Näytä tavallinen näkymä : Havaintoja aurauksesta, Helsinki
No ei tasalaatuinen hyvä tarjoittanut, mutta ajettavaa kuitenkin. Loppu Pasilan asemalta Hesarille oli tänään aamulla jo hyvää.
Ronktgen
13.01.2011, 10.47
Äsken kun pyöräilin Veturitietä Pasilaan päin, niin mäessä oli semmoinen kevyt hiekoitustraktori kyljellään klv:llä. Tukki koko klv:n, tai siis sen reilun metrin mitä siitä on jäljellä. Kuski sanoi, että oli ruvennut tekemään tilaa vastaantulevalle pyöräilijälle, jolloin aura oli haukannut kiinni lumipenkkaan, traktori mennyt kyljelleen ja kuski lentänyt ulos kattoluukusta.
Mutta mitä se teki siinä klv:llä ylipäätään? Ei aurannut (siitä ei olisi ollut mitään hyötyä noin kevyellä kalustolla) eikä hiekoittanut. Oli ilmeisesti vaan siirtymässä paikasta toiseen ja piti parempana häiritä klv:n liikennettä kuin ajoradan liikennettä.
Veturitiellä oli muuten tänään jyrsitty vähän penkkaa pois pahimmista kohdista. Edellinen kerta kun tuolla on tehty jotain kunnossapitoon viittaavaa taisikin olla pari viikkoa sitten, joulun välipäivinä...
Lopetin jupinan stadin pyörätieaurauksista, kun saavuin Espoon puolelle. Huono (puolet matkasta aurattu) vaihtui täysin olemattomaan.
Tampereella varmaan aurauskalusto mennyt ihan polvilleen... sepelin saivat sentään syksyllä kuivalle asvaltille:)
Kävin eilen AUTOLLA toista kertaa fuking Helsingin keskustassa tässä kuukauden tauon jälkeen taas. Kuukausi sitten meinasi auto hajota kun oli niin röykkyisää ja eilen vielä pahempaa. :eek: Siis ei jumalauta saatana perkele, nyt tälläkertaa ajoin olympiastadionin takaa sinne oopperan parkkipaikoille niin jumalauta kun oli röykkyisää. Taisi kuin ihmeen kaupalla taas kerran auton levikesarjat pysyä ehjinä. Metrin syviä kuoppia. Sit oli vielä joku vitun kuorma-auto pysähtynyt purkamaan jotain lautakuormaa sinne töölön kisahallin taakse ja autot joutui ajamaan puoleksi ojan ja puoleksi jonkun parkkeeratun hlöauton kautta. Jäi vissiin milli väliä oman auton kyljistä noihin parkkeerattuihin autoihin ja tuohon mulkkuun kuorma-autoon. Kuka mulkku tulee Hesan keskustaan ***** keskellä ruuhka-aikaa purkamaan jotain vitun lautakuormaa....
HELSINKI SUCKS!
Edit: Anteeksi kirosanat, mutta tuo on oikeesti ihan toivotonta tuo Helsingin tiekunnossapito. Tai no, ei sitä ole. Kunnossapitoa. Äsken kyllä näin SUOLA-AUTON tiputtamassa suolaa Kannelmäen sivuteille. :eek::eek::eek: Joo, ei TIETYSTI kannata aurata sitä 20cm kerrosta jäätä vaan heittää suolat päälle. Huoh. :mad:
No HUHHUH!! Ollaan tänään lähdössä vaimon kanssa Helsinkiin keskustaan autolla.:) Täytyy ottaa seikkailuna...
Keskusta-aluetta on salaa aurattu niin että Kerava-tunetukset tippuvat tielle ettei tarvitse hävetä jos turisti näkee.
Oma vanha ranskanpulla onkin jo niin rapea että saa nähdä mitä siitä jää jäljelle. Ehkä hyvä laittaa kypärä päähän jo keimolassa....
Oma vanha ranskanpulla onkin jo niin rapea että saa nähdä mitä siitä jää jäljelle. Ehkä hyvä laittaa kypärä päähän jo keimolassa....
Keimola on AIVAN TOO LATE jos tulet yhtään ruuhka-aikaan eli kello 04-23 välisenä aikana. Keimolassa on jo yleensä autot katollaan ojassa tai vähintään poikittain tiellä... Kyllä se kantsii hidastaa johonkin 30 km/h vauhtiin jo Klaukkalan kohdalla missä alkaa motarilla 80 km/h rajoitus.
Edit: Ja tähän voi avautua kuinka IDIOOTIKSI on tehty Mannerheimintie. Ensinnä kun Hämeenlinnanväylä loppuu MAnskun päähän, niin siinä on vain YKSI kaista mikä jatkaa suoraan kohti etelää --> Aivan järkyttävän pitkät jonot siinä yhdellä kaistalla --> ja jotkut vitun mulkut audeillaan ja bemareillaan ajoivat nytkin hartwall-areenalle kääntyvää tyhjää KAHTA kaistaa ja sit vähän ennen valoja väkisin tunkivat jonoon kun muu rahvas jonotti puolituntia päästäkseen sitä laillista kaistaa pitkin Helsinkiin päin.
Lisäksi siihen Mäccärin/Hifkin areenan kohdalle on tehty IHAN IDIOOTTI yhden kaistan tukos. Eli kaksi kaistaa kääntyy vasemmalle mäccärille/jäähallille päin, ja vain yksi jatkaa suoraan --> aivan vitunmoiset ruuhkat siinä suoraan menevällä kaistalla. Tämä sama yhden kaistan blokki on myös pohjoiseen päin ajaessa. IHAN SAIRASTA. Varmasti sama tyyppi päättänyt nuo mikä oli laittanut sinne Hesaan nyt eilen uutisoidun pysäköintikiellon koko kevääksi vain sen takia että saavat aurattua hiekat huhtikuussa pois... :eek::eek::eek::eek::eek::eek:
Keskusta-aluetta on salaa aurattu niin että Kerava-tunetukset tippuvat tielle ettei tarvitse hävetä jos turisti näkee.
Kyllä noi tunetukset omassa autossa on ihan tehtaalla tehty. Made by OPC (Opel Performance Center). Ei niitä tartte hävetä.
Kyllä noi tunetukset omassa autossa on ihan tehtaalla tehty. Made by OPC (Opel Performance Center). Ei niitä tartte hävetä.
Collateral damage.
Edit: Anteeksi kirosanat, mutta tuo on oikeesti ihan toivotonta tuo Helsingin tiekunnossapito.
Hold your horses. Stadi on maksanut tänä talvena yli 600000 euroa sille kuulumattomista lumitöistä. Viime kevättalven ja tämän alkutalven lumien lisäkustannukset yli 10 miljoonaa. Etpä taida paljoa talkoisiin osallistua.
Etpä taida paljoa talkoisiin osallistua.
Ai sori. Otan heti tänään töiden jälkeen kolan mukaan kotoa ja tulen työntelemään Mannerheimintietä puhtaaksi. Aloitan vaikka siitä Beren nurkilta niin Ellu voi kattella ikkunasta kun mies tekee töitä...
No HUHHUH!! Ollaan tänään lähdössä vaimon kanssa Helsinkiin keskustaan autolla.:) Täytyy ottaa seikkailuna...
Ainiin, ja totally offtopikkia... Hyvää lomaa teillekin! Älä karkaa sinne Velosporttiin ainakaan kesken sen illallisen. Helsingin talvikunnossapidon huomioonottaen se reissu (~7 km/suunta) on päivän reissu autolla! Rouva voisi huomata että se sun vessareissu kestää kyllä nyt pitempään mitä pitäisi... :D
Aamulla tuli aura vastaan Larun sillalla, eipä vaan aurannut pohjia myöten. Bulevardilla ajoin auran perässä, tämä kubota ajoi kauha ylhäällä ja levitti sepeliä.
Edit: Anteeksi kirosanat, mutta tuo on oikeesti ihan toivotonta tuo Helsingin tiekunnossapito. Tai no, ei sitä ole. Kunnossapitoa.
Näin se valitettavasti on ollut niin teiden kuin pyöräteidenkin osalta. Toki sitä lunta siirrellään suht tehokkaasti, mutta kalusto on kai ihan liian heppoista kun jäätä/kovaksi pakkautunutta lunta on aurauksen jälkeenkin usein toistakymmentä senttiä. Ainakin Kruununhaassa joutuu ihan oikeasti miettimään nelivetoista/citymaasturia, voidakseen olla varma, että pääsee parkista pois ilman kohtuutonta lapiontia. Matalat rassit keskustassa ei tätä menoa kestäisi.
Ainiin, ja totally offtopikkia... Hyvää lomaa teillekin! Älä karkaa sinne Velosporttiin ainakaan kesken sen illallisen. Helsingin talvikunnossapidon huomioonottaen se reissu (~7 km/suunta) on päivän reissu autolla! Rouva voisi huomata että se sun vessareissu kestää kyllä nyt pitempään mitä pitäisi... :D
Kiitos! Ja voihan tosta mun koslasta vaikka moottori pudota ennenkuin päästään edes hotellille. Tällainenkin "vika" kuulemma on tässä mallissa esiintynyt.:D
Kiitos! Ja voihan tosta mun koslasta vaikka moottori pudota ennenkuin päästään edes hotellille. Tällainenkin "vika" kuulemma on tässä mallissa esiintynyt.:D
Mannerheimintie vielä voi mennä ongelmitta (noita ruuhkia lukuunottamatta) mutta jos täytyy auton nokka pistää millekään sivutielle (ja sivutieksi siis lasketaan myös esim ajaminen 50 metriä sivuun Kampin pysäköintihalliin aivan ydinkeskustassa) siitä sit niin se onkin ihan toinen stoori :) Ja iloksesi sitten mansku on nykyään kokonaan yksikaistainen henkilöautoille. Oikea kaista on bussikaistaa 24h/vrk. Vaikka se olis totaalisen tyhjäkin keskellä yötä. Ajettava on vasemmalla kaistalla hlö-autolla.
Matalat rassit keskustassa ei tätä menoa kestäisi.
Oma auto on just kovin matala ja helmat viistää jo lähes maata ihan asfaltillakin ajaessa. Eilen kun kynsin Oopperan parkkikseen niin itku pääsi kun joutui toimimaan jääaurana siinä samalla auton pomppiessa metrin ylös/alas. :(:(
No hyvä jos edes manskulla pääsee ajaan. Onhan meilla aikaa ruuhkissa istuskella. Onneksi ei tarvitse Mannerheimintieltä paljon poiketa. Ehkäpä jää nyt Mäkelänkadulla käymättä. :)
Ai sori. Otan heti tänään töiden jälkeen kolan mukaan kotoa ja tulen työntelemään Mannerheimintietä puhtaaksi. Aloitan vaikka siitä Beren nurkilta niin Ellu voi kattella ikkunasta kun mies tekee töitä...
Hyvä asenne! Mä olen harrastanut samaa Olkitiellä, tervetuloa ajelemaan sinnekin :D
En mä kyllä ottaisi esim. Lamboa stadiin talvella ja itkisi kuinka sillä ei pärjää.
En mä kyllä ottaisi esim. Lamboa stadiin talvella ja itkisi kuinka sillä ei pärjää.
En minäkään. Myös nuo Porschet mitä näkee ajelevan tuolla niin pistää sydäntä särkemään kun hienot autot hajoitetaan tuohon suolapaskaan. Mutta ilmeisesti heillä on varaa vaihtaa autot kerran parissa vuodessa niin ei kerkeä suola tehdä damagea.
Joo, mut tosiaan, kyllä tuolla farkku-opelilla kaikkialla muualla pärjää aivan hyvin. Helsingissä ei. Helsingin tiet on karmeassa kunnossa, se nyt on vain fakta. Oli kunta käyttänyt sit vaikka miljardi euroa niiden kunnossapitoon. Ne ei ole kunnossa silti.
No, mutta eiköhän tämä riitä taas tältä erää. Toivottavasti ei tarvitse käydä enää tämän talven aikana Hesassa autolla... :)
Mikrometri
14.01.2011, 14.09
Kannatta harjoitella tosiaan sitä autolla ajamista muualla jos ei osaa vauhdilla ajaa parkiin. Etuspoilerit ja moottorin alasuojat on ihan normaalia kulutustavaraa Hesan ja Espoon talviliikenteessä ja se ei todellakaan ole mitään uutta että välillä joutuu auraamaan.
Risto Koivunen
14.01.2011, 14.31
Edit: Anteeksi kirosanat, mutta tuo on oikeesti ihan toivotonta tuo Helsingin tiekunnossapito. Tai no, ei sitä ole. Kunnossapitoa. Äsken kyllä näin SUOLA-AUTON tiputtamassa suolaa Kannelmäen sivuteille. :eek::eek::eek: Joo, ei TIETYSTI kannata aurata sitä 20cm kerrosta jäätä vaan heittää suolat päälle. Huoh. :mad:
Kyllä täällä päin noita pikkuteitäkin ajoittain aurataan, mutta liian myöhään ja liian kevyellä kalustolla. Tuloksena sitten tuo 20 cm jääkerros joka ei irtoa kuin tiehöylällä (joita Helsingillä on nykyisin liian vähän).
Nuo suolat voisi kyllä viedä suoraan esimerkiksi makkaratehtaalle, sen sijaan että niitä levitellään teille lisäharmiksi.
Franz_Koopa
14.01.2011, 15.35
onhan tuo radanvarsi pasilasta leppävaaraan aurattu? pitäis nimittäin parin tunnin päästä ajaa siitä
shoeshine
14.01.2011, 16.13
Lopetin jupinan stadin pyörätieaurauksista, kun saavuin Espoon puolelle. Huono (puolet matkasta aurattu) vaihtui täysin olemattomaan.
Minun kokemukseni tämän (ja viime) talven osalta on melkein tarkalleen päinvastainen. Kun siirryn Helsingin puolelle Espoosta Hanasaaren kohdalla niin melko hyvä vaihtuu olemattomaksi.
Minun kokemukseni tämän (ja viime) talven osalta on melkein tarkalleen päinvastainen. Kun siirryn Helsingin puolelle Espoosta Hanasaaren kohdalla niin melko hyvä vaihtuu olemattomaksi.
Mun kokemukseni ovat Leppävaaran, Nihtisillan ja Mankkaan alueelta. Iltapäivällä oli sitten aurattu jo yli puolet Espoossakin. Espoon teknisen lautakunnan pj:n mukaan kaupungilla ei riitä miehet/kalusto, että he ehtisivät aamuksi kevlejä aurata.
anttipietila
14.01.2011, 16.49
onhan tuo radanvarsi pasilasta leppävaaraan aurattu? pitäis nimittäin parin tunnin päästä ajaa siitä
Mäkkylä - Pitäjänmäki aurattu pari päivää sitten, Pitsku - Valimo pari viikkoa sitten, Valimo - Haaga pari päivää sitten. Tämän aamun tilanne.
Aamulla suurin piirtein pääsi ajelemaan ihan ok mutta jälleen Herttoniemestä Viikkiin mennessä Viilarintie osittain mun mielestä ajokelvotonta. Loskat KVL:lle mutta siihen sitten jätetty. Ajoin autotiellä. Viikki tekniikanmuseon kohdalla on mielestäni jo suorastaan vaarallinen, KVL:n leveys 20-30 cm ja paksussa sohjossa.
Niin ja Haaga-Pasila tänään osittain Ilmalan mäessä hiekotettu, aurattu pari päivää sitten.
Keskuspuisto huonompi kuin eilen. Hiekan levitys ei ole ajettavuutta parantanut. Pitkäkoski Pirkkola kuitenkin hyvää, Pirkkola- Laakso kohtalaista.
MTBVespa
14.01.2011, 20.59
Veturitien kvl on varmaan unohdettu auraajien toimesta. Joulun jälkeen ei oo varmaa kertaakaan aurattu. Poislukien eilinen penkkojen osittainen siirtely, mut ihan perusaurausta ei oo tammikuussa näkyny. Ihmeellistä.
lynxlynx
14.01.2011, 21.10
Pakkala (vantaa)-tuomarinkylä-paloheinä-Lpakila-I-pakila-Siltamäki-kehäIII-pitäjänkirkko-tammisto-kartanonkoski-pakkala. Välisisillä väylillä pääosin hyvää, ajokelpoista väylää.
onhan tuo radanvarsi pasilasta leppävaaraan aurattu? pitäis nimittäin parin tunnin päästä ajaa siitä
Pitäjänmäki-Valimo-väli klv:ää pitkin siinä radanvarressa oli ainaki keskiviikkoaamuna aivan järkyttävässä kunnossa. Nuoskat auraamatta kokonaan, siinä kävelyt ja fillaroitu ja sitte jäätyny. Varmaan surkein pätkä mitä oo pk-seudulla ever ajanu. Jos tuli siinä single-trackilla toinen fillari vastaan, niin piti hypätä sivuun. Hakkas ja koko ajan poikittan yms. 5km/t.
Onko jo putsattu, tietääkö joku?
anttipietila
14.01.2011, 22.24
Onko jo putsattu, tietääkö joku?
Tänään oli jollain spedelingolla vähän ajettu leveämpi väylä. Pohja edelleen pehmeä ja kuoppainen. Samaa tasoa kuin viime talvi. Auraaja saa varmaan palkinnon halvimmalla hoidetusta kevyen liikenteen väylästä.

Tosi on. Vaikka stadissa ollaan mun kulkemilla reiteillä liikkeellä nopeammin kuin Espoossa, kyllä jälki on selvästi huonompaa - varsinkin Turuntiellä Mäkkylän kulmilla.
Viikki tekniikanmuseon kohdalla on mielestäni jo suorastaan vaarallinen, KVL:n leveys 20-30 cm ja paksussa sohjossa.
Tämä on hengenvaarallinen paikka jopa taluttaen. Käsittämätöntä ettei siinä sillalla voida kipata niitä lumia sinne koskeen? Sinne mereen ne viedään joka tapauksessa. Toinen samanlainen (ei ihan niin paha) ahtauskohta on Viikintie 11 jossa kasattu iso määrä lunta suoraan klv:n päälle. Tuossa kohtaa viime viikolla edellä ajanut mies kaatui puolittain ajoradalle. Onneksi auto oli 50m päässä eikä ihan kohdalla. Säikähdyksellä selvittiin.
Tälläisiä ansoja voidaan tehdä ilman mitään seuraamuksia vain kevyen liikenteen väylien käyttäjille. Luuletteko että vastuullinen henkilö löytyy HKR:ltä siinä vaiheessa kun tälläisten järjestelyjen vuoksi joku pääsee hengestään? Vaikka ei se sinänsä enää asiaa muuksi muuttaisi ja itsekkin olen sitä mieltä että loppumetreillä syyllinen on se kuollut mies joka ajoi tuollaisessa paikassa pyörällä luultavasti tietäen että voi käydä huonosti. Mutta puitteet tapahtumalle olisi HKR:n puolesta luotu.
Risto Koivunen
15.01.2011, 15.04
Vaikka ei se sinänsä enää asiaa muuksi muuttaisi ja itsekkin olen sitä mieltä että loppumetreillä syyllinen on se kuollut mies joka ajoi tuollaisessa paikassa pyörällä luultavasti tietäen että voi käydä huonosti. Mutta puitteet tapahtumalle olisi HKR:n puolesta luotu.
Lainsäätäjä (tai itse asiassa valtioneuvosto) on omalta osaltaan edistänyt puitteiden syntymistä säätämällä Tieliikenneasetuksessa pyöräteiden käyttövelvollisuuden.
Risto Koivunen
15.01.2011, 18.52
Keskuspuisto huonompi kuin eilen. Hiekan levitys ei ole ajettavuutta parantanut. Pitkäkoski Pirkkola kuitenkin hyvää, Pirkkola- Laakso kohtalaista.
Vähän ennen Pitkäkosken majaa oli tosin joku metsäkone käynyt möyrimässä tiellä, joten siinä kohden tie on aika elämyksellisessä kunnossa. Kyllä siitä tosin vielä pääsi varomasti ajamaan.
Pitäjänmäki-Valimo-väli klv:ää pitkin siinä radanvarressa oli ainaki keskiviikkoaamuna aivan järkyttävässä kunnossa. Nuoskat auraamatta kokonaan, siinä kävelyt ja fillaroitu ja sitte jäätyny. Varmaan surkein pätkä mitä oo pk-seudulla ever ajanu. Jos tuli siinä single-trackilla toinen fillari vastaan, niin piti hypätä sivuun. Hakkas ja koko ajan poikittan yms. 5km/t.
Onko jo putsattu, tietääkö joku?
Pitäjänmäellä talvikunnossapito on ollut monena vuonna surkeaa, laitankin kyselyn rakennusvirastoon...
Pitäjänmäellä talvikunnossapito on ollut monena vuonna surkeaa, laitankin kyselyn rakennusvirastoon...
Jos jaksat vaivautua, niin huomioi Konalantien ja Pitäjänmäentien risteys, josta avauduin tänään blogiini (http://fillari.blogspot.com/).
Tuonne http://omakaupunki.hs.fi voi muuten varmaan laittaa "lukijan uutista" jos joku jaksaa väkertää, ehkäpä kuvalla varustettuna. Siitäkin ehkä jotain näkyvyyttä.
Risto Koivunen
15.01.2011, 23.30
Tuonne http://omakaupunki.hs.fi voi muuten varmaan laittaa "lukijan uutista" jos joku jaksaa väkertää, ehkäpä kuvalla varustettuna. Siitäkin ehkä jotain näkyvyyttä.
En suosittele kauhean herkkänahkaisille, siellä kun vaikuttaa aiheesta riippumatta olevan lukijakommentit aika tylyjä.
Ihana keli. Vaihteeksi sellaista puuroa manskun ympäristössä, että olisi varmaan parempi, jos ei olisi aurattu.
Pitäjänmäellä talvikunnossapito on ollut monena vuonna surkeaa, laitankin kyselyn rakennusvirastoon...
Tässä vastaus:
"Kiitos palautteestanne, jonka välitin ko. alueen katujen talvihoitoon. Pahoittelen tilannetta, valitettavasti katujen kunto on jokapuolella lumisen talven vuoksi huono."
Eipä yllättänyt, tosin yllättäen tänään Pitäjänmäellä oli yllättävän hyvin aurattu (paitsi Pitäjänmäentie)
ketjunvenyttäjä
17.01.2011, 10.16
Viikki-Kumpula, klo 08:00-08:30:
++ Aurattu Viikinmäelle asti
+++ Vanhankaupunginkosken silta putsattu
-- Tästä eteenpäin ml. Lahdentien reuna n. 10 cm syvyistä puuroa, toivottavasti paranee iltapäivään mennessä.
Suositellaan leveitä renkaita, lippaa/lasinpyyhkimiä ja reipasta mieltä.
nuubiainen
17.01.2011, 11.15
Kiitos, juuri tota reittiä meinasin lähteä ajamaan. Taidanpa jättää väliin. Rillit sotkeva jäinen tihku ei oikein inspiroi, ja puurotkin tykkään nauttia mieluummin lautaselta.
No hyvä jos edes manskulla pääsee ajaan. Onhan meilla aikaa ruuhkissa istuskella. Onneksi ei tarvitse Mannerheimintieltä paljon poiketa. Ehkäpä jää nyt Mäkelänkadulla käymättä. :)
No, mikä on miehen mielipide Hesan tiekunnossapidosta viikonlopun reissun jäljiltä? Oletko yhtä :eek::eek::eek: kuin minäkin olen aina kun Hesassa joutuu käymään?
Sianluka
17.01.2011, 13.18
Olipa puuroinen aamu, taisi olla pahinta melkein tänä talvena. Kevyen liikenteen väylien auraukseen ei ilmeisesti jäänyt paljon resursseja, pienet kadutkin olivat tosi hankalia Töölössä.
No, mikä on miehen mielipide Hesan tiekunnossapidosta viikonlopun reissun jäljiltä? ------
Mää eilen kruisailin Hgissä Kalliosta Malmille ja takas. Silleen ei mitenkään suoraviivaisesti ja oli kivvaa. Kurvista Mäkelänrinteen u-hallille asti pääsi loistavasti ratikkakiskoja pitkin. Poliisi ajoi ohi ja moikkasi notta kai se on sallittua.
Huomenna uusinta:)
diotapio
17.01.2011, 13.48
Pääradan varsi oli tänä aamuna jo kuuden jälkeen hyvässä kunnossa lumilingolla aurattuna välillä Vantaanjoki-Pohjois-Pasila, siitä eteenpäin ainakin Hesarin sillalle asti hyvin aurattua tavallisella auralla.
Eka parin kilometrin pätkä Pihlajamäestä radan varteen tosin oli siinä kunnossa, että meinasin ekaa kertaa tänä (ja myös viime) talvena ajaa fillarin parkkiin asemalle ja jatkaa matkaa junalla. Meno oli kuin pizzaleikkurilla alijäähtyneen veden jäädyttämää hankea halkoessa.
Tapsa
Pelkäsin pahinta ja otin mahdollisimman kevyen fillarin kannettavaksi, mutta kehä ykkönen ja keskuspuiston väylät olivat hyvässä kunnossa.
Keskuspuisto- Pikku-Huopalahti - Munkkiniemi - Kuusisaari - Lehtisaari - Otaniemi kauttaaltaan kohtalaisen OK. Vaikka Kuusisaarentiellä Helsingin puolella onkin muutaman sentin tiiviin lumi/jääkerroksen peitossa ei juuri upottanut (edessä 40mm Kendan nastarengas, takana 37mm Marathon Tour).
Isä nitro
18.01.2011, 12.14
Lisäys dioTapion huomioihin. Tikkurila - ravintola Kaisaniemi radanvierustaa varsin erinomaisessa ajokunnossa. Eteneminen maasturilla nastarenkailla ja täysillä rengaspaineilla mahdollinen. Länsipuolella rataa Heurekasta etelään ovat Vantaan ja Helsingin aurakuskit pohtineet jälleen kerran kenelleköhän tuo pätkä kuuluu. Ajo tällä suoralla kuitenkin mahdollista, mutta Vantaanjoen ylittävällä sillälla oli pakko jalkautua.
Kun nyt p-e vähään aikaan olisi sitä lunta satamatta.
Pääradan varsi edelleen ihan ajettavassa kunnossa Vantaanjoelta etelään, himpun muhjua paikoin. Reitti hyvä myös Mäkelänkadun suuntaan, Mäkelänkadulla onkin sitten vaihtelevia määriä muhjua. Mennessä ajoin aamusella osan suosiolla ajoradalla. Eipä tarvinnut jalkautua edes poliisien kuvausauton vuoksi, joka tukki vakiopaikallaan koko klv:n tietty.
Paluumatka toista puolta kauheassa muhjussa, joku muu ajoi ajoradalla. Ei tosin olennaisesti nopeammin kun autot pysähtelivät tien tukkeeksi vähän väliä. Kevyempi se oli varmasti kyllä ajoradalla, mutta mulla kasvoi kunto varmaan enemmän.
Mun cc saa huomenna alle jotain vähän karkeampaa ja vähemmän kiemurtelevaa kuin MW, jos keli jatkuu tällaisena.
Kulosaari-Meilahti hyvin ajettavissa, joskin silta on taas hengenvaarallinen. Oliko Helsingin kaupungilla pyörätievastaava (Salermo?)? Ajattelin laittaa tämän ketjun s-postilla tiedoksi jos häntä kiinnostaa kattava ajantasainen raportointi ruohonjuuritasolta.
Edit: Marek Salermo, laitoin s-postia.
Etapilla Munkkiniemi-Kuusisaari-Lehtisaari-Otaniemi olivat Ramsaynranta ja Pikkuniementie hoitamatta sekä aamulla että iltapäivällä. Kuusisaarentie aurattu joten kuten. Lehtisaaren ja Otaniemen välinen silta oli Espoon puolella hoidettu iltapäivällä, ei vielä aamulla. Kyseessä luokan I väylä eli se pitäisi olla aurattu aamu-seitsemään mennessä.
Rantaradanvartta yritettiin hoitaa alkuviikosta Keskuspuistosta Ilmalaan päin. Näytti vaan amatööristä, että työkaulut oli väärät. Kauhallinen traktori, joka tod näk tarkoitettu vain lumen siirtelyyn (vaikka sitäkin hommaa pätkällä toki on) Tulos oli melkein epätasaisempi ja huonompi ajettava kuin ennen aurausta. No mutta yritystä oli ja ainakin osan matkaa aura alhaalla. Keskuspuisto eilen oudosti auraamatta Pirkkolan eteläpuolelta vielä 10 aikoihin. Ovat tainneet kuskit vaihtaa tontteja kun ennen keskustan puoli oli priimaa ja nyt on toisinpäin;).
Tuossa muutama päivä sitten näin Hesassa aura-auton.
tempoilija
21.01.2011, 13.08
Mielenkiintoisia nämä kaupungin sisäiset vastuualuerajat. Tänä aamuna klo 9 oli Kehä I:llä Vihdintien sillasta itäinen nousu aurattu hyvin, siltakansi aurattu nimismiehenkiharalle ja läntinen nousu jätetty kokonaan auraamatta.
No on tämä kuitenkin melkoisesti parempi tilanne kuin niinä 114 muuna aamuna, kun nousut on aurattu ja kantta ei, jolloin saa ylös sillalle ähellettyään tyytyä kääntymään takaisin, kun läpi ei pysty kyntämään.
Hyötypolkija
21.01.2011, 17.55

Se on kato pistettävä liikenne poikki sillan alta ja 10 poliisipartiota ohjaamaan liikennettä yms., että voi klv sillan aurata, kun sieltähän voisi vaikka vahingossa vähän lunta tippua ja jonkun autoon tulisi kamala kuhmu.
Sillä nyt ei niin väliä, jos autotieltä työnnetään vaikka sadan kilon kimpaleissa jäistä muhjua alla olevalle klv:lle. Sitähän käyttää vaan kevyt liikenne. Ja pyöräilijöilläkin on kypärä. Mutta peltiin ei tule kuhmua ja päitähän saa aina uusia...vai miten se meni.
Pistänyt vaan merkille tuollaisen. Esim. kehä 3:n varren klv:ää kulkiessa kannattaa vähän kuulostella Vihdintien kohdalla, ettei ole auroja sillalla menossa. Hyvin tulee lohkareet alas sieltä.
shoeshine
21.01.2011, 20.47
Mun kokemukseni ovat Leppävaaran, Nihtisillan ja Mankkaan alueelta. Iltapäivällä oli sitten aurattu jo yli puolet Espoossakin. Espoon teknisen lautakunnan pj:n mukaan kaupungilla ei riitä miehet/kalusto, että he ehtisivät aamuksi kevlejä aurata.
Espoon Eteläisen tiepiirin tiemestari totesi keskiviikon Länsiväylä lehdessä, että he nimenomaan pyrkivät auraamaan kevlit aamuksi, ja tämän olen ilokseni huomannut omalla työmatkallani Etelä Espoossa. Pekka Sauri puolestaan myönsi Hesarissa tällä viikolla, että Lauttasaaren auraus on huonosti hoidettu. Myös tämän olen valitettavasti huomannut, onneksi Sauri lupasi parannusta asiaan.
Aika vauhtia ovat olot sekä kaduilla että kvl:llä huonontuneet tällä viikolla. Katu on niljakkaan suolamössön peittämää ajoittaista jääpolannetta ja kevlit välillä ajokelvottomia Ruskeasuo - L:vaara välillä. Ei voi tottumattomalle suositella.
Vecculiko
21.01.2011, 22.05
Vajaa 50km cyclolenkki kevyen liikenteen väylillä lentokentän ympäristössä. Tässä havaintoja aurauksesta ja väylien kunnoista tällä lenkillä.
Vantaa joistain paikoista ihan hyvin aurattu, joissain paikoissa ei aura ollut käynyt pariin päivään.
Helsingin puolella ei aura ollut varmaan aurannut pariin päivään, paikoin tosi pehmeää muhjua.
Mutta annas kun pääsi Tuusulan puolelle, Oujee. Leveästi aurattua, hyvin kantavaa koko leveydeltä, paikoin sai ajaa kuin kesäkelillä. Varmaan huomenna suoraan sinne jos lenkille tulee lähdettyä.
Aika vauhtia ovat olot sekä kaduilla että kvl:llä huonontuneet tällä viikolla. Katu on niljakkaan suolamössön peittämää ajoittaista jääpolannetta ja kevlit välillä ajokelvottomia Ruskeasuo - L:vaara välillä. Ei voi tottumattomalle suositella.
Joo, jotenkin tuntuu että kaupunki on antanut auramiehille pari päivää lomaa kun ei ole kauheasti tullut uutta lunta.
Eilen iltapäivällä Kulosaaren siltaa oli vihdoin aurattu. Tosin vain osa, ja sekin kauha ilmassa, joten se siitä riemusta. Mutta voipahan sanoa, että kyllä on aurattu...
Suomenojalta itään, länteen ja Kaitaan suuntaan aurattu loistavasti. Sileärenkaisella IsoJopolla oli juhlaa polkea.
Eilen iltapäivällä Kulosaaren siltaa oli vihdoin aurattu. Tosin vain osa, ja sekin kauha ilmassa, joten se siitä riemusta. Mutta voipahan sanoa, että kyllä on aurattu...
Allekirjoittanutta ihmetyttää tuo silta kovasti. En tajua miten se aurataan välillä osittain.. Mutta ei auta, muutama minuutti ja lähden katsomaan taas missä kunnossa se on :)
Yep
Sen verran tuosta Kulosaaren sillasta, ilmeisesti
auraukset jaettu puoliksi kaupungin ja yksityisen kanssa,
ainakin autoväylän kohdalta on kuulemma näin
Jännä kun se ajorata on niin hyvässä kunnossa aina. Mutta KLV samaa tasoa muun reittini kanssa, pari-kolme senttiä lunta/mössöä joka paikassa ja järkyttävä tärinä.
Jalgratas
24.01.2011, 15.58
Tänään oli kyllä Kulosaaren silta melkein tämän lumikauden parhaassa kunnossa, eli siitä pystyi kyllä aika hienosti ajamaan. Samaa oli kyllä havaittavissa muuallakin akselilla Vesala-Kontula-Myllypuro-Itäkeskus-Siilitie-Herttoniemi-Kulosaari-Merihaka-Kruunuhaka-Keskusta. Paikoitellen on kyllä heikkojakin osuuksia, mutta ne saa useimmiten ajoradan kautta kierrettyä.
Jotain positiivista kehitystä olen ollut havaitsevinani, väylät oli viime viikollakin jopa yllättävän hyvässä kunnossa. Oliskohan budjettikauden vaihtuminen tehnyt jotain hyvää myös klv-määrärahoille (:seko:).
Jos ei olisi marras- ja joulukuun kokemukset Helsingin pyöräteiltä tiedossa, niin voisin erehtyä antamaan kunnossapidosta jopa hyvän kokonaisarvosanan.
Pitsku-Munkka-Esbox-Lauttasaari-Ruoholahti-Ullanlinna-Espa-Mansku kaikki paitsi Pitäjänmäentie siinä kuntokeskusten kohdalla, Lauttasaaren ostarin tienoo ja Mannerheimintie koko matkalta olivat ihan hyvässä kunnossa. Aura oli tosin ilmeisesti käynyt ennen tämän päivän lumetuksi joten orastavaa pehmeyttä oli aistittavissa.
Ajoradalle en kovin mielelläni mene: jos puksulla on heikko kohta, se on se huonosti hoidetun sivutien kapea jääränni kun rengas on tarpeeksi leveä että se urautuu täysin eikä ole edes nastoja.
Aamulla oli hyvä ajaa, mutta iltapäivällä kyllä oli melkoista pöperöä varsinkin (taas vaihteeksi) Pitäjänmäen kulmilla. Keskinopeus kotiin 14 km/h - ihan kuin olisi metsäpoluilla seikkaillut... paitsi että se luonnon lumous oli kaukana.
Iltapäivällä oli Kulosaaren sillalla jalkauduttava. Muuten ajettavaa.
Salermolta tuli oikein asiallinen vastaus, propsit hänelle.
Pitäjänmäen kulmilla..... se luonnon lumous oli kaukana.
Muistutti turkkilaista saunaa kun kosteutta oli ilmassa paljon - luontokokemus sekin ;)
Prinsessa
24.01.2011, 22.33
Se on kato pistettävä liikenne poikki sillan alta ja 10 poliisipartiota ohjaamaan liikennettä yms., että voi klv sillan aurata, kun sieltähän voisi vaikka vahingossa vähän lunta tippua ja jonkun autoon tulisi kamala kuhmu.
Sillä nyt ei niin väliä, jos autotieltä työnnetään vaikka sadan kilon kimpaleissa jäistä muhjua alla olevalle klv:lle. Sitähän käyttää vaan kevyt liikenne. Ja pyöräilijöilläkin on kypärä. Mutta peltiin ei tule kuhmua ja päitähän saa aina uusia...vai miten se meni.
Pistänyt vaan merkille tuollaisen. Esim. kehä 3:n varren klv:ää kulkiessa kannattaa vähän kuulostella Vihdintien kohdalla, ettei ole auroja sillalla menossa. Hyvin tulee lohkareet alas sieltä.
^Jep. Huomattu :mad:
En ole luojan kiitos sattunut ajamaan siitä sillon "tiputus"hetkellä, mutta jäälohkareita on kyllä tullut väistettyä maassa sitten päivittäin.
Vihdintien viereinen klv on luokattoman huonossa kunnossa, tai oli ainakin tänään vielä klo 17. Hirveetä perunapeltoa, muhjua, aurauskukkasia, jäälohkareita jne. Ajan itse ko. väylää Hämeenkylä-Lassila ja sama meno jatkuu koko matkan.
Tänään aamulla suurin osa matkasta taittui hyvin aurattua ja kovaa väylää pitkin Länsiväylän varrella. Lauttasaaressa tosin oli aika möykkyistä ja muhjuista jo heti aamusta. Paluumatkalla olikin hieman enemmän vastusta ja reilun 10 kilometrin matkaan tuhraantui 38 minuuttia aamun 28 minuutin sijaan. Vastatuulikin taisi hieman vaikuttaa asiaan. :)
Saapa nähdä, miten huominen sujuu, jos noi sääennusteet pitävät paikkaansa ja lähes nollakelit + lumisateet jatkuvat... :)
Prinsessa
24.01.2011, 22.59
Joo, jotenkin tuntuu että kaupunki on antanut auramiehille pari päivää lomaa kun ei ole kauheasti tullut uutta lunta.
Helsingin poikien lisäksi Espoon ja Vantaan sällit on tukilomalla :rolleyes:
Risto Koivunen
24.01.2011, 23.57
Helsingin poikien lisäksi Espoon ja Vantaan sällit on tukilomalla :rolleyes:
Täytyyhän sitä ehtiä talvilomat pitämään ennen kuin lumet sulavat pois. :cool:
Isä nitro
25.01.2011, 11.50
Siis se tuttu reitti (maalaiskunnasta Krunikkaan radan vartta pitkin), jonka pääsi maasturilla ihan kohtuullisesti. CCllä olisi meno ollut turhan mutkikasta. Paremminkin on reitti aurattu. Odottelevat varmaan taivaallista täydennystä, joka alkanee piakkoin. Yllättäen Pasilasta keskustaan vievä pätkä oli erinomaisessa kunnossa. Täsmäsää ennustaakin sitten poutaista loppuviikkoa. Sen kun näkisi.
Kävin sunnuntaina ajelemassa Hyrylän seutuvilla eli Tuusulassa, ja totta tosiaan, aivan kuin olisi kesällä ajellut. Kaikkialla missä ajelin oli väylää leveästi ja pohja ei juuri pettänyt missään kohtaan. Pitkästä aikaa kyynel vierähti poskelle silkasta ajamisen ilosta. Aika monta pyöräilijää onnistuin bongaamaan, ja kohteliaasti nuo tervehtivät toista avohoitoihmistä. Niin se vain on, että kun tie on aurattu en näe mitään "estettä" talvipyöräilylle. Jos nyt muutenkaan.
Blogissa pohdintaa talven ja auraamisen haasteista, enemmän tosin autoilijan vinkkelistä
http://viestitin.blogspot.com/2011/01/uusi-uhanalainen-laji-tiekarhu.html
Risto Koivunen
25.01.2011, 13.49
Kyllä pyöräilijänkin näkökulmasta kunnon tiekarhu olisi tervetullut näky - ei tosin pyöräteillä (jotka ovat putsattavissa kevyemmällä kalustolla) vaan noiden huonokuntoisempien ajoratojen putsaamiseen. Nyt kun pikkutiet ovat helposti joko jäärännejä (autojen kulutettua urat) tai sitten suojasään iskiessä hirveää höttöä.
Rantaradan varsi Keskuspuisto-Pasila yllätti aamulla positiivisesti. Parasta tänä talvena! Sen sijaan Keskuspuisto Pitkäkoski-Haaga ajettu vain Pitkäkoski-Paloheinä. Saas nähdä miten iltapäivällä?
Ei sitten niin minkäännäköistä 12-16 välillä. Aivan hirveää puuroa, yhtä ainutta auraa ei näkynyt edes tiellä saati kevlillä.
Näinhän se oli kuten oletin. 16 aikoihin täysin auraamatonta alusta loppuun. Vantaalla lunta olikin tullut oikein kunnolla, ainakin 10 senttiä!
ketjunvenyttäjä
25.01.2011, 19.34
nimittäin ei mitän havaintoja aurauksesta välillä Kumpula-Viikki n. klo 17, en kyllä odottanutkaan. Tosin siinä Viikintie 10 paikkeilla reipas 7-kymppinen setä lapioi kelviltä lunta siinä vaiheessa n. 10 m matkalta ja toivotti vauhtia... tähän on tultu :). No mikä ei tapa vahvistaa jne ja aamulla uusi yritys.
Olipa eksoottinen työmatka. Kulosaaren silta täysin suolapuuroa. Joku liukasteli siltaa Gir'sin maantiepyörällä, näytti takaa hurjalta kun välillä oltiin lähes poikettain. Tänään tosin oli sellainen sää, että auraamattomuuden jotenkin ymmärtääkin.
Onko siitä suolasta oikeasti edes autoille hyötyä? Ainakin pyöräilyn se pilaa tehokkaasti.
ADVENTTI
25.01.2011, 22.37
pitää varmaan käydä hommaamassa apupyörät jotta pääsette turvallisesti ohi... meno oli hetkittäin melko holtitonta vaikka en sentään maantiepyörällä ollutkaan liikenteessä :rolleyes:
diotapio
25.01.2011, 22.55
nimittäin ei mitän havaintoja aurauksesta välillä Kumpula-Viikki n. klo 17, en kyllä odottanutkaan.
Eipä oltu kello 21.30 mennessä käyty tuolla Viikintiellä tai Hämeentiellä aurailemassa. Ei myöskään missään muuallakaan, missä nyt iltasella ajelin keskustan ja Pihlajamäen välillä.
Tapsa
Havainto aurauksesta tehty Malmin hautausmaalla klo 16. Ja oli muuten aurattu viimesen päälle. Loppu matkan tilanteen sitten tiedättekin..
ketjunvenyttäjä
26.01.2011, 10.00
Tänään aamulla aurattu koko Viikki-Kumpula väli ! Ns. way to go, monessakin merkityksessä. Kiitokset asianosaisille ! Sinänsä kiinnitti huomiota aurauskavereitten + laitteiden parveilu jossain Intiankadun paikkeilla, joku näistä otti kuvia auratuista väylistä, tiedä sitten onko joku laadunseuranta meneillään.
Havainto aurauksesta tehty Malmin hautausmaalla klo 16. Ja oli muuten aurattu viimesen päälle. Loppu matkan tilanteen sitten tiedättekin..
Hietsun hautausmaa on kanssa aurattu mahdottoman hyvin koko talven, aina kun on siitä sattunut oikaisemaan.
Espoon suunnalla paikallisesti kohtuullisen aurattua eilen illalla.
Jep, täälläkin aamu alkoi jossain toisessa todellisuudessa: koko matka Kulosaari - Meilahti (myös silta!!!) täysin puhtaaksi aurattu. Ei ole vastaavaa vielä tapahtunut. Omituista, mutta ISO kiitos silti kaupungille.

http://m.metrolehti.fi/mifinland/db_36862/contentdetail.htm?contentguid=igflSpyE&detailindex=2&pn=0&ps=4
saattaa ehkä liittyä asiaan ;)
Staran työpäälliköt Heikki Sipilä ja Matti Tahvanainen eivät ole järin vakuuttuneita ison laitteen tarpeellisuudesta. Helsinki on tähän mennessä satsannut tiettyihin pienehköihin peruskoneisiin.
saattaa ehkä liittyä asiaan ;)
Eivät tosiaan ole. Herrat luottavat ilmeisen jääräpäisesti kevyeen kalustoon, millä lumi siirtyy näppärästi mutta osa jää siirtymättä. Ongelman ydin pyöräilijän kannalta. Voisivat herrat harrastaa maakuntamatkailua tai vaikka ulkomaanmatkailua, josko silmät aukeisivat.
Risto Koivunen
26.01.2011, 17.18
Taas näyttää olevan mielenkiintoiset prioriteetit: tässä omalla kadulla (melko vähäpätöinen asuinkatu) ovat aura-ajoneuvot olleet suhteellisen harvinainen näky tänä talvena, ja viime päivien lumisateiden aikana ei ole tainnut näkyä yhtään.
Nyt on kuitenkin jostakin saatu mobilisoitua traktori ja armada kuorma-autoja siirtämään tien varrelle auratut lumet parin kilometrin päähän lumenkaatopaikalle. Sinänsä ehkä ihan hyödyllistä, kun tie alkoi jo käydä aika kapeaksi noiden lumien takia.
Itse kyllä mieluummin näkisin oikean tiekarhun, joka nykäisisi pois tuon tien pintaan kertyneen varmaankin 15 cm paksun lumi/jää-kerroksen. Tuo rekkaralli näyttää vain entisestään kehnontaneen kyseisen kerroksen kuntoa.
Joka tapauksessa nyt pitäisi olla sääennusteen mukaan loppuviikko lumetonta, toivottavasti saavat jotakin aurattua sinä aikana.
Parin tunnin lenkin perusteella väylät hyvässä kunnossa. Jopa koko talven ongelmapesä eli Kulosaaren silta oli putsattu. Vaikka virkamiehet ovat ihmistä viisaampia eivätkä innostu raskaasta aurauskalustosta, oli Kulosaaren saatu putsattua vasta sen avulla. Vaimo oli jopa todistanut näkyä, kun iso lumilinko sorvasi siltaa puhtaasti ja vajaa kymmenen pukuäijää katsoo vierestä.
Nyt on kuitenkin jostakin saatu mobilisoitua traktori ja armada kuorma-autoja siirtämään tien varrelle auratut lumet parin kilometrin päähän lumenkaatopaikalle. Sinänsä ehkä ihan hyödyllistä, kun tie alkoi jo käydä aika kapeaksi noiden lumien takia.
Itse kyllä mieluummin näkisin oikean tiekarhun, joka nykäisisi pois tuon tien pintaan kertyneen varmaankin 15 cm paksun lumi/jää-kerroksen. Tuo rekkaralli näyttää vain entisestään kehnontaneen kyseisen kerroksen kuntoa.
Sama juttu täällä eilen. Tuli kyllä avaraa, kun väylän leveys tuplaantui.
kamuleontti
26.01.2011, 20.13
Yllättävän kiva oli ajella pakkasessa Herttoniemestä keskustaan. Kulosaaren siltakin (!) oli aurattu kuntoon.
Taas menee offtopikiks mutta Espoossa Iivisniemi-Matinkylä akselilla paikat hyvin aurattu, hieno ajaa rantaraittia IsoJopolla.
Jalgratas
27.01.2011, 14.41
Reitti Itä-Helsingistä keskustaan on varsin hyvässä ajokunnossa. Kaasukellon alamäessä Sörnäisten rantatiellä ei enää tarvitse edes polkea, että pyörä valuu mäkeä alaspäin...
Krunikassa Pohjoisrannan muurilla erotetut pyörätie ja jalkakäytävä on molemmat aurattu, mutta jostain (käsittämättömästä) syystä sepeliä on nähty tarpeelliseksi kylvää myös siihen pyörätien puolelle. Joko ajattelemattomuutta tai silkkaa ..ttuilua.
Yep
Ekaa kertaa työmatka Länsimäki-Hakaniemi suht. mukava ajaa tämän talven aikana
Tosiaan tuo Kulosaaren siltakin kelpo kunnossa. Eikä niin paljoa tärinäraitoja enää matkan aikana.
Tapani
Hyötypolkija
27.01.2011, 17.14
Kyllä pyöräilijänkin näkökulmasta kunnon tiekarhu olisi tervetullut näky - ei tosin pyöräteillä (jotka ovat putsattavissa kevyemmällä kalustolla)
Tähän pitäisi ehkä kuitenkin tarkentaa, että klv:t olISIvat putsattavissa tiekarhua kevyemmälläkin kalustolla. Mutta kun ei putsata ajoissa, eipä ne sitten enää tampattuina(niin jalan kuin raskailla nelipyöräisilläkin) ja parin sulamis-jäätymis ilmiön seurauksena lähde ennen juhannusta kuin tiekarhulla.
http://m.metrolehti.fi/mifinland/db_36862/contentdetail.htm?contentguid=igflSpyE&detailindex=2&pn=0&ps=4
"Staran työpäälliköt Heikki Sipilä ja Matti Tahvanainen eivät ole järin vakuuttuneita ison laitteen tarpeellisuudesta. Helsinki on tähän mennessä satsannut tiettyihin pienehköihin peruskoneisiin.
- Se on harva paikka, missä me noin isoa konetta voidaan käyttää, arvioi Tahvanainen.
- Jos missään, mutisee Sipilä."
Tähän ei oikein voi kuin todeta, että voihan ***** MITÄ SPEDEJÄ! :mad:
Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen - paitsi virkamies. Kyllä virkamies tietää, miten asia on, turha siihen on vastaan rutista...
Eivät ilmeisesti liiku kuin Steissin ja virastonsa väliä, kun kuvittelevat Helsingin olevan pelkkää keskustaa. Täälläkin moni ihmetellyt Kuliksen sillan hyvää kuntoa ja heti paljastuu, että se on putsattu kunnon koneella niiden stanan minikaivurien sijaan. Mutta "ei me tarvita tommosta".
Suojatyöpaikat pitäisi lakkauttaa. Kuntatalous on kriisissä jo muutenkin.
Risto Koivunen
27.01.2011, 17.27
Tuolla olisi kuva tästä uudesta ihmelingosta, ei tuo minun mielestäni näytä massiivisesti normaalia traktorin kauhaa suuremmalta:
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kulosaaren_silta_puhdistui_holkkatahtiin/
Lopussa aika liuta lukijakommentteja joissa Staran työpäälliköt saavat kuulla kunniansa.
Privileged
28.01.2011, 12.17
Eilen illalla pääsi ensimmäistä kertaa tänä talvena nauttimaan työmatkapyöräilystä hyvin auratulla tiestöllä välillä pitäjänmäki -> pihlajamäki... melkein pääsi jo himaan samaan aikaan, kuin kesällä :D
Tuolla olisi kuva tästä uudesta ihmelingosta, ei tuo minun mielestäni näytä massiivisesti normaalia traktorin kauhaa suuremmalta:
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kulosaaren_silta_puhdistui_holkkatahtiin/
Lopussa aika liuta lukijakommentteja joissa Staran työpäälliköt saavat kuulla kunniansa.
Näyttää Staran työnjohtajien luonnolle käyvän se, että joku muu oli kyllästynyt alimitoitetuilla laitteilla pelleilyyn ja pisti homman kuntoon. Kyllä on pieniä ihmisiä. Tärkeintä on pitää jääräpäisesti kiinni omasta virheelliseksi osoittautuneesta kannastaan tarvittavan kaluston koon suhteen. Viis siitä vaikkei niillä saada katuja puhdistettua.
Liian järeä laite...joopa joo...päinvastoin varsin kompakti rakenne. Suorastaan nerokas vempele ja toimii kapeassakin tilassa,toisin kuin kuorma-auton lavalla lunta kauhovat koneet.
Mahtaakohan missään olla sopivan pitkää maantiepyörällä ajettavaa tienpätkää? Jos vaikka pääsisi lenkille..
Risto Koivunen
07.02.2011, 18.34
Ja huomenna voidaan taas ihmetellä aurausta (tai sen puutetta) kun näyttäisi olevan uusia lumisateita tulossa.
Mahtaakohan missään olla sopivan pitkää maantiepyörällä ajettavaa tienpätkää? Jos vaikka pääsisi lenkille..
Ei. Kuume on vissiin aika korkealla? Liikuntamyllyssä on kai jotain veloa, tai sitten Ukiin.
Risto Koivunen
07.02.2011, 21.41
Jos on nopea niin Vantaalta saattaisi löytää jonkun täysin sulan ajoradan pätkän, esimerkiksi Ylästöntien tai Vanhan Hämeenlinnantien.
Shimaani
07.02.2011, 22.28
Ülästöntien laidassa on niin pahat polanteet etten menis millään fillarilla siihen ennen tiekarhunvisiittiä
Isä nitro
08.02.2011, 12.06
Tänä aamuna Tikkurilasta stadiin vaihtelevin mielin. Suurin osa kvlistä täysin ummessa ja lunta tuollaiset 10 cm. Pari kilometriä oli aurattu kevyesti, ja toiset pari täysin puhtaaksi. Mielenkiintoinen kotiinpaluu luvassa.
Ajoin tuossa 12-14 n. 27km Haaga-Pikku Huopis-Munkka-Lehti/Kuusisaari-Otaniemi-Keilaniemi-Länäri-Laru-Ruoholahti-Kaivopuisto-Espa-Mannerheimintie-Pitsku ja Helsingin puolella oli melkein kaikilla kevleillä aura käynyt ja suurimmaksi osaksi ihan hyvin ajettavissa, joskin ne huonot kohdat olivatkin sitten ihan mukavan haasteellisia. Eiran ranta ja osa Manskua huonoimmassa kunnossa.
OT:nä Espoossa ei ollut mitään havaintoa aurasta. Juuri ennen Otaniemen siltaa oli n. 25cm suolapaskakerros parin sadan metrin matkalla, siinä vedin suosiolla ajoradalle.
Nokian ja Karhusaaren kohdalla Länsiväylän eteläpuoli aurattu, pohjoispuolella pärjäsi hyvin sveitsin armeijan säärystimet jalassa kävellessä. Joku mönkijä tms oli ajanut ja isompi raktori kaupunkiin päin mutta ei ollut jaksanut auraa laittaa.
Keskustasta Kulosaareen ei juuri havaintoja aurauksesta, paitsi: Kulosaaren silta! Ja jopa ihan hyvin. Ällistys onneksi hiukan laantui, kun totesin saman auran, joka oli juuri lanannut sillan, lanaavan juuri auraamansa Kulosaaren rampin umpeen ajoradan lumilla. Ei järjen hiventäkään. Mutta olosuhteisiin nähden ongelmat ymmärtää.
Nokian ja Karhusaaren kohdalla Länsiväylän eteläpuoli aurattu, pohjoispuolella pärjäsi hyvin sveitsin armeijan säärystimet jalassa kävellessä. Joku mönkijä tms oli ajanut ja isompi raktori kaupunkiin päin mutta ei ollut jaksanut auraa laittaa.
Jep, melkoista tarpomista oli välillä Hanasaari - Matinkylä. Se joku olisi kyllä voinut jättää ajelematta mönkijällään tms siellä, koska siinä 20 cm hangessakin meni paremmin kuin niillä pettävillä ja kapeilla urilla.
Helsingin puolella oli aurattu kohtuullisen hyvin - jopa Lauttasaaren KLV:t olivat siedettävässä kunnossa. Hanasaaren luona Länsiväylän pohjoispuolen KLV on melko kehnossa kunnossa, kun aurat heittävät suolajaskaa Länsiväylältä KLV:lle. Toivottavasti auraavat sen vielä uudestaan ennen pakkasia.
Proj.nro
09.02.2011, 12.14
Joku mönkijä tms oli ajanut ja isompi raktori kaupunkiin päin mutta ei ollut jaksanut auraa laittaa.
Jep, melkoista tarpomista oli välillä Hanasaari - Matinkylä. Se joku olisi kyllä voinut jättää ajelematta mönkijällään tms siellä, koska siinä 20 cm hangessakin meni paremmin kuin niillä pettävillä ja kapeilla urilla.
Tuskin mitään mönkijöitä, vaan ainakin Kiinteistöpalvelu Arolan traktorit siellä painelee siirtymiä Lauttasaaresta Espoon puolelle ja takaisin. Sikäli ymmärrettävää, että länärillä ei voi ajaa pikkutraktorilla ajella, mutta onko oikea ratkaisu sitten ajaa klv:llä. Meni nimittäin ihan vituik koko baana kun sitä oli muussattu traktoreilla. Onhan vaihtoehtoja olemassa, kiertää keskusta-kuusisaari-lehtisaari tai hankkia kuljetuslavetti pihatraktorille. Tai sitten lauttasaarelaisen firman tulisi hyväksyä tosiasia, ettei sieltä helposti laillisesti pääse Espoon puolelle pisniksiä hoitamaan.
Shimaani
09.02.2011, 13.43
^
Kannattaisiko Kiinteistöpalvelu Arolan kanssa käydä esim. sähköpostikeskustelua aiheesta? Siinä saattaisi vaikka kosukalla (= täysin tuulesta temmattu ja hypoteettinen vaihdonväline-esimerkki) saaha järkättyä klv:n aurauksen:)
^
Kannattaisiko Kiinteistöpalvelu Arolan kanssa käydä esim. sähköpostikeskustelua aiheesta?
Tai soitto APUA POLIISI :eek: vihjepuhelimeen :)
Isä nitro
09.02.2011, 14.57
Reitti auki eilisen jäljiltä. Havainnot tältä (9.2.) aamulta. Pysynee auki seuraavat lähipäivät. Mietin: lukeekohan kukaan tätä thrediä vai onko tämä vain historiatietojen keruuta "vastaisen varalla"?
Aamulla näkyi Nekalassa karhu aura ylhäällä... perässä tuli pikkunen kuorma-auto aura alhaalla ja meinas katketa polanteeseen osuéssaan:rolleyes:
Risto Koivunen
09.02.2011, 16.51
Liikuntavirastossa oltiin tänä aamuna aika reippaita, kun aamulla jo ennen puolta kuutta oli Pirkkolan nurkilla auraustraktori kiertelemässä hiekkateitä. Ilahdutti kovasti, nuo tiet kun olivat ajettavassa mutta sangen möykkyisessä kunnossa.
Hämeenlinnanväylän viereinen pyörätie oli järkyttävässä kunnossa, vaikka muualla oli hyvin auratut väylät. Pirkkola-Kaivoksela-välillä oli kyllä ajettu monenmoisella kalustolla, mutta aurata ei ollut jaksettu. Jostain syystä lumen päälle oli levitetty sepeliä.
Jokohan tää video on ollu jossain täällä
CNN helsingin lumiongelmasta (http://edition.cnn.com/video/data/2.0/video/world/2011/02/07/qmb.fc.helsinki.snow.cnn.html)
Tuo Hämeenlinnan väylän varsi ollut koko talven huonolla hoidolla. Ei siis kannata valita sitä reittiä talvikelillä. Keskuspuisto onneksi kokonaan aurattu tänään jo 9 aikoihin aamulla (ilman aurausta ei ois jalat kestänyt). Kiva kun sain välillä rullata. Rantaradanvarren kunto huikean hyvä verrattuna alkutalveen. Hyvin ajettavaa. Ilmalan silta priimakunnossa. Alkaa vaan taas olla aika lumen siirtelyn, jotta auraaminen olisi mahdolllista.
Reitti auki eilisen jäljiltä. Havainnot tältä (9.2.) aamulta. Pysynee auki seuraavat lähipäivät. Mietin: lukeekohan kukaan tätä thrediä vai onko tämä vain historiatietojen keruuta "vastaisen varalla"?
Kommentointia ei ole hirveästi, mutta ainakin minä katselen omia kulkureittejä, tietää vähän mitä vältellä ja saa yleisen mielikuvan esim. lumisateiden jälkeen milloin väylästö alkaa olla edes suunnilleen auki.
Luetaan tätä...
Viikin peltojen vieressä oleva pyörätie aika surkeasti aurattu, 5 cm lumimuhjua ja kauha aika ylhäällä ajettu. Eläinsairaalan kohdalta eteenpäin Vanhankaupungin koskelle hyvin ajettavaa. Ihmetyttää miten se yksi pätkä on niin huonosti tehty kun jatko on onnistunu paljon paremmin.
Viilarintien kevli surkeassa kunnossa, ajoradalle piti mennä.
Vanhankaupunginkoski - Kumpula kohtuullisessa kunnossa parinsadan metrin pätkää lukuunottamatta alussa. Pasila ok, ja Laakson sairaalan ohi Töölöä kohti kohtuullisessa kunnossa kadut.
Hakamäentie ainankin sillan kohdalta edelleen auraamatta. On se kumma, miten vaikea se on saada kuntoon - taas on ajoradalta suolasohjot aurattu KLV:n päälle. Nyt ne ovat jo jäätyneet.
Henki Hieveri
10.02.2011, 11.45
Jokohan tää video on ollu jossain täällä
CNN helsingin lumiongelmasta (http://edition.cnn.com/video/data/2.0/video/world/2011/02/07/qmb.fc.helsinki.snow.cnn.html)
Paljonkohan on veronmaksajien rahaa käytetty tuonkin toimittajan voiteluun? :mad:
No, eilen oli kunto kohtalainen muualla paitsi Sörnäisten rantatiellä, mistä kurvasinkin Hämeentiellä. Pysäköidyt kuorma-autot aiheuttivat mahtumisongelman Brahiksen kohdalla. Kurvista alas menevän kadun kelvi oli taas epätasaisesti aurattu, on ollut sellainen koko talven.
Schöne Scheisse
10.02.2011, 13.17
Brahiksella? Tarkoitatko kenties Haapiksella eli Väinö Tannerin eli entistä Haapaniemen kenttää - vai oliko reittisi yhtä oudosti poukkoileva kuin kuvauksesi?
Henki Hieveri
10.02.2011, 13.35
Brahiksella? Tarkoitatko kenties Haapiksella eli Väinö Tannerin eli entistä Haapaniemen kenttää - vai oliko reittisi yhtä oudosti poukkoileva kuin kuvauksesi?
Brahen kenttää eli Kallion urheilukenttää. Reittini kyllä poukkoili. Koko talven huonosti aurattu katu on ollut Kurvista alas laskeva Pääskylänkatu. Ajoin Sörnäisten rantatietä Lintulahdenkujalle ja sitten Hämeentietä alas. Sitten toista linjaa ylös ja Castreninkadun kautta Kirstinkadulle ja Läntiselle Brahenkadulle. Sieltä sitten Sturenkatua Vallilaan.

Eikö Teollisuuskatu olisi parempi, jos ei siis tuolla reitillä ole muuten niin merkitystä?
kamuleontti
10.02.2011, 15.33
Tänään piti ajaa tavarapyörällä töihin, kun piti roudata kotiinpäin enempi tavaraa. Ilahduttavan hyvässä kunnossa väli Herttoniemi-keskusta. Perunapeltoa muutamin paikoin (Kulosaaren silta, ylläri), mutta silti.
Kaupunkifillarin postauksen (http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2011/02/07/miten-pyoratiet-pitaisi-putsata/) kanssa kyllä samaa mieltä siitä, ettei tuota perunapeltoakaan oikestai saisi pääväylillä olla.
Risto Koivunen
10.02.2011, 16.37
Lievästi OT, mutta tuli mieleen että mahdollisen kevään koittaessa voisi perustaa samanlaisen ketjun hiekkojen poistosta pääkaupunkiseudulla.
Prinsessa
10.02.2011, 22.26
Lievästi OT, mutta tuli mieleen että mahdollisen kevään koittaessa voisi perustaa samanlaisen ketjun hiekkojen poistosta pääkaupunkiseudulla.
Ja mielellään koskemaan myös muitakin asuinalueita, kun Helsinkiä. Kiitos.:cool:
Ettei ihan ot:ksi mene, niin voin kehua Hgin aurauskalustoa välillä kehä III-Lassila Vihdintien viereisellä klv:llä. Edes pieni pätkä, joka on LOISTAVASSA kunnossa. Erittäin hienosti aurattu TASAISEKSI, mikä lämmittää mieltä, kun muun lopun työmatkan (n. 12,5km) saa kyllä vedellä ties milloin ihan ajokelvottomissa oloissa tai traktorin rengasuraa seuraten. :mad:
Henki Hieveri
11.02.2011, 11.52
Eikö Teollisuuskatu olisi parempi, jos ei siis tuolla reitillä ole muuten niin merkitystä?
Siis Lautatarhankatu? Ajattelin, että mitä vähemmän ajan pahamaineista Sörnäisten rantatietä, sitä parempi. Tarkoitus oli jättää energiansäästölamppu ongelmajätteitä vastaanottavalle huoltoasemalle Sörnäisten rantatiellä.
Olisi pitänyt muistaa Pääskylänkadun epätasainen auraus. Siinä on pätkä puistoa, jonka hoito ei ilmeisesti kuulu kenellekään.
ketjunvenyttäjä
11.02.2011, 20.03
Luetaan tätä...
Viikin peltojen vieressä oleva pyörätie aika surkeasti aurattu, 5 cm lumimuhjua ja kauha aika ylhäällä ajettu. Eläinsairaalan kohdalta eteenpäin Vanhankaupungin koskelle hyvin ajettavaa. Ihmetyttää miten se yksi pätkä on niin huonosti tehty kun jatko on onnistunu paljon paremmin.
Taitaa olla sen verran kuprulla asfaltti koko sillä pätkällä että auraaja suojelee kalustoaan. Sehän on muistini mukaan ainoa osa tuosta Viikin pellot ohittavasta kevlistä joka on tehty joskus vuonna miekka ja kypärä, muut tuoreempia linjauksia.
Viilarintien kevli surkeassa kunnossa, ajoradalle piti mennä.
Tämä pätkä on kertakaikkisen hengenvaarallinen. Paljon kiinnostaa lähteä kersojen kanssa Viikistä Myllypuroon treeneihin fillarilla näin talvisaikaan vaikka auton skrabaus ja käynnistely vie melkein saman ajan kiertoteineen. Ja lisäksihän kyseessä on ainoastaan melkein ainoa järkevä itä-länsiyhteys jos ei etelän kautta kierrä :mad: Ja vielä kun siellä tien toisella puolella on melkein tasaista (=vähän kiskoja) mutta johon ei pyörätien veto mahdotonta lienisi, stana
Ainoa selitys tilanteen muuttumattomuudelle lienee sen Hallainvuoren läpi tehtävän liittymän odottelu, kai ne samalla sitten remontoi kevlin. Niin ja sitten tietysti jonkun kiskobyrokraatin järkähtämättömyys (kuka on viimeksi nähnyt liikettä sillä radalla ?).
Kuusisaari-Lehtisaari ok.
Taitaa olla sen verran kuprulla asfaltti koko sillä pätkällä että auraaja suojelee kalustoaan.
....
Ainoa selitys tilanteen muuttumattomuudelle lienee sen Hallainvuoren läpi tehtävän liittymän odottelu, kai ne samalla sitten remontoi kevlin. Niin ja sitten tietysti jonkun kiskobyrokraatin järkähtämättömyys (kuka on viimeksi nähnyt liikettä sillä radalla ?).
Joo, kuhmuraistahan se on, en aatellukkaan että auran siinä rikkoo.
Silloin kun ei oo kiirettä, kierränkin koko Hallainvuoren toiselta puolen, ja ajan sieltä Latokartanon puolelta... Se on vaan pikkasen pidempi reitti. Siellä on hyvää kevliä koko matkan, se tulee sinne Shellin viereen Myllypuroon (tai Kurkimäkeen alikulun kautta).
ketjunvenyttäjä
12.02.2011, 13.39
Joo, kuhmuraistahan se on, en aatellukkaan että auran siinä rikkoo.
No täytyy kyllä tänään tuon ajaneena todeta ettei toi varmaan sentään kokonaan asiaa selitä - siinähän olikin vaan semmonen kinttupolku keskellä. Ja viilarintie :(
Silloin kun ei oo kiirettä, kierränkin koko Hallainvuoren toiselta puolen, ja ajan sieltä Latokartanon puolelta... Se on vaan pikkasen pidempi reitti. Siellä on hyvää kevliä koko matkan, se tulee sinne Shellin viereen Myllypuroon (tai Kurkimäkeen alikulun kautta).
Joo, mulla se on sen verran normireiteiltä sivussa ettei nuorison kanssa viitsi lähteä katsomaan pääseekö läpi. Ja just siinä kurkimäen kohdalla on varmaan sellaisia haastavampia aurattavia kohtia niissä mäissä jotka olen ajatellut olevan tyystin hoitamatta talvisin.
Kumman hiljaista ainakin rantaradanvarren väylällä, vaikka baana on mitä mainioimmassa kunnossa! Eikä lunta tai plussakelejä ole tiedossakaan:)Nautinnollista!
Varokaahan jotka Viilarintietä ajatte, joku kaunis päivä sieltä putoaa ne valtaisat jäämassat niskaan siitä kallionseinämästä :o Viimeistään ku kelit lämpenee. On siihen laitettu betoniporsaatkin varottamaan. Kannattanee ajaa ajoradalla se loppupätkä ennen Viikin puolta...
Onko tietoa keskuspuiston pyörätien kunnosta välillä Laakso-Pirkkola?
Miltäs muuten Leppävaara-Bemböle-väli näyttää tätä nykyä? Joko Turuntien kevli on harjattu päästä päähän, että sen kehtaa maantiepyörälläkin ajaa?
Heikki K
12.04.2011, 14.01
Miltäs muuten Leppävaara-Bemböle-väli näyttää tätä nykyä? Joko Turuntien kevli on harjattu päästä päähän, että sen kehtaa maantiepyörälläkin ajaa?
Eipä ollut ainakaan eilen. Runsaasti sepeliä tarjolla.
Risto Koivunen
12.04.2011, 14.34
Onko tietoa keskuspuiston pyörätien kunnosta välillä Laakso-Pirkkola?
Ainakin junaradan pohjoispuolelta oli eilen sulana. Siis se osa joka oli talvella aurattuna, hiihtolatujen pohjia ei oltu vielä aurattu pois niin kuin viime vuonna.
Noille harja-autojen seuraamisille olikin sitten se oma ketjunsa.
Onko tietoa keskuspuiston pyörätien kunnosta välillä Laakso-Pirkkola?
Hyvin pääsee, mutta märkyyttä on sen verran että lokarit on hyvät.
Pattaya68
12.04.2011, 18.36
Voisiko joku ystävällisesti ilmoittaa, kun Malminkartanon jätemäen huoltotie on täysin sula, kiitos. :)
Tässä aihe joka ansaitsee mielestäni taas noston nyt kun taivaalta tulee muutakin kuin vettä.
Tattariharjuntie välillä Suurmetsäntie-Malmi ainakin auraamatta. Viime talvena tuota pätkää hoidettiin aika hyvin, mikä lie tämän talven suunnitelma?
Tänään aamulla oli kehä ykkösen varressa (venäläinen koulu-kantsun prisma) pyörätie lakaistu/aurattu. Venäläiseltä koululta itään Pakilantielle asti, ei aurausta oltu suoritettu.
Stadin osalta on tällaisessa ketjussa sentään järkeä. Mun työmatkastani puolet menee Espoon puolella, ja havaintojen kirjaaminen sen kunnan puolella voisi jäädä aika vähäiseksi.
Eilen aamulla stadin puolella pyörätiet ajettavassa kunnossa, jopa hiekkaa heitelty, mutta Espoossa piti sitten useammassa paikassa siirtyä ajoradalle tai kelvin viereiselle nurmipientareelle, kun mäkiosuudet oli pelkkää jäätä.
Mites se pyöräteiden jäisyys auraamiseen liittyy? Eihän täällä ole edes ollut lunta jota aurata.
Ei niin. Sen sijaan jäätä on paikoin. Ei haittaa ajaessa, mutta juoksemista paikoin.
Totta, tuli puhdasta offtopicia, tislattuna ja valmiina myyntiin pienissä erissä.
Hyötypolkija
11.12.2011, 13.59
Jep Espoossa se jää tippuu suoraan taivaasta jäämattona, kun muualla se vaatii osittain sulaneen lumikerroksen... Kyllä ainakin täällä Espoossa auraamattomat kelvit on pahimmassa jäässä ja lunta on tullut jo pariin otteeseen jotain 5cm luokkaa. En sitten tiedä, missä Espoossa muut liikkuu...
:D
:) Mieluusti länsiväylän eteläpuolella.
Eipä ole paljoa kerrottavaa aurauksen tasosta ;)
Tuossa kuva viime vuodelta (20.12.10). Kuvassa näkyvä aita on n. 90cm korkea. Aika eri näky, kuin tänään.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=5808&d=1325195003
Isä nitro
09.01.2012, 20.15
Viime talvena (2010-2011) Helsinki huolehti kiitettävästi pääradan varren auraamisesta. Ihan absoluuttisesti, mutta etenkin suhteutettuna lumen määrään ja satamistiheyteen. Toissa vuosi olikin surkea noin vertailumielessä. Mutta viime vuoden meno näyttäisi jatkuvan ainakin toistaiseksi eli tänään maanantaina 9.1. olivat kevlit kondiksessa. Sitten kun vielä Vantaan ja Stadin välinen osuus tulee auratuksi, niin kaikki lienee valtakunnassa hyvin. Mutta kaikkialla ei oltu aurattu riittävän hyvin eli joku haluaa ilmeisesti säästää auraansa pitämällä sitä n. 2 cm maasta. Ja ikäväkseni huomasin tänään, kuinka tavanomaista useampi autoilija ei muistanut väistämissääntöjä. Valot on edessä ja takana eikä kinosten korkeuden pitäisi olla näköesteenä. Toinen seikka huolestuttaa myös. Kävelijät tuntuvat taapertelevan tasan keskellä kulkuväylää ilmeisesti hiekoituksen houkuttelemana. Mutta positiivisin mielin lähti 2012 työmatkapyöräily liikkeelle.
Vertti83
09.01.2012, 20.24
Meanwhile in Austria... :rolleyes:
https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/390838_10150442976477470_35507032469_8771843_17026 37053_n.jpg
Kare_Eskola
09.01.2012, 20.26
Kuliksen silta ja Hartwall-areenan lähistö todistavat edelleen isoa ongelmaa: suolatut moskat aurataan tieltä kelville. Johtuu kuulemma siitä että tiet ja kelvit ulkoistettu eri urakoitsijoille. Eipä tuo mitään. Ajan sitten ajoradalla Itäväylää ja Hakamäentietä.
kolistelija
09.01.2012, 20.41

Tämän aamuinen työmatka oli 10km tuollaista. Jurona ajoin mössössä 12km/h keskarilla perille asti, vaikka olisihan tuonne ajoradallekin mahtunut kun kello ei ollut viittäkään lyönyt...
Halloo halloo
09.01.2012, 20.58
Pystyykö viranomaiselle valittamalla vaikuttamaan?
kolistelija
09.01.2012, 21.08
Pystyykö viranomaiselle valittamalla vaikuttamaan?
Ehkä, tai siis ilmeisesti. Ne muutama sata metriä, jotka viime talvena olivat niin huonossa kunnossa että valitin niistä, olivat tänään ainoat auratut kohdat. :D
Halloo halloo
10.01.2012, 01.01
Larun niemen ulkoilukelvit aurattu, hyvä oli ajaa.
Pystyykö viranomaiselle valittamalla vaikuttamaan?
Olin Kulosaaren sillasta pariinkin otteeseen Salermoon yhteydessä viime vuonna. Pahoitteli ihan aidon tuntuisesti asiaa. Tänä vuonna jotenkin surkuhupaisaa, kun Östersundomista Kulosaaren sillalle auraus todella priimaa ja sitten loppumatka Meilahteen aivan syvältä.
Pystyykö viranomaiselle valittamalla vaikuttamaan?
http://kerrokartalla.hel.fi/lumipalaute
Radanvarren aurausta oli eilisestä paranneltu ainakin oulunkylästä pohjoiseen, jopa päässä oleva silta oli aurattu ja kylläpä rullasi.
Onko joku ajellut tänään rantaradan vartta - lähinnä kiinnostaa väli Huopalahti-keskusta. Onko alkuviikon hyvä lumipohja pehmennyt, jäätynyt, sulanut kokonaan pois vai kenties aurattu pois?
Onko joku ajellut tänään rantaradan vartta - lähinnä kiinnostaa väli Huopalahti-keskusta. Onko alkuviikon hyvä lumipohja pehmennyt, jäätynyt, sulanut kokonaan pois vai kenties aurattu pois?
Pehmeetä oli kahdeksan aikaan, ainakin valimosta Hämeenlinnanväylälle.
Tänään oli jo seitsemän jälkeen aurattu radanvartta Huopalahden asemalta aina Hesarille asti - jopa usein jälkijunassa aurattu Ilmalan ja Pasilan välinen pätkä! Aura tuli jopa vastaan! Oliko niin, että tuosta vastaa joku muu taho, kun Rakennusvirasto? Olisi kiitoksen paikka! Yllättäen auraamatta oli Eläintarhantie alas Hakaniemen torille asti, mutta polku siihen oli onneksi jo kävelty. Päivän aikana varmaan loputkin pätkät putsataan, ja lumentulonkin pitäisi kaiketi loppua!
Kulosaaren silta aamulla täysin auraamatta, molemmat puolet, Itäväylän lumet aurattu väylälle. Ajaminen mahdotonta, itse siirryin laittomasti ajotien puolelle, sillalla noin 10 pyörän taluttajaa. Miten idästä voi päästä pyörällä töihin jos ainoa kulkureitti on tässä kunnossa ? Laitan palautetta, taas...
Konalantien ajoradasta erotettu pyörätie alkaa taas olemaan hankala. Ajaa mieluummin jalkakäytävällä tai ajoradalla, mut siellä saa taas jännätä vähän liikaa mun makuun.
Tänään oli jo seitsemän jälkeen aurattu radanvartta Huopalahden asemalta aina Hesarille asti - jopa usein jälkijunassa aurattu Ilmalan ja Pasilan välinen pätkä! Aura tuli jopa vastaan! Oliko niin, että tuosta vastaa joku muu taho, kun Rakennusvirasto? Olisi kiitoksen paikka! Yllättäen auraamatta oli Eläintarhantie alas Hakaniemen torille asti, mutta polku siihen oli onneksi jo kävelty. Päivän aikana varmaan loputkin pätkät putsataan, ja lumentulonkin pitäisi kaiketi loppua!
Rakennusvirasto ei taida aurata mitään, urakoitsijat voi tarkistaa tuolta:
http://kerrokartalla.hel.fi/lumipalaute
Itse muuten ajan Huopalahdesta kolmostien yli ja puikkaan Pasilaan keskuspuiston kautta. Ihan hyvässä kunnossa yleensä ollut.
Jalgratas
18.01.2012, 13.33
Kulosaaren silta aamulla täysin auraamatta, molemmat puolet, Itäväylän lumet aurattu väylälle. Ajaminen mahdotonta, itse siirryin laittomasti ajotien puolelle, sillalla noin 10 pyörän taluttajaa. Miten idästä voi päästä pyörällä töihin jos ainoa kulkureitti on tässä kunnossa ? Laitan palautetta, taas...
Itse tulin Kulosaaren sillan eteläpuolta keskustaan puoli yhdeksän maissa, kyllä siinä silloin pystyi melko vauhdikkaasti ajamaan, vaikka ei kyllä näyttänyt siltä että tänä aamuna oltu aurattu. Muutenkin olin pääsääntöisesti tyytyväinen Helsingin aurausmeininkiin, vaikka melko surkeitakin paikkoja oli. Mutta tulihan sitä lunta illalla/yöllä kuitenkin ihan kunnolla.

Klo 7.40 pohjoispuolta ei olisi ajanut Erkkikään ja näyttivät ne tunkkaavan eteläpuolellakin...
Vihdintien Kehä III:n ylittävää siltaa ei ole aurattu yhtenäkään päivänä. Ongelma on, että ko. kohdassa kelvi on tavallista kapeampi ja ajoradalta auratut lumet kasautuvat kelville pienentäen vapaan väylän käytännössä nollaan. Piti soittaa tiehallinnon tienkäyttäjän palautepuhelimeen. Kuinkas ollakaan, pääurakoitsijana on YIT. Lupasivat parannusta, saapa nähdä tapahtuuko. Noin muuten meillä päin tiehallinnon alaisuudessa olevat väylät on aurattu aivan kiitettävästi, joskus jopa hyvin.
Edit: Eipä tuo alue ole Helsingissä pahoittelen vinoutunutta Helsinkikäsitystäni.
Isä nitro
18.01.2012, 17.23
Pääradan vierusta mainio Malmin pohjoispuolelta stadiin asti. Dickursbyssäkin kaikki hyvin, mutta Helsingin pohjoisosassa ei auroja näy. Näyttää olevan Helsingin kaupungilla RTAn kanssa auraamattomuussopimus.
Vihdintien Kehä III:n ylittävää siltaa ei ole aurattu yhtenäkään päivänä. Ongelma on, että ko. kohdassa kelvi on tavallista kapeampi ja ajoradalta auratut lumet kasautuvat kelville pienentäen vapaan väylän käytännössä nollaan. Piti soittaa tiehallinnon tienkäyttäjän palautepuhelimeen. Kuinkas ollakaan, pääurakoitsijana on YIT. Lupasivat parannusta, saapa nähdä tapahtuuko. Noin muuten meillä päin tiehallinnon alaisuudessa olevat väylät on aurattu aivan kiitettävästi, joskus jopa hyvin.
Iltakuuden jälkeen palatessani kohta oli aurattu, kiitos! :)
Tein oman osuuteni aurauksesta. :)
Ihme, kun v-jarrut hajoaa yhdessä talvessa?
http://twitpic.com/88utnw
Kehä ykkösen laitaa ajelin kahdeksan jälkeen aamulla: pari kilsaa aurattu mutta muuten auraamatta välillä P-Haaga-Puksu. Lumi on kevyttä eikä ajamisessa suuria ongelmia, eikä matkassa mennyt kuin 4 minuuttia kauemmin kuin normiaamuna. Tein aamulla oikean taktisen ratkaisun ja lähdin kevyellä crossarilla ja tuubirenkailla: kulki lumessa hyvin eivätkä lokarit olleet keräämässä lunta.
Keskuspuistossakaan ei ollut aurattu, mutta latukoneet olivat jo ehtineet ajaa uutta baanaa.
Aura-auto havaittu! Ajoi työmatkareittiäni noin kymmenen metriä edelläni. Oli aika vip-fiilis, kun viimeiset kolme-neljä kilometriä työmatkasta sai tuollaista peesiapua. Eihän se omalta kannaltani absoluuttisesti lyhintä reittiä aurannut, mutta mieluummin näin kuin siellä kinoksissa... :-)
Isä nitro
19.01.2012, 13.51
Pääradanvarsi kymmenen maisemissa mitä sattuu. Puistola/tapanila vielä eiliset alla. Keksi kirotessani RTAlle selityksen: Ryhdytään Töihin Aikanaan. Oulunkylän seudulla yöllä ja aamulla sataneet vastuksena eli kyllä se pyörä siinä kulki kohtuullisesti. Käpylästä etelään aurattu aamulla. Ai joo, lukeeko näitä kukaan vai onko tämä vain eräs terapiamuoto?
^ Ei näitä kukaan tienpitäjistä lue. Oletettavasti.
Jaha kohta lähetään taisteleen sitten kotiopäin. Aamulla oli kyl melkosta puuroa ainaki välil H:gin pitäjän kirkonkylä - Tuomarinkylän ABC- Länsi-Pakila - Metsälä. Veturitien ylöskampeamisessa joutu jo vähän tekeen duunia. Varmaan lähen Meilahdesta kohti Tikkurilaa kokeilemaan radan vartta pitkin... Tsemppii kaikille polkukoneille. Kyl tänään jo vähän mietti onko tässä touhussa mitään järkeä näillä keleillä :)
^ Ei näitä kukaan tienpitäjistä lue. Oletettavasti.
Linkkasin ketjun aikoinaan Salermolle. Mutta terapiaa tämä on...
Jalgratas
19.01.2012, 15.35
^ Ei näitä kukaan tienpitäjistä lue. Oletettavasti.
Tätä ne tienpitäjät varmaan kattelee: http://kerrokartalla.hel.fi/lumipalaute. En tiedä onko noista pallukoiden lisäämisistä tuonne sivustolle apua, mutta tuskin se haittaakaan.
Eipä ollut tänään havaintoja aurauksesta. 5 kilometrin jälkeen vastatuulessa ja 20cm lumihangessa kävelyvauhtia puskettuani piti luovuttaa, kääntyä kotiin ja pitää etäpäivä. Ehkä olen pessimistinen, mutta en usko että loput 11km olisi mennyt yhtään helpommin.
justus6969
19.01.2012, 16.17
^ Ei näitä kukaan tienpitäjistä lue. Oletettavasti.
toivottavasti ei, vaan ovat lapion varressa toimaria myöden
Tuossa 13-15 välillä kun ajelin, oli aurausjälki ihan hyvää… keskustassa oli aika muhjuista. 9+ viime vuoteen verrattuna.
Vuosaaren silta oli sellaisessa kunnossa kvl:n osalta että en edes yrittänyt siellä ajaa vaan oli pakko mennä sillalla autojen seassa. Sohjoa about 15 cm ja tiukkaa sellaista, pyörätiellehän ne sohjot on hyvä aurata. Ei muuten, mutta on pääväylä ja siellä kulkemisen ei pitäisi olla hengenvaarallista. Muutenhan tuo kotimatka sujui jotakuinkin hyvin.
^
Tämä näyttää olevan trendi kaikkialla. Urakoitsija ei viitsi ajaa sillalle vaan kääntyy aina ennen siltaa jonnekin muualla. Ilmeisesti aurauskalusto on niin vanhaa, ettei niissä ole pakkia tai kuljettajat ovat luokattoman huonoja peruuttamaan.
Vihdintiellä Kehä III:n silta (sorry, ei vieläkään Helsingissä) samassa kunnossa ja sen jälkeen pohjoiseen päin kaikki päivän lumet kelvillä. Ei auttanut kuin mennä autojen sekaan. Tiehallinnolla on näköjään varaa laittaa 2 aura-autoa Vihdintielle kuluttamaan auroja paljaalla asfaltilla, samaan aikaan pyyhälsi ohi 2 sellaista.
kolistelija
19.01.2012, 20.16

Olisikohan tässä kyseessä jostain muusta, esimerkiksi kummallisesta siltapelosta? Keväällähän sepelit korjataan silloilta vasta kuukausi sen jälkeen kun muualla on täysin puhdasta... tarkempaa syytä en osaa edes arvata.
ketjunvenyttäjä
19.01.2012, 20.32
Tänään Viikki combat biking: http://g.co/maps/zggb8 ees (klo 9) ja taas (klo 17) merkatulla välillä. Sitä ennen ja sen jälkeen Kumpulaan olosuhteisiin nähden ok ellei täydellistä ! Mutta arvasinhan mä tän koska jo eilen oli oireita että tuo merkattu väli jää taas hoitamatta - jatkokertomus viime vuodelta. Onko siinä sitten vastuut jakautuneet niin monelle eri taholle vai mikä.
Muuten tuosta selviää hiellä mutta tuo vanhankaupunginkosken ylittävä silta ja sen jalkakäytävä/pyörätie :(. Aurattu täyteen loskaa, jalankulkijallakin siinä tekemistä. Vaan eipä mitän, tuohan on vaan oikeastaan ainoa itä-länsi reitti jota voi käyttää jos edes vähän itäväylää pohjoisempana aikoo heilua...
^^
No, sainpahan tienkäyttäjän linjalta ELY-keskuksesta tuosta tienpätkästä vastaavan hemmon nimen ja puhelinnumerokin löytyi keskuksen henkilöhausta. Huomenna soitto ja jatkossa vaikka pari kertaa päivässä. Sen verran sapettaa...
Havaintoja aurauksesta? Joo! Hesarilla oli aurattu ajokaistoilta kaikki lumet klv:lle :D Urheilukatu kokonaan auraamatta, mannerheimitietä oli aurattu pätkä ja sitten sai taas ajaa lipsuvaa polkua. Ah suojakeli :D
Oikeesti, Helsinki nyt vähän skarppausta!
^^
No, sainpahan tienkäyttäjän linjalta ELY-keskuksesta tuosta tienpätkästä vastaavan hemmon nimen ja puhelinnumerokin löytyi keskuksen henkilöhausta. Huomenna soitto ja jatkossa vaikka pari kertaa päivässä. Sen verran sapettaa...
Hyvä! Minäkin soitin tuosta Tienkäyttäjän linjalle; lupasivat ilmoittaa urakoitsijalle, mutta parempi kun tulee suoraa palautetta!! Hieman kyllä nakersi uskoa järjen valoon kun illalla väänsin/tunkkasin tuon välin kelviä pitkin. Nyt melko Puhki.
Isä nitro
19.01.2012, 22.02
Niin, ajattelin tuossa edellisessä vastauksessani lähinnä sitä, että onko näistä havainnoista kenellekään palstalaiselle hyötyä. Tietysti tilanteet muuttuvat ja tunti sitten tehty havainto voi olla jo vanhentunut lukuhetkellä. Tai sitten ei. Tuskinpa kukaan näiden kirjoitusten perusteella aamulla katselee lähteäkö filolla vai ei. Informaatioarvo lienee siis vähäinen. Niin tai näin, radan vartta kotiin pohjoiseen tunti sitten. Yhtä helvettiä. Malmin kohdalla siirryin ajoradalle, jossa oli kyllä poikkeuksellisen turvaton olo. Välillä annettiin toivoa auratulla ajoradalla, ja kun pääsi vauhtiin taas oli auraamaton pätkä edessä. Tämän reitin piti olla Helsingin erityisessä suojeluksessa muutaman muun ns. pääreitin kanssa. En lannistu. Huomenna etäpäivä, mutta ensi viikolla taas vaikka satais akkoja taivaalta. Ei anneta periksi toverit. Eivät isoisämme turhaan vuosia maanneet juoksuhaudoissa. Perkele.
Hyvä! Minäkin soitin tuosta Tienkäyttäjän linjalle; lupasivat ilmoittaa urakoitsijalle, mutta parempi kun tulee suoraa palautetta!! Hieman kyllä nakersi uskoa järjen valoon kun illalla väänsin/tunkkasin tuon välin kelviä pitkin. Nyt melko Puhki.
Hehe, katselin varmaan sun jälkiä siinä Puukeskuksen jälkeen ja totesin, että aamulla tuon urakoin enää illalla en joten siirryin väylälle.
diotapio
19.01.2012, 22.27
Onko kukaan ajanut pääradan vartta Savelasta etelään tässä iltasella? Aamulla tarkoitus päästä liikenteeseen ennen kuutta - lähdenkö suosiolla täältä Pihlajamäestä ajoratoja pitkin Viikintie-Koskelantie-jne vai uskallanko lähteä pääradan varteen yrittämään?
Tapsa
Isä nitro
19.01.2012, 22.33
Tuossa jo kuittasin äsken, että pääradan varsi oli surkea kolmisen tuntia sitten. Tämä on arpapeliä, joten tilanne voi muuttua aamuksi. Onnea matkaan.
Hehe, katselin varmaan sun jälkiä siinä Puukeskuksen jälkeen ja totesin, että aamulla tuon urakoin enää illalla en joten siirryin väylälle.
Aika varmaan joo, hävettää kun alamäessä joutu jalkautumaan. Vaan ei mun "kunnolla" ilman välitysvaihtoehtoja parempaan pystynyt. :)
Risto Koivunen
19.01.2012, 23.03
Tämä on arpapeliä, joten tilanne voi muuttua aamuksi.
Tämän hetkisen Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan lumisadetta näyttäisi jatkuvan ainakin lauantaille asti, joten voi siellä olla lumista aamulla vaikka jokin aurausajoneuvo olisi tänään ehtinytkin paikalla käymään.
Hyötypolkija
19.01.2012, 23.48
Kun rojut on työnnetty kelville, käyttäkää surutta vaan ajorataa, oli sitten mikä baana vaan kyseessä. Jos vaikka joku autoilija sattuis valittamaan, jotain vois aurauksissa tapahtuakin. Mä tein iltapäivästä ihan suosiolla niin, että siirryin heti ajoradalle, jos sen suolamuhjupaskat oli työnnetty kelville ja loppumatkasta myös huonosti aurattujen kelvien suhteen surutta sama homma. Yksikään autoilija ei protestoinut, vaikka pari kertaa aiheutuikin hieman vaivaa. Eipä tosin sattunut yhtään pullakuskia kohdalle. Eikä mua hirveästi kiinnostais, vaikka protestoiskin...
Mutta en ollut ainoa pyöräilijä, joka noin teki ja kai sen nyt puolisokeakin autoilija näki, missä kunnossa etenkin Espoon kelvit oli.
Niin, ajattelin tuossa edellisessä vastauksessani lähinnä sitä, että onko näistä havainnoista kenellekään palstalaiselle hyötyä.
Kyllä on, jos vaan reitti sattuu olemaan yhtään sama! Jos on ollut välipäiviä polkemisessa, ja keli on epämääräinen, niin vilkuilen mm. tätä palstaa ennen kuin hyppään fillarin selkään.
Olen suorittanut päivän panokseni auraukseen kuljettamalla noin litran lunta kotiin.
Laittelinpa palautetta Espooseen ja Helsinkiin näistä:
http://lh4.googleusercontent.com/-fdVs30EZlxo/TxhkdfAepEI/AAAAAAAACEc/wDvg8e96L0M/s1152/2012%2520-%25201.jpg
Mitä sanoo raati: rikkooko urakoitsija tieliikennelain kolmatta pykälää ("Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.") auraamalla lumivallin kevyenliikenteenväylän poikki ja jättämällä sen siihen odottamaan KLV:n auraamista? Noita oli Pasilan ja Bembölen välillä eilen pitkälti toista kymmentä.
ketjunvenyttäjä
20.01.2012, 11.13
Tänään Viikki combat biking: http://g.co/maps/zggb8 ees (klo 9) ja taas (klo 17) merkatulla välillä. Sitä ennen ja sen jälkeen Kumpulaan olosuhteisiin nähden ok ellei täydellistä ! Mutta arvasinhan mä tän koska jo eilen oli oireita että tuo merkattu väli jää taas hoitamatta - jatkokertomus viime vuodelta. Onko siinä sitten vastuut jakautuneet niin monelle eri taholle vai mikä.
Muuten tuosta selviää hiellä mutta tuo vanhankaupunginkosken ylittävä silta ja sen jalkakäytävä/pyörätie :(. Aurattu täyteen loskaa, jalankulkijallakin siinä tekemistä. Vaan eipä mitän, tuohan on vaan oikeastaan ainoa itä-länsi reitti jota voi käyttää jos edes vähän itäväylää pohjoisempana aikoo heilua...
Tänään sitten olikin vedetty sitä siltaa lukuunottamatta parhaan mukaan, voipi olla että siihen ei kone mahdu, kaiteet estää tiputtamisen tjsp.. Kiitos ja kumarrus !
Kare_Eskola
20.01.2012, 11.39
Herttoniemi - Kalasatama - Teollisuuskatu - Pasila erittäin priimaa tänään. Täytyy laittaa kiitosta.
Isä nitro
20.01.2012, 14.44
Kun rojut on työnnetty kelville, käyttäkää surutta vaan ajorataa, oli sitten mikä baana vaan kyseessä. .
Näin minäkin tein eilen ja teen tarvittaessa jatkossakin, mutta juridisesta näkökulmasta katsoen kyse on tietääkseni edelleen rikoksesta? Eilen ajaessani autoille omistetulla ajoradalla oli pirunmoiset keskivallit ja niitä väistäessä oli pienirenkaisilla autoilla tekemistä. Kun saatais se lainsäätäjän ojennus, jonka mukaan voi halutessaan käyttää ajorataa niin eipä tarvitsisi tähänkään ketjuun niin usein kirjoittaa.
kolistelija
20.01.2012, 14.46

Rikosta siitä ei varmaan saa tekemälläkään. Sallitun rajalla se ehkä on mutta eiköhän täysi käyttökelvottomuus ole lain tarkoittama syy ajoradalla ajamiselle.
diotapio
20.01.2012, 15.16
Rikosta siitä ei varmaan saa tekemälläkään. Sallitun rajalla se ehkä on mutta eiköhän täysi käyttökelvottomuus ole lain tarkoittama syy ajoradalla ajamiselle.
Kyselin poliisilta kannanottoa aiheeseen pari vuotta sitten sähköpostitse, tässä oli heidän näkemyksensä asiasta:
---
Poliisi:
- Polkupyörä on ajoneuvo. Tieliikennelaissa on säädetty ajoneuvo paikasta tiellä. Sen mukaan ajoneuvoa on kuljetettava ajoradalla. Jos tien oikealla puolella on piennar, jolla ajo käy haitatta päinsä, polkupyörää ja muuta moottoritonta ajoneuvoa sekä mopoa on kuitenkin kuljetettava pientareella. Polkupyöräilijoiden on käytettävä merkittyä pyörätietä ajaessan asianomiseen suuntaan, jos se on mahdollista.
Minä:
- Millaiset olosuhteet vaaditaan, ettei pyörätien käyttö ole mahdollista?
Poliisi:
- Kaikkia tilanteita on mahdotonta kertoa ennakoivasti (myöskään säädökset eivät anna suoraa vastausta kaikkiin yksittäisiin tapauksiin), mutta esimerkiksi:
- Talviaikaan kevyen liikenteen väylä ei ole aurattu voimakkaasta lumentulosta huolimatta, tai sille on aurattu ajoradan lumet ja loskat siten, että väylän käyttö turvallisesti on mahdotonta.
- Ajoradan vieressä olevalla kevyen liikenteen väylällä on tietyö, jonka takia sille ajo on estetty.
- Kevyen liikenteen väylällä on pyörää vahingoittavaa materiaalia, kuten esimerkiksi rikottuja pulloja tai nastoja siten, että sen käyttö on mahdotonta tai turvatonta. On huomattava, että samanlaisia esteitä voi olla myös ajoradalla. Muutama rikottu pullo ei tee kevyen liikenteen väylää käyttökelvottomaksi.
---
Tapsa
Isä nitro
20.01.2012, 16.17
Kas siinäpä poikkeuksellisen selkeä kannanotto tilanteeseen, joka ei ole yksiselitteinen. Tämän pidän tallessa ja näytän tarvittaessa autoilijalle. Mutta totta puhuen, suhteellisen tottuneena ties minä pyöräilijänä ja varsinaisen ajoradankin aurauksen ollessa mitä sattuu, mietin kahdesti missä ajan
Risto Koivunen
20.01.2012, 17.36
Loppupeleissähän sitä päätöstä pyörätien ajokelpoisuudesta ei tee poliisi, vaan korkein oikeus. Tosin siihen mennessä lumet ovat todennäköisesti ehtineet sulaa kyseisestä paikasta useampanakin keväänä.
kolistelija
20.01.2012, 18.07

Tuo on pykälä (TLL §8) on kyllä niin tulkinnanvarainen että siitä voisi riidellä yksi jos toinenkin. Autoliikenne ainakin on omaksunut tavan väistää mitä tahansa esteitä muita tienosia käyttäen, ei siinä nähdä mitään ongelmaa.
Itse pyrin kohteliaasti päästämään autot ohi kun ajan ajoradalla, ihan samalla tavalla kuin pyrin väistämään kevyttä liikennettä jos joudun ajamaan autolla KLV:llä tai jalkakäytävällä.
Työkaverini jäi pysähtynyttä autoa ohittavan taksin alle jalkakäytävällä. Se ei ainakaan käräjäoikeuden mielestä mennyt ihan pykälien mukaan ja teko todettiin törkeäksi.
tempoilija
20.01.2012, 19.06
Tänään neljän aikaan ylsi espoolainen tienpito vihdoin edes helsinkiläiselle tasolle, kun oli kehän varressa molempien kaupunkien puolella väylät auraamatta. Aika lailla silti nauratti, kun Konalantien sillalla 11 km/h kiemurtelemalla sai toistakymmentä autoa ohitettua.
Samalla reissulla ajelin kaikki mahdolliset muut pätkät ajoradan puolella ja tuli sellainenkin ihme nähtyä, että autoilijat pysyttelivät asiallisesti takana, vaikka vauhtia oli vaivaiset 24 km/h. Kuivalla kelillä samoilla kolmenkympin rajoitusalueilla ei edes 34 km/h riitä, vaan ohi painellaan automaattisesti, jotta päästään seuraavaan hidastetöyssyyn pyöräilijän tietä tukkimaan.
Eipä ollut liikoja aurattu mutta ei se mitään, Bulevardi-Mannerheimintie-Arkadiankatu-Runeberginkatu-Hesperiankatu-Merikannontie-Paciuksenkatu-Munkkiniemen puistotie meni mukavasti ajoradallakin.
Laittelinpa palautetta Espooseen ja Helsinkiin näistä:
Mitä sanoo raati: rikkooko urakoitsija tieliikennelain kolmatta pykälää ("Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.") auraamalla lumivallin kevyenliikenteenväylän poikki ja jättämällä sen siihen odottamaan KLV:n auraamista? Noita oli Pasilan ja Bembölen välillä eilen pitkälti toista kymmentä.
Ootko ihan tosissas?
Ei varmaan kuulu tähän ketjuun, mutta miten pitäisi suhtautua siihen, että naapurin kiinteistö laittaa ensilumien tultua esteen suojatielle ja (viime talven perusteella) purkaa sen keväällä lumien sulaessa?
Ilmeisesti tarkoituksena on säästää katon putsauksessa ja välttää vastuu, mutta kun metrolle mentäessä se olisi se loogisin reitti...
Halloo halloo
21.01.2012, 02.03
Metsäläntie, Metsälän ja Haagan välissä kelvi auraamatta, mutta hauska sitä oli silti mennä. Veturitie hyvässä kunnossa. Jaffa-Areenan silta Yleen päin kelvoton, mutta lyhyt on pätkä.
Ei kai noita saa perusteettomasti sulkea. Ilmoitusta huoltoyhtiöön ja sitten kaupungille.
Tänään lenkille jo ehtineet, miltäs tuo päivän auraustilanne Helsinki-Espoo-akselilla näytti? Laskelmoin tässä juuri, että kannattaisiko lykätä omat lenkkeilyt iltaan, jolloin auraus olisi oletettavasti pidemmällä.
Hieman OT kun otsikossa sanotaan Helsinki, mutta ainakin Vanhan Turuntien vieressä kulkeva kelvi on aurattu ja hyvässä kunnossa (lyhyt pätkä Sellosta urheilupuistoon on huonossa kunnossa) ja Turuntieltä auran heittämät lumet normipaikoilla, mutta ne on lyhyitä osuuksia ja nekin pystyy ajamaan. Eilen iltapäivällä aura veti Rantaradan vartta kulkevan kelvin, mutta tänään en Helsingin puolella käynyt.
Heikki K
21.01.2012, 16.38
Tänään lenkille jo ehtineet, miltäs tuo päivän auraustilanne Helsinki-Espoo-akselilla näytti? Laskelmoin tässä juuri, että kannattaisiko lykätä omat lenkkeilyt iltaan, jolloin auraus olisi oletettavasti pidemmällä.
Hilpeää oli. Eli kaikki muut paitsi pääväylät 5-10 cm tuoreen lumen peitossa. Hyvän treenin saa aikaiseksi. Tämä siis Espoossa. Kauniaisten puolella näytti olevan putsattua kevliä tarjolla.
Kopsataans tähän HePon kokoama lista auraus(valitus)yhteystiedoista:
* HELSINKI
Rakennusviraston asiakaspalvelu
puh. 09 3103 9000, rakennusvirasto@hel.fi
Talvikunnossapidon palautelomake:
http://kerrokartalla.hel.fi/lumipalaute
* ESPOO
Teknisen keskuksen asiakaspalvelu
puh. 09 8162 5100, palautelomake: https://easiointi.espoo.fi/eFeedback/
* VANTAA
Kuntatekniikan keskuksen asiakaspalvelu
puh. 09 8392 6085, asiakaspalvelu.kuntatekniikankeskus@vantaa.fi
* KAUNIAINEN
Kunnossapitomestari Veli Keski-Kohtamäki
puh. 09 505 6391, 050 548 0391
veli.keski-kohtamaki@kauniainen.fi
* LIIKENNEVIRASTO
(moottori-, kehä- ja maanteiden varsilla kulkevat pyörätiet)
Tienkäyttäjän linja: puh. 0200 2100 (24 h/vrk)
Pattaya68
21.01.2012, 23.11
Laittelinpa palautetta Espooseen ja Helsinkiin näistä:
http://lh4.googleusercontent.com/-fdVs30EZlxo/TxhkdfAepEI/AAAAAAAACEc/wDvg8e96L0M/s1152/2012%20-%201.jpg
Mitä sanoo raati: rikkooko urakoitsija tieliikennelain kolmatta pykälää ("Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.") auraamalla lumivallin kevyenliikenteenväylän poikki ja jättämällä sen siihen odottamaan KLV:n auraamista? Noita oli Pasilan ja Bembölen välillä eilen pitkälti toista kymmentä.
Linnaan pitäis tommoset urakoitsijat laittaa.
kolistelija
21.01.2012, 23.13
Linnaan pitäis tommoset urakoitsijat laittaa.
No ei nyt kai. Johan siellä kaiken maailman kansanedustajat ja urheilijatkin juhlii meidän kustannuksella... :(
Laittelinpa palautetta Espooseen ja Helsinkiin näistä:
http://lh4.googleusercontent.com/-fdVs30EZlxo/TxhkdfAepEI/AAAAAAAACEc/wDvg8e96L0M/s1152/2012%2520-%25201.jpg
Mitä sanoo raati: rikkooko urakoitsija tieliikennelain kolmatta pykälää ("Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.") auraamalla lumivallin kevyenliikenteenväylän poikki ja jättämällä sen siihen odottamaan KLV:n auraamista? Noita oli Pasilan ja Bembölen välillä eilen pitkälti toista kymmentä.
Aurauksessa isoin ongelma on kaluston riittämättömyys kovemmalla lumisateella. Kumpi on parempi: aurata käytettävässä olevalla kalustolla pätkää auki mahdollisimman paljon silleen että joskus hamassa tulevaisuudessa jollain kalustolla ehtisi sinne pyöräteillekin, vai peruutella joka ikisellä liittymällä siloitteleen puuteria palaten samalle prioirisoidulle aurausreitille ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Pyöräilijänä toki noi ottaa päähän, samoin kun neljättä päivää täysin auraamaton klv, joka laskisin seudun pääväyläksi. Ei näillä verorahoilla vaan tunnu enempää saavan.
Hyötypolkija
22.01.2012, 22.36
Pyöräilijänä toki noi ottaa päähän, samoin kun neljättä päivää täysin auraamaton klv, joka laskisin seudun pääväyläksi. Ei näillä verorahoilla vaan tunnu enempää saavan.
Ei tunnu saavan ei. Vaikka ajoradoille ehditään lusikoimaan lumia muutamaan kertaan ennen kelviä, mutta siihen ne verorahat turhan usein sitten loppuukin.
Mä oon ihmetelly, kun meidän naapurustossa on noita rikkaitakin, joilla varaa 500++ke kulutushyödykkeisiin, että eikö ne vois noilla leluillaan aurata huvikseen, kun tuntuu olevan aikaa pöristellä mm. kelveillä mönkijöillä paskarinkiä yms. Mun mielestä se ois ainakin ihan hauskaa, mutta ei oo vaan oikein varaa semmosiin leikkeihin. Tosin ei se omatoiminen auraus ihan ongelmatonta ole, varmasti luvatontakin. Tänäänkin kun kävin kolaamassa meidän taloyhtiön sisäänajoväylältä aurausvallin, kun ei ostopalvelu oikein tunnu toimivan, huomasin jalkakäytävän jäävän kolan jäljiltä todella liukkaaksi. Oli pakko käydä vielä sepelit siihen heittämässä, vaikka yhtä liukas se jalkakäytävä oli koko matkalta. Niin suuri vaan oli virkamiehen pelko. Että ei se omatoiminen auraus oikein taitaisi toimia, kun pitäis kunnallisten virkamiesten kanssa asioida.
Viikonlopun havaintojen puolella KVL:in kunto paranee huomattavasti kun tullaan Helsingin puolelta Vantaalle. Vantaalla myös lähiöiden pikkukatujen auraukseen tunnutaan kiinnittävän huomiota enemmän kuin Helsingissä.
Eilisellä Helsingin ympäriajolla(Pihlajamäki - Kehä 1 - Leppävaara - Lauttasaari - Kauppatori - Myllypuro - Pihlajamäki) oli vain Kehä 1:n Vihdintien ylittävä silta täysin ajokelvottomassa kunnossa läskillä. Syynä loskien auraus ajoradalta klv:lle. Muilta osin klv:t oli joko aurattu tai tasapainoteltavissa jalankulkija-singletrackia. Pinnan tasaisuus oli toki sitä luokkaa että olo on kuin Garbagen biisissä "My head explodes and my body aches".
Ootko ihan tosissas?
No en. Mulla on terveet jalat ja vahvat kädet. Mutta vaimolla on lastenrattaat ja voit veikata miten hiilenä hän oli. Eikä ollut ainoa, vaan katsoin auton sisältä miten joku nuori mies raahasi rattaita perässään vastaavassa paikassa.
Ootko muuten ihan täysin itsekäs ja empatiaan kykenemätön kusipää, vai läpälläkö haastelet?
^ Minulla oli tuo sama sympatia rattaita ja rollaattoreita kohtaan, kun normaali kahdenkymmenen minuutin työmatka kesti 40 minuuttia. Ihan vain se muhjun takia. Mankkaantie oli perinteisen huonosti putsattu, sen sijaan suksihuollon asiakkaat eivät olleet huomanneet tukkia kevyen liikenteen väylää. Olisin ollut valmis lyömään vetoa päinvastaisesta.
Havaintoja aurauksesta, Espoo: pitäiskö perustaa topic? Aina välillä tuollapäin tulee liikuttua mutta ei oikein ole näppituntumaa alueeseen Suomenoja-tapiola mm. Suomenojan ympäristö tuntuu ahkeraan ja hyvin auratulta, kalustolla joka lähes vetää asvaltin esille.. mitä nyt vähän kadulta kevlille vähän roiskunut.
Isä nitro
24.01.2012, 13.07
Päärata aamulla kasin jälkeen aika hyvässä jamassa. Eiliset lumet aurattu pääosin pois välillä Tikkurila - Kaisaniemi. Oulunkylästä etelään aina Käpylään asti sitten auraamattomana. Aika hyvin ottaen huomioon olosuhteet. Lämpötilan lasku helpottaa muutenkin menoa kun lumi ei ole niin raskasta.
Ihmetyttää suuresti keskustan suunnalla seuraava tapa: klv aurataan mutta jätetään siihen se 5-10 cm muhjua pintaan? Eilenkin kun lämpötila kävi nollan lähellä niin sitten se pehmeni lähes ajokelvottomaksi. Sora oli kuitenkin saatu levitetyksi siihen pintaan, muttei aurattua. Eikö sitä voisi vetää kunnolla asfalttia myöten? Lisäksi autotien vieressä oleville pyöräteille tulee aina suolaa siitä autotieltä, ja jälleen kerran saa ajella pehmeässä muhjussa vaikka pakkasta olisi kuinka.
Laiskaa toimintaa, eilenkään en kotimatkalla nähnyt Herttoniemi-Keskusta-Espoo reitillä yhtään lumiauraa vaikka oli jo koko päivän satanut.
Tonne kannattaa laittaa punaisia palluroita rankalla kädellä jollei klv ole aurattu:
http://kerrokartalla.hel.fi/lumipalaute
HC Andersen
24.01.2012, 19.34
Mä näin tänään aamulla kaksi Auraajaa työmatkalla, kummatkin ajo aura ylhäällä KLV:llä vaikka pakkaslunta oli reilu 5 senttiä.
kolistelija
24.01.2012, 19.38
Mä näin tänään aamulla kaksi Auraajaa työmatkalla, kummatkin ajo aura ylhäällä KLV:llä vaikka pakkaslunta oli reilu 5 senttiä.
Se on aika hassua ettei voi aurata samalla kun käyttää sitä väylää siirtymiseen. Eihän siinä saa muutenkaan ajaa niin kovaa joten miksi ei auraisi samalla?
HC Andersen
24.01.2012, 19.44
Se on jotain korkeampaa matematiikkaa jota tavallinen sukankuluttaja ei ymmärrä.
Isä nitro
24.01.2012, 20.41
Minuakin ärsyttää tuo auran kulutuspinnan säästäminen. Leikin tänään Jumalaa, ja laitoin punaisen pallukan ( auraamattomuuden merkiksi) kartalle Oulunkylän kohdalle. Ja katso, olivat auranneet pätkän illaksi. Pääradan varsi Hki-Tikkurila sangen oivassa kunnossa pari tuntia sitten. Ihmettelin että olipa silti raskasta ajella. Kotona huomasin, että takajarrupala laahaa levyllä. Koettelee.
Tyylinäyte Bulevardilta aamulla:
http://img.photobucket.com/albums/v77/IndyVille/auraus_2012-01-24.jpg
Vecculiko
24.01.2012, 23.02
Ihmetyttää suuresti keskustan suunnalla seuraava tapa: klv aurataan mutta jätetään siihen se 5-10 cm muhjua pintaan? Eilenkin kun lämpötila kävi nollan lähellä niin sitten se pehmeni lähes ajokelvottomaksi. Sora oli kuitenkin saatu levitetyksi siihen pintaan, muttei aurattua. Eikö sitä voisi vetää kunnolla asfalttia myöten? Lisäksi autotien vieressä oleville pyöräteille tulee aina suolaa siitä autotieltä, ja jälleen kerran saa ajella pehmeässä muhjussa vaikka pakkasta olisi kuinka.
Laiskaa toimintaa, eilenkään en kotimatkalla nähnyt Herttoniemi-Keskusta-Espoo reitillä yhtään lumiauraa vaikka oli jo koko päivän satanut.
Tämä on se mikä ärsyttää minuakin suunnattomasti. Miksi pitää aurata aura ylhäällä. Kulomäen tie Korsosta Tuusulan tielle on viimeiset kolme talvea aurattu juuri tällä tavalla ja siihen sitten lisäksi jokaisen bussipysäkin kohdalle jätetty auran kelville heittämät muhjut. Sitten kun pääsee Tuusulan tien varteen, niin varmaan urakoitsija vaihtuu kun tie on yleensä aurattu nätistä lähes asvaltille asti.
Minuakin ärsyttää tuo auran kulutuspinnan säästäminen.
Auraanevat keskustassa bobcateilla tai vastaavilla pintalumensiirtovälineillä.
Mä näin tänään aamulla kaksi Auraajaa työmatkalla, kummatkin ajo aura ylhäällä KLV:llä vaikka pakkaslunta oli reilu 5 senttiä.
Jos ei kuulu omaan alueeseen ni ei sitä sillon aurata. Ihan selvää kaupungin politiikkaa. Mitä ihmettelemistä tossa on? Jos yksityiseltä ostetaan palvelu ni luuletteko että ne tekee metriäkään ylimäärästä? Äänestäkää vaan kokoomusta kunnallisvaaleissa ja ihmetelkää ku peruspalvelujen taso laskee.
Tohon ettei aurata asfalttia myöden: Todennäkösesti auraaja vaihtuu usein ja se ei tiedä mitä siellä alla on -> auraa varoen. Jos rikkoo jotain tiefurnituuria siitä saa isommat sanktiot kun pienen ylimäärälumen jättämisestä (josta ei saa mitään sanktiota). Tääkin siis johtuu yksityistämisestä (suurilta osin).
P.S. en tee töitä toimistossa.
Isä nitro
25.01.2012, 11.34
Yksi syy miksi ei ole aurattu kunnolla on myös se, että aurauskaluston taso vaihtelee. Perinteinen maatiekarhu tekee aivan erilaista jälkeä kuin joku Hilux-ratkaisu, jollaisella olen nähnyt omin silmin vedettävän myös pääradan vierustan kevliä. Olennaista on yhdistelmän paino ja kyky edetä paksussakin lumessa. Teen yleensä töitä toimistossa, mutta kausiluontoisesti myös traktorin kopissa.
Ai niin, radanvarsi oli tänään sangen hyvässä kunnossa aamulla. Saisi kyllä vähitellen riittää tuo lumentulo. Ennusteen mukaan huomenna saamma lisää lunta, sitten etelän täsmäsää lupaakin poutaa. Ja kiitos sinulle aamuinen cc-kirittäjä Pasilasta etelään.
kolistelija
25.01.2012, 11.41
Jos ei kuulu omaan alueeseen ni ei sitä sillon aurata. Ihan selvää kaupungin politiikkaa. Mitä ihmettelemistä tossa on? Jos yksityiseltä ostetaan palvelu ni luuletteko että ne tekee metriäkään ylimäärästä? Äänestäkää vaan kokoomusta kunnallisvaaleissa ja ihmetelkää ku peruspalvelujen taso laskee.
Tohon ettei aurata asfalttia myöden: Todennäkösesti auraaja vaihtuu usein ja se ei tiedä mitä siellä alla on -> auraa varoen. Jos rikkoo jotain tiefurnituuria siitä saa isommat sanktiot kun pienen ylimäärälumen jättämisestä (josta ei saa mitään sanktiota). Tääkin siis johtuu yksityistämisestä (suurilta osin).
P.S. en tee töitä toimistossa.
Saako auraaja vapaasti ajella siirtymiä kelvillä piirinsä ulkopuolella?
Saako auraaja vapaasti ajella siirtymiä kelvillä piirinsä ulkopuolella?
En usko että laki estää jos on majakka päällä. Varmuutta ei toki ole. Kyllähän ne yksityiset ottaa vapauksia käyttöön, ylimääräisiäkin jos on tarve, mutta ne velvollisuudet hoidetaan minimin mukaan.
... Pyöräilijänä toki noi ottaa päähän, samoin kun neljättä päivää täysin auraamaton klv, joka laskisin seudun pääväyläksi. Ei näillä verorahoilla vaan tunnu enempää saavan.
Kukkeliskuu museon pelkkä lisenssi maksaa 30 miljoonaa, ei se rahasta ole kiinni. Kivempihän se on tietysti Pajusen vieraille museota esitellä kuin aurattuja kelvejä...
kolistelija
25.01.2012, 20.53
En usko että laki estää jos on majakka päällä. Varmuutta ei toki ole. Kyllähän ne yksityiset ottaa vapauksia käyttöön, ylimääräisiäkin jos on tarve, mutta ne velvollisuudet hoidetaan minimin mukaan.
Majakka ei anna mitään lisäoiksia. Sen lähinnä varoitusväline joka tuo muille varovaisuusvelvoitteen.
Laki kieltää siirtymäajon muualla kuin ajoradalla jos se on mahdollista (eikö se ole itsestäänselvää että moottoriajoneuvo kuuluu ajoradalle ellei muualle ole asiaa?). Varsinkin huoltoyhtiöiden kuskit eivät tätä tunnu ymmärtävän kun posottelevat "hitaamman oikeidella" kelvejä pitkin ympäriinsä vaikka vieressä kulkee kelpo ajoratakin. "Huoltoajo sallittu" kylttikään ei anna lupaa läpiajoon.
Minua saa (ja pitää) oikoa jos olen väärässä. :)
Se vain on tarkkaa, kuka saa aurata ja missä saa aurata. Esim, kuulin sellaisen jutun, kun tuossa Katriinassahan on Vantaan maanviljelysten keskustila, ja siellä monta traktoria ja lumiauraa. Siinä on myös kylän koulu ja luistinkenttä. Tilan traktorimiehet kävi pyihkäseen ohikulkiessa pukkaamassa lumet pois, ja Seutulan luistinkenttä olikin melkein aina aurattu. Kävi kuitenkin niin, että kunnossapitovastuu luistinradoilla oli jyvitetty eri osastolle kuin tuolle maanviljelyosastolle. Niinpä nuita tilanhoitajia on kielletty auraamasta, vaikka ne koneet on käytännössä parkissa siinä kentän reunalla. Ei nyt koskenu kevlin aurausta, eikä ollu Helsingissä, mutta olkoon nyt yksi esimerkki aura ylhäällä ohi ajavista koneista.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.