
Alkujaan tämän lähetti
no sign what so ever
Jospa nyt pidetään tää topikki ihan otsikkoon eli Lottaan liittyvänä, jooko? Itse kullakin on omat vaikeutensa ja tavoitteensa eikä liian herkästi kannata ainakaan tällä foorumilla ottaa niitä palkokasveja sinne sieraimiin. On vitsejä ja on vitsejä ja se, miten ne itse kukin tulkitsee on jo kokonaan toinen asia. Eri ajajat panostavat niin ikään eri tavalla, eri asioihin ja eri lähtökohdista käsin. Epäonnistumiset korpeavat varmasti kaikkia, etenkin nuorta urheilijaa, joka ottaa asiansa tosissaan, vai mitä?
Asiaan: toivottavasti tuuri paranee ja uskon, että noissa kisoissa paranee myös ajosilmä kaikin puolin joka tapauksessa, jolloin pahoja tilanteita tullee jatkossa vastaan ainakin hivenen harvemmin.
Eipä tuohon juurikaan lisäämistä ole.
Tänään parempi päivä jo. Epävirallisesti sija 18. matka 80km ja aikaa alle 2h. Nytkin paukahti, mutta onneksi tällä kertaa selän takana. Joo ajosilmää voi aina kehittää ja osan kippamisista voi välttää. Kaikkia ei milloinkaan.
Toinen epäonnen soturi oli ja on Teemu Viholainen. Kaksi viikkoa sitten moottoripyörästä sinkosi kivi aiheuttaen hiusmurtuman sääreen (kumpi pohje- vai sääriluu, en tiedä). Nyt viivalla taas ja.. KUMOON. No tsemiä vaan jos nyt tänne sivuille eksyt!
http://www.fitlandia.fi/blogit/maantiepyoralla-eteneva-lotta/
Kirjanmerkit