Näytä tavallinen näkymä : Havaintoja aurauksesta, Helsinki
tomibert
09.01.2013, 11.59
Linkoja käytetään silloin kun auravalli on niin suuri että se kaventaa väylää, muussa tapauksessa perinteinen aura toimii paremmin.
Lappeenrannassa käytetään traktorin perään kiinnitettyjä lumilinkoja melko yleisesti pyöräteiden auraukseen. Linko tekee useimmissa tapauksissa paremmin pyöräiltävää jälkeä kuin muut auratyypit: se kaapii irtolumen tarkasti pois eikä työkoneen pyöristä jää pyörätielle epätasaisuuksia.
- Tomi
Arabianrannan puoleisessa päädyssä oli vielä aamulla loskaa, josta tulee hienot tappajaurat, kunhan pakastuu. Aamulla oli myös tuoreet lumiauran renkaanjäljet - mutta oli ajanut kauha ylhäällä!!
On se kumma että kunnon auraustulosta syntyy vain pyhinä, kun tuntiliksa on moninkertainen.
Pistin pystyyn FB-ryhmän aurauskukkasia varten: Minä auraan lumet pyörätielle.
Kerätään kaupungille vähän materiaalia .
http://www.facebook.com/groups/267592180036765/
Cycle Queen
10.01.2013, 19.01
Viilarintie oli käyty urittamassa jonkinlaisella piikkiäkeellä. Ainakin normirenkailla varustettu pyörä lähtee helposti luistamaan urissa. Nopeuttaako "äestys" lumen sulamista vai mikä mahtaa olla homman nimi? Tulisi jo kevät...
Viilarintie oli käyty urittamassa jonkinlaisella piikkiäkeellä. Ainakin normirenkailla varustettu pyörä lähtee helposti luistamaan urissa. Nopeuttaako "äestys" lumen sulamista vai mikä mahtaa olla homman nimi? Tulisi jo kevät...
Aina välillä nähny tuollaista jälkeä, sulaneella ja jäätyneellä tuollaisella jäällä jossa vettä päällä jouduin kerran kiiruhtamaan juomakauppaan semislikseillä... aika mielenkiintoista oli, pyörä meni urissa ja oli siinä tasapainoilua huh pakko mennä nopeesti
Tuossa äestyksessä on luultavasti kyse tappajaurien tasoittamisesta vähemmän haittaaviin pienempiin uriin.. hmmmm.
Cycle Queen
11.01.2013, 19.33
Äestettyjä olivat myös Vuosaaren klv:t. Tosin sillä suunnalla urien väliin oli pakkautunut lunta ja päällä oli hiekkaa, joten pito oli hyvä. Laitoin kaupungille viime vuonna palautetta kelvien "kampaamisesta", mutta edelleen tätä näkee.
kolistelija
11.01.2013, 19.46
Äestäminen? Polanneterä?
Risto Koivunen
11.01.2013, 20.30
Ilmalassa päin oli jossakin välissä käyty putsaamassa se kapea pätkä joka jää Postintaipaleen ja junaradan väliin. Joulun alla siinä oli niin paljon ajoradalta aurattua lunta, että siinä reunassa taisi hädin tuskin mahtua kävelemään.
Cycle Queen
12.01.2013, 12.59
Haa, uusi sana sanavarastoon :) Polanneterän tarkoitus on näemmä karhentaa kelvin pinta, kuten valmistajan sivuilla kerrotaan.
Olisko kellään varastossa kuvaa tai videota Kulosaaren sillasta auraamattomana? Kriittinen pyöräretki suunnittelee "auraus-kriittistä" ajoa ja tarvitsemme kuvamateriaalia pahimmista ongelmapaikoista kaupungissa.
https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/548837_4992204200261_759141703_n.jpg
Kulosaaren silta tänään kello 8.20. Olisi vituttanut, mutta onneksi nauratti.
Käviskö toi kuva havainnemateriaaliks?
Käviskö toi kuva havainnemateriaaliks?
Loistavaa materiaalia :D Lisää saa lähettää, jos löytyy.
Kulosaaren sillan tuntumassa tänään noin klo 9 pari hesarin toimittajaksi esittäytynyttä henkilöä pysäytteli pyöräilijöitä ja kyseli kelvien talvikunnossapidosta.
Olisko kellään varastossa kuvaa tai videota Kulosaaren sillasta auraamattomana? Kriittinen pyöräretki suunnittelee "auraus-kriittistä" ajoa ja tarvitsemme kuvamateriaalia pahimmista ongelmapaikoista kaupungissa.
Nyt kun toi paikallislehtikin on kiinnittämässä asiaan huomiota, oliskohan aihe tarpeeksi mediaseksikäs pienen haastekisan järjestämiseen; voisi olla kaupungin ja auraustoimen edustajia fillariaktiivien rinnalla kokeilemassa miten matka etenee tuollaista täyteen aurattua kelviä pitkin. Samalla voitaisiin laittaa julkilausumaa että pyöräily on kategorisesti sallittua autotiellä jos pyörätie on huonolla hoidolla.
Täältä vaan sivusta huutelen!
Halloo halloo
17.01.2013, 16.17
Nyt kun toi paikallislehtikin on kiinnittämässä asiaan huomiota, oliskohan aihe tarpeeksi mediaseksikäs pienen haastekisan järjestämiseen; voisi olla kaupungin ja auraustoimen edustajia fillariaktiivien rinnalla kokeilemassa miten matka etenee tuollaista täyteen aurattua kelviä pitkin. Samalla voitaisiin laittaa julkilausumaa että pyöräily on kategorisesti sallittua autotiellä jos pyörätie on huonolla hoidolla.
Täältä vaan sivusta huutelen!
Kannatan.
"Lumet pois pyöräteiltä lisärahalla
Työmatkapyöräilijöitä on ärsyttänyt etenkin Kulosaaren ja Lauttasaaren siltojen ajoväylien kunto."
http://www.hs.fi/paivanlehti/18012013/kaupunki/Lumet+pois+pyöräteiltä+lisärahalla/a1358401474197
Asiat etenee. Olettaisin.
No onko se parempi hoidon taso näkynyt tänä talvena kyseisillä kevyenliikenteenväylillä? Nyt näiden muutamien pääväylien kunnossapidon rahoitusta on lisätty 450000 eurolla. Tästä jokainen pystyy päättelemään suuruusluokkaa kuinka paljon maksaa jos kaikkia klv:ä alettaisiin hoitamaan samalla tasolla. Puhumattakaan siitä tasosta mitä halutaan;).
Risto Koivunen
18.01.2013, 19.31
Selvennyksenä mainittakoon, että tuo 450 000 euron lisärahoitus on siis vuodelle 2013 (ei talvelle 2012-2013) ja se sisältyy kaupunginvaltuuston 28.11.2012 hyväksymään talousarvioon. Sikäli kuin olen oikein käsittänyt, niin osa tuosta rahasta on suunnattu erilaisiin pilottiprojekteihin yms. joissa kokeillaan erilaisia asioita, eli sitä ei ole varattu vain parin pääväylän hinkkaamiseen. En tosin ole onnistunut kaivamaan esiin tarkempaa suunnitelmaa siitä, mitä kaikkea tuolla rahalla olisi tarkoitus tehdä.
Kunnossapitoahan voi kehittää muutenkin kuin lisäämällä aurauskalustoa. Esimerkiksi sillä, että hankkiudutaan eroon aurausjärjestyksestä, jossa ensin aurataan lumet pois pyörätieltä, ja sitten vähän myöhemmin lumet ajoradalta pyörätielle.
Selvennyksenä mainittakoon, että tuo 450 000 euron lisärahoitus on siis vuodelle 2013 (ei talvelle 2012-2013) ja se sisältyy kaupunginvaltuuston 28.11.2012 hyväksymään talousarvioon. Sikäli kuin olen oikein käsittänyt, niin osa tuosta rahasta on suunnattu erilaisiin pilottiprojekteihin yms. joissa kokeillaan erilaisia asioita, eli sitä ei ole varattu vain parin pääväylän hinkkaamiseen. En tosin ole onnistunut kaivamaan esiin tarkempaa suunnitelmaa siitä, mitä kaikkea tuolla rahalla olisi tarkoitus tehdä.
Kunnossapitoahan voi kehittää muutenkin kuin lisäämällä aurauskalustoa. Esimerkiksi sillä, että hankkiudutaan eroon aurausjärjestyksestä, jossa ensin aurataan lumet pois pyörätieltä, ja sitten vähän myöhemmin lumet ajoradalta pyörätielle.
No joo :p Onhan tuo vähän harhaan johtavaa, mutta hyvä näin. Uutinen antaa vahvan viestin, että pyöräilyyn panostetaan talvellakin.
Risto Koivunen
19.01.2013, 00.28
Lievästi aihetta sivuten, Helsingin kaupungin pyöräilyprojektin johtoryhmän kokouksen 3.12.2012 pöytäkirjassa mainitaan seuraavaa:
"Selvitys pyöräilyväylien talvihoidosta
Rambollin tekemässä selvityksessä on tutkittu kahden eri urakointitavan (alueurakka vs. reit-tikohtainen) vaikutusta talvipyöräilyolosuhteisiin sekä talvihoidon kustannuksiin. Selvityksen perusteella nykyisen kaltaisilla alueurakointijärjestelyillä ei ole mahdollista saavuttaa pää-pyöräreittien edellyttämää laatutasoa ilman huomattavaa lisäresursointia. Reittikohtainen talvihoito olisi arviolta korkeintaan 20 % kalliimpi alueurakointiin nähden mutta sen eduiksi voidaan luetella laadulliset hyödyt (saumattomuus) sekä mahdollisuus sopeuttaa kalustoa pyöräliikenteen edellyttämiin rakenteellisiin järjestelyihin. Vuonna 2013 on tarkoitus teettää talvihoidon kokeilu valitulla testireitillä sekä vertailla uusia talvihoidon menetelmiä. Alusta-vasti on sovittu testireitiksi noin 8 km:n pituinen reitti: Baana – Merikannontie – pääradan varsi Pasilaan. Reitti on tarkoitus aurata aina kun aurauskynnys täyttyy."
Koko raportti löytyy tuolta:
http://www.hel2.fi/ksv/Aineistot/Liikennesuunnittelu/pyoraily/pyorailyprojekti_jory_031212.pdf
Lievästi aihetta sivuten, Helsingin kaupungin pyöräilyprojektin johtoryhmän kokouksen 3.12.2012 pöytäkirjassa mainitaan seuraavaa:
"Selvitys pyöräilyväylien talvihoidosta
Rambollin tekemässä selvityksessä on tutkittu kahden eri urakointitavan (alueurakka vs. reit-tikohtainen) vaikutusta talvipyöräilyolosuhteisiin sekä talvihoidon kustannuksiin. Selvityksen perusteella nykyisen kaltaisilla alueurakointijärjestelyillä ei ole mahdollista saavuttaa pää-pyöräreittien edellyttämää laatutasoa ilman huomattavaa lisäresursointia. Reittikohtainen talvihoito olisi arviolta korkeintaan 20 % kalliimpi alueurakointiin nähden mutta sen eduiksi voidaan luetella laadulliset hyödyt (saumattomuus) sekä mahdollisuus sopeuttaa kalustoa pyöräliikenteen edellyttämiin rakenteellisiin järjestelyihin. Vuonna 2013 on tarkoitus teettää talvihoidon kokeilu valitulla testireitillä sekä vertailla uusia talvihoidon menetelmiä. Alusta-vasti on sovittu testireitiksi noin 8 km:n pituinen reitti: Baana – Merikannontie – pääradan varsi Pasilaan. Reitti on tarkoitus aurata aina kun aurauskynnys täyttyy."
Koko raportti löytyy tuolta:
http://www.hel2.fi/ksv/Aineistot/Liikennesuunnittelu/pyoraily/pyorailyprojekti_jory_031212.pdf
Peukkua tälle. Toivottavasti kaupunki siirtyy tuohon reittikohtaiseen talvihoitoon. Muuten oltais menty samalla mallilla seuraavat 20 vuotta ja sitten ihmeteltäisiin, kun pyöräilijät edelleen valittaa, vaikka rahaakin on saatu lisää.
Vuonna 2013 on tarkoitus teettää talvihoidon kokeilu valitulla testireitillä sekä vertailla uusia talvihoidon menetelmiä. Alusta-vasti on sovittu testireitiksi noin 8 km:n pituinen reitti: Baana – Merikannontie – pääradan varsi Pasilaan. Reitti on tarkoitus aurata aina kun aurauskynnys täyttyy."
En ihan ymmärtänyt tuon kokeilun testireitin kulkua. Käsittääkseni nuo ei muodosta mitään "reittiä", mutta ehkä ymmärsin väärin?
Risto Koivunen
19.01.2013, 14.32
Ei kyllä tuo reitti tuollaisena oikein avaudu meikäläiselle. Ehkäpä siinä on oikeasti ajateltu jotakin tällaista:
http://goo.gl/maps/XSB4K
He hei! 1/2 tehty eli se Postintaipaleen ja Hakamäentien väli oli aurattu tänä aamuna. Mutta sen Postintaipaleen ensimmäisen liikenneympyrän suojatien kohdalla on edelleen se lumivuori. Nyt kun tossa kulkee, se on oikeasti autoilijoiden mahdoton nähdä tai ennakoida, että sieltä lumivuoren takaa joku tulee, vaaranpaikka. Tosin tuolla päin taitaa liikkua semmosia, joille paikat on tuttuja, mutta silti. Vaan kai sitä vähän voi iloita tuosta toisen valitetun kohteen aurauksesta!
Kysymykseni ei koske Helsinkiä, mutta Espoota kuitenkin... Onko kellään viimeistä tietoa Länsiväylän pohjoislaidalla sijaitsevan klv.n kunnosta välillä Keilaniemi-Niittykumpu? Onko Cyclocrossarilla ajettavassa kunnossa? En ole uskaltautunut työmatkoillani ko pätkälle 18.12.2012 lumi- ja aurausfarssin jälkeen.
Kysymykseni ei koske Helsinkiä, mutta Espoota kuitenkin... Onko kellään viimeistä tietoa Länsiväylän pohjoislaidalla sijaitsevan klv.n kunnosta välillä Keilaniemi-Niittykumpu? Onko Cyclocrossarilla ajettavassa kunnossa? En ole uskaltautunut työmatkoillani ko pätkälle 18.12.2012 lumi- ja aurausfarssin jälkeen.
Ei ollut tänään aamulla valittamista, oikeastaan parhaiten hoidettu osuus mun työmatkalla.
Hakamäentie oli tänään kyllä ankea ajatettava. Oikein odotan vielä plussakelejä...
Talvikunnossapitokriittinen pyöräretki 12.2.2013 suuntaa Kulosaaren sillalle.
http://www.facebook.com/events/475169319211167/
Kopioin koko FB-kutsun, koska kaikilla ei ole FB-tunnuksia.
Onko työmatkasi täynnä lumivuoria, sohjoon jäätyneitä syviä uria, tappajasepeliä tai suolamössöä, joka tekee ohjaamisesta mahdotonta ja uhkaa suistaa pyöräsi auton alle? Älä alistu, vaan tule mukaan helmikuun Talvikunnossapitokriittiselle pyöräretkelle vaatimaan, että pyörällä on voitava liikkua sujuvasti ja turvallisesti myös talvella!
Talvipyöräilyn kannalta kriittistä on erityisesti sellaisten pyöräväylien kunnossapito, jotka kulkevat vilkkaiden autoväylien varrella, ja joille ei ole olemassa vaihtoehtoista reittiä. Esimerkki tällaisesta väylästä on Kulosaaren silta, jolla ajoradalle siirtyminen tai toinen reittivalinta eivät ole vaihtoehtoja.
Kulosaaren silta oli joulukuussa 2012 viikkokaupalla ajokelvoton, kun ajoradan suolattu lumisohjo aurattiin useaan kertaan pyörätielle ja jätettiin siihen. Mannerjäätikköä muistuttava pyörätie moottorikadun vierellä yksinkertaisesti esti pyöräilyn idästä keskustaan.
Helsingin tal*vi*hoi*don bud*jet*tiin on lisätty 450000 eu*roa pyö*rä*tei*den tal*vi*kun*nos*sa*pi*don te*hos*ta*mi*seen. Tämä on hyvä alku, mutta ei vielä takaa talvikunnossapidon onnistumista. Resurssien lisäksi vaaditaan tehokkaita työmenetelmiä, toimenpiteiden oikea-aikaisuutta, tarkoituksenmukaisia koneita ja oikeaa asennetta. Satunnaisesti auratuista pyöräteistä ei ole hyötyä kaupunkilaisille. Meidän on voitava luottaa siihen, että pääreitistö pidetään kunnossa talvellakin säännöllisesti.
Asianmukaisella varustuksella pyöräily ei ole vuodenajasta kiinni. Liikenneministeriön tutkimuksen mukaan joka neljäs pyöräilisi talvellakin, jos tiet olisi pidetty kunnossa. Jos pyöräilyä todella halutaan lisätä, on pyöräilystä tehtävä mahdollista myös talvella.
Tiistaina 12.2. Kriittinen pyöräretki vyöryy Kulosaaren sillalle muistuttamaan, että kyseessä on yksi tärkeimmistä kantakaupungin sisääntuloväylistä - myös talvella. Kokoonnumme klo 17.30 Pyöräkeskuksella Narinkkatorilla. Lähtö klo 18.00. Retki päättyy Vaasanaukiolle Kallioon. Tule mukaan näyttämään, että talvellakin pyöräillään!
Kriittisen pyöräretken reitti kartalla: http://goo.gl/maps/YM1BB (http://www.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fgoo.gl%2Fmaps%2FYM1BB&h=CAQEgtLi6&s=1)
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Helsingin Polkupyöräilijät ja Helsingin seudun Maan ystävät. Mikäli haluat tulla mukaan suunnittelemaan ja kehittämään Kriittisiä pyöräretkiä, ilmoittaudu Otsolle (otso.kivekas (at) hepo.fi) tai tule retken päätteeksi juttelemaan järjestäjien kanssa.
Aiheesta lisää:
Jarmo Niemisen video "Kulosaaren sillan kavioura 27.12.2012"
http://www.youtube.com/watch?v=7UJ6RxtbAHI
Jarmo Niemisen video "Kulosaaren sillan kauhontaa 27.1.2012". Auraustekniikalla on väliä!
http://www.youtube.com/watch?v=9xU9Y0pA6ZQ (http://www.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fwww.youtube.com%2Fwatch%3Fv%3 D9xU9Y0pA6ZQ&h=TAQGpDgsc&s=1)
Helsingin Sanomat 18.1.2013: "Lumet pois pyöräteiltä lisärahalla – Työmatkapyöräilijöitä on ärsyttänyt etenkin Kulosaaren ja Lauttasaaren siltojen ajoväylien kunto."
http://www.hs.fi/paivanlehti/kaupunki/Lumet+pois+py%C3%B6r%C3%A4teilt%C3%A4+lis%C3%A4rah alla/a1358401474197 (http://www.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fwww.hs.fi%2Fpaivanlehti%2Fkau punki%2FLumet%2Bpois%2Bpy%25C3%25B6r%25C3%25A4teil t%25C3%25A4%2Blis%25C3%25A4rahalla%2Fa135840147419 7&h=IAQFHA9be&s=1)
Yle uutiset 2.1.2013: "Nyt kelpaa sotkea: Kuopio paransi pyöräteitä isolla rahalla"
http://yle.fi/uutiset/nyt_kelpaa_sotkea_kuopio_paransi_pyorateita_isolla _rahalla/6434468 (http://www.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fyle.fi%2Fuutiset%2Fnyt_kelpaa _sotkea_kuopio_paransi_pyorateita_isolla_rahalla%2 F6434468&h=6AQFMQjbM&s=1)
Yle uutiset 6.1.2013: "Paksut renkaat helpottavat talvipyöräilyä"
http://areena.yle.fi/tv/1790000 (http://www.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fareena.yle.fi%2Ftv%2F1790000&h=zAQFeGYFE&s=1)
Nelosen uutiset 8.1.2013: "Pyöräilijöistä joka kymmenes jatkaa fillarointia läpi vuoden tuiskusta ja pakkasesta piittaamatta"
http://www.ruutu.fi/ohjelmat/nelosen-uutiset/2013-01-08 (http://www.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fwww.ruutu.fi%2Fohjelmat%2Fnel osen-uutiset%2F2013-01-08&h=hAQGmiBsB&s=1) (kohdasta 13:00 alkaen)
Yle uutiset 10.1.2013: "Talvipyöräily on tahtolaji"
http://yle.fi/uutiset/talvipyoraily_on_tahtolaji/6445856
Liikenneministeriön talvipyöräilytutkimus
http://www.liikenneturva.fi/www/fi/liitetiedostot/turvatieto/talvipyorailytutkimus.pdf (http://www.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fwww.liikenneturva.fi%2Fwww%2F fi%2Fliitetiedostot%2Fturvatieto%2Ftalvipyorailytu tkimus.pdf&h=7AQH01tKr&s=1)
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston selvitys 25.1.2013: "Euro pyöräilyyn tuo kahdeksan euron hyödyt"
http://www.hel.fi/hki/Ksv/fi/Uutiset/pyorailyn_hyodyt_ja_kustannukset (http://www.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fwww.hel.fi%2Fhki%2FKsv%2Ffi%2 FUutiset%2Fpyorailyn_hyodyt_ja_kustannukset&h=1AQELjC4x&s=1)
Facebook-ryhmä "Lunta tupaan"
https://www.facebook.com/groups/Lunta.tupaan/
Facebook-ryhmä "Minä auraan lumet pyörätielle"
https://www.facebook.com/groups/267592180036765/
Eipä oltu aurattu aamulla missään, että kyllä pisti vituttamaan. Viikintiellä sohjoa sekä isoja dyynejä jotka peitti yli puolet kevyen liikenteen väylästä.
Koskelantien baanalla oli kyllä aura-autolla ajettu, mutta aura ylhäällä. Pistin aamupäivällä tulenkatkuisen palautteen staralle kun vitutti niin suunnattomasti. Varmaan tulostaa sen ja pistää taukohuoneen seinälle. Oli niin rivoa tekstiä :D
Kotimatkalla hieman oltiin aurailtu, mutta oulunkylästä veräjämäen suuntaan auraamatonta paskaa, että jatkoin kotiin about 8km pelkästään ajoradalla. Maaherrantie -> latokartanonkaari ...
kolistelija
29.01.2013, 19.38
Vanhan Porvoontien klv oli kuin kuumaisemaa, kraatereita ja löysää oli vuorotellen. Ihme kun tuota ei koskaan hoideta ajoissa.
Cycle Queen
29.01.2013, 19.54
Odottelevat varmaan sitä keskiviikkoillaksi luvattua pyryä...itä-Hgin suunnalla kelveillä melko paljon ajoradalta lentänyttä aurauslunta - tuskinpa tummanruskea möhnä taivaaltakaan oli tipahtanut. Torstaina ilmeisesti luikertelua tiedossa, jos Koskelantie on aurattu ilman auraa.
Pistää kerta toisensa jälkeen ihmetyttämään miksi tuota muhjua ei koskaan aurata. Mikä siinä on niin ylivoimaista? Ajoradalta se kyllä aurataan kelveille, mutta siihen se aurausinto sitten lopahtaakin. Ajoradalle oli täälläkin siirryttävä osan matkaa - kyllä kelpas painaa sileää asflattia pitkin - kulki ku naton ohjus.
Pyörällä ja autolla
29.01.2013, 21.31
http://www.youtube.com/watch?v=7UJ6RxtbAHI
Aamulla Hermannin rantatie auraamatta, samoin Pohjoisrannan pyörätie - Pohjoisrannan jalankulkuväylä sen sijaan oli aurattu, siirryin sitten sille. Illalla radanvarsi oli Pasilaan aika hyvässä kunnossa, samaten Kumpulantaival.
painovoima
30.01.2013, 09.42
Reittini kulkee rantaradan vartta Pasilaan ja siitä keskustaan. Nämä havainnot noin klo. 7.30.
Välillä Huopalahden asema - Ilmalan asema: klv:n pohja oli urille mennyttä sohjoa.
Ilmala - Pasilan asema: helposti ajettavassa kunnossa, jonkin verran lunta.
Pasila - keskusta: erinomaisesti puhdistettu.
Suosittelen porukoille siirtymään ihan huoletta ajoradan puolella, jos kelvejä ei ole aurattu. Kaikki tiet 50km/h asti on ihan 'turvallisia' pyöräilijöille kunhan varaa tarpeeksi tilaa itselle ajoradalta sekä tarpeeksi heijastavaa materiaalia esillä ja pyörässä etu sekä takavalot. Sitä enemmän pyöräilijöitä autoteillä polkemassa, sitä enemmän saadaan näkyvyyttä jolloin autoilijat pakotetaan ottamaan meidät huomioon.
^komps. Tätä olen itse toteuttanut matkalla Stockan kulmalta Operalle. Mannerheimintien bussikaistaa vaan rohkeasti. Bussit eivät ole soitelleet torvia tai kiilailleet. Itseasiassa pyöräilijän reipas vauhti tuotaa suoran pääsyn vihreään aaltoon.
Operalta olen sitten siirtynyt Paavo Nurmen polkua pitkin Mäntymäentielle ja edelleen Urheilukatua Tukholmankadun seutuville. Urheilukatu on minulle nykyään aina vakio ajorata-ajelu, koska Finnair stadionin vierustainen kelvi on mitä on.
Oma työmatka meni kuten arvelinkin, eli 13km meni sutjakasti ~35min vaikka yhtään kevyen liikenteen väylää oltu aurattu. Ei väliä, koska autotiellä tuli poljettua koko ajan. Metsälässä asesepäntien ylämäen autojono tuli ohitettua muutamalla polkaisulla ja siitä oulunkylän läpi mäkitorpantietä josta 550-jokeri linjan maaherrantielle josta viikin prisman luota latokartanontielle. Ihan kiltisti koko ajan autot oli takana eikä ketään kertaakaan torvea soittanut, valoja vilkuttanut tai raivo-ohitusta tehnyt. Bussipysäkkien kohdalla menin sivummalle ja kädellä viitoin, että ohi vaan ja liikenne sujui taas jouhevasti. 13km ja ~35min kesti eli keskinopeus ~24km/h. Kelvillä hyvä, jos 10km/h olis päässyt kun 5cm upottavaa lunta maassa.
Missään pasila -> itä-hki ei oltu aurattu. Itseasiassa koko viikko on ollut todella huonoa talvikunnossapitoa. Parasta olla aamulla kelvit kunnossa tai täytyy taas laittaa palautetta vaikka en usko, että niillä mitään vaikutusta ole.
Joo, otsikkoon vedoten sanoisin, että ei.
olipa tämän vuoden raskain keli tänään kasin aikaan töistä palatessa Pohjoisrannasta Hakaniemen siltaa Sörnäisten rantatielle. Fillari oli päivän aikana kuorruttunut lumella niin että en saanut pyyhittyä kaikkea loskaa pois lampun pidikkeestä, ja kas, jossain vaiheessa huomasin etuvalon pudonneen. Aleksilta Meritullinkadulle käännyttäessä toope maasturikuski yritti ajaa päälle ja jäi vielä soittamaan suutaan että oli minun vikani, että hän oli vähällä ajaa päälleni (käytin knoggin neliledistä superkirkasta takavaloa satulaputkessa ja lisänä repussa pitkää Fibre Flare -putkea) - mutta tämä taitaisikin kuulua toiseen topikkiin.
Hölköttelin tänä aamuna (pyörä on töissä) ja oli kyllä paremmin aurattu, kun maanantaina ja tiistaina, kun viimeksi tota matkaa menin. Oli siellä pieniä pätkiä ettei ollenkaan ja muutamia huonosti, mutta jopa ihan asfaltille asti taas paikoin. P-Haagasta Vanhaankaupunkiin siis suunta.
painovoima
31.01.2013, 10.02
Etelä-Haagasta radanvartta pitkin keskustaan tullessa oli väylä puhdistettu tosi hyvin Postintaipaleen liikenneympyrästä alkaen.
Hämeenlinnanväylän ylittävältä sillalta Postintaipaleelle asti oli poljettu koneella urat, joita pitkin pääsi ihan hyvin.
Nämä havainnot noin klo 6.30 aamulla.
Risto Koivunen
31.01.2013, 10.38
Ensimmäinen auraushavainto tänä aamuna oli, kun kotoa lähtiessä aurausauto ehti juuri puksutella ohitse ajorataa pitkin. Ajelin siinä sitten sata metriä aurausauton takana, aurausjälki tosin oli sellaista, että vauhdissa ei oikein ollut hurraamista - mutta eipä se aura-auto siinä edessä paljoa nopeampaa myöskään liikkunut. Kokoojakadulle päästessä sitten olikin mukavampaa, kun pääsi oikeasti sulalle ajoradalle.
Kehä I varsi oli ihan tyydyttävästi aurattu Vihdintieltä Mäkkylän puistotielle asti, ja sitten taas Säterikadun nurkilta Otaniemeen asti. Mutta siinä välissä Leppävaaran läpi hortoillessa oli melkoista muhjua monessa paikkaa.
Cycle Queen
31.01.2013, 19.08
Koskelantien "bulevardi" tänä aamuna kohtalaisessa ajokunnossa, mikä oli positiivinen yllätys. Hartwall-areenan vieressä kulkevan klv:n mäkiosuus tuttuun tapaan lähes ajokelvottomassa kunnossa kuten myös Veturitien Metsälän puoleinen pää. Olen koko talven ihmetellyt, miksei Veturitien kelviä voi aurata koko matkalta, varsinkin kun auraamaton osuus sijaitsee jyrkän alamäen loppupäässä. Mahtaako kyseessä olla se kuuluisa urakkaraja?
aamulla radanvarsi Pasilasta keskustaan kohtuukunnossa. Illalla Pohjoisranta-Sörnäisten rantatie-akseli pitkälti sulana tai vähässä loskassa, välillä järviä. Arabiankadulla yllättäviä pitkittäisiä jääuria, joihin olin kaatua pariin kertaan, kun oli silmälaseissa sadevettä näköesteenä. Kelit on täällä taas, erilaista ajamisen riemua.
Sandzsteedt
31.01.2013, 21.28
Tänään välillä 18:30 - 19:30 reitillä Konala-Vihdintie-radanvarsi Pasilaan-Sörnäinen-Kulosaari-Herttoniemi aurattua pätkää oli paikoitellen.
Vihdintien varsi oli paikoitellen aurattu, mutta silti suurin osa oli lumisohjoa. Radanvarsi Pasilan suuntaan oli pehmeässä mutta ajettavassa kunnossa. Sörnäisten seutu osittain asvalttiin asti sulanutta, mutta paikoitellen paksuakin sohjoa.
Kulosaaren silta oli sulanut asvalttibaanaksi, mutta se hupi loppui Kulosaaren kevareilla ja Herttoniemen ranta oli pakkaantunutta mössöä.
Mieleen jäi paikoitellen esiintyneet 10-15cm syvät lätäköt, jotka olivat välillä muutaman metrin halkaisijaltaan ja tietenkin ihana räntä/vesisade.
Ei väliä, koska autotiellä tuli poljettua koko ajan.
Minäkin koitin ajaa eilen pätkän matkaa ajoradalla, kun auraus oli monin paikoin alla olevan kuvan luokkaa. Tuomarinkyläntien suoralla katselin, että ei tule autoja ihan heti takana. Sitten kun autoja alkoi taakse tulla, ensimmäinen odotti kunnon ohitusmahdollisuutta. Toinen oli bussi, joka viisti niin läheltä, että meinasin kaatua kylkeen takarenkaan kohdalla.
Alla kuva Espoon puolelta. On siis aurattu hyvin – tosin vain ajorata, ja sekin niin, että lumiloska on kipattu pyörätien puolelle. No, tästä tuli höyryttyä jo eilen blogissakin.
http://4.bp.blogspot.com/-UMX1xmHzBHM/UQlklUqH5sI/AAAAAAAAEaQ/yr--UtergtQ/s1600/Winter-bikelane_3198b.jpg
JohannaKN
31.01.2013, 23.52
Rantarataa keskustasta Pasilaan oli täyspäiväistä kiemurtelua, ratojen alituksen jälkeen Huopalahden asemalle sileässä kunnossa, Huopalahti-Konala ok, Vihdintien suojatien ylityksissä kolme suolajärveä. Iltasella siis.
Pyörällä ja autolla
01.02.2013, 09.31
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/puskaradio/viesti/100288/
Hyvin ja huonosti aurattua oli matkan varrella. Se huonosti aurattu (=auraamaton) enemmän kotikulmilla, joten (hip hurraa) tänään rohkaistuin ajamaan ekat pari kilsaa ajoradalla. Oli ajoradalla sulaa ja siksi uskalsin. Ihan kiltisti ne autoilijat ohitteli. Ne polanteet ja runsas irtolumi (varsinkin niillä polanteilla) mua vähän hirvittää.
Ei tässä voi muuta postata kuin ei ole aurattu siten aamuyön. Mitä nyt tuolla on satanut, 10cm? Todella raskas kotimatka oli, 13km ja ~1h kesti. Lähes koko matka oli snaketrailiä :(
Iltavuoroon tullessa oli ihan kohtuu hyvin aurailtu H:gin Pitäjän kirkonkylä-Länsi-Pakila-Pasila... Voi ollakkin sitten hieman eri tilanne ku lähtee ysin jälkeen töistä louhimaan kohti kotia! Ja vielä mielenkiintoisempi huomenna aamulla klo 6 ku palailee takaisin työmaalle...
dirtyrider
08.02.2013, 20.10
Havaintoja aurauksesta: On, Vihdintieltä klv:lle! Eikä tänään ollut edes sitä fattyn uraa ajettavana tuossa mäessä, kun aura-auto oli ehtinyt väliin..
https://ncrrta.bn1.livefilestore.com/y1pWOBy1ZiK3H5LACJbgdmVrSDzWTWmIeQOVO0Dvr5CiSzifIt l8o64e9HIFWvzm1enAr1xIMnj3t1AU4GLYD83er4si4tT7i9C/WP_002521.jpg?psid=1
Minä annan tältä viikolta (juuri soitin tienkäyttäjänlinjalle) Vihdintien vierustalle 8 1/2 ja erityisesti Kehä III:n pohjoispuolen urakoitsijalle arvosanaksi 9+. Kehä III:n ylittävä silta on ollut kohtuullisessa kunnossa. Tänään oli työlästä ajella (15.1 km/h avg.) kotiin, mutta juuri kotitielle kääntyessä tuli aura vastaan eli kiitettävän ripeästi tuo kaveri hoitaa postinsa.
reappear
08.02.2013, 20.45
Aurakalusto puhdistaa juuri kulosaarensiltaa. Tämä bongattu kun bussilla menin juuri ohi. Ennakointiako? :)
Tänään omilla reiteilläni Leppävaara-Töölö-Maunula ei oltu aurattu yhtään pätkää. :(
Halloo halloo
08.02.2013, 23.37
Aurakalusto puhdistaa juuri kulosaarensiltaa. Tämä bongattu kun bussilla menin juuri ohi. Ennakointiako? :)
Väittäisin näin. Olisi se ikävää, jos lehdissä näkyisi 50 pyöräilijää ajamassa pitkin Itäväylää ja tuhat autoa perässä jonottamassa ohitusta.
Pyörällä ja autolla
08.02.2013, 23.55
Aurakalusto puhdistaa juuri kulosaarensiltaa. Tämä bongattu kun bussilla menin juuri ohi. Ennakointiako? :)
Liittyy varmasti tähän.
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/pyoraretki_polkaisee_tarkastamaan_talvikunnossapid on_tilan/
Oma kotimatka oli kyllä tämän talven pohjanoteeraus. Klo 17-18 aikoihin Vallila-Laaksolahti-välillä ei ollut aurattu kelvejä käsittääkseni koko päivänä, ei Helsingin eikä Espoon puolella. Ketuitti vähän, joskaan ei niin paljon varmaan kun niillä lukuisilla kuskeilla, jotka näin tunkkaamassa. Ei sentään joutunut jalkautumaan, mutta yleinen tienpito oli surkealla tolalla.
-Lauri
Risto Koivunen
09.02.2013, 16.38
Radanvarsi keskuspuistosta Postintaipaleen luokse oli sen näköistä, ettei sitä oltu aurattu viimeisen 24 tunnin aikana kertaakaan. Jollakin nelipyöräisellä ajoneuvolla siinä oli kylläkin ajeltu. Postintaipaleen nurkilta Rautatieasemalle oli sentään aurattu.
Postintaipaleen liikenneympyrän nurkilta oli myös käyty raivaamassa erästä pari metriä korkeaa lumikasaa sen verran, että eräs parin metrin pätkä KLV:tä on siinä taas kuljettavassa kunnossa.
kolistelija
09.02.2013, 16.51
Tänään oli oikeastaan kaikki väylät hyvin aurattuja. Kävin jopa tuon Kulosaaren sillan katsastamassa, se oli hyvässä (mutta suolaisessa) kunnossa. Sörkän puoleinen kelvi oli kyllä aika muhjuinen.
Radanvarsi oli kiva ajaa. Aurattu, eikä suolasta tietoakaan. Tuo suolamöhjö kyllä ketuttaa paljon enemmän kuin huono auraus.
Tää on kyl hyvä ketju. Vaihdoin aamulla työmatkareittiä ja tulin Siltamäki-Pukinmäki-Oulunkylä-Käpylä-Pasila linjaa ja löytyi taas motivaatiota polkemiseen. Hartwall Arena-Metsälä-Länsi-Pakila-Tuomarinkylä on kyl aika mujussa ollut viimeaikoina.
Pyörä aurasi aika paljon Malminrinteellä. :-)
Kiva sula kerros päällä ja epätasainen, osittain sula, jää alla. Suosittelen pysymään isoilla teillä tänään.
Maanantaina olisi tulossa lisää lunta ja helsingissä paikoin 'erittäin huono ajokeli' iltapaskan mukaan, että isoilla teillä pysytään. Perjantainen 13km ~1h sotkeminen snake-traileja pitkin kelvillä oli aika tuskaa, että ei viitsi viikkoa aloittaa kuluttamalla koko viikon voimat samantien.
Cycle Queen
10.02.2013, 18.37
Sunnuntaina Hgin kelvit olivat niin sohjoiset, ettei kävellenkään meinannut päästä eteenpäin. Ajoradat olivat sen sijaan sulat, joten luulisi aurauskalustoa riittävän kelvien puhdistukseen maanantaiaamuna.
Metro-lehti (http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/pysakkien_lumikasat_kuumentavat_tunteita.1/?ref=tf_iOKboksi_news_p2)ja nimim. Kohta ex-stadilainen onneksi tietää: "Mutta onneksi Helsingissä kuitenkin pyörätiet aurataan heti aikaisin aamulla, että ne muutamat fanaattiset vihreät sukkahousumiehet pääsevät myös talvella fillarilla töihin mainostoimistoihinsa. Kelissä kuin kelissä. Ja silti vielä vihaavat autoilijoita, jotka tämän koko homman maksavat moneen kertaan."
Olin kyllä juosten liikkeessä tänä aamuna enkä fillarilla (iltapäivällä korjaan vahingon) enkä jotenkin tajunnut onnitella itseäni koko aikaa tästä hienosta auratusta onnesta.
Ja silti vielä vihaavat autoilijoita, jotka tämän koko homman maksavat moneen kertaan.
Kuinka niin autoilijat maksavat moneen kertaan?
Jos kaikki "sukkahousu miehet (http://www.swinger.fi)" ottaisivat auton alleen pyörän sijasta, olisivat nämä autoilijat vähän kauemmin siellä liikenneruuhkassa.
En tunne ketään pyöräilijää, joka olisi mainostoimistossa töissä. Metro-Lehden tekstaripalsta on kyllä sellainen älymystön kokoontumispaikka, ettei paremmasta väliä. p.s Radanvarsi Tiksi-Pasila ihan jees kunnossa.
Cycle Queen
11.02.2013, 15.52
Tässä sukkahousunainen, joka yrittää parhaansa mukaan kaunistaa kansanterveystilastoja pyöräilemällä kesät talvet. Tosin en olisi välttämättä kaivannut niitä lisähaasteita, mitä kunnossapito oli tänään kehitellyt. Maaherrantien klv Jokeri-reitin varrella Viikinmäessä oli aamulla paksussa loskassa kuten myös sitä edeltävä Lahdentien ylittävä silta. Klv:n loppupäätä oli aurattu muutamia metrejä ja tehty päätepisteeseen valtava lumivalli. En varsinaisesti hihkunut riemusta. Sama toistui Veräjämäen kohdalla; lyhyt pätkä klv:stä aurattu, muu osa hoitamatta. Paluumatkalla Viikinmäen kohdalla oli siirryttävä polkemaan Jokeri-linjan kaistalle, koska viereiselle klv:lle oli päivän aikana roiskittu niin paksu kerros aurauslunta, ettei mokomassa muhjussa olisi pystynyt edes taluttamaan pyörää. Niin taas hyväuskoista rangaistiin: melkein jo aloin luottaa siihen, että klv:t ovat kunnossa, kun lumimyräkästä on jo 2 pv. Muuan kanssakulkija eteni potkukelkalla, jossa oli jalasten tilalla jonkinlaiset suksentyngät. Teki mieli ehdottaa vaihtokauppaa. :)
Huomenna kritisoidaan pyöräteiden aurausta joukolla, kun Kriittinen pyöräretki suuntaa Kulosaaren sillalle.
http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2013/01/29/talvikunnossapitokriittinen-pyoraretki-12-2-2013/
Ja yleisesti, napatkaa kuvia matkalta ja postailkaa niitä tälle foorumille tai FB-ryhmään Minä auraan lumet pyörätielle:
http://www.facebook.com/groups/267592180036765/
Risto Koivunen
11.02.2013, 19.50
Tänään oli Kehä I varsi Mätäjoen nurkilta länteen päin kohtuullisessa kunnossa. Tosin aamulla oli Vihdintien ylikulun nurkilla jonkin verran auraamatonta pätkää, mutta se oli päivän aikana saatu puhdistettua.
Parissa paikassa tuli kyllä kiinnitettyä huomiota aurausvalleihin, jotka alkavat olla jo aika korkeita. Yhdessä paikkaa ei lunta oltu enää saatu kokonaan puskettua aurausvallin yli, vaan osa lumikokkareista oli pyörinyt takaisin tien puolelle.
Koskelantie oli tänään kyllä ihan ala-arvoisessa kunnossa. Muuten pysty suunnilleen ajamaan, vaikka noita RIston mainitsemia valleja tosiaan on siellä täällä.
Tässä sukkahousunainen, joka yrittää parhaansa mukaan kaunistaa kansanterveystilastoja pyöräilemällä kesät talvet. Tosin en olisi välttämättä kaivannut niitä lisähaasteita, mitä kunnossapito oli tänään kehitellyt. Maaherrantien klv Jokeri-reitin varrella Viikinmäessä oli aamulla paksussa loskassa kuten myös sitä edeltävä Lahdentien ylittävä silta. Klv:n loppupäätä oli aurattu muutamia metrejä ja tehty päätepisteeseen valtava lumivalli. En varsinaisesti hihkunut riemusta. Sama toistui Veräjämäen kohdalla; lyhyt pätkä klv:stä aurattu, muu osa hoitamatta. Paluumatkalla Viikinmäen kohdalla oli siirryttävä polkemaan Jokeri-linjan kaistalle, koska viereiselle klv:lle oli päivän aikana roiskittu niin paksu kerros aurauslunta, ettei mokomassa muhjussa olisi pystynyt edes taluttamaan pyörää. Niin taas hyväuskoista rangaistiin: melkein jo aloin luottaa siihen, että klv:t ovat kunnossa, kun lumimyräkästä on jo 2 pv. Muuan kanssakulkija eteni potkukelkalla, jossa oli jalasten tilalla jonkinlaiset suksentyngät. Teki mieli ehdottaa vaihtokauppaa. :)
Mulla on 3 eri reittiä joita käytän vaihtelevasti ja tänään juuri menin tuolta viikin prisma - sillan yli - maaherrantie - oulunkylän j-asema - käpylän j-asema ...
Tulin prisman suunnasta ja heti kun pääsin sillalle samantien ajoradalle ja poljin aina tonne oulunkylän j-asemalle asti josta sitten radan vartta joka oli ihan ok kunnossa (jalankulkijat eivät olleet ehtineet kävellä sen sohjoksi).
Kevyen liikenteen väylä todella huonossa kunnossa, maaherrantien ajoradalta aurattu ruskeat paskat kelville, eli stara sitä tyypillistä auraus tapaa jatkaen.
Maaherrantie on suljettu kaikilta muilta paitsi busseilta. Kielletty ajosuunta ja lisäkilvi sallittu busseille ja sen kapean vantaanjoen ylittävän sillan molemmissa päissä on kieltomerkki jalankululle/pyöräilyille.
Pitäisi jostain saada selvyys miksi noita kieltomerkkejä sinne on laitettu vai onko ne peruu ajoilta jolloin siellä junat vielä kulki, koska maaherrantiellä on hyvä polkee ja tulen aina polkemaan, jos viereistä kelviä ole aurattu. Selvyys sen vuoksi koska joukkoliikennekadulla (mitä maaherrantie ei varmaankaan ole) ja bussikaistalla (jota maaherrantie on, koska vain busseille ajo sallittu) pyöräily on sallittu.
Muutaman kerran bussit on valojansa välkytelly, mutta olettaen kuskit vaan testasi niiden toimivuutta, koska ei ne satunnaiset pyöräilijät todellakaan haitaksi ole :D
Onko havaintoja rantaradan varresta väliltä Huopalahti-Hakaniemi? Jos olisi ajettavissa, niin voisi harkita kotiovelta radanvarteen kahlaamista huomenissa ... Kävelyteillä ainakin hyvin kovaksi painautunut tuo märkä lumi, paitsi suolapaikoissa.
Cycle Queen
12.02.2013, 17.15
Muutaman kerran bussit on valojansa välkytelly, mutta olettaen kuskit vaan testasi niiden toimivuutta, koska ei ne satunnaiset pyöräilijät todellakaan haitaksi ole :D
Vantaanjoen ylittävälle sillalle en uskaltaisi lähteä polkemaan, mutta Viikinmäen kohdalla ajan jatkossakin bussireittiä pitkin, jos klv ei ole ajokunnossa. Tänä aamuna sitten katselin auton ikkunasta, kun kelvejä putsattiin Myllypurossa oikein kahden traktorin voimin. Toisaalta Viikintien klv näytti iltapäivästä olevan auraamatta, joten vaihtelevia kelejä tiedossa niille sankaripyöräilijöille, jotka ulos uskaltautuvat.
keski-ikäinen
12.02.2013, 19.01
Ajoin Jokeribussilla Itiksestä Maunulaan (kuten melkein joka toinen päivä) ja tiirailin ulos ikkunasta kelvejä. Minkä nyt pystyin havainnoimaan, niin suhteellisen hyvässä kunnossa olivat.
Maaherrantien kelvi oli lähes kokonaan tälläistä: http://parker.kuvat.fi/kuvat/Aurauskriittinen/ilkka_paloniemi_friisinmaki.jpg
Toi on sellaista '2-3cm' löysää lunta jossa ei juurikaan pääse vauhdikkaasti ja polkeminen on raskasta. Voi olla, että kun bussilla kuljit oli aura-auto käynyt auraamassa.
Samaan virheeseen olen itsekin monesti mennyt, että autolla ajaessa katsoo tuttuja kelvejä, että onko aurattu vai missä kunnossa on ja luulee näkevänsä kelvin olevan kunnossa, mutta kotimatkalla sitten totuus paljastuu.
Töihin menin maaherrantietä pitkin ja takas tulin viikintietä joka oli huomattavasti paremmassa kunnossa.
Aamulla Kumpulantaival-Vallilanlaakson kautta Mäkelänrinteen uimahallin mäestä Itä-Pasilaan ja radanvartta keskustaan saa arvosanan 8 (pystyi ajamaan 20 kmh+, vaikka siellä täällä oli mössöä ja kaikkialla hienoista pehmeyttä). Paluureitti illalla: Pohjoisranta mössöä/vettä 6, Sörnäisten rantatie sepeliasvalttia/vettä/mössöä 6-, Kyläsaarenkatu ihan paljas.
Varoitus radanvarren pyöräilijöille: tänä aamuna radanvarsi Pasilasta keskustaan päin oli niin hyvässä kunnossa että kiihdytin 28 kmh matkavauhtiin - mutta sille tuli yllättävä äkkipysäys Helsinginkadun ylittävällä kevyen liikenteen sillalla, joka oli täynnä mössöä. Vähältä piti etten kaatunut. Mössö jatkui läpi Linnunlaulun mäen Sokeain ystävien kivihuvilalle. Myös Linnnunlaululta alas radan varrelle laskiessa kannattaa ottaa varovasti tänään.
Risto Koivunen
14.02.2013, 13.02
mutta sille tuli yllättävä äkkipysäys Helsinginkadun ylittävällä kevyen liikenteen sillalla, joka oli täynnä mössöä.
Jonkin verran mössöinen tuo oli viime lauantainakin, kun viimeksi kävin nurkilla.
Onko kellään käsitystä väliltä Valimo-Ilmala-Pasila? Kokemuksieni mukaan mössöpäivinä ko. pätkä on ollut sitä pahinta enkä ole jaksanut alkaa testailla ja pettyä vaan siirtynyt täysin muihin reitteihin. Tuo reitti vain olisi siksi niin mukava, ettei siinä ole valoja ja päättömästi harhailevia nautoja.
CycloJorma
14.02.2013, 14.50
Onko kellään käsitystä väliltä Valimo-Ilmala-Pasila? Kokemuksieni mukaan mössöpäivinä ko. pätkä on ollut sitä pahinta enkä ole jaksanut alkaa testailla ja pettyä vaan siirtynyt täysin muihin reitteihin. Tuo reitti vain olisi siksi niin mukava, ettei siinä ole valoja ja päättömästi harhailevia nautoja.
Aamulla ajoin ko. pätkän. Pitkästä aikaa se oli käyty auraamassa ja samalla syssyyn ikävä kyllä myös hiekoitettu.
Edes niinä mössöpäivinä ei ole ollut pahinta mössöä vaan edelleen tuo hemmetin Koskelantie ärsyttävässä kunnossa. Sepeliä oli kanssa tullu, mutta sehän aika hyvin painuu siihen lumeen eikä niin pahasti häiritse.
Hermannin rantatie on koko pituudeltaan mössöä tai upottavaa patjaa. Ei ole aurattu taas päiviin. Aika paljon tulee poljettua vaan ajoradoilla kun ei jaksa mössössä vääntää ja luikerrella. Kiitos taas pyöräilykaupunki Helsinki.
Kuliksen silta kriitisen jäljiltä priima, baanaa kaapivat juuri puhtaaksi. Siinäpä ne havainnot, muuten mössöä. Ihan turha aurata niitä nyt, jäisenä lähtee paaljon helpommin!
Cycle Queen
14.02.2013, 20.32
Tosiaan, ihmetyttää tuo Koskelantien klv:n talvihoito, jonka mottona näyttää olevan "joskus tekis, toisinaan sitten taas ei". Muutama pätkä oli ihan ajettavassa kunnossa, mutta suurimmaksi osaksi alusta oli pehmeää mössöä. Yllättävän monet sohjopyöräilyn harrastajat olivat kuitenkin ottaneet haasteen vastaan, minkä panin ilolla merkille.
Palautetta vaan rakennusvirastolle, oman työmatkan "erikoiskoe" aurattiin kun siitä huomautin. Ei se työnjohto täältä vinkkejä hae päivän puuhasteluun. Mielestäni julkista palvelua pitää aina muistuttaa kun on tarve, näin se homma sitten etenee.
Oma kokemus palautteen annosta on ollut, että viive on parikin viikkoa. Sitä kai vaan - turhaan - on toivonut, että joku vaikka seuraisi väylien kuntoa ja ei tarttis odottaa seuraavaa lumisadetta, että jotenkin aurattais.
Risto Koivunen
15.02.2013, 13.00
Menee Espoon puolelle, mutta Kehä I varressa oli Turunväylän yli menevän sillan kohdilla joku ilmeisesti aurannut vähän reteämmällä kädellä, kun puolet KLV:tä ja ajorataa erottavista muovisista merkkipaaluista oli jyrätty poikki. Jäljellä olevista muutama oli taipunut ajoradan suuntaan, joten oletan tien putsaajan olleen siellä KLV:n puolella liikkeellä. Muistaakseni nuo olivat vielä maanantaina paikoillaan, joten tuo lienee tapahtunut melko äskettäin.
Laittakaa sitä palautetta kaupungille, kun aihetta on. Itse olen väsännyt joka melkein joka kerta oman työmatkani osalta jonkun valitusvirren, jos hommia ei ole hoidettu kunnolla. Käytännössä lähetän sanasta sanaan saman palautteen... Kyllä se pikkuhiljaa alkaa menemään jakeluun. Viimeisin palautteeni oli välitetty työnjohdon lisäksi jollekin valvojalle, joten tulisikohan nyt jo parannusta asiaan ihan ilman muistutustakin?
Cycle Queen
15.02.2013, 15.27
Juu, tänäkin talvena olen laittanut useita palautteita kaupungille, mutta välillä miettii, saako kroonisen valittajan leiman, jonka palautteet kuitataan delete-näppäimellä :-) Välillä palaute on johtanut siihen, että jokin klv on aurattu, välillä tuntuu siltä kuin huutelisi avaruuteen. Mielestäni on hyvä, että tälle foorumille voi laittaa havaintoja aurauksesta tai sen puuttumisesta - hyvässä lykyssä saa infoa siitä, missä kunnossa seuraavan aamun työmatkareitti on - vertaistuesta puhumattakaan :-)
Yleensä tulee ensin laitettua palaute kaupungille ja sen jälkeen tulen tänne hakemaan sielunhoitoa. Kuitenkin aika usein asiallisesti annettu palaute on johtanut toimenpiteisiin yllättävänkin nopeasti.
Risto Koivunen
15.02.2013, 19.49
Alkuillasta oli kiva yllätys, kun Kehä I varren pyörätietä oli Vihdintien ja Espoon rajan välisellä osuudella käyty vähän leventämässä, työntämällä niitä reunoille muodostuneita aurausvalleja vähän kauemmaksi.
Edes niinä mössöpäivinä ei ole ollut pahinta mössöä vaan edelleen tuo hemmetin Koskelantie ärsyttävässä kunnossa. Sepeliä oli kanssa tullu, mutta sehän aika hyvin painuu siihen lumeen eikä niin pahasti häiritse.
Ite laitoin siitä valituksen maanantaina Rak.viraston sivujen kautta ja tiistaina oli loppuiltapäivästä vastattu, että GPS-tietojen mukaan olisi aurattu edellisenä lauantai-aamuna ja mukamas tiistaina puoliltapäivin. Tuo jälkimmäinen ei ainakaan pidä paikkaansa, elleivät sitten laske että yhden korttelin pätkän auraus on sama kuin koko Koskelantien kelvin auraus.
Palautetta vaan rakennusvirastolle, oman työmatkan "erikoiskoe" aurattiin kun siitä huomautin. Ei se työnjohto täältä vinkkejä hae päivän puuhasteluun. Mielestäni julkista palvelua pitää aina muistuttaa kun on tarve, näin se homma sitten etenee.
Ai niinkun tyyliin: Auratkaa nyt ne pyörätiet;)
Cycle Queen
16.02.2013, 14.22
Tuo jälkimmäinen ei ainakaan pidä paikkaansa, elleivät sitten laske että yhden korttelin pätkän auraus on sama kuin koko Koskelantien kelvin auraus.
Ilmeisesti tulkitsevat asian juuri noin. Pyöräilin Koskelantien klv:n päästä päähän torstaiaamuna. Pari lyhyttä pätkää ajokunnossa, mutta suurin osa klv:stä lähes ajokelvottomassa kunnossa.
Täytyy itsekin alkaa joka päivä pistää palautetta kun kevlit on huonossa kunnossa. Liian vähän palautetta olen tänä talvena laittanut. Pitää myös muistaa laittaa positiivista palautettakin välillä ettei vaan mene haukkumiseksi pelkästään :D
Päivämäärä, kellonaika, paikka ja vapaa sana. Jos samaa/samoja reittejä työmatkat polkee niin copy&pastee samat tekstit ja muuttaa vaan pvm ja ajan jolloin palautteen laitossa ei mene kuin hetki. Kirjainmerkkiin vielä raksan palauteen osoite :)
Tattariharjuntiellä on jopa pitkiä pätkiä paljasta asfalttia ajoalustana! Etenkin pätkää Jarrutie-Tullivuorentie on hoidettu varsin kiitettävästi koko talven.
Varmaan käyty suolaa heittämässä tai sitten ajoradalla kulkevalla suolakoneella ollut suutin säädetty ääriasentoon (tahalteen, että kelvillekin menis). Mulla on ketjuissa selvästi ruostetta näkyvissä ja vain vuoden vanhat ketjut ja 1-2 viikon välein putsaan ketjut ja lisään öljyä.
Mitenhän on sen kuuluisan aurauslupauksen kanssa, käsitin että Helsinki on satsannut satojatuhansia lisäeuroja pyöräilyn pääväylien talvikunnossapitoon, mutta näin vain radanvarren itäpuolinen pyöräreitti Itä-Pasilan suunnasta Helsinginkadun ylittävästä kevyen liikenteen sillasta Sokeain ystävien huvilalle on ollut ainakin toista viikkoa ihan toivotonta käärmeenjälkipöpperöä. Huonommalla kalustolla varustetut pyöräilijät joutuvat taluttamaan.
Viikintie oli hyvin aurattu, mutta hämeentien risteyksestä koskelantien suuntaan auraamatonta. Siinä näköjään tuli vastaan kuuluisa alueraja aurauksessa. Se olis todella helppoa vaan jatkaa sillä willellä eteenpäin auraamista, ettei tartte takaisin viikintie painaa aura ylhäällä.
Mitenhän on sen kuuluisan aurauslupauksen kanssa, käsitin että Helsinki on satsannut satojatuhansia lisäeuroja pyöräilyn pääväylien talvikunnossapitoon, mutta näin vain radanvarren itäpuolinen pyöräreitti Itä-Pasilan suunnasta Helsinginkadun ylittävästä kevyen liikenteen sillasta Sokeain ystävien huvilalle on ollut ainakin toista viikkoa ihan toivotonta käärmeenjälkipöpperöä. Huonommalla kalustolla varustetut pyöräilijät joutuvat taluttamaan.
Olen itsekin pistänyt tuosta pätkästä valitusta kaupungille. Selkeesti vaihtuu urakoitsija sillan paikkeilla.. Kyllä V**uttaa kiskoa peräkärryä tolla pätkällä. Maastofillari on kyllä ainoa vaihtoehto päiväkotimatkoilla.
Cycle Queen
18.02.2013, 20.05
Viikintie oli hyvin aurattu, mutta hämeentien risteyksestä koskelantien suuntaan auraamatonta.
Myös Hämeentie oli täysin auraamatta tänään vielä klo 11 maissa. Onneksi jätin pyörän kotiin.
Mitenhän on sen kuuluisan aurauslupauksen kanssa, käsitin että Helsinki on satsannut satojatuhansia lisäeuroja pyöräilyn pääväylien talvikunnossapitoon..
Näinhän kaupunki lupaa joka talvi, kyllä sitten ensi talvena on laittaa paukkuja auraukseen, mutta just nyt ei pysty parempaan.. ens talvena selitys on ettei tiukassa taloustilanteessa ollutkaan laittaa siihen auraukseen yhtään enempää. Kyllä selityksiä aina riittää. Ne kun on halpoja.
Onneksi jätin pyörän kotiin.
Ei saa Luovuttaa :D
Eikös hämeentiellä (arabian suuntaan) ole 40km/h rajoitus, että ajoradalle vaan.
Ei saa Luovuttaa :D
Eikös hämeentiellä (arabian suuntaan) ole 40km/h rajoitus, että ajoradalle vaan.
Alamäki menee, ylämäki ei oo kiva
Olen itsekin pistänyt tuosta pätkästä valitusta kaupungille. Selkeesti vaihtuu urakoitsija sillan paikkeilla.. Kyllä V**uttaa kiskoa peräkärryä tolla pätkällä. Maastofillari on kyllä ainoa vaihtoehto päiväkotimatkoilla.
Laitatko tähän osoitteen, mihin valituksia voi suunnata.
Ketjureaktio
19.02.2013, 11.58
Heh, otin tänään puoliskon hybridin alle ja yritin ajaa töihin, mutta ajelin takaisin varastoon ja vaihdoin bussiin. Siinä missä täysjoustomaasturilla suunnilleen mikään keli ei ole paha tai mummopyörällä menee kaikki paitsi 10 cm uutta lunta, hybridillä 3 cm sohjoakin oli aivan perseestä ajaa kun paino lepää käsillä ja geometria ei ole tehty pyörän hallintaa silmälläpitäen vaan tehokasta polkemista. Ymmärrän nyt hyvin miksi cyclocross-miehet itkevät aurauksesta. Totaalisen väärät välineet. Vähän kun laittaisi kyykkymopoon nastarenkaat ja vaatisi kaupungilta parempaa aurausta autoteille kun ei meinaa pystyssä pysyä :)
Muuten Helsingissä tuntuu auraus toimivan melko hyvin, keskustasta 10 km pohjoiseen suuntautuvalla työmatkallani ainakin. Välillä jos ajelee Mäkelänkatua välillä Koskelantie-Mäkelänrinne, niin siinä on kyllä ongelmapätkä. Tänäänkin taas (bussista katsoen) kevyen liikenteen väylä oli auraamatta. Aika paha paikka ajaa autotiellä, henki on löyhässä.
Cycle Queen
19.02.2013, 16.44
Eikös hämeentiellä (arabian suuntaan) ole 40km/h rajoitus, että ajoradalle vaan.
Periaatteessa kyllä, mutta en halunnut kurakylpyä :) Palautetta laitettu rak.virastoon, toivottavasti ovat putsanneet klv:n.
Hämeentietä oli aurattu ainakin Viikintien ja Muotoilijankadun välillä. Yleisesti ottaen kaikkialla oli aurattu, mutta meno oli aikamoista rynkytystä. Loppumatkasta en enää kestänyt vaan oli siirryttävä ajoradalle. Se helpotuksen tunne on mahtava kun meno muuttuukiin aivan tasaiseksi ja nopeus tuplaantuu ihan samalla vaivalla mikä menee noilla kraateripoluilla ajeluun.
Tänä aamuna Kumpulantaival priimakunnossa Kumpulasta Mäkelänrinteelle ja Itä-Pasilaan asti, jopa Hämeentien ylittävä kevyen liikenteen silta! Sen sijaan radanvarsi siitä keskustaan ei ollut lähelläkään priimaa, vaikka oli sitä yritetty vähän aurata, kuntoarvosana 6. On se nyt parempi kuin pari päivää sitten, mutta ajakaa edelleen varovasti siellä mäissä.
Laitatko tähän osoitteen, mihin valituksia voi suunnata.
Pistin ihan tuonne yleiseen osoitteeseen: rakennusvirasto@hel.fi
Oli tullut jopa vastaus: "Kiitos palautteestanne. Olen välittänyt palautteenne alueen talvikunnossapidosta vastaavalle työnjohtajalle.
"
Jalgratas
21.02.2013, 22.14
Pistin ihan tuonne yleiseen osoitteeseen: rakennusvirasto@hel.fi
Oli tullut jopa vastaus: "Kiitos palautteestanne. Olen välittänyt palautteenne alueen talvikunnossapidosta vastaavalle työnjohtajalle.
"
Tällä palautelomakkeella tiedot auraustarpeista menee myös eteenpäin: http://www.hel.fi/wps/portal/Rakennusvirasto/Artikkeli?urile=hki:path:/HKR/fi/Yhteystiedot+ja+palaute/Palautelomake¤t=true
Jalgratas
22.02.2013, 14.55
Laitetaas vielä tämmöinenkin linkki Staran sivuille. Aurojen puhdistamat reitit olisi saatavissa vaikka älyluuriin, kun joku osaava näkis ohjelmoinnin vaivan: http://www.hel.fi/hki/Rakpa/fi/Kaupunkitekniikka/Yllapito/Aura-auto%20kartalla
Risto Koivunen
25.02.2013, 21.14
Tänään tuli jo Maunulassa päin bongattua lumen ja jään sijaan ihan sulaa pyörätietä. Ei nyt ihan koko pyörätien leveydeltä ja pituudelta, mutta kuitenkin siinä pääsi useita satoja metrejä ajelemaan.
Ihan yhtä hyvää ei voinut sanoa siitä pyörätien oikealla puolella olleesta jalkakäytävästä, jossa oli noin metrin verran lunta. Niin taisi olla myös kuusi viikkoa sitten, kun noille nurkille viimeksi osuin.
Ensi kuussa pääsee toivottavasti jo tekemään havaintoja harja-autoista.
Sori ot, mutta pakko "sanoa ääneen": kesärenkaat!
Risto Koivunen
27.02.2013, 21.44
Tänään tuli sitten iltapäivällä ajettua radanvartta Helsinginkadulta keskuspuistoon. Eipä näkynyt asfalttia tuolla välillä - koko matkan oli tie pehmeän, pöpperöisen lumikerroksen peitossa, kun iltapäivän aurinko oli sitä päässyt hautomaan. Tovi taitaa mennä ennen kuin tuo ehtii sulaa, vaikkei se kovin paksulta lumipeitteeltä vaikuttanut.
Keskuspuistossa näkyi sitten vähän paksumpaa lumikerrosta, ei tosin siinä päällystetyllä tiellä vaan vieressä kulkevalla ladulla. Siinä oli äiti pysähtynyt osoittamaan lapselleen miten siinä ladun alla oli 30-40 cm kerros lunta. Jos tuo sulaessaan alkaa valua tien puolelle, niin siinä voi olla muutamana keväisenä aamuna hieman jäistä.
Halloo halloo
27.02.2013, 22.05
Tein eteläisen Helsingin niemen kierroksen. Melkoista sohjoa, hiekkaa, lätäkköä, ripirapiropisee ja suoraan pesuun, pyörä ja mies.
Tänään illalla ilman muuta vuoden raskaimmat olosuhteet radanvarrella keskusta-Pasila-Vallilan siirtolapuutarhat. Aivan järkyssä kunnossa, en suosittele kenellekään.
Raskasta oli käpylän juna-asemalta radan vartta aina malmille asti ja paikoin joutu jopa polkee kevyimmällä vaihteella kun ~15cm upottavaa ja pehmeätä lunta alla.
Tänään otan gps-sykemittarin mukaan ja mielenkiinnon vuoksi mittaan työ, ja -kotimatkan kulutuksen.
Aika HC kunnossa Savela-Käpylä väli. 29 er meni ihan ookoosti, mutta taluttelijoitakin näkyi. Tänä iltana ku lyö pakkaset päälle niin voi tulla toi väli ihan mielenkiintoiseksi perunapelloksi.
kolistelija
01.03.2013, 15.33
Aika HC kunnossa Savela-Käpylä väli. 29 er meni ihan ookoosti, mutta taluttelijoitakin näkyi. Tänä iltana ku lyö pakkaset päälle niin voi tulla toi väli ihan mielenkiintoiseksi perunapelloksi.
Ihan hyvin pystyi ajamaan 26" leveärenkaisella. Sellaista 20km/h keskinopeutta pidin Pasila-Malmi välillä. Tavan maastureilla ja muilla kapearenkaisilla näytti olevan vaikeaa, sohjokäärmeitä oli melkoinen määrä lähes koko matkalla.
Halloo halloo
01.03.2013, 15.49
Huomenna on mielenkiintoiset kelit, kun paukahtaa pakkaset päälle.
Risto Koivunen
01.03.2013, 16.36
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan kaiken kruunaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saapuva lumisade. Sitten pääsee taas ihmettelemään aurausjälkeä.
Sen verran on tuota pakkasta vielä ennusteissa, etten taida vielä kärrätä noita talvivaatteita varaston puolelle.
Halloo halloo
01.03.2013, 16.46
Miksi eivät suojasäällä putsaa kelvejä? En ole osannut ymmärtää vielä, osaako joku valaista?
Olen myös samaa ihmetellyt. Eihän tästä ole kauaa kun oli suojasäätä ja kelvit törkeän huonossa kunnossa jolloin ei voinut muuta kuin ajoradalla polkea. Talvikunnossapitoa ei näköjään tarvitse hoitaa suojasäällä.
Tähän olisi kiva saada viralliselta taholta vastaus.
Aika kevyesti meni oma työmatka tänään vaikka oli paikka paikoin upottavaa lunta kelvillä. 1h25min 26km ja kulutetut kcal ~900. Keskinopeus 17.9km/h.
Juu, karmeeta luikertelua oli iltapäivästä hyrpiidillä. Tappokunnossa suurin osa väylistä. Yhtä pomputusta ja liirtoa sinne sun tänne. Ajoradallehan se oli sitten lopulta siirryttävä kun ei enää jaksanut temppuilla.
Sandzsteedt
01.03.2013, 19.53
Miksi eivät suojasäällä putsaa kelvejä? En ole osannut ymmärtää vielä, osaako joku valaista?
Millään faktatiedolla en osaa valaista, mutta tässä yksi hypoteesi aiheeseen.
Suojasäällä auraaminen ja teiden avaaminen helpottuu ja sen voi suorittaa jopa verrattain kevyillä välineillä, mutta nopeasta työstähän saa verrattain vähän palkkaa. Jos tie avataan suojasäällä asvalttiin asti auraajat riskeeraavat auringon aiheuttaman sulamisen mukana oman palkkansa. Pahimmillaan tie olisi pakkasjaksojen kevyistä lumisateista huolimatta ajokuntoinen "liian pitkään".
Jos taas auraaja odottaa että suojasää sulattaa pinnan ja tiellä oleva lumi tiivistyy sulamisen seurauksena on ensimmäisen kunnon pakkasen aikaan odotettavissa jäätä. Jäähän eivät pienet auravehkeet enää tehoa, joten tarvitaan tiekarhua tms. raskasta välinettä. Raskaan välineen tunneista voi tietenkin laskuttaa enemmän kun käyttökulutkin ovat kalliimmat.
Joten auraajan näkövinkkelistä on parempi odottaa että tiekarhu ensin avaa reitin asvalttiin asti, jonka jälkeen jollain kauhakuormaajalla tai auralla siirretään tielle jäänyt mössö pois ja vielä mahdollisesti se siirretään kuorma-autolla jonnekin kauemmaksi.
Näin sivustakatsojan silmiin menettely on hemmetin typerä, koska kelvien reunoilla on ojaa ja puskaa mihin voisi työntää kuutiotolkulla lunta pois siitä tieltä häiritsemästä kunhan sen ensimmäisen aurauksen tekee pidemmälle, eikä 10cm päähän tienreunasta.
Itse päädyin tänä talvena investoimaan läskipyörään ja täytyy sanoa että hyvin tuli raha käytettyä. Ei paljoa huono tienpito hidastele kun läskillä rullailee.
Aikaisemmin pöperöisillä ja pahasti urille jäätyneillä teillä keskinopeus liikkui 9km/h ja 13km/h kieppeillä 26" maasturilla. Nykyään fatbike tuntuu kulkevan sen kevyemmin mitä huonommassa kunnossa tie on. Tai sitten kyse on henkisen voiton tuomista lisävoimista :cool:. Tämän talven työmatkat läskillä ovat liikkuneet keskinopeuksien osalta 12-17km/h välillä ja en ole edes hampaat irvessä tempoillut.
Espoon puolella oli Turuntien varren pyörätietä aurattu aamulla. Stadissakin joku lyhyehkö pätkä, ainakin Kannelmäessä.
Oma kokemus tältä keväältä on, että mössöä on ohuempi kerros kuin aiempina vuosina. Ovatko ottaneet syvemmältä pitkin talvea vai onko tämä vaan kuvitelmaa?
Risto Koivunen
02.03.2013, 17.19
Tiekarhuista tuli mieleen, että onko joku tänä talvena nähnyt sellaista Helsingissä? Itse taisin nähdä moisen viimeksi joskus yli vuosi sitten. Pyöräteille en välttämättä moista peliä kaipaisi, mutta monien asuinkatujen ajoradoille on taas kerran muodostunut aivan järkyttäviä polanteita.
Tänään ei kyllä ollut yhtään tienpinnan pehmeys ongelmana. Nastoista sen sijaan oli kohtalaisesti iloa - jalankulkijoiden meno näytti parissa paikassa aika huteralta. Hämeenlinnanväylän varressa oli ilahduttavasti muutamia satoja metrejä sulaa pyörätietä.
Pasi Ahopelto
02.03.2013, 17.52
Tiekarhuista tuli mieleen, että onko joku tänä talvena nähnyt sellaista Helsingissä?
Töölönkadulla kuukausi sitten ja ihan hyvää jälkeä tekemässä.
Aiemmin Lauttasaaressa niitä näki usein Isokaarella lennättämässä kipinöitä -- ei ilmeisesti ollut oikein aurattavaa vuosia sitten olleilla lumettomilla keleillä.
Pasi
Pyörällä ja autolla
03.03.2013, 12.15
Onko tämä nyt sitten Espoon vai Helsingin puolella, mutta näinhän siitä että pitäisi aurata pääsee kätecästi eroon. Täysin vastuutonta toimintaa koska kyseessä on kuitenkin yksi pääreiteistä työmatkapyörälijöillä. Kyseessä siis tämä kohta eli tuo vasemmanpuoleinen silta https://maps.google.com/?ll=60.204751,24.844465&spn=0.006867,0.018711&t=h&z=16
http://imageshack.us/a/img717/4012/tarvonsilta.jpg
Cycle Queen
03.03.2013, 13.58
Maanantaina pitäisi polkaista Bulevardin kautta Ruoholahteen, mutta mahtaako klv olla ajokelpoisessa kunnossa? Kapea, autojen tukkima klv on sulan kelin aikanakin hermoille käypä, saati sitten talvisessa luonnontilassa.
Pasi Ahopelto
03.03.2013, 15.40
Tarvonsalmen silta on tosiaan vähän kiinnostavampi osuus työmatkalla. Ilmeisesti se kestää jonkinlaista kalustoa, koska se on tänä talvena pari kertaa näyttänyt auratulta? Perjantaina Helsingin puoleinen ramppi oli alkanut irrota ja rakoon oli laitettu muovitötterö. Ihan siltä varalta, että jonain aamuna silta on kadonnut jäiden mukana voisikin varmistaa meneekö lähin kiertoreitti Vermon editse, vai onko sinne vedetty ladut?
Asiasta toiseen: tänään jyristeli kaksi maantiekarhua Hämeentietä pohjoiseen ja teki U-käännöksen Paavalinkirkon kohdalla.
Pasi
Risto Koivunen
03.03.2013, 16.52
Ihan siltä varalta, että jonain aamuna silta on kadonnut jäiden mukana voisikin varmistaa meneekö lähin kiertoreitti Vermon editse, vai onko sinne vedetty ladut?
Kartan mukaan Talissa on latua sen verran, että eteläisin aurattu reitti näyttäisi kulkevan Pajamäen kautta ja raviradan pohjoispuolella.
Noita tiekarhuja olisi mukava nähdä näillä kotinurkillakin. Kyllä täällä päin on normaalia aurauskalustoa käynyt tänäänkin, mutta eivät ne oikein noille polanteille mahda mitään - tai edes sille polanteiden väliin jääneelle lumelle.
http://imageshack.us/a/img717/4012/tarvonsilta.jpg
Kehä I:n kevyen liikenteen väylä Tapiolasta Leppävaaraan oli suunnilleen tuossa kunnossa, ellei huonommassa, vielä sunnuntaina kello 15 aikaan. Leppäsolmun tienoilla (lue: Kehä I meets Turunväylä) kevlistä oli jäljellä enää kapea ja epämääräinen singleträkki. Yhtä surkeaa suoritusta en nähnyt missään muualla 40 kilometrin lenkilläni ja Kehää nyt voi sentään pitää Espoon kenties tärkeimpänä pyöräväylänä.
Risto Koivunen
04.03.2013, 00.19
Espoon kenties tärkeimpänä pyöräväylänä.
"Espoon tärkein pyöräväylä" on vähän kuin maailman suurin kääpiö...
kolistelija
04.03.2013, 00.26
"Espoon tärkein pyöräväylä" on vähän kuin maailman suurin kääpiö...
*reps* :D
Se parhaiten nauraa jonka kunnallisveroprosentti on 17,75!
Niin kauan kun siinä on "ei talvikunnossapitoa" kyltti, ei voi muuta kuin pyörä olalle ja kävellä.
Onkos toi silta kartalla Gallen-kallelan tiellä? Jos on niin kartan mukaan se olisi aina helposti aurattavissa päästä päähän, että kaupungille s-postia, että tehkää palvelus ja auratkaa.
Asiaan tulisi 100% varmuudella reaktiota, jos saisit rullatuolin jostain ja otat kuvan kaverista kun yrittää tunkata tossa sohjossa eteenpäin :D
Pyörällä ja autolla
04.03.2013, 09.50
[QUOTE=Arde1;1985870]Niin kauan kun siinä on "ei talvikunnossapitoa" kyltti, ei voi muuta kuin pyörä olalle ja kävellä.
Onkos toi silta kartalla Gallen-kallelan tiellä? Jos on niin kartan mukaan se olisi aina helposti aurattavissa päästä päähän, että kaupungille s-postia, että tehkää palvelus ja auratkaa.
Asiaan tulisi 100% varmuudella reaktiota, jos saisit rullatuolin jostain ja otat kuvan kaverista kun yrittää tunkata tossa sohjossa eteenpäin :D[/QUOTE
On juuri se silta kuvassa. Eli Espoosta Gallen-Kallelan museolta Laajalahteen päin tullessa se Gallen-Kallelan museon puoleinen silta.
Hannu Koo
04.03.2013, 10.35
Niin kauan kun siinä on "ei talvikunnossapitoa" kyltti, ei voi muuta kuin pyörä olalle ja kävellä.
Onkos toi silta kartalla Gallen-kallelan tiellä? Jos on niin kartan mukaan se olisi aina helposti aurattavissa päästä päähän, että kaupungille s-postia, että tehkää palvelus ja auratkaa.
Asiaan tulisi 100% varmuudella reaktiota, jos saisit rullatuolin jostain ja otat kuvan kaverista kun yrittää tunkata tossa sohjossa eteenpäin :D
Ei sitä oikein aurattu koko talvena. "Talvikunnossapito" loppui kun viime torstaina laitettiin ei talvikunnossapitoa -kyltti. http://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/icons/icon8.png
Tänä aamuna kelvit Kumpulantaival-Mäkelänrinteen mäki-Itä-Pasila-radanvarsi olivat selvästi paremmassa kunnossa kuin viime viikon loppupuolella, jolloin ne olivat lähes ajokelvottomia. Loskamössö oli ensin jäätynyt tönköksi, sitten lumi oli satanut täyttäen skrubut ja tuuli lakaissut pinnan tasaiseksi. Pakkasyö teki melko tasaisesta pinnasta kovahkon. Lopputuloksena ajettavuusarvosana 6.
TetedeCourse
05.03.2013, 15.14
Tämä tuskin kertoo kevyenliikenteen väylien aurauksesta, mutta kartta kertoo lumiaurojen liikeet Hgissä - tosin vain noin koko 10% aurauksesta:
http://www.mbnet.fi/artikkeli/ajankohtaiset/ajassa/kartta_kertoo_lumiaurojen_liikkeet
Eilisen ja viikonlopun myräkkään nähden oli kyllä hyvät kelvit tänään. Turuntiellä oli aurojen ajoradalta pyörätielle heittämä loska aurattu pois. Wtg, Destia!
kuovipolku
11.01.2019, 13.38
Tämmöisen historialliseksi katsottavan ketjun olemassaolo välähti mieleen toissailtana auraamattomia kelvinpätkiä tai talvikunnossapidettäviä mutta auraamattomia ulkoiluteitä ajaessa. Tai täsmälleen vähän sen jälkeen kun olin ohittanut työmatkapyöräilijän jonka matkanteko oli hetkeksi keskeytynyt ilmiselvään k-tymiseen ja siihen että hän otti etenemisurasta kuvia someen laitettavaksi.
Anyway, sellainenkin ajatus tuli että jos keräisi havaintoja poikkeuksellisen huonosti tai myöhään auratuista pätkistä. Tai paikoista jotka ensin aina aurataan ja sitten tukitaan ajoradan auraajan toimesta. Vaikutelma menneiltä talviltahan on se että samat osuudet ovat toistuvasti ne kurjimmassa kunnossa olevat. Kiirellisyysjärjestys, urakoitsijan ajojärjestys, käytetty kalusto ja auraajan ammattitaito vaihtelevat.
Veivaaja
12.01.2019, 16.41
Naamakirjan puolelta löytyy Minä auraan lumet pyörätielle. Siellä tosin vain niitä negatiivisia kokemuksia. Mutta ehkä systemaattisempi lähestymistapa ja laajempi osallistujajoukko (taitaa olla F-foorumilla?) olisi tarpeen ja luotettavampi pohja?
Samuli-1
18.01.2019, 10.13
Ajan päivittäin Herttoniemi-Punavuori -väliä. Tää talvi ollu aika hyvä. Välillä ku yöllä tullu lunta, tietyt paikat siivotaan vasta iltapäivällä. Itä-Helsingin puoli on aina paremmassa kunnossa kuin kantakaupunki. Semmoset kohdat mitkä kantakaupungissa on merkattu ainoastaan pyöräteiksi, jää yleensä huonoimpaan kuntoon (Pohjoisranta, Mantalta Espalle, Bulevardi..), mut tänä talvena ei hirveen montaa kinosta kyl oo ollu tiellä. Eipä tuota luntakaan oo tullu älyttömästi kyllä.
Eilisen Valkoisen Kurittajan jäljiltä periaatteessa tilanne ihan normaali. Ehkä kun kaupunki oli varautunut pahimpaan, aamupäivän tilanne oli jopa parempi kuin normaalin yöllisen lumisateen jälkeen.
Alla havainnot työmatkalta.
https://youtu.be/WdW1TjtbNao
Sent from my iPhone using Tapatalk
ollikainen
18.01.2019, 14.49
Rautatientorilla pohjois-etelä suunnassa sijaitseva tehostetun kunnossapidon pyörätie oli aurattu (ja suolattu?) viereiselle kävelyosuudelle (ja lumet pyörätien päälle). Kuljettavatkohan lumet pois vai saavatko sulaa tuohon?
ollikainen
03.02.2019, 15.58
You shall not pass!
https://img.aijaa.com/b/00610/14664728.jpg
Helsingin kadun kelvillä https://www.google.com/maps/@60.1857139,24.9387947,18.5z oli aika kamala pöperö. Sataneen lumen päällä oli vielä tieltä auratut suolakurat.
You shall not pass!
https://img.aijaa.com/b/00610/14664728.jpg
Helsingin kadun kelvillä https://www.google.com/maps/@60.1857139,24.9387947,18.5z oli aika kamala pöperö. Sataneen lumen päällä oli vielä tieltä auratut suolakurat.
Ylös ajan ajorataa. Alas lähinnä taluttaen. :)
Isä nitro
03.02.2019, 18.14
Kuva äkkiä tahoille, jotka väittävät Stadin ylihuolehtivan pyöräilijöistä.
Sent from my iPad using Tapatalk
^
Peltilehmälehden toimitukselle niitä kuvia kun tämä viikon aivoripuli tuli sieltä suunnasta:
https://i.imgur.com/d7gdpUM.jpg
"Not sure if trolling or serious." :seko:
Peltilehmälehden toimitukselle niitä kuvia kun tämä viikon aivoripuli tuli sieltä suunnasta:
"Not sure if trolling or serious." :seko:
Joo luin artikkelin ja totesin että jos se olisi ollut vähemmän idioottimaisesti kirjoitettu, olisin voinut suhtautua siihen asiallisesti ja kommentoida mm. seuraavilta osin a) pyöräteiden harjasuolaus on hanurista eikä sitä kannata kahdehtia ja b) mitkä ovat moottori-lehden toimituksen omat pyöräilyt tällä viikolla, itsellä tuli 170km mittariin cyclolla josta 1/3 Helvatan puolella ja tilanne suurimmaksi osaksi siellä olikin suhteellisen hyvä, ainakin parempi kuin Espoossa, jossa oli mm. harrastettu monin paikoin lumien kelveiltä auraamisen sijasta lumien kelveille auraamista.
Barracuda
04.02.2019, 00.29
No onhan tuo aika koomista että keskustassa on talvihoito aivan retuperällä mutta fillareille on suolattu rata. Mieluummin edes yleisesti joku kunnossapidon taso kuin erityismäärärahoilla tehty silmänlume.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.