22-piikkistä eturatasta ei tarvitse jokaisessa kisassa, mutta ainakin Laajavuoren maraton ja Tahko on sellaisia reittejä, joissa tuolle pikkurattaalle oli aika paljonkin käyttöä. Takapakka kun on 12-25. Jos olis kovassa kunnossa, pikkurattaan vois ehkä jättää pois, mutta tuskin saan itteäni ikinä tuollaiseen kuntoon.
Myös expander on käytännön syistä käytössä. Sitä ei periaatteessa tarvi, mutta kun viime vuonna ajoin yhden kisan ilman expanderia, ohjainlaakerissa oli kovasti väljää, kun pääsin maaliin.Eikä noita titaanipultteja oikein viitti kiristää ohjearvoa (6 Nm) suurempaan momenttiin.
Nykyinen etuvaihtaja on kieltämättä ankkuri. Tarttee jatkossa selvittää, olisko Dura-Acen tai jopa Recordin etuvaihtaja mahdollista saada viritettyä toimimaan kolmella maastoeturattaalla. Aiemmin mulla oli etuvaihtajassa alupultit sekä pannassa että vaijerinkirityksessä, mutta varsinkin vaijeria paikallaan pitävä alupultti oli mun mielestä hiukan ikävä. Tuntui siltä, ettei alupultin ohjemomentti (2 Nm) oo välttämättä riittävä pitämään vaijeria paikallaan. Siksi tuossa on titaania tällä hetkellä. Mutta oikeassa olet, että tuosta olisi muutama gramma lohkaistavissa.
Tähän mää en taida lähteä. Hope Mini Pro -jarrujen levyt (160 mm 81 g, 140 mm 65 g) taitaa olla keveimmät mahdolliset, joissa jarrupinta on terästä. Alumiinilevyillä lähtis vielä muutama kymmenen grammaa, mutta tuossa taitaa hieman se kisakelpoisuus kärsiä. Varsinkaan kurakelillä alumiinilevyt ei taida olla ihan paras mahdollinen vaihtoehto. Vai löytyykö joltakulta hiukan pidempiaikaista kokemusta alumiinijarrulevyjen kestävyydestä?
Myös kevytketju saa toistaiseksi jäädä kaupan hyllylle. Ajoin viime vuonna KMC:n SL-ketjulla, joka on noin 30 g kevyempi kuin Shimanon ketju. Viiden kisan aikana kevytketju kuitenkin katkesi kahdesti, mikä oli mun mielestä liian paljon, vaikka katkeilu saattoi osin olla omaakin virhettä. Shimano on toistaiseksi pysyny ehjänä.
Kirjanmerkit