Selätin Microsoftin ja päivitin W7 => W10
Printable View
Selätin Microsoftin ja päivitin W7 => W10
Menee osittain edellisen päivän puolelle.
Eilen illallansuusa hiitolenkin jälkeen kävelin jääkaapille täydessä hiihtovarustuksessa ja söin seisovilta jaloilta n. 400gr maksalaatikkoa kylmänä. Ei sitä Atririatäidin tekemää, vaan oman puolison Jouluksi tekemää.
Päälle join oluen. Sandelsin. Seuraavaksi menin tunniksi koivuhaloilla tulikuumaksi lämmitettyyn saunaan.(välillä lumipenkassa jäähdyttelyä) Saunasta tultuani söin toisen samansuuruisen satsin maksalaatikkoa. Kylmänä, kuten toisen Santunkin.
Pötkähin sänkyyn klo 21.30 ja heräsin aamulla klo 10.00
Jälkimmäinen osuus lie sitä "äijjää" ainakin puolison suusta kuultuna. "Miten nuin vanaha ukko jaksaa nukkua 12 tuntia." Ekana korjasin- nukuin 12.5 tuntia.
Varsinaiseen puolison kyssäriin- seon piitkän ja kovan reenin tulos. Siis nukkuminen.
ps. jotain tekemistä em lie, että aamulla ennen latuhiihtoo olin ulkoiluttanut ahkiota lähiliikunta-alueella joitain tunteja.
^ mun mielestä oli vähintään yhtä äijää käydä saunassa täydessä hiihto varustuksessa [emoji3]
^
Se oli Juha Mieto, en minä:o
Tuosta Uskon sinänsä varsin miehekkäästä rapakaljalla höystetyn kylmän maksalaatikon syönnistä tuli väistämättä mieleen, että kyllä siinä on täytynyt melkein vessassakin käydä itsensä taittamassa eh-nimittäin pasvalle, viimeistään nukuttuaan kellon ympäriinsä.
^
Ihan selevästi tässä nyt yritetään jatkaa hullun kirveen vartta. ;)
Tuli mieleen se juttu talvisodasta palaavasta sotilaasta, jolta kysyttiin:
- Mitä teit ensimmäiseksi kun saavuit kotiin?
- No vaimon kanssa sänkyyn tietenkin.
- Entäpä toiseksi?
- Otin sukset pois jaloista.
^
fob:in postaus kuuluisi paremminkin -miten saat foorumin lukijat kateelliseksi -lankaan. Siis jos sellainen olisi.
ot: lumitöitä ei oo pahemmin tarviinnu tehä!
Minä kävin maastolenkillä. Kovin tyhjää oli keskuspuistossa, mistäköhän johtuu?
Ilmoitin fob:in postauksen ylläpidolle, ei tuollaisia saa laittaa!
Aijaa?
[emoji16]
Kotiovelta neljän kilometrin kävely. Lähiretkeily on mukavaa.
Ja vähän kateellinenkin. Mistä tuo fiksu tuulensuoja?
Loue, perinteinen suomalainen majoite. https://retkilehti.fi/uutiset/eratul...ikas-historia/
Omani on Savotan mallistosta https://www.era-aitta.fi/tuotteet.html?id=15/124
Oli halpa ja riittävän hyvä, maksoin 20€ poistokorista. Halvan hinnan taustalla hintaluokkaan kuuluva kiinalainen laatu. Ei taida olla enää Savotan valikoimassa.
Tähän lienee syytä saada selvyys, koska joku on perustamassa ihan omaa ketjua ko aiheesta....
Eh-nimittäin tilanteesta johtuen se eka satsi maksalaatikkoa kuin myös rapakalja imeytyi kieleen. Näin on käyny joskus aiemminkin. Toinen satsi imeytyi ruhoon, joten mitään ympäristölle haitallista jätettä- lukuunottamatta ehkä jotain suolikaasuun viittaavaa ei jääny.
ps. tänään toistui jotakuinkin edellä kerrottu sillä erotuksella, että *betalalodenin korvasi omatekemät ex-työministerin pihvit.
*työkaverin ruotsinnos maksalaatikosta.
Liikuin idässä, etsien mulkkua joka epäili mun suorituskykyä.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...8e451c57c8.jpg
Yöllä satoi riittävästi lunta. Oli pakko lähteä.
En ole itse tehnyt mitään äijää, mutta nostan lippalakkia Englannin bussikuskeille.
Vois mennä itsellä kalsarit vaihtoon, kun henkilöautooni istuisi terveysviranomainen asianmukaisissa "teryleeneissä" ja takapenkille lössähtäisi kolme Wuhanista tullutta jamperoa.
https://www.hs.fi/nyt/art-2000006395442.html
Irrotin jarrukengän sisällä jumittaneen käsijarrun säätösysteemin ja levyjarrun männän ruuvipuristimella ainoastaan lievällä väkivallalla. Äijempää oli viime viikolla kun venähtäneelle peukalolle vuolin lastan puusta mökillä.
Paloittelin yhden peuranruhon.
En minä mut:
Aika äijää. *tähänsemmonenramboompeleeittehaavansahymiö*Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Paavo Väyrynen
^
Eikös jalkaterät ole tavallisilla ihmisillä yleensäkin vaakasuorassa asennossa, ainakin jos seisoo normaalisti lattialla?
^ :D epätavallisilla ihmisillä ( kuten esimerkiksi tämä minä...) vasen jalkaterä on viistosto sisäsyrjä ylöspäin kun seison epänormaalisti yrittäen rasittaa kipeetä kohtaa mahdollisimman vähän. Usein seison ns. P-asennossa, eli vasen jalka koukussa ja jalkaterän sisäsyrjä nojaa oikeeseen polveen.
^^
Niin, mutta nyt ei ole kyse ihan tavan tallaajasta, vaan Paavo Suuresta.
Olihan Nätti-Jussilla jalkaterät silleen erisuuntiin ettei jäljistä pystynyt päättelemään kumpaan suuntaan Jussi tallusteli.
Ei tänään, mutta viime pyhänä testasin vanhan sanonnan onko totta vai tarua?
Sanotaa, että vattu lipeää mielestä katolta tipahtaessa räystään ja maankamaran välillä.
Totta se on. Jo 2.2 metriä pudotusta riittää. Kolasin grillikatoksen katon puhtaaksi lumesta ettei suvikelillä tiputa vettä kulkuväylälle.
Laitoin teikat "tukevasti" räystästä vasten ja kirmasin katolle. Just viimesellä askeleella, kun toinen koipi oli jo katolla, teikat lipes alta.
En hoksinut että siellä tikkaiden alla olevan lumikerrroksen alla on liukas jää. Onneksi en tipahtanut jäiselle kentälle, vaan rämähin mahallleen niiden kaatuneiden alu-tikkaiden päälle. :cool:
Kaiken lystin kruunasi niskaan tipahtanut lumikola. Kävi kuten pyörällä otb:n jälkeen. Äkkiä ylös ja katse lakaisee ympäristön -onneksi kukaan ei nähny.
Henkisten vaurioiden lisäksi vain rupia polvissa ja kyynärpäissä.
Vanaha mijäshän tämä jo, jotta suottaapi sitä tämä rakkauve silimäke siinä nuoremma mieles kuitehi pysyvä koko matka... :seko:
Kokeilin onko Tatsunista puuautoksi? Kyllä on...jos jättää kaikkein paksuimmat pöllit pinoon. Oisin kyllä ottanu kyytiin, mut mökki-Stiilin laipan pituus tuli vastaan. Tommonen viis metrinen kun ei mahu kabiiniin.
https://lh3.googleusercontent.com/gd...=w1344-h758-nohttps://lh3.googleusercontent.com/z7...=w1344-h758-no
Pyöreesti 9 mottia tulis tuosta pinosta saunapuita jos vain sahan laippa yltää ja kirves puree. Ei tartte puntille lähtä.
Nyt ymmärrän kulmahousujen pahimman painajaisen -kaupunki toi puut pitkänä pihaan. Aatteleppa ite.
Ei, en oo ite noita kaatanu, vaan Savon voiman sähkölinjalta koneella kaadettuja ovat.
https://photos.app.goo.gl/vUCpNbM18MAMiiFN8
On se vaan hullu mies tuo :D :D :D
Foorumikin näköjään alkanut blokata kuvia :D
^Linkistä näkyy. Minä muinoin mökillä lastasin Scenicin kattoon asti täyteen pöllejä (takapenkkejähän mulla ei keskimäärin ollut käytössä niin se oli kuin pikkupaku) ja ajoin tädin luokse halkomaan ne klapikoneella joka oli vanhan Natikan perässä. Tais olla aika paljon kuormaa .. eikä mulla tietenkään mitään pressuja ollut siinä :D
--
Tänään ryömin heikoilla jäillä
Pölökyt muualle...
Nyt kun tarkemmin muistelen, ei ollu ensimmäinen kerta ko tatsunilla puita vedin. Jossei Stiilin laippa yllä katkomaan noita pinon paksuimpia niin pittää otta käyttöön tämä konsti ja tuoda puut pitkänä pihaan.:cool:
https://lh3.googleusercontent.com/vE...=w1011-h758-no
Täällä tarkempi raportti kerrallisesta Hossan "savotasta" Joo, ennenkö alatte sannoo ettei Kansallispuiston puita saa vedellä niin 2012 Hossa ei ollu kans.puisto
Vain pitkospuita on lupa kansallispuistossa vedellä. :D
https://photos.app.goo.gl/nkd3wnn7Gupc2h7o6
^ Isäni käytti tuota samaa tapaa, mutta nosti / sitoi pölkyn pään ylös koukkuun.
Muistuupa tässä mieleen lähes kymmenen vuotta sitten kun olin juoksulenkillä pienessä pohjoispohjanmaalaisessa pitäjässä. Valaisemattoman sivutien viertä juostessa talvella pimeässä takaapäin minut ohitti joku punto. No siinä ei mitään ihmeellistä, mutta punnon perässä köyden päässä oli suuri tukki joka vaelteli jäisen tien laidasta laitaan. Sillä kertaa säästyi nilkat, mutta hieman kauhuissani katselin yhdistelmän perään.
Raivasin yhtä vanhaa rantapolkua sen kolme tuntia. Tosin neitipisteitä siitä, että käytin järeitä oksaleikkureita, mutta jäipähän kirveellekin töitä seuraavaan kertaan. Niin että mikä raivaussaha? Kellä sellaisia nyt on.
Lensin Rovaniemelle, ostin auton ja ajoin sen etelään.
^ Se on jo tätä päivää.
Katsoin auton netistä ja maksoin verkkopankissa. Auto ajoi itsensä tänne ja vanha meni pois. Ei edes ostohousuja tarvittu.