^ Ei se Sammakkotieltä löydy! Mä kävin katsomassa.
Helsingin kuvarastit
Collapse
X
-
Meren rannalla kasvavia mäntyjä on Helsingissä aivan liian monta! Kävin kyllä tänään iltapäivällä ajamassa (ja mukava lenkki siitä tulikin, mistä kiitokset srastinlaittajalle) mutta rasti nyt vain on luonteeltaan sellainen etten minä löydä sitä kuin vahingossa (enkä sitä oikein muulla menetelmällä osannut etsiäkään).
Pitäisi kai olla purjehdustaustaa tai koulutus tulenjohtajaksi
Ei se paljon minua auta että tunnistin toki joitain kaupunkisiluetin yksityiskohtia - eikä sekään että näin ne lenkilläni arviolta noin kuudestakymmenestä eri paikasta
On jopa mahdollista että ajoin rastinkin ohi sitä huomaamatta
Mutta hyvä rastihan tämä on - ja ainakin minun kohdallani se toteutti mielestäni kuvarastien tärkeimmän tehtävän eli laittoi minut ajamaan!
Comment
-
Hyvä kysymys. Rastinanastaja kertoi olevansa matkalla uuden äärelle. Tässä vaiheessa pitäisi olla jo ehtinyt.
(En nyt edes mainitse, että minulla olisi jo iuvattu uusi rasti tarjolle.)
EDIT: Pitäisi aina lainata viestiä, johon vastaa. Näköjään muutkin kuin JackOja poistavat viestejään.
Comment
-
No, laitoin minäkin edellisen ”saman lenkin aikana”, väliä toki oli ajallisesti vähemmän. Tällä kertaa oli monta hakijaa liikkeellä, joten uutta rastia odotettiin kuumeisesti, olisi voinut heti etsiä uutta ja ymmärrän kärsimättömyyden siinä tilanteessa. Sääntöjen mukaan ”mieluiten aika nopealla aikataululla” antaa toki pelivaraa, joten ymmärrystä puolin ja toisin..
Yleisesti ”sama lenkki” on vähän huono mittari, sillä joidenkin sellaiset kestää useita tunteja.
Edellisestä rastista oli sitä edellisen sijaintiin Kulosaaressa melkein suora näköyhteys, välimatkaa n. 1km linnuntietä. Ajaen taisi olla 5-6km. Moni varmaan huomasi Johanneksen kirkon tornit, ne asettuu omasta mielestäni eri kohtaan kuin mistä niitä olettaisin etsiväni. Kesällä tuli käveltyä tai ajeltua myöhään lämpiminä öinä Killinholman ympäri useampaan kertaan. Aino Acktén sanotaan kävelleen samoja reittejä aikanaan.
Uudesta vahva oletus, mutta suunta sellainen, että en taida edes pyörän päälle ehtiä ennen kuin on mennyt
Comment














Comment