vanhat vaihtajat menevät jousella pienemmälle rattaalle ja painamalla sitten isommalle.
Tietysti voisi ostaa kokonaan uudetkin vaihtajat ja vaihteensiirtimet, mutta kyse on enemmän periaatteesta: hyvää XTR-kamaa ei viitsisi roskikseenkaan laittaa. Samoin vanhasta fillarista olisi siirtymässä hollowtech-keskiö ja XT-kammet. Niillä on ajettu varmaan joku 200 km aikanaan. Jarrut vaihtuvat uusiin Maguran hiljentimiin. Joka itse asiassa oli suurin syy hankintaan: Mariniin ei saa levareita taakse. Ja tietysti vaihdevaijerit uusitaan tässä yhteydessä.
Etuvaihtajaksi ajattelin joko Shimanon FD-M970E (Bike-Discountilla 80EUR) tai FD-M952 (CRC:llä 47EUR). Mikähän noiden ero mahtaa olla, paitsi mallivuosi? Takapakka on tällä hetkellä 8-lehtinen eikä siitä muutu, jollei tuo takaosasto mene myös uusiksi. Mulla taitaa olla vielä hyllyssä yksi tai kaksi ajamatonta XT-pakkaa.
Olisko kommentteja/mielipiteitä? Muitakin kuin: "älä osta shimanoa, hanki sram". En hanki.