Näytä tavallinen näkymä : Koska viimeksi hiihdit?
Sivut :
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
[
17]
18
19
Joulupäivän lenkkinä 24km vapaata, räntää satoi ajoittain.
illalla puijolla 12 km pertsaa oli jo baanat jäätiköllä.
Tapaninpäivän lenkkinä 34km vapaata.
Eilen iltasella 20km ja tänään päivällä 30km Petäjälammella.
hannupulkkinen
01.01.2016, 18.55
Tänään 30 kilsaa Pyhältä Luostolle Koparan kautta. Kiva lenkki ja ladut aivan mahtavassa kunnossa. Suuri osa oli tasatyöntöä. Tätä reittiä sanotaan jänkäladuksi, mutta mahtui siihen yksi kaksi kilsaa pitkä nousukin. Lähdettiin puoli yksi ja juuri kun päästiin Orresokan valaistulle ladulle viisi kilsaa ennen Luostoa niin tuli pimeä. Tuulikin oli takana joten yhtä naatintoa oli hiihto.
Hiihtokauden kävin avaamassa VihtiSkiin tykkilumiladulla. Höttölunta sateli samalla viitisen senttiä että piti vauhdin rauhallisena. Palatessa huomasin että Lohjallakin tykki pauhasi, jotta saattaa täälläkin päästä jo alkuviikosta hiihtämään.
justus6969
02.01.2016, 21.35
Eilen kypä hakunilassa, kun menee tarpeeksi myöhään saa hiihtää ilman ruuhkia :p
Just tulin kotiin vaimon kanssa kiertämästä Vahterusringiä.
Jami2003
03.01.2016, 18.30
Tänään Valtavaaran lenkki. Tämän talven neljäs ja tämän vuoden kolmas hiihtolenkki.
hannupulkkinen
03.01.2016, 21.52
Tänään parlsen kymppiä aerobisella kynnyksellä. Tasuria enemmäkseen vaikka käsistä tahtoo voima loppua viidentoista kilsan jälkeen. Vaatii lisää harjoitusta ja punttia. Tasasella menee kivasti, mutta ylämäet rassaavat liikaa. Viisisaataa tuli vasta tälle kaudelle kilsoja. Paaljon vähemmän kuin viimesyksynä.
Pitää perskeles lähteä viikoksi etelään. Harmittaa, mutta onneksi on muutama kovan pakkasen päivä tiedossa täällä, joten se vähän helpottaa harmitusta.
Pakkasta ja tuulta, mutta oli yllättävän hyvä luisto vapaata sivakoida, 33km päiväseltään.
Tänään ensin metsäsukset selässä lompsien rantoja pitkin kantavalle jäälle Lahokallion toiselle puolelle ja sitten 2,5h fiilistellen Lylyisiin ja takaisin. Savua ei enää nouse paljoa, joten vedet alkaa olla sekoittuneet neliasteiseksi. Ehkä huomenna koko järvi jäässä:).
Vapaata 21km. Huomenna uusiksi. Nyt saunaan.
Kausi avattu vihdoinkin, eilen perinteistä 15km.
Jami2003
10.01.2016, 14.52
Eräsuksilla 1h 30min järvenjäällä, 9.3 km. -23 c mutta hyvin tarkeni tuollaisella rauhallisella lenkillä hyvin pukeutuneena.
Polun tukko
10.01.2016, 15.10
Eilen leppävirran putkessa n. 10km. Ei oo lunta ulkona kuin pari cm.
Lohjanjärvi kiertäen metsäsuksilla eli 5,5h. Puolet matkasta sai mennä jopa ilman takkia, kun myötätuuli ja aurinko lämmitti ohuesti. Toi -12 astetta tuntuu melkein kesäkeliltä kovempien pakkasten jälkeen:D.
Meren jäällä 25km vapaata. Loistava fiilis vaikka taivas oli pilvessä ja tuulikin alkoi nousemaan.
Eilen illalla kymppi vapaalla Paloheinän ruuhkassa. Hyvä että tulee lunta niin ei tarvitse kaikkien samassa paikassa hiihtää. Vähän meinas alkaa ahistaa...
"skrii-umm....skriii-umm....skrii-umm...."
Suksi ei luistanut sitten mihinkään -12C uuden pakkaslumen tuulisessa kelissä. Mutta tulipa nyt käytyä kovien pakkasten lauhduttua reilu tunti vapaata.
Tänään töihin ja takaisin:D.
Eilen Kallahdenselän jäällä n. 7 km. Aurinko pastoi, - 8C.
Eilen kanssa jäällä hiihtelyä kolme tuntia. Olisin mielelläni pidempään viihtynyt, mutta alkoi rassaamaan, kun vettä oli lumen alla muutaman sadan metrin välein ja sukset siis paukahti joka kerta jäähän. Muuten ihan hienoa taas ja arska paisteli myös ja ilman takkia pärjäsi just ja just.
Metsäpätkä ja meren jäillä umpihankea, vanhaa latua ja vesihiihtoa varmaan seitsämän kilsaa, oli kevyttä ja raskasta .. vuoden eka
hannupulkkinen
23.01.2016, 19.25
3200 kilokaloria varisi ladulle. 10 kilsaa ummessa ollevaa latureittiä ja loput rapiat parikymmentä hienossa kunnossa olevaa latureittiä. Jostain syystä Pyhällä oli jätetty osa reitistä avaamatta ja juuri se joka menee mökin ohi. No ihan kivaa oli silti.
mutanaama
23.01.2016, 20.06
Minä en hiihdä.
Tänään 2,5 h Näsijärven jäällä. Taisi tulla jokunen kilometrikin.
hannupulkkinen
23.01.2016, 20.56
Minä en hiihdä.
En voi muuta kuin esittää valitteluni.
Jami2003
23.01.2016, 22.45
Tunteroinen tänään.
Eilen 5 tuntia puskahiihtoa, umpihankea. Oli kyllä nautinto, luminen metsäkin tajuttoman kaunis.
Elen parikymppiä luistellen Paloheinässä. Hyvät olosuhteen..
Just äsken Herttoniemen latuja. Aika pöpperöistä. Läskillä ensin ladun varteen. http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160124/f58047ba2cdb9b4d6cf88a1b5b053759.jpg
Jami2003
24.01.2016, 12.53
Tunteroinen tänäänkin. Vähän lyhyeksi jää lenkit kun juniorit on mukana ja meillä mennään aina viihtymisen ehdoilla nuorisourheilussa. Mutta en valita vaan oottelen milloin alkavat huutamaan "latua" :)
Pertsaa tänään Kisikseltä Paloheinän mäki kiertäen takaisin. Harvoin on Urheilukadulla yhtä hyvä luisto. Keskusmetsässä vähän pöhmeröistä sateen jälkeen.
usko juntunen
24.01.2016, 20.37
Olen kyllä hiukka kade noille helssinkiläisille:) Lunta ja latuja pitkin ja poikin. Täällä kierretään 1.8km tykkilumilatua 2 vuorossa. Lasten pulkkamäkikin tykkilumen varassa ja tammikuu lopuillaan! Ipa:n meinigille iso peukku!
Pakkasjakson jälkeen pitäny purkaa paineita 2krt/päivässä molempina vapaapäivinä.
Pikaiseen perinteistä 4.86 (1kierros) km ja näpit jääty :-( . Mitenkähän sitä viime talvena tarkeni? Vielä heinä paistoi paikoin ladunpohjasta.
Lähetetty minun D6603 laitteesta Tapatalkilla
Olen kyllä hiukka kade noille helssinkiläisille:) Lunta ja latuja pitkin ja poikin...
Siksi sinne vissiin kaikki muuttavatkin:D. En hiihtänyt tänään, avasin vain vähän polkuja jalkaisin.
jääladuilla pertsaa 16 km,paljon oli porukkaa jäällä.
eilen vaan 5 km mutta pakkanen alkoi kiristyä iltaa kohta ja oli pakko palata lyhintä reittiä kotiin
usko juntunen
24.01.2016, 21.31
... avasin vain vähän polkuja jalkaisin.
Tuostapa tuli mieleen, jotta meijän tykkilatu on just samalla reitillä mitä sm-maastoduathlonin juoksu v. 2014
Alakaapi olla jo suht tuttu rinkula. Meinaa jo uniin pukata:cool:
kuovipolku
24.01.2016, 22.47
Just äsken Herttoniemen latuja. Aika pöpperöistä. Läskillä ensin ladun varteen
Olisit odottanut pari tuntia; ainakin Kivikossa sai iltapäivällä puoli kolmen aikaan hiihdellä koneen ajamaa uraa. Talven eka lenkki mulla, 15 km, kakkossuksilla mahdollisimman rennosti. Viimetalvista liisteriä pohjissa sen verran ettei pito-ongelmia ollut (jos niitä muutenkaan tuommoisella kelillä on).
PS Sukset+sauvat (a) nippusiteillä runkoon, (b) nippusiteillä reppuun vai (c) kainaloon ja yhden käden tanko-otteella liikkeelle?
d) sukset+sauvat nipussa oikeassa kädessä joko ohjaustangon päällä tai tanko suksien välissä ( vuosien kokemuksella )
d) sukset+sauvat nipussa oikeassa kädessä joko ohjaustangon päällä tai tanko suksien välissä ( vuosien kokemuksella )
Ja monojen päällä kalossit.
janne kuivakangas
24.01.2016, 23.57
Eilen 17 tänään 17 😊👋
Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla
Eilen koirien kanssa vetotreenejä tunti + alku/loppuverkkana kymppi järven jäätä.
Lauantaina Kallahden jäällää puolitosta tuntia, tai oikeastaan minuuttia vaille. Ei kivaa, jäällä oli vettä lumen alla.
hannupulkkinen
25.01.2016, 19.23
Olen kyllä hiukka kade noille helssinkiläisille:)
Kannattaisiko kadehtia myös meitä osa-aikalappilaisia ja natiivilappilaisia. Pyhällä on ollut hienot hiihtokelit marraskuun alusta alkaen. Tosin melkein pari viikkoa oli niin kireät pakkaset, että ladulle ei mieli tehnyt mennä. Nyt on taas lauhaa, mutta lunta satelee perjantaihin saakka tällä viikolla ja kelit eivät ole luistavat. Hiihdin kuitenkin parisenkymppiä pertsaa vaikka tuntui kyllä hiekkalatuhiihdolta. Tulis nyt sinne Savvoonkin lunta, että pääsis vaimon viereen. Mitenkähän sitä on siellä oikein venkuloitu kun lunta ei tule ihmisille hiihdettäväksi.
Tänään 15 km töihin ja takaisin. Huomennahan alkanee satamaan (vettä), joten olikohan ne talven hiihdot täällä tässä.
kuovipolku
25.01.2016, 20.23
Luonnonlumihiihdot mahdollisesti eli pahimmassa tapauksessa ovat ohi, mutta tykkilumipatjathan kestävät vesisadetta vaikka viikon putkeen.
Mä jatkoin eilen hyvin alkanutta hiihtokautta ja siirryin suksin Paloheinään ja takaisin. Kilometrejä kertyi tasan 40, osa hyvää konelatua, osa huonoa ja osa laduntapaista. Huomenna ei varmasti huvittaisikaan hiihtää...
Tänään meinasin lähteä hiihtämällä töihin. Fischer Zerot oli jo valmiiksi tuunatut, mutta sitten hokasin, että hiihtovaatteissani kastuisin litimäräksi. Niinpä lähdin fillarilla.
kuovipolulle: Liikuntavirasto ei aio lumettaa Hertsikan latuja. Vieressä on kyllä valtavat kasat tykkilunta, mutta ne roudataan Kivikon hiihtohalliin tai Mustavuoreen, toivottavasti ei sentään lumenkaatopaikalle.
Eilen, viimeiset pakkaskelin hiihdot Uudellamaalla tälle keväälle?
kuovipolulle: Liikuntavirasto ei aio lumettaa Hertsikan latuja. Vieressä on kyllä valtavat kasat tykkilunta, mutta ne roudataan Kivikon hiihtohalliin tai Mustavuoreen, toivottavasti ei sentään lumenkaatopaikalle.
Hiihtohalli menee kiinni 31.1. joten tuskin sinne menee? Jossain näin uutisen että halliin tulisi sisälle uusi kiinteä lumetusjärjestelmä jolla lumiongelmat ratkeaisivat kun halli avautuu syyskuussa.
Elilen illalla, aivan mahtavassa kelissä 12 kilsaa. Jos olisi ollut aikaa niin olisin hiihtänyt paljon enemmän. Oli varmasti tämän kauden huipennus, ainakin olosuhteiden osalta. Näillä leveysasteilla nimittäin ei, hyvin suurella todennäköisyydellä, enää tulee samanlaisia kelejä.
^^Kyllä sitä nimenomaan traktorilla Kivikkoon vietiin. Kysyin asiaa traktorikuskilta ja myös Liikuntavirastosta (eivät ole näköjään julkaisseet palautettani).
Eilen illalla huippukelissä oli tunti aikaa, hiihdin 12.2km tohlopin jäällä. Olosuhteet täydelliset, tasaisella jäällä pystyi pitämään sykkeetkin suht tasaisina. Harmi että tänään sataa vettä
11 km vapaata lauhassa kelissä,vähän pehmeätä oli tullut sen verran paljon uutta lunta.
hannupulkkinen
27.01.2016, 18.52
25 kilsaa tosinihkeässä kelissä. Vauhti ei päätä huimannut, mutta muuten sää oli hieno. -3 ja hyvin kevyttä lumisadetta.
Eilen Petäjälammella reilu 13km todella pehmeillä paanoilla, tänään taajamaa kiertäen 27km jo huomattavasti paremmalla pinnalla. Lunta on tullut reilu 10cm lisää, keli nyt pikkupakkasella.
^hitto vie, kateeksi käy. Täältä taisi mennä viimeinenkin toivo (lähiaikojen) hiihdoista :(
Mutta etkö meinaa vastata yyveehen?
Viime vkl mökillä ollessa, kahtena päivänä oikein reilusti ja vielä järven jäällä :)
Ensi kerran sitten ehkä ensi talvena.. ei täällä etelässä tota lunta enään montaa tuntia ole..
Jos tuo 10vrk ennuste pitää paikkaansa niin vielä ehtii kelit muuttua: http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/espoo
Toinentoista olis vähän lunta tulossa. Ja rauha maailmaan.
illalla pertsaa 10 km lumi,räntä sateessa.
janne kuivakangas
28.01.2016, 22.50
Eilen 21 kilsaa 😊
Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla
Tänään ensimmäistä kertaa tänä talvena harjun tykkilumiladulla 30km ja 1,5h.
Tänään Paloheinän tekolumilatua luistelin 20 kilometrin verran
35km Rukan Uuttusuon lenkillä vapaata.
Tänään illalla tunnin hissukseen vapaata Leppävaarassa.
Perinteistä uusilla karvakalikoilla reilu 13km.
Oliskos aika tasan seitsemän vuotta sitten Eräjärven jäällä vanhoilla Norjan armeijan puusuksilla.
Toinen reissu perinteistä karvakalikoilla päiväseltään, 22km siitä kertyi.
Vierumäen golfkenttää kiertelin luistellen 15 kilometrin verran. Jonkinlainen hiihtoniilouden huippu on löytynyt, täällä päättyi juuri 24h hiihto 3,7 kilsan ladulla. Ei osallistunut..
Rukan laduilla 36,3km pertsaa.
Aamulla kävin tunnin verran.
usko juntunen
06.02.2016, 20.45
Olen kyllä hiukka kade noille helssinkiläisille:) Lunta ja latuja pitkin ja poikin. Täällä kierretään 1.8km tykkilumilatua ...
Otan sanani takaisin. Ensinnäkin täällä nyt olosuhteet ok. ja eikun paranee lumipyryn myötä. Toisekseen osu silimiin tällainen kommentti eräästä villari- topicista pikitien piässä.
"Hiihtoniiloilta umpiot tummiksi jos alkavat mussuttamaan. " Jätän kyllä tuon kylän ladut ja polut ihan suosiolla väliin:(
Tänään n. 2.5h vapaalla paikallisia latuja. Jälkiverryttelynä lumityöt. Ee ahista. http://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/smile.png
Jokusen vuoden tauon jälkeen muutaman kilometrin hiihto. Sykkeet taivaissa, mutta mukavaa oli.
Mahtuihan tuota hätäseen tänään ladulle, kun vesikeli oli ajanut imelämmät sisäharrastuksiin:D. Samalla kyllä paljastui hiihtokunnossa karu totuus, kun raskaassa kelissä yritti eteenpäin päästä. Joku mulle aiemmin väitti ladun mitaksi 2,2km, mutta mun gepsi näytti sitä mitä muistelinkin eli 2km (tarkka 2,02km).
Hyvin mahtui ladulle, valaistu oli aukaistu, mutta mehtälenkki tukossa. Justiin näki missä ladun pitäisi mennä, oli hapokasta
Lähetetty minun D6603 laitteesta Tapatalkilla
viisi astetta plussaa ja vesisadetta, joten hyvin hiljaista ladulla. Enpä siellä itsekään viipynyt kuin tunnin ja 20km, koska päivystys.
illalla 11 km pertsaa vesikelissä,pitopohja sukset piti hyvin.
hannupulkkinen
10.02.2016, 00.00
Parikymppiä zeroilla vesisateessa hissuksiin. Kivaa oli vaikkei neljän kilsan yhdysladulla luistanutkaan kun ei ollut avattu. Pääbaanalla sitten luistikin melko hyvin.
Tänään vajaa 11 km Mustavuoren tykkilumiladulla.
10 km pertsaa jynkän maastoissa.
Eilen vapaata 12,5km ja tänään iltalenkkinä perinteistä 13,6km. Uudet pertsan monot lähti myyntiin, rakkoja tekee vaikka minkä teet..
hannupulkkinen
15.02.2016, 22.28
Eilen vapaata 12,5km ja tänään iltalenkkinä perinteistä 13,6km. Uudet pertsan monot lähti myyntiin, rakkoja tekee vaikka minkä teet..
Niin. Viisainta se on panna vahinko kiertämään.
Tänään hiihtelin takkalakelissä 22 kilsaa.
No eihän se sitä tarkoita että jos Monot eivät minun jalkaani sovi ettei ne sopisi jollekin toiselle. Veikkaan että mono on hitusen iso.
janne kuivakangas
16.02.2016, 00.03
Tänään iltasella 21 kilsaa vappaata ☺
Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla
tänään n.10km vapaata loisto kelit -8c ja paras lumitilanne tähän mennessä :cool:
Ihan ei mennyt suunnitelmien mukaan kun aikataulu muuttui tiukemmaksi ja järvenselkää halkoivat ylittämättömät railot. Kiertelin sitten katsomassa että onko Lohjansaaren sekä Jalassaaren siltojen aluset sulina yms yhteensä 25km metsäsuksilla. Hyvin tarkeni pelkillä fleecepaidalla ja puuvillahousuilla teknisten alusasujen päällä vaikka tuuli olikin aika voimakasta.
Iltasella reilu 13km vapaata. Livakka luisto siivitti menoa.
Eilen iltasella 13,6km ja tänään iltapäivästä 25,5km vapaata. Tänään oli kyllä aika priima luisto.
kuovipolku
22.02.2016, 18.47
Iltapäivällä bajaat puolitoista tuntia.
Oikein imevä vesikeli, vähän uutta luntakin, urittamattomat sukset. Vauhdilla ei siis juhlittu, olisin hölkännytkin lujempaa. Kivaa oli silti, ajettu latu ja vasta talven neljäs hiihtolenkki.
Oli siellä samaa lenkkiä kiertämässä yksi Movistarin mieskin, ei tainnut kuitenkaan puhua espanjaa.
Aamusta 26km pertsaa. Nyt taidan lähteä vetämään vielä iltajumpaksi kympin vapaalla.
Eileten uusien monojen testinä 12,5km perinteistä.
Amatööri67
25.02.2016, 10.50
V....tun leveilijät. Etelässä kohta kolme viikkoo aikaa viimeisestä.:) Ensi keväänä hakeudun kyllä pohjoiseen taas pitkästä aikaa. Sitten laitan viestiä tänne tunnin välein!! ##!!!....kele!
Onko kyseisellä nimimerkillä lupaus muistissa? Muistutetaan varmuuden vuoksi:D
Pertsaa reilu 24km aika rankassa maastossa. Latu pehmeni, samoin mies joten ei ollut vauhdin hurmaa tänään.
Joop. Järveä kiertelin metsäsuksilla 25km verran. Lumi oli kostean nihkeää, joten ihan ei päässyt kympin keskarilla, kuten oli tavoite. Mutta alaselän lihaksille teki kyllä kutaa:).
Tänään parikymppiä vapaalla leppävaaran urheilupuistossa osittaista sohjoa kyntäen. Huomenna vierumäelle 3 päiväksi. Ilves-reittikin kuulemma auki ja yöpakkaset 7-10 välillä... :D
tiistaina "vapaata" 10km muuten kait se kaikki hiihto on vapaata, ei pakollista :o
usko juntunen
26.02.2016, 20.55
Tänään metsäsuksilla n. 3.5h Hossassa. Jänskätti karahtaako sivakka saveen. Eipä karahtanut ko kiertelin pahimmat karikot:cool:
Tänään kävin lykkimäs Nauhan-lenkin perinteisel.Olipas taas ens kerta ...
Tänään 23,5 km Paloheinässä. Upea keli ja ladutkin OK, aivan mahtavaa. Huomenna uusiks.
Puijolla aamusta 15km luistellen
Eilen 22km tykkilumiladulla. Enempi meni höpöttelyksi.
usko juntunen
27.02.2016, 21.08
Tänään Kuusamon Oivangissa hiihtäjän kuupperi. 153km
Vuosangassa -95, ehkä täytyisi yrittää kohta uudelleen.
Tänään Kuusamon Oivangissa hiihtäjän kuupperi. 153km
Sitä oli mahtava seurata aitiopaikalta! Hulluuvella ei oo rajaa.
Itelle 90km, ensin 51km pertsaa ja siihen vihoittelevilla lonkankoukistajilla vapaata 39km.
Rispektit Uskolle. Onko kädet rakoilla, henkisiä traumoja tai muita oireita suorituksesta:seko:.
usko juntunen
28.02.2016, 12.55
Rispektit Uskolle. Onko kädet rakoilla, henkisiä traumoja tai muita oireita suorituksesta:seko:.
Kiitos vaan. Ei anakaan vielä fyysisiä vammoja, mut otin varuiks´huomisen ma. pekkasta ko oli aikomus vielä tänään komuta rinkka selässä Kokalmuksen laavulle yöksi:seko:
Tiedustelin reitin mehtäsuksilla pe. etukäteen.;)
Senverran wanahusta väsytti, et jätin sen keikan suosiolla väliin. Siitä jäi vähäsen traumaa:)
Rispektit myös jäsen JTK:lle, joka veti melekein satasen pursuittina, eli pertsa&vapaa!
e: voittaja paahto 172km, joten ei jäänyt paljoo jossiteltavaa
Ilkeeköhän tässä ees mainita että tänään Paloheinässä vaatimattomat 27 km.
Aamusta Puijolla 16km luistellen.
kuovipolku
28.02.2016, 17.00
Kivikon lenkkiä kiertäen 32 km pertsaa aamupäivällä.
Neljäs perättäinen hiihtopäivä (20+30+30+30 km), Suksille en ole tänä talvena viitsinyt tehdä muuta kuin vähän lisätä purkista pitoa, mutta se ei ole mikään selitys sille että vauhti on jäänyt alhaisemmaksi kuin mitä edellä on hiihdetty 12 h. (Olen kohtalaisen innokas mutta umpisurkea hiihtäjä joka hukkaa jonnekin sen vähänkin voiman mitä pystyy tuottamaan.)
Persana tällaisia päivystyksiä lisää; palkka juoksee ja ehtii silti harrastaa:). Äsken auringon painuessa taivaanrantaan pari tuntia mettäsuksillä jäällä. Luistokin oli jotain ihan muuta kuin edellisellä kerralla:cool:.
Alijohtaja
28.02.2016, 18.46
Vuosangassa -95, ehkä täytyisi yrittää kohta uudelleen.
Sama vuosi ja paikka. Itsellä valtion palvelus.
Blackborow
28.02.2016, 19.45
Uskaltaakohan täällä myöntää ettei leimata ties miksi, mutta aamulla 15 km vapaata.
Jäällä taas kiertelin metsäsuksilla lähialueen saaria pari tuntia. Oli tuolla taas porukkaa ja muutaman kanssa tuli sananen vaihdettua.
Lauantaina Reinjoen alkupätkää seuraillen 23 kilsaa luistellen
Eilen kävin Nauhan-lenkin pertsaa ennen ry:n keskiviikko saunaa.Olihan taas olevinaan hankalaa,paremmin kyl jakso ku eka kerral...
Päivän kiertelin järveä ja Karkalia metsäsuksilla. Karstussa oli pilkkikisat ja parin pilkkimiehen kanssa vierähti puoli tuntia höpötellessä. Toinen kertoi että suden jälkiä taas nähty tänä talvena. Ihmettelin vaan että enpä ole nähnyt vaikka moneen kertaan järveä kierrellyt, mutta kun pääsin Mustion ja Lohjansaaren kärjen väliin niin siellähän oli tuoreet jäljet:D.
Karvan alta 29km vapaata, uutta lunta ja hitusen nihkeä keli.
Rauhalliseen tahtiin reilu kymppi rouvan kanssa. Jännästi tämän päivän suojakelissä ladun kitka muuttui satunnaisesti esim. metrin välein mäessä. Välillä oli pitoa todella hyvin, sitten jossain kohtaa sattui sellainen pätkä kun ei ollut mitään.
Blackborow
06.03.2016, 20.20
Äsken 15km vaparia. Raskaahko keli ja luisto reitillä vaihteli todella paljon.
Palauttavan lenkin kävin pertsaa hiihtämässä 8km
HXX1100H
08.03.2016, 07.03
Ounasvaaralla: sunnuntaina 25 km vapaata, eilen aamulla 25 km vapaata ja illalla 20 km tasuria/vapaata.
Coasting
08.03.2016, 09.38
Sunnuntaina ruotsissa 90 kilsan lenkki pertsaa.
Ylläripylläri mettäsuksillä järvellä 23km. Alkuun oli niin sumuista että piti Epixistä välistä tarkistaa suunta, mutta selkeni loppua kohden. Tarttee vissiin perjantaina käydä tykkilumiladulla näyttäytymässä, kun viime aikoina vaan omia latuja.
HXX1100H
08.03.2016, 20.26
25 km tasuria.
hannupulkkinen
09.03.2016, 23.22
Tänään vain 27 km.
Nii määki.
HXX1100H
10.03.2016, 06.15
Eilen aamulla 25km tasuria/vapaata , illalla 20 vapaata.
Pertsaa 25km, tänään oli priimaluokan latukeli ja ladutkin iskussa taajaman alueella.
kuovipolku
11.03.2016, 17.49
Aamupäivällä 29 km tasurivoittoista pertsaa lähiladulla. Voisi saada vielä neljän päivän hiihtoputken, mutta sitten taitaa luonnonlumikausi olla ohi eikä suurempaa intoa tykkilumiladuille ole.
jääladuilla vapaata 16 km .
HXX1100H
11.03.2016, 21.38
Eilen 15 km vapaata, tänään aamulla 20 km tasuria/vapaata. Illalla 15 km vapaata.
Aamupäivästä 23km pertsaa
MacKonte
12.03.2016, 17.06
Järven jäällä hangella vapaata. Hieno keli!
Joo, komia oli keli tänään:cool:. Tosin ehdin vain tunnin ja 20km vapaata, kun työ haittasi tänään harrastamista jonkin verran.
Jami2003
12.03.2016, 19.25
18 km pertsaa.
jääladuilla pertsaa 13 km päivälllä,keli oli komia tänään.
HXX1100H
13.03.2016, 06.16
Eilen aamulla Ounasvaaralla 20 km tasuria/vapaata ja illalla Äkäslömpolossa 15 km vapaata.
Jami2003
13.03.2016, 14.20
Rapiat 24 km pertsaa. Oli mukavaa. On se tuo perinteinen mun makuun mukavampaa kuin vapaa kunhan suksi toimii :)
Pöytyän Haukkavuoressa 31km pertsaa. Latu alkoi jo sulamaan ja muutenkin vaikuttaa että taisi olla kauden viimeinen ulko hiihto.
Iltapäivällä 16 km luistelua Hertsikan/Viikin pelloilla. Saattoi olla tämän talven viimeisiä kertoja suksilla.
Sprintrs
13.03.2016, 17.49
Perinteisen tyylilajin hiihtoa 22 kilometriä. Vielä virittelyviikko ennen 120 kisan hiihtolenkkiä.
kuovipolku
13.03.2016, 18.02
Eihän siellä enää iltapäivällä voinut olla hankikantoa? (Muuten muistan kuinka Viikintien itäpuolisilla pelloilla ja niityillä oli ennen asuntorakentamista lähes "silmänkantamattomiin" luisteltavaa joka suuntaan.)
Aamusta 41 km pertsaa Kivikon lenkkiä pienin variaatioin kierrellen. Aluksi oli pilvistä ja jotenkin hyytävän kosteaa, sitten aurinko pilkisti muutamaan otteeseen ja lopussa aurinkoa oli jo liiaksi ja vaikka kinkamat jaksoi pyöräilijäksikin hintelän ylävartolon voimin mennä tasurilla, se pisin oli juostava ladun viertä...
Sääennuste näyttää minusta siltä että yöpakkasia on vielä sen verran että maanantaina ja tiistaina, ehkä keskiviikkonakin pääsee aamuisin hyvin hiihtämään, mutta vaikka perjantaista alkaen tiedossa on selvästi kylmempi jakso, voi tosiaan käydä niin että jäljellä on vain jäinen latupohja ja siinäkin pari pälvipaikkaa.
aamulla vapaata 19 km jääladuilla pikku pakkasessa ja komia oli keli tänäänkin.:rolleyes:
usko juntunen
13.03.2016, 18.17
Perinteisen tyylilajin hiihtoa 22 kilometriä. Vielä virittelyviikko ennen 120 kisan hiihtolenkkiä.
Jaahas, meinaa kainuulaista rinttiä:eek: On näköjään yli 60 osallistujaa lähössä tuolle rintille. Tsemppiä matkalle.
Takana 5 päivän putki n. 2h/ päivä.
Eihän siellä enää iltapäivällä voinut olla hankikantoa? (Muuten muistan kuinka Viikintien itäpuolisilla pelloilla ja niityillä oli ennen asuntorakentamista lähes "silmänkantamattomiin" luisteltavaa joka suuntaan.)
Aamusta 41 km pertsaa Kivikon lenkkiä pienin variaatioin kierrellen. Aluksi oli pilvistä ja jotenkin hyytävän kosteaa, sitten aurinko pilkisti muutamaan otteeseen ja lopussa aurinkoa oli jo liiaksi ja vaikka kinkamat jaksoi pyöräilijäksikin hintelän ylävartolon voimin mennä tasurilla, se pisin oli juostava ladun viertä...
Sääennuste näyttää minusta siltä että yöpakkasia on vielä sen verran että maanantaina ja tiistaina, ehkä keskiviikkonakin pääsee aamuisin hyvin hiihtämään, mutta vaikka perjantaista alkaen tiedossa on selvästi kylmempi jakso, voi tosiaan käydä niin että jäljellä on vain jäinen latupohja ja siinäkin pari pälvipaikkaa.
Siellä Viikintien etelänpuoleisella pellolla on ajettu latu, jota kiertelin naisten ampumahiihtokisan ajan. Minulla on nimittäin joku kummallinen pahasilmä, sillä Kaisa ei ikinä pärjää (voita, saa mitalia, tms.), jos katson kisaa TV:stä. Hankikantoa olis ollut vielä puolen päivän aikoihin, kun kävin tyttären koiraa ulkoiluttamassa.
Kivikon lenkin kävin viime talvena kerran kiertämässä. Se oli silloin jäinen, eikä muutenkaan sykähdyttänyt, ja niinpä en ole sinne sen koomin mennyt.
HXX1100H
13.03.2016, 19.09
Tänään 35km vapaata.
Pe 42km vapaata. Treeniä ensiviikonlopun Kainuun 60 matkalle. Olisin kyytiä vaille(menomatka), olisko kellään autossa tilaa? ( Hämeenlinnan seutu). -> h-d70@suomi24.fi
Sprintrs
13.03.2016, 21.31
Jaahas, meinaa kainuulaista rinttiä:eek: On näköjään yli 60 osallistujaa lähössä tuolle rintille. Tsemppiä matkalle.
Takana 5 päivän putki n. 2h/ päivä.
Kiitosta vain, pitää kerran ainakin kokeilla miten pitkälle kantti kestää. 😥
Eilen 50km pertsaa Rajamäellä, tänään 42km vapaata Oittaalla.
Kohta pitäis varmaan lopetella ja siirtyä pyöräilyyn.
kuovipolku
14.03.2016, 14.53
Kivikon lenkin kävin viime talvena kerran kiertämässä. Se oli silloin jäinen, eikä muutenkaan sykähdyttänyt, ja niinpä en ole sinne sen koomin mennyt.
Kukin makunsa mukaan. Herttoniemen puoleisen peltolenkkiä muistan nyt joskus menneinä talvina kiertäneen. Kivikon lenkki sopii varmasti paremmin innokkaalle mutta umpisurkealle pertsamiehelle kuin mukavan rennosti hiihdettävää lenkkiä hakevalle luistelijalle.
Aamulla 22,5 km eli kuusi kierrosta Kivikon lenkkiä. Latu ensimmäistä kertaa tänä talvena pahasti jäinen, pitkät pätkät puhtaasti jääränniä. Latukone saapui vastakun olin jo lähtenyt. Taitaa kuitenkin olla muista tekijöistä kiinni miten latu kestää pari seuraavaa päivää.
HXX1100H
14.03.2016, 17.51
Tänään 43 km vapaata .
Kukin makunsa mukaan. Herttoniemen puoleisen peltolenkkiä muistan nyt joskus menneinä talvina kiertäneen. Kivikon lenkki sopii varmasti paremmin innokkaalle mutta umpisurkealle pertsamiehelle kuin mukavan rennosti hiihdettävää lenkkiä hakevalle luistelijalle.
Aamulla 22,5 km eli kuusi kierrosta Kivikon lenkkiä. Latu ensimmäistä kertaa tänä talvena pahasti jäinen, pitkät pätkät puhtaasti jääränniä. Latukone saapui vastakun olin jo lähtenyt. Taitaa kuitenkin olla muista tekijöistä kiinni miten latu kestää pari seuraavaa päivää.
Puolustuksen puheenvuoro tarkennukseksi: Kivikko ei sykähdyttänyt tarpeeksi paljon, jotta lähtisin sinne julkisilla tai fillarilla suksien kanssa. Hertsikan peltoaukea sattuu vaan olemaan lähellä kotia. Toki hiihtelisin paljon mielummin vaihtelevassa maastossa, mutta nyt oli tyytyminen tuohon.
30km vapaata aika pehmoisessa lumessa, joten käsitöiksi meni. Muuten taas sai väriä pintaan:cool:.
hannupulkkinen
15.03.2016, 18.32
Äsken 23 kilsaa pertsaa Zeroilla. Kyllä Siilinjärvellä alkavat ladut olla huonossa kunnossa. Pitää lähteä Pyhälle mökkeilemään.
Äsken. Petikko dööd viimeistään huomisen jälkeen. Seuraavaksi Oittaalle, se varmaan kestää vielä hyvin.
HXX1100H
16.03.2016, 17.21
Tänään 54 km vapaata.
Aamulenkiksi 42km vapaata:cool:.
HXX1100H
19.03.2016, 10.31
Torstaina 37 km ja perjantaina 46 km tasuria/vapaata.
Just äsken. 20 km luistelua Mustavuoressa. Latu hyvässä kunnossa.
Reilu 20 perinteistä parhaassa kelissä :-)
Lähetetty minun D6603 laitteesta Tapatalkilla
usko juntunen
19.03.2016, 17.29
Kiitosta vain, pitää kerran ainakin kokeilla miten pitkälle kantti kestää.
No sehän kesti. Toki sitä epäillykkään. Onnittelut miehekkäästä suorituksesta! Me 60- kymppiläset siinä järven jäällä otettiin ain virtuuaalilakki päästä sillonko tosihiihtäjät(120km) tulivat vastaan.
Se Topfuel sit kesällä häviää horisontiin aikas nopiaan...
Ei muute Sapson rantapusikoissa ollu itikoita haitoille asti. ziisus mikä viima, mutta on kyllä olosuhteiden puolesta hiihtäjän paratiisi Vuokatti:)
hannupulkkinen
19.03.2016, 19.07
23 kilsaa kantavia hankia pitkin. Oli muuten kivaa, mutta vastatuuleen ei meinannut jaksaa hiihtää. Myötäseen meni vikkelästi. Huomenna Lappiin Täytyy käydä puolessa välissä Suomussalmella hiihtämässä ja uimassa niin voipi matka tuntua mukavammalta. Kuukauden ajattelin siellä hiihdellä ja sitten pyörän selkään.
15 km pertsaa jäisillä laduilla.
22km ja hilut ladulla tänään. Mielenkiinto pysyi yllä alustan vaihdellessa; välillä jäistä ja roskaista, välillä ihanteellista tuoreen lumen tapaista lentokeliä.
Blackborow
19.03.2016, 21.47
Tänään 20km vapaata. Tuulen takia aika likainen latu, mutta muuten hyvä keli.
Sprintrs
19.03.2016, 21.52
No sehän kesti. Toki sitä epäillykkään. Onnittelut miehekkäästä suorituksesta! Me 60- kymppiläset siinä järven jäällä otettiin ain virtuuaalilakki päästä sillonko tosihiihtäjät(120km) tulivat vastaan.
Se Topfuel sit kesällä häviää horisontiin aikas nopiaan...
Ei muute Sapson rantapusikoissa ollu itikoita haitoille asti. ziisus mikä viima, mutta on kyllä olosuhteiden puolesta hiihtäjän paratiisi Vuokatti:)
Joo kesti, ja kauan kestikin. Ei ihan voittajafiilistä saanut, kun ekalla kierroksella paineli heittämällä ohi muoria ja pappoja, sokeita ja ykskätisiä. Ehkä parikymmentä kilometriä oli hiihtoa, loput 100 ihmeellistä räpiköintiä.
Viima meinasi suorastaan kyr. ..ottaa pattiin.
Ja heko heko; jos maastoreiteiltä poistetaan kivet ja juurakot, ja asennan top fueliin sähkömoottorin, niin voihan sitä sitten ainakin yrittää.😤
Eli tänään 60 kilsaa pertsalla ja 60 kilsaa vapaalla.
Aamupäivällä 20 km pertsaa Mustavuoressa.
Taajaman laduilla pertsaa 36km, viikolla möyrysi melkoinen myteri monta päivää ja kyllä oli metsäladut roskassa...
Äsken pertsaa 31,5km. Ä'polo - Isomettän nousu - Tunturijärvi - Luosujärvi - Ä'polo.
Olikin talven eka hiihtolenkki, mut aika messevää hommaa.
janne kuivakangas
21.03.2016, 00.20
Lauvantaina 25 kilsaa vappaata hyvät luistot nyt ..!
Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla
Hivenen kalpea kolmetoista vapaata, sellainen vähän reippaampi kihaus. Sen päälle tunti pyöräillen.
Eilen pari kymppiä Paloheinässä luistellen
Aakenuksen ympäri perstaa tänään 32,3km. Vitusti roskaa ladulla.
Ja eilen jäi raportoimatta 27km Ä'polo - Elämänluukku - Kotamaja - Hangaskuru - Ä'polo.
Jami2003
22.03.2016, 20.52
Tänään rapiat tunti vapaata pitkin poikin peltoja ja järviä kuutamon valossa.
Iltapäivästä karvan alle 24km vaparia Petäjälammella. Kyllä kulki..
Tänään 20 km vapaata Mustavuoressa.
Tiistaina viitonen ja huippu luisto.
Tänään oli öisen lumisateen jäljiltä erinomainen keli Zero-suksille. Aivan seinäpito ja vielä luistokin kelvollinen. Hiihdon nautintoa laski jotkut molo otsassa toimineet luisteluhiihtäjät. Latukone oli vetäissyt aivan ensiluokkaisen uuden baanan äskettäin. Luistelubaanalla oli ainoastaan kahdet menojäljet, eikä lainkaan jälkiä vastaan tulijoista. Nuo luistelijat olivat mennet siten että jatkuvasti oli hiihdetty pertasan ladun päälle. Siinä perinteisen meno- ja tuloladun välissä olisi vapaata tilaa puolentoista sauvan mitan verran. Siinä kyllä kepeästi mahtuisi kuokkaamaan vähän leveämmälläkin haaromisella, mutta täytyyhän näiden sankareiden uhonsa näyttää ja tunkea luistelunsa siihen ladun päälle.
kuovipolku
24.03.2016, 22.32
^^ Toihan on ihan normimeininkiä. Syynä pitäisin kuitenkin tavanomaisen itsekeskeisen piittaamattomuuden ja perinteisellä hiihtäjiä nopeamman vauhdin tuoman euroopanomistajafiiliksen ohella huonoa tekniikkaa ja puutteellista liikkeenhahmotuskykyä. Näillä äijäluistelulla etenevillä on yleensä hyvin toispuoleinen tyyli, toista jalkaa ei pystytä ollenkaan viemään alle ja tyypillisesti juuri oikean suksen liuku vie sivusuunnassa hallitsemattomasti.
Viime viikon maanantaina. Aika monta kilometriä jäi tänäkin talvena puuttumaan 537:stä.
Tänään perstaa vajaa 20km.
34km pertsaa aamulla Kuusamossa. 6pv tullut reilut 200km, joka jo tuntuu konttorirotan kropassa. Huomenna onkin hyvä ajaa takaisin etelään ja ripustaa sukset odottamaan ensi talvea.
Äsken 12 km "äijäluistelua" Paloheinässä. Oli jo sen verran märkää, että oli hyvin todennäköisesti tämän talven viimeinen kerta.
Pertsaa tänään kolmekymppinen. Ä'polo - Kotamaja - Karhukota - Latvamaja - Ä'polo.
Oli näköjään Suomen Ladun MTB -neuvos samoilla laduilla. Pariin otteeseen kohtasin mut jäi morjestamatta kun oli koko ajan juttu kesken ystävänsä kanssa.
Vuonna 1997 olen viimeksi hiihtänyt. Jospa heti ensi vuonna uudestaan..
Marsusram
25.03.2016, 19.46
Viime talvena, 2015-2016.
Blackborow
27.03.2016, 17.36
Tänään pertsaa 26km Syötteen maisemissa. Nihkeätä on vesikelillä.
Tänään vajaa 6h alppihiihtoa Sappeella. Miinus ruoka- ja kahvitauot.
Käsittämättömän upea keli. Ehkä talven paras päivä:)
Tänään illalla 20km Suonenjoen Lintharjun maisemissa luistellen. Saattoi olla viimeinen lenkki tälle talvelle, sen verran pehmeää jo oli. Parissa paikassa alkoi jo maa pilkottaa, mutta perus-kympillä vielä oli hyvin lunta.
Aamulenkkinä 26km perinteistä, pitokarva pelasi jälleen todella hyvin liippaladulla +2°C kelissä.
janne kuivakangas
28.03.2016, 22.09
Äsken kävin reilu 20 kilsaa. .viimesiä Hiihtoja Keski-Suomessa. .☺
Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla
Aamusta 8 aikaan taajaman ladulle ja 40km vaparia panssaripaanoilla. Oli aika huilakkaa menoa.
janne kuivakangas
02.04.2016, 00.05
Eilen 32 kilsaa Tikkakoski Luonetjävellä / vehniä Hyvin mni. .nyt jos muuta sit☺
Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla
Eilen aamupäivästä Petäjälammella pintaliimaisilla laduilla vapaata 4 x 3.4km
hannupulkkinen
02.04.2016, 17.05
26 kilsaa vapaata aivan mahtavassa kelissä Pyhällä. Ei suju vapaa kun sitä on vain parisensataa takana tänä talvena. Vanhalla ei oikein tasapaino pysy vassulla. Tasuria ja kuokkaa enimmäkseen. Pertsa on rulettanut, mutta näillä kevätkeleillä vapaa tuntuu kuitenkin mielekkäämmältä. Huomenna sitten pertsaa hissuksiin zeroilla. On muuten nyt kelit makeimmillaan tällä tasolla Lappia.
usko juntunen
02.04.2016, 19.49
Tänään pari tuntia vapaalla hienossa iltapäivän auringossa. Yöllä tuli pari senttiä uutta lunta ja aamulla kävi latukone, joten paanat vielä loistokunnossa, jopa osa luonnonlumisistakin hiihdettävissä.
Oik. puolen kuva.
https://lh3.googleusercontent.com/-fKvp6Q2M1Wc/Vv_2_WPolrI/AAAAAAAAjF8/jWcltJFiztc5bgahPW2XZwaoyXIORH0_gCCo/s640-Ic42/P4020010.JPG?gl=FIhttps://lh3.googleusercontent.com/-i7i_VvbVKHY/Vv_3BMZBPkI/AAAAAAAAjGA/emZFF54uB2UOC2LuMB3Cr-au8V4rnXNPwCCo/s512-Ic42/P4020001.JPG?gl=FI
kyllähän sitä hiittäis mut mistä sukset 135 kiloselle:eek: entiselle sm tason hiihtäjälle
Aamuvuorossa vaparin omaista voimahiihtoa Petäjälammella 27km. Menin 8:ksi ja olis pitänyt olla jo 7ltä, nihkeätä oli.
64,5km vapaata, napsahti hankikelit kun yöllä oli kymmenkunta astetta pakkasta. Olipa mukava lojotella soiden ja lampien päällä latujen lisäksi. Nyt on kyllä mehut puristettu ;)
hannupulkkinen
04.04.2016, 21.30
Mulle riitti 35 kilsaa pertsaa. Jaksoin työntää siitä 25 kilsaa tasuria. Keskivauhti ei ollut kova kun piti heti aluksi kiivetä tunturiin ja Zerot eivät pitäneet. Lievää myötälettä riitti kymmenkunta kilsaa ja siinä keskivauhti oli melkein 20 kilsaa tunnissa. Sitten tulikin taas nousua seuraava kymppi ja vauhti putosi puoleen vaikka senkin jaksoi työntää tasuria. Viiminen vajaa kymppi menikin sitten vuorohiihtoa. Kädet ja vatsalihasten paikat kyllä ovat nyt ihan rätkäleinä. Onneksi huomenna sataa räntää niin ei tarvitse mennä ladulle.
janne kuivakangas
06.04.2016, 00.14
Eilen viineset hiihdot jäällä ja ladulla ☺
Lähetetty minun SM-T335 laitteesta Tapatalkilla
hannupulkkinen
09.04.2016, 17.00
32 km syvässä vesikelissä. Hidasta. Ensi yönä on pakkasta. Huomenaamuna on vauhtia.
hannupulkkinen
11.04.2016, 17.45
34 kilsaa loistavilla yöpakkasen kovettamilla laduilla. Parasta hiihtoaikaa vielä viikkoja jäljellä.
usko juntunen
11.04.2016, 19.05
60km Oloksen/Jeriksen loistopaanoilla. Varsinkin Sammaltunturin nousu ja lasku olivat kyllä parhautta häikäisevän puhtaalla ja luistavalla lumella.
hannupulkkinen
14.04.2016, 15.24
41 kilsaa hienoimmassa kelissä mitä voi olla. Nenä paloi auringossa. Karvasukset toimivat puolet matkaa. Kun latu oli jäässä ei pitoa ollut niin paljon, että ne nousut, jotka liisterisuksilla pääsen helposti ylös eivä näillä onnistuneet. Tasaisella ja pienessä nousuissa pito oli ok ja luisto oli hyvä niin kauan kun baana oli jäässä. Kun aurinko alkoi lämmittää ja ladulla oli eilen satanutta lunta niin luisto loppui kokonaan. Taisi olla ihan turha hankinta. Optigripit olisivat olleet ehkä paremmat tai sitten täytyy vain hiihdellä liisterisuksilla. Vapaakaan ei oikein ole minun lajini vaikka jonkin verran sitä teenkin.
Karvasukset toimivat puolet matkaa. Kun latu oli jäässä ei pitoa ollut niin paljon, että ne nousut, jotka liisterisuksilla pääsen helposti ylös eivä näillä onnistuneet. Tasaisella ja pienessä nousuissa pito oli ok ja luisto oli hyvä niin kauan kun baana oli jäässä. Kun aurinko alkoi lämmittää ja ladulla oli eilen satanutta lunta niin luisto loppui kokonaan. Taisi olla ihan turha hankinta. Optigripit olisivat olleet ehkä paremmat tai sitten täytyy vain hiihdellä liisterisuksilla.
Talvella tuli hankittu Fischerin TwinSkinit. Jääliipaisella ladulla pitivät ja luistivat tosi hyvin. Pehmeällä ladullakin pitoa riitti, mutta luisto alkoi kärsiä. Saattoi olla minulle vähän löysähkö pari, mutta eipä noista suksista ollut valinanvaraa. Se ikävä puoli noissa skineissä on, että jo ladulla on minkäänlaista roskaa, niin nuo ovat tosi herkät tökkäämmään. Noilla suksilla tuli pari "otb:tä", leuka suksen kärjen yli suoraan latuun. Se tavoite ei myöskään toteutunut, että skinit olisivat jatkaneet kautta, kevät tuli sen verran ryminällä. Tosin kun Perttulan tykkilumilatua hoidettiin aina tämän kuun alkuun saakka ja aamuisin riitti vielä hienoja luikuttelukelejä, joten - ontopic - kauden viimeinen hiihtolenkki oli 1.4.
hannupulkkinen
16.04.2016, 22.15
36 kilometriä tasatyöntöä. Hitsi kun oli hienoa. Tänään tuli talven hiihtotavoite täyteen 1500 kilsaa. Siitä 300 vapaata, mutta kaikesta 80% tasatyöntöä. Huomenna voin vielä käydä fiilistelemässä, mutta sitten pitää lähteä Savoon ja kaivaa maantiepyörä esille. Vähän harmittaa lahteä kun ladut ovat vielä todella hyvässä kunossa ja yöpakkasia on tiedossa. Ei näin vanhan vauhti ole parantunut paljoakaan, mutta kestävyyttä on kyllä tullut lisää.
Talven ensimmäinen ja luultavasti myös viimeinen hiihto, noin 3km. Vietiin kaverin kanssa linnunpönttöjä yhden pikkujärven rantametsiin. Aivan täydellinen hankikanto, läskilläkin olisi selvinnyt erinomaisesti reissusta. Maastossa lähes täysi talvi, järvessä kovaa jäätä noin 80cm. Ei sula lumi ja jää vapuksi.
https://lh3.googleusercontent.com/-EJ2YBX8iC1c/Vx0L1Q0euSI/AAAAAAAAXEk/y9uZDZWX8fIZZjcAb24fMK7xAiVZEUUsQCCo/s1024/24.4.2016%2BOL%2B001p.jpg
telipyörä
10.11.2016, 22.11
Tänään eräässä etelän hiihtokeskuksessa 19 km. Paloheinästä Oulunkylän siirtolapuutarhalle ja takaisin.
Kausi se on aloiteltu täälläkin parinkympin vapaan aamulenkillä harjulla. Yllättävänkin hyvässä kunnossa ladut, jyrkkää nousukin vielä lumella. Luisto tosin hyvin nihkeää. Ehkä tässä kerran tai pari ehtii hiihtää ennen kuin sulaa taas pois:D.
hannupulkkinen
12.11.2016, 18.58
15 kilsaa pertsaa 17 asteen pakkasessa. Jalat ja kädet palelivat. Uudet Atomicin monot ovat kylmät ja mononsuojat jäivät Savoon. No nyt alkaa lauhtua.
15 kilon painonpudotus on tehnyt sen, että lähes kaikki sukset ovat liian jäykkiä. Mistähän saisi sukset jotka olsivat ns. alkujäykät, siis kahden suksen liuku olisi hyvä, mutta ne saisi voideltua niin, että vähän jyrkemmätkin ylämäet pääsisi meikä ylös suksien lipsumatta.
Voimat eivät riitä suksen päälle hyppäämiseen pidon parantamiseksi kuin alkumäessä. Lopussa tulee niin yllätyksellisiä lipsumisia että nokalleen meinaa lentää.
Jami2003
12.11.2016, 19.55
Reilu parikymmentä vaparia. Oli hyvä latu.
Maaliskuussa Äkäslompolon laduilla.
12 km pertsaa puijon ensilumen ladulla.
Jami2003
13.11.2016, 17.05
taitaa olla 3 vuotta. toivottavasti en hiihdä enää koskaan.
Tuota mieltä moni mun kaveri on pyöräilystäkin kun kokemus pohjautuu täysin vääriin varusteisiin tai armeijaan.
Tänään uudestaan 21 km vapaata 1,4km ensilumen latua kiertäen.
telipyörä
13.11.2016, 20.14
Eilen ja tänään Keski-Vantaan laduilla pari kympin lenkit. Viime vuoden hiihtokilometrit on jo ylitetty.
Hiihto on tekniikkalaji. Se on hauskaa vasta ku sen osaa :)
:rolleyes:Hiihto on sosiaalinen laji. Ei meinannut tulla tänään hiihdosta mitään, kun oli tuttuja ladulla ja ladun vieressä:D. Pari tuntia piti hiihtää, mutta jäi puoleentoista, kun piti ehtiä töihin vaihtaa kuteita ennen kuin ovet meni lukkoon(En ottanut avaimia mukaan kun ajattelin että hyvin ehdin hiihtää sen pari tuntia:D).
hannupulkkinen
14.11.2016, 22.31
Tänään illankähmyssä vapaata välillä tasurilla 25 kilsaa. Hyvä oli keli ja haaskaa hommoo oli kyllä nytkin.
usko juntunen
16.11.2016, 21.14
:rolleyes:Hiihto on sosiaalinen laji. Ei meinannut tulla tänään hiihdosta mitään, kun oli tuttuja ladulla ja ladun vieressä:D:D).
Näihän se on. Varsinkin alkukaudesta esim lyhyellä tykiladulla kaikki hehkuttaa kuorossa flow-tunnelmiaan.
Ei muuten menny hukkaan kesällinen kajakin hinaaminen pitkin mettiä. Nyt on kädet ja jalat vähemmän eriparisia kuin menneinä syksyinä hiihtoa aloitellessa :)
Tänään(kin) jotain 1.5h vassua ja mogreenia.
puijolla vapaata 18 km lauhassa kelissä ja perinteisen sauvoilla.
Kauden avaus meni aika myöhäiseksi, mutta viime to avasin pertsalla reilu tunnin reissu Torankijärven ympäri, la Rukalla Uuttusuon lenkillä 3,5h myös pertsaa ja eilen luistelulenkki Torankijärven ympäri vajaan tunnin testaillen kierrätyssuksia. Kaveri oli jo heittämässä atomicin rs10 menemään mutta toi onneksi mulle. Vielä sai kelvolliset pohjat höyläämällä. Huoltopäällikkö ruuvasi vielä joululahjaksi uudet siteet niin avot.
eilen 12 km vapaata plussa kelissä.
Pari tuntia...
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161228/204dc2fdbcefdd07405c279700d285aa.jpg
Jami2003
29.12.2016, 07.22
Eilen 15 km vappaata.
hannupulkkinen
29.12.2016, 10.48
Eilein 28 kilsaa pertsaa. Tuli 700 kilsaa täyteen tällä kaudella.
Äsken eräjormailua 2,5h metsäsuksilla.
kuovipolku
09.01.2017, 17.36
Eilen avasin hiihtokauden. 30 km hidasta pertsaa. (Yllättäen ei aamulla ollut havaittavissa kipeitä lihaksia. Ehkä kotijumpankin harrastamisessa olisi enemmänkin järkeä...)
Pakko oli tulla kehaseen ku oli niin mahtava pertsan keli tänään. Useampi päivä pyrytelly uutta lunta ja nyt pakastu -7. Kone oli juuri käyny ajamassa.
Piti käydä aamulla hakeen tervapitoa ku netin mukaan oli uudelle lumelle hyvää ja vikaan ei menny.
Lähes seinäpito ja hyvähkö luisto.
Parikymppiä rovaniemen pöyliövaara-toramo reilun 12km/h nopeudella.
Muutaman vaaran päällä käydään mutta ei tarvinu mennä haarakäynnille missään.
Hyötypolkija
12.01.2017, 22.47
Silloin kun oli viimeksi riittävästi lunta. Eli joskus marras-joulukuussa. On tääkin yksi v***n "talvi".
Eikä ole varaa lähteä pohjoisemmaksi, kun pitää olla töissä.
lumisateessa pertsaa 11 km.
Blackborow
14.01.2017, 13.09
Aamulla kevyessä lumisateessa 15km vapaata.
nopparis
14.01.2017, 17.23
Aamulla 13 km vapaata, kuntoutushiihtoa!
Sent from my iPad using Tapatalk
Tänään 21km pertsaa. Ulkohiihtokausi avattu Varsinais-Suomessa :) Pöytyän Haukkavuoren latu ja baana olivat oikein hyvässä kunnossa.
illalla jääladuilla vapaata 11 km otsalampun valossa.
hannupulkkinen
15.01.2017, 22.54
Tänään illalla 30 kilsaa pertsaa otsalampun ohjaamana. Tuli 900 kilsaa täytteen tällä kaudella.
Aiemmin metsäsuksilla järven jäällä. Vähän alkoi olla taas loskaista ja pohjissa imua:D. Muutama oli jo löytänyt mun toissa päivänä jäälle hiihtämän ladun:).
Päätöntä menoa tänään metsäsuksilla 4-5h:cool::
https://lh3.googleusercontent.com/2MJq8rt3VOQ9OoGr51cr68LAUXx-5tfbkIG-Mh1b8Pm6kV-hTkZ0wI2AC2f2qDw9P96EEOzX3mUeRsOHFeIszpeYscVOoADHz EQJ_Z2rHNb5N0dy-F9_mwbDoIdssPkO7Dp0JVCqrm3eN6nttl4m9DRfz-GYEEu9Rwj0KPLm2DMamE58OQW0NfZr1TzGlEfjBofuXChN1VS1 UNwUsNnmhpBA0bdgALDQktJSDbUMkHy_YC8806jgyXTogeFgPg aGTPtrDutsuwWeJ3BwOHddgYKLb03KwIHwGxcBWvrw1kBgpaaD N6font9maNIzQxlkJKIFusfo48TpCmyRJsmITn6paenw77qavh bcuUWp5TGyW-ImJ_7znhIPOJer4MY7oQjlAzl9AwFoMffMTK8_oYbVnKWFnN11 Nu5CgEKO5hjZtCIkDLxdpSL0G-hCodXITjQleHyWMRpQZhuZ-Y43S7_gf-PykwogAjBWA4SNQyUFRV1DjX_bBkStwRzniFGFERzvvV0otmkL r4EwCf0JJiSoJ7mD3QGIMDurYBgAEa7NQ0beEBhjT4wI7rJ4-zfDu76EvJJd-NDkNeq0Xztwl-gI7cPtfX2OIkahX9GKE2JweyZNY0rS=w406-h675-no
usko juntunen
29.01.2017, 14.10
Eilen la. nähty valehiihtäjä Tiilikan kans.puistossa.
https://lh3.googleusercontent.com/ozo0SNiiDdpAmvYJCvmyoPH9V6Nt4hslutXpLDiHOW3gxRAWVD tAbT3Wx1NlPozf5kGyG59suAMRjbfIQaZYeU_R7Qc-FAqmumBGAyBm09oZtfPt1VA0opgx2WurY6KVIpHGppyZFfiFaM tuE5AACy3PCPo-rEfy6xyIfu9yHxXOCM3kV7dC7Do0iD9Pg-9J-WHhx_br8QBBExH-1AufwD_Yeq9Q2Lts-vUVCbZRDeJt0YQbhbba89vPootLa-wYHd8k9nDUS8fzWmShgjLksysv32S5GrqJOkc4JrZ4lN6rLYBs iFoy0i1uA4s30d_apaTZxTmYYDcnGRa0ZHxmTo3WFxHa4zESxt XM1CE5MHFIearpNEq3eL1YCFZdNGS88BroGUOR80j54J4bua_X _lil0vDUR8Hwin2FHlWs_vOoTs4BcV11-qzhxYZQnRAWCnHn2k8QOCW-2RkRSBZs-zw9r-zlc0VylAkfzQ3he-8sOvmwoNv2dGr75f16SdBqYU23Nl0rUbwkmC63x_c-73SqUWiCT_7JzezWrWSE-HUzvyyJ3MIK3Tr4LpGzsn3F9hICKKJJSJAR6ro3fOSWEbvDH3A 1L7vGZDRIXs6JXLpfyTg-2dN984JakJspnJUJUs20dnNOqP7jiYWjHZJVhruLKr9XBtqsUN biO5Jp-Eo=w982-h736-no
eilen jäälatuja 18 km hyvässä kelissä.
Avasin kauden. Kymppi perinteistä.
Viime perjantaina reppu selässä puskahiihtoa 6h sipoonkorvessa. Spriikeittimellä toki sapuskat ja kahvit laavukangas tuulensuojana, kuuluu lajin luonteeseen.
Yhden maapuun ylitys piti töhöillä niin että sai minuuttitolkulla maata naama hangessa ja kuullostella pystyykö siihen puuhun kolahtanutta polvea vielä liikuttamaan. Silti parhautta.
hannupulkkinen
01.03.2017, 21.03
Eilen 30 kilsaa vapaata. Tuli 1500 kilsaa täyteen tänä kautena.
aamulla jääladuilla 15 km vapaata.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.